Lemmikkien rooli hääjuhlassa
Teksti: Maikki Hopia. Kuvat: Naimisiin.info
Lemmikit mielletään nykyään lähes tasavertaisiksi perheenjäseniksi yhä useammassa taloudessa ja koska häät ovat ihana ja ikimuistoinen perhejuhla, osa avioituvista haluaa eläimetkin mukaan muistoihin - tavalla tai toisella. Koska kaikki eläimet eivät sovellu suuren ihmisjoukon keskelle, on fiksumpaa antaa näiden karvakuonojen osallistua juhlaan esimerkiksi poseeraamalla mukana morsiusparin kanssa hääpotretissa, ja viedä sen jälkeen eläimet jonnekin rauhalliseen ja miellyttävään hoitopaikkaan.
Jotkut koirat puolestaan nauttivat ihmisten seurasta, eivätkä pane pahakseen vaikka seurueessa olisi muitakin oman tutun ja turvallisen perheen lisäksi. Tällöin voisi harkita esimerkiksi vastuullista ja melko vaativaakin tehtävää rakkaalle nelijalkaiselleen, nimittäin virkaa vihkisormuksen tuojana. Kaikilta koirilta tätä ei luonnollisestikaan voida odottaa, mutta joillekin temppuhenkisille vipeltäjille sen opettaminen saattaa käydä kädenkäänteessä.
Niin televisiossa kuin ihan oikeassakin elämässä saattaa nähdä toinen toistaan huvittavampia ja joskus hyvinkin uskomattomia rooleja, mitä lemmikeille tarjotaan suuren päivän kunniaksi. Enää ei riitä osallistuminen isäntäperheen häihin vaan onpa koiria joidenkin nettisivujen mukaan jopa vihitty keskenään, leikkimielisesti toivon mukaan. Koirille on tarjolla nykyään jopa upeita juhla-asuja, kun ennen vanhaan tarjolla oli vain arkista sadetakkia ja villaneuletta. Suomeenkin on kantautunut tämän alan nettifirma, Yappy Fashion, josta voi omalle pikku-puudelilleen ostaa juhlaan sopivan erityisen asun, joko sitä kuvaa tai sormuksen tuontia varten.
Tässä muutamia poimintoja ja ajatuksia aiheesta Naimisiin.infon foorumilta:
“Meillä on ajatusasteella tuo koira sormuksenkantajana, mutten tiedä miten sen voisi käytännössä opettaa ja miten se suhtautuisi, kun ei saakaan jäädä äipän ja isukin seuraan ja todennäköisesti menisi sähläämiseksi koko juttu... Hääpäikalle koira ei kuitenkaan voi tulla, sillä joutuisin koko ajan miettimään, että nyt ne kakarat kiusaa. Valokuvassa kuitenkin on todennäköisesti mukana.” -iiutsi
“Olen ollut vieraana häissä, joissa koira toi sormuksen korissa sulhaselle. Bestman kaiveli paniikissa taskujaan ja sulhanen alkoi jo melkein kiehumaan. Joku päästi koiran kirkon ovista sisään ja se hölkötteli alttarille pieni kori suussaan, jossa sormus oli. Morsian oli salaa opettanut koiralle ja sopinut bestmanin kanssa.
Ja kuinka tuo opetetaan: Ensin koiran pitää osata kantaa koria. Anna kanniskella sellaista joka paikassa ja suurin kehuin otat suusta ja vaikka namia palkaksi. Myöhemmin opetat sen tuomista esim. kori suussa ja kaveri pitää kiinni, kutsut luokse ja koira tulee. Isot kehut ja namit! Kyllä se onnistuu.” -kostiliina
“Ennalta suunnittelematta huomattiin onneksi napata "hääkuva" kotipihassa ennen kirkkoon lähtöä niin, että saatiin hevoseni mukaan kuvaan. Yksi parhaita kuvia koko päivästä. Ja ehdottomasti mikäli hevoseni olisi sellaisessa kunnossa ollut, niin olisin sillä tahtonut kirkosta lähteä.” -soi-la
“Meidän puput osallistuu häihin olemalla huikeat mannekiinit ihanaan kakunkoristeeseen.” -hummeri
“Lemmikki itse ei ollut läsnä, mutta toi teeman; kanipari koristi kutsukortin kantta ja mainittiin muokatussa kutsurunossa, pupupehmot majaili hääauton takaikkunalla, teetetty pupupari nakotti hääkakun päällä ja ostetut kanifiguurit hääparin pöydässä paikkamerkkeinä. Hääkarkit askarreltiin pupuiksi ja olipa hääpaikkaan opastavissa kylteissäkin sivussa jäniksenjäljet. Näin kirjoitettuna kuulostaa, että häät oli pelkkää pupua, mutta kyllä ne juhlassa oli vaan sivussa toistuva teema, ei pääasia.” -Mimosa
“Meillä oli juhlat kotikotona maalla, ja siellä oli niin kissat ja koirat kuin puputkin mukana juhlassa. Koirat ovat rauhallisia ja kilttejä, eikä tarvinut pelätä niiden hyppivän vieraiden päälle pukuja sotkemaan. Toki niillä oli mahdollisuus poistua takavasemmalle rauhoittumaan, jos olisi ihmispaljous alkanut ahdistamaan. Puput oli syrjemmässä isossa pihahäkissään, jossa ne normaalistikin ovat. Mietittiin, olisiko niitä pitänyt viedä jonnekin “piiloon”, mutta tuntui typerältä viedä niitä muualle, normioloistaan. Lapset osasivat olla rauhallisia eläinten kanssa, ja porkkanoiden syöttäminen pupuille taisikin olla parasta koko päivässä!” -kaisa
