Tampereen Häämessut 02.-03.02.2008
Järjestyksessään 14. kerran järjestetyt Tampereen Häämessut täyttivät taas kerran Tampere-talon kaksi kerrosta hääpareista ja heidän lähipiiristään. Messut olivat kaikkien aikojen suurimmat häämessut Tampereella näytteilleasettajamäärältään, tiloiltaan sekä todennäköisesti myös kävijämäärältäänkin, ainakin siltä tuntui.
Riittävän leveillä käytävillä riitti vilinää koko messuviikonlopun ajan.
Käytössä oli yli 2500 m2 kahdessa kerroksessa ja kaikki näytökset oli tänä vuonna siirretty auditoriosaliin messuosastojen tieltä näyttelysaleista. Käytössä oli myös upea Talvipuutarha, missä sijaitsi Katettujen Juhlapöytien näyttely. Myös Puistolämpiö 1 oli nyt messukäytössä ja täynnä messuosastoja.
Puistolämpiö 1 on erinomainen paikka messuosastolle heti sisäänkäynnin jälkeen.
Näytteilleasettajia oli lähes 120 ja kaikki heistä olivat hääalan yrityksiä. Kävijöitä riitti lauantaina runsaasti mutta tasaisesti koko päivän ajaksi. Sunnuntaina aamupäivällä ollut hurja talvimyräkkä hieman laimensi sunnuntaina aamupäivää, mutta tilanne korjaantui hienosti loppupäivästä ja messuvieraita riitti aivan sunnuntain viimeisille minuuteille asti.
Puistolämpiö 2 oli tuttuun tapaan täpösen täynnä erilaisia hääpukuja.
Uudet tilat osoittivat heti ensimmäisenä vuonna toimivuutensa. Puistolämpiö 1:ssä oli loistava paikka uusille yrityksille, samoin toisen kerroksen Sopraano oli hieno ‘Miesten maailma’ jo ensimmäisenä vuotenaan. Myös muotinäytösten siirto Sopraanosta erilliseen auditoriosaliin oli erittäin onnistut, ihmiset viihtyivät pehmeillä istuilla erinomaisesti. Joskus jopa vähän liiankin hyvin, sillä lauantain päivänäytöksiin eivät aivan kaikki halukkaat edes mahtuneet, koska osa messuvieraista katseli useita näytöksiä peräkkäin :-) Tilanne kuitenkin korjaantui jo lauantain iltapäivänäytöksiin ja sunnuntain näytöksiin kaikki halukkaat jo mahtuivatkin hienosti. Pienistä alkukankeuksista huolimatta näytösten siirto omaan saliinsa oli erittäin onnistunut muutos, koska nyt itse pääsali ja yläkerran Sopraano vapautuivat näyttelykäyttöön eikä näytösten musiikki tai ihmismuuri haitannut yritysten esittelyjä.
 |
Sopraano-salissa oli tänä vuonna ‘Miesten maailma’, jossa oli esillä kaikki erilaiset miesten klassiset hääpukumallit, asusteet sekä Yamaha-pyöriä. Ei käynyt sulhastenkaan aika tylsäksi.
Messukävijöissä olin havaitsevani sellaisen muutoksen moniin edellisvuosiin, että selkeät ‘haaveilijat’ ja kummin tutun kaimat loistivat poissaolollaan. Paikalla oli vain häämessujen ydinkohderyhmää, eli morsiamet ja sulhaset sekä heidän avustajansa, muutamilla isillä ja äideillä höystettynä. Yhdistettynä vielä kasvaneisiin yleisömääriin, oli vuoden 2008 Tampereen Häämessut varmasti messuesittelijöiden kannalta paremmat kuin koskaan aikaisemmin.
Tulevan sulhasen viimeinen, haikea katse pian menetettävän vapauden perään...
Hääpukeutuminen on ollut aina Tampereen Häämessuilla erittäin hyvin edustettu alue, niin nytkin. Paikalla olivat kaikki tärkeimmät paikalliset hääpukuliikkeet sekä runsaasti vierailevia tähtiä muilta paikkakunnilta. Friiari, Morsiusgalleria, Niinatar, Sunny’s Fashion, Suomen Pukuvuokraamo, Tampereen Juhla-asu, Matex sekä Karjalan Puku esittelivät osastoillaan naisten sekä miesten juhlapukuja ja -asusteita. Lisäksi erilaisilla muotinäytöksissä oli esillä häämuotia, alusasuja sekä häävieraiden juhlamuotia.
Leena Rauhamäki Matex Oy:stä esitteli miesten värikästä asustemuotia. Liivien ja juhlasolmioiden väreissä on todella valinnanvaraa 2008. Esillä olivat myös ainoat oikesti suomalaiset miesten puvut Kaleva-mallistosta.
Rainbow Club Finland oli tuonut paikalle koko valtavan valikoimansa hää- ja juhlakenkiä.
Tampereen Häämessuilla on aina esillä myös muualta kuin Pirkanmaalta tulleita yrityksiä, kuten vaikkapa Suomen Pukuvuokraamo Helsingistä.
Pukujen lisäksi messuilla oli valtavasti asusteita, kuten vaikkapa tiaroita, koruja sekä laukkuja ja häätarvikkeita laidasta laitaan.
Monia Naimisiin.infon lukijoiden päteviksi toteamia häävalokuvaajia pääsi näkemään livenä ja keskustelemaan kesän kuvauksista. Paikalla olivat mm. Elämyskuva, Studio Amanda, Studio Liisa Karling, Studio Suvi Roiko, Valokuvaaja Jarkko Kähkönen ja Valokuvaamo Klik S. Reivinen.
Tämän päivän hääkuvat ovat jotakin ihan muuta kuin vanhat kunnon pönötyskuvat studiossa, morsian istumassa ja sulhanen toisen olkapään takaa kurkkimassa.
Mikäli hääjuhlatila ei ollut vielä valittuna messujen aikaan, niin messujen jälkeen ihan varmasti. Paikalla oli nimittäin peräti 20 eri hääjuhlatilojen esittelijää, enemmän kuin millään häämessuilla ikinä.
Häätarvikkeita ja kutsukortteja löytyi tietysti myös. Kaikkea mahdollista tärkeää ja vähemmän tärkeää esittelivät (ja myivät) mm. Krumeluuri, Calligraphen, IirisMaa, Wedding Service ja Sinelli.
Kutsukorttiasiansa saivat varmasti kuntoon sekä itse korttinsa tekevät että valmiiden korttien suosijat.
Kakunkoristeita, vieraskirjoja, sormustyynyjä, saippuakuplia, onnittelukorttihäkkejä, avustajien lahjoja....kaikkea oli kaupan.
Morsiuskimpputauluja esitteli mm. Kultainen Ruusu.
Yläkerran saleissa kaikui tunnelmallinen häämusiikki, Sopraano-salissa Piia Kärnän esittämänä ja...
...Puistolämpiö 2:ssa Trio Soinnun esittämänä.
Mahdollisesti messujen levein hymy.
Omat kasvonsa on mahdollista nykyään saada vaikka hääkakkuun, kaiverrettuina puuhun, alumiiniin tai vaikkapa lasiin.
Tampereen Häämessut tullaan seuraavan kerran järjestämään 07.-08.02.2009.
|