|
Ennen häitä
* Ennenkuin morsian astuu hääkulkuneuvoon, täytyy hänen heittää oluttuoppi taaksensa päänsä yli. Jos tuoppi jää pystyyn, tulee morsiamen elämästä yhtä juhlaa. Jos taas kyljelleen, niin tulevaisuus ei ole niin hyvä.
* Hääkirkkoon mennessään morsian ei saa kertaakaan katsoa taakseen. Jos näin tekee, alkaa avioliitossa kaivata vanhaa elämäänsä.
* Bestmanin täytyy laittaa höyhen sulhasen vasempaan pohkeeseen, rekeen ja kolmannen untuvan vielä omaan ajopeliinsä. Näin varmistuttiin siitä, ettei matkalla pääse pahat henget iskemään ja että hevonen kulkisi suoraan.
* Pahaa karkoitti myös se, että bestman otti vanhan kalaverkon (jonka kutojaa ei tiedetty) ja kolme hevosen häntäjouhta. Tämän verkon jouhineen bestman sitten kieritti paljaalle iholleen vatsansa ympärille.
* Jos bestman ajaa sulhasen hääautoa/rekeä, kannattaa hänen ensin peruuttaa pieni matka. Näin parin yhteiselämä tulee olemaan onnekasta.
* Matkalla kirkkoon on huono enne, mikäli näkee ensimmäisenä ihmisenä naisen.
* Morsian ja sulhanen eivät saa nähdä toisiaan hääpäivänä ennenkuin vihillä. Jos hääpari ei malta juhlapäivänä pysyä erossa toisistaan määrähetkeen asti, on se huono enne.
* Kumpi näkee toisensa ensin, tulee onnellisemmaksi tai saa ylivallan avioliitossa.
* Jos valkoinen kyyhkynen lentää lähellä morsianta, on se hyvä enne..
* Yöllä ennen häitä on pantava punainen ruusu pieluksen alle; jos silloin näkee unta tulevasta miehestään, on hänen rakkautensa kestävä.
* Ennen lähtöä kirkkoon morsian istutetaan täysissä juhlavaatteissaan ruokapöytään lähimmäs ulko-ovea. Sitten morsiamelle tarjotaan kolme viinaryyppyä. Tämän tain tarkoitus on irrottaa neito lapsuudenkodistaan, mitä ulko-ovea lähellä ja päällysvaatteet päällä ateriointi symboloi. Kolminkertaiset viinaryypyt takasivat sen, ettei morsiamelle tullut miehelässä koti-ikävä.
* Kun viimeinen ateria ennen vihkimistä on kotona syöty, katkaisee morsian lusikkansa ja heittää sen oven suuhun. Tämä symboloi lapsuuden ajan päättymistä ja uuteen säätyyn siirtymistä.
* Viimeisen aterian jälkeen morsiamen noustessa pöydästä, kaