Polttarivaellusta islanninhevosilla

Teksti ja kuvat: Kimmo Laurila

Hääparien keski-iän koko ajan noustessa jäävät vanhat kunnon ryyppypolttarit uudenlaisten, hemmottelevien tai toiminnallisten polttariohjelmien varjoon. Miten olisi vaikkapa islanninhevosvaellus ja sen päälle savusauna morsiustaikoineen ja turvehoitoineen? Päätin ottaa selvää, ainakin tuosta islanninhevosvaellusosasta. Minä, jolla oli takana huimat kaksi ratsastustuntia elämäni aikana.

Hääpalveluosastoltamme löytyi sopivasti Elämysten ja Ystävyyden Kartano , joka järjestää Rautalammella Pohjois-Savossa monenmoista polttaritoimintaa ja muita hääpalveluita, mm. kokonaisia hääjuhlia. Heillä on käytössään Sahalan kartanon 50-päinen issikkalauma, josta löytyy sopiva karvaharrikka jokaiselle halukkaalle, vaikka takana ei olisi minkäänlaista ratsastustaustaa. Koska islanninhevonen on hiukan tavallista suomenhevosta pienempi, niin useimmilla islanninhevosvaellustalleilla on ratsastajan painoraja 90kg. Elämysten ja Ystävyyden Kartanolla on kuitenkin niin paljon issikoita, että niiden joukosta löytyy myös vähän isompia ja rotevampia hevosia kantamaan kirjoittajankin tasan 100 kiloa vaivattomasti. Mikään pakkohan ei vaellusta ole tehdä juuri islanninhevosilla, mutta niillä on kyllä puolensa. Ne ovat aloittelijoille näpsäkän kokoisia, ystävällisiä, turvallisia ja varmajalkaisia vaeltajia. Lisäksi vain issikoilla on oma erityinen, erittäin tasainen rullaava askellaji ‘töltti’, joka on hieno kokea.

Issikkavaellusta kesällä, kuva Eyk.

Niinpä varasin paikan hiihtolomalla järjestetylle puolipäivävaellukselle. Mikäli ryhmässä on vähintään 7 osallistujaa, voi Eyk järjestää vaelluksen lähes koska tahansa ja vain kyseiselle polttariporukalle.

Vaelluspäivä valkeni kohtuullisen kauniina talvipäivänä, pientä pakkasta ja tuulta. Kaikki osallistujat ilmoittautuivat tallituvassa, missä myös jaettiin kaikille tarvittavat varusteet (kypärä, haalarit, saappaat jne.) niitä tarvitseville. Osa muista osallistujista olivat jo kokeneita ratsastajia, joilla oli omat varusteet mukana. Minulla oli takana todellakin vain kaksi tuntia hevosen selässä, joten minä lainasin kaikki varusteet kartanolta. Kaikilta kyseltiin entisestä ratsastuskokemuksesta, jotta suuri porukka pystyttiin jakamaan kahteen osaan, harrastelijoihin ja aloittelijoihin. Harrastelijat ovat jo kokeneempia ratsastajia, joten he voivat vaikka hyppiä maastoesteiden yli. Niinpä minun ei tarvinnut arpoa ryhmääni lajitteluhatusta, vaan itsesuojeluvaisto ohjasi minut heti aloittelijoihin.

Varusteiden jaon jälkeen menimme tallille, jonka toinen pääty oli avoinna ja siitä hevoset pääsivät vapaasti laiduntamaan isolle laitumelle. Kaikki hevoset oli laitettu valmiiksi ja niitä alettiin jakamaan ratsastajille. Jaossa otettiin huomioon hevosen/ratsastajan koko/paino sekä ratsastajan kokemus, jotta jokaiselle tuli varmasti sopiva hevonen alle. Minä sain hienon, ison ja leppoisan oloisen hevosen, jolla kerrottiin olevan tallin tasaisin töltti. En vielä tuossa vaiheessa tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta toivoin sen olevan hyvä asia :-)

Hevoset jaettiin ratsastajien mukaan, pienemmät ensin. Meidän ryhmässä oli ratsastajia ikähaarukalla 10 - 50+ v., naisia ja miehiä.

Hevosten jaon jälkeen talutimme ne viereiselle kentälle, jossa nousimme niiden selkään ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa, että kyllä pelotti. Vanhaa moottoripyöräilijää karmaisi tukevien jalkatappien ja ennenkaikkea ohjaustangon puuttuminen. Tilalla olivat vain heiluvat jalustimet sekä ohuet nahkaohjaimet, joista ei kyllä tuntunut mitään tukea saavan. Kovin korkealtakin hevonen vaikutti ja mieleen hiipi ajatus, että tuleekohan tästä yhtään mitään. Itkemään en kuitenkaan voinut ruveta, koska mukana vaelluksella olleet 10v. ja 13v. tyttöni olisivat hävenneet silmät päästään.

Ohjaajat näyttivät kaikki vaelluksella tarvittavat perusohjeet ja hämmästys oli suuri, kun kaikki hevoset tottelivat meidän aloittelijoidenkin käskyjä välittömästi ja mukisematta. Tälläinenkin aloittelija sai hevosen liikkeelle, pysähtymään sekä kääntymään paikallaan vain pieniä apuja käyttäen, tuosta vaan. Minusta se oli uskomatonta ja suurin osa peloistani jäikin sinne harjoituskentälle. Minkä olen sittemmin oppinut, niin tuolloin minä en ollut mitenkään erityisen taitava ja lahjakas, vaan kyseessä olivat vain niin älyttömän hyvät hevoset.

Issikat osoittautuivat kilteiksi ja rauhallisiksi lurppahuuliksi.

Niinpä lähdimme liikkeelle alussa kaikki yhdessä, mutta myöhemmin jakauduimme kahteen eri ryhmään. Meidän aloittelijoiden reitti oli ainakin hieno ja monipuolinen. Kauniita mäkisiä maisemia, jyrkkiä ylä- ja alamäkiä metsän siimeksessä, sähkölinjan alla kulkevia polkuja ja hyväkuntoisia metsäautoteitä. Maasto oli hienoa talvellakin, joten voin vain kuvitella sen kesällä kaikessa kauneudessaan. Matkan aikana opin vihdoin mitä töltti on ja miltä se tuntuu. Hevoseni töltti oli aivan uskomattoman tasaista juoksua, tasaisempaa kuin pelkkä käynti. Vauhti oli kova, mutta meno niin tasaista, että olisin voinut vaikka juoda olutta lasista koko ajan sen tippaakaan läikkymättä!

Reitti ja maisemat olivat vaihtelevia ja mielenkiintoisia, mukaan mahtui niin tasamaata kuin korkeita mäkiäkin.

Parin tunnin ratsastuksen jälkeen pysähdyimme tauolle kodalle, jossa me ja hevoset saimme levähtää ja ruokailla maistuvaa lihakeittoa, muurinpohjalättyjä sekä tietysti kahvia. Itse olin jo päässyt peloistani ja kunnolla hevosvaelluksen makuun, joten into ratsaille oli kova. Ruokailtuamme lähdimme taas liikkeelle kohti talleja, mutta ei toki samaa reittiä kuin tullessa. Jos luulin, että se oli nyt siinä, niin väärässä olin. Vaelluksen parhaat kokemukset olivat nimittäin vasta edessä.

Tauolla maistui pieni jäsenien rentoutus sekä muurinpohjaletut kodan lämmössä.

Karvaharrikat ansaitulla lepotauollaan.

Uljas ratsuni, vain ritari puuttuu.

Koska olimme ryhmänä selvinneet hyvin käynnistä vaikeassakin maastossa sekä töltistä, niin ryhmänvetäjämme katsoi meidän kelvollisiksi laukkaamaan. Annettuaan ohjeet miten meidän pitää toimia (ei saa ohitella muita, pitäkää kovasti kiinni mistä saatte) hän nosti johtohevosen laukkaan. Eikä todellakaan mihinkään kevyeeseen hölkkään, vaan villiin, hirmuiseen kiitolaukkaan. MInun niin rauhallisen oloinen hevonen lähti siltä seisomalta seuraamaan kuin hauki rannasta. Vaikka olin muka valmistautunut niin lähtö oli niin nopea, että selkärankani jäi paikoilleen ilmaan roikkumaan, siltä ainakin tuntui. Sitten mentiin, voi pojat tosiaan mentiin. Hevosista välittyi niiden valtava alkuvoima ja elämänilo niiden kisatessaan toisiaan vastaan, etsien muka ohituspaikkoja oikealta ja vasemmalta edellä menevästä hevosesta. Kokemattomalle ratsastajalle vauhti oli niin kovaa, että siinä ei voinut tehdä mitään muuta kuin pysytellä vauhdissa mukana. En ollut ikinä kokenut vastaavaa vauhdin ja inhimillisen olennon yhteyttä ja adrenaniiliryöppy oli valtaisa. Pieni pelko ja kauhu sekoittuivat suloisella tavalla vauhdin hurmaan ja hevosista kumpuavaan elämänvoimaan, jota ei voinut olla vaistoamatta. Laukkasimme loppuvaelluksen aikana vielä pariin otteeseen ja minä olin myyty hevosvaelluksille, paluuta ei enää ollut.

Silloin kun ei menty tölttiä tai kiitolaukkaa, etenimme rauhallisesti jonossa.

Paluun jälkeen veimme hevoset talliin, otimme satulat ja ohjat pois ja annoimme kaikki omille hevosillemme leipää palkinnoksi. Tallissa alkoi heti varsinaiset ryhmäpiehtaroimiset, parhaimmillaan useita issikoita oli maassa kaviot taivasta kohden. Palautimme varusteet tallitupaan ja keskustelimme vielä yhdessä kokemuksistamme. Mikäli kyseessä olisi ollut polttarivaellus, niin nyt olisi ollut hyvä hetki savusaunalle, turvehoidolle sekä ruokailulle.

Heti kun hevoset saivat ratsastajat ja satulat pois selästään olikin hyvä hetki piehtaroida sydämensä kyllyydestä.

Kokemukseni perusteella uskallan suositella hevosvaellusta kaiken ikäisille miehille ja naisille upeaksi polttarikokemukseksi, vaikka ennen olisi hevosia jopa pelännyt (kuten minä). Täytyy vain olla varuillaan, ettei hevoskärpänen puraise oikein kunnolla vaelluksen jälkeen. Minua se puri niin pahasti, että tätä kirjoitettaessa takana on jo alkeiskurssi paikallisella tuntitallilla ja seuraava vaellusmatka kesäksi varattuna. Hevosvaellusherkkua on kertakaikkiaan pakko saada lisää :-)

Jos haluat kommentoida tai kysyä lisää, niin tervetuloa blogiini.