“Olisin halunnut koiramme mukaan hääjuhlaan, mutta koska paikalle on tulossa lapsivieraita, jouduin idean hylkäämään. Meillä on kaksi koiraa, jotka stressaantuvat lapsista, enkä halua olla koko ajan niitä sitten rauhoittelemassa.” -Elina80
“Meidän kaverin koiravanhus on myös kutsuttu häihin. Sille pitää myös varata tietynlaista ruokaa kun raukka on keliaakikko ja muutenkin vähä kaikelle allerginen.” -Hurlumhei
“Hääjuhla pidetään kotonamme, joten iguaanimme osallistuu juhlaan omasta “yksiöstään”, eli suuresta terraariosta. Vapaana emme taida liskoa pitää, koska osa vieraista saattaa pelätä puolitoistametristä krokotiiliamme. Häiden teemassakin on lisko mukana, hääkakun koristeena ja kutsuissa ainakin.” -sandra
“Koirille ja kissavaarille tulee oma hoitaja kotiin. Lauma on sen verran iso, ettei kaikkia saa mitenkään vieraalle hoitoon, ja muutenkin kiva kun ei tarvitse lähteä kotoa. Juhlapaikkamme ei sovellu eläimellisiin häihin, koska se on ravintola, ja koiramme eivät sovellu ihmispaljouteen.” -Etana-Elli
“Valokuvaukseen haluamme ehdottomasti kuusi kissaamme, koska kasvatamme niitä. Ne ovat osa perhettämme ja tuntuisi oudolta jättää kissat kuvasta pois. Juhlaan emme niitä ota mukaan, koska vierasmäärämme lähentelee jo 150 henkeä, ja lisää ihmisiä saattaa listaan vielä kertyä..” -kirsi
“Ei ole koirallamme mitään kummempaa roolia häissä. Johonkin valokuvaan voisi karvalapsen ottaa mukaan, mutta muuten se saa kyllä viettää ihan tavallista päivää.” -Sabsu
“Miehen täti oli aikoinaan Ruotsissa asuessaan ottanut papukaijansa hääjuhlaan mukaan. Olisi ottanut linnun ilmeisesti kirkkoonkin mukaan, mutta pappi ei ollut lämmennyt ehdotukselle. Niinpä Uuno oli juhlapaikalla mukana ja viihdytti vieraita heitellen hassuja lauseita ja välillä ilmeisesti jotain painokelvotontakin..” -mira
“Meidät kuljetti oma hevonen kärryillä kirkolta juhlapaikalle. Olihan se looginen päätös, sillä meille ei olisi sopinut mikään vaaleanpunainen Cadillac tai muu perinteinen hääauto. Tunnelma oli ihana ja jollain tapaa toi lisää romantiikan tuntua päivään.” -sanna
“Musta vois olla ihan kiva, jos saisin koirani juhlapaikalle, koska se on iso osa mun elämääni ja yksi (pieni) osasyy, miksi mä olen justiinsa tuon miehen kanssa menossa naimisiin. Mutta se taitaa jäädä väliin, koska vieraissa on jonkin verran tunnettuja allergikkoja ja mun ja miehen lisäks ainoo ihminen, joka pärjää sen otuksen energisyyden kanssa on mun sisko, joka toimittaa kaason virkaa. Menee siis liian vaikeaksi, joten pitää yrittää saada se vaikka kasvattajalle siksi päiväksi hoitoon tmv.” -Mokso
“Meillä tulee sormuksentuojana toimimaan "apu-bestman" eli kaasona toimivan siskoni avustajakoira, jolle ko. jutut on työn puolesta opetettu. Aputassulla on myös "virkatehtävissä" (eli avustaessaan siskoani) lupa tulla kirkkoon yms. paikkoihin, joihin nelijalkaisilla ystävillämme ei normaalisti ole mitään asiaa.. Omat koirat otetaan hääkuviin mukaan tietysti, mutta hääjuhlan hälinästä saavat olla poissa..” -aroon
"Olimme alunperin suunnitelleet, että koiramme olisi kirkon ulkopuolella ja kantaisi jotain koria tai vetäisi perässään pientä kärryä jossa olisi hääparin päälle heiteltävät riisit. Tämä olisi ihana idea, sillä koiramme on rakas perheenjäsenemme ja siksi olisi hienoa että sekin saisi osallistua suureen päivään! (Koiramme ei todellakaan stressaannu ihmispaljoudesta, vaan rakastaa kaikkia ihmisiä ja etenkin lapsia!)
Nyt vaan olen alkanut vähän jänistää, sillä pelkään että koira innostuu ihmisistä liikaa ja alkaa juoksennella innoissaan kirkon pihalla ympäriinsä riisit koreista lennellen.. Koiramme on myös "yhden perheen koira" siinä mielessä, että se viis veisaa muiden ihmisten kuin minun ja sulhoni käskyistä. Härdellin sattuessa siis minun tai sulhasen pitäisi juosta koiraa hillitsemään...
Koira on "esillä" hääjuhlassa kun laitamme lahjapöydän viereen valokuvia yhteiseltä taipaleeltamme, johon koiramme luonnollisesti kuuluu." -Sofy
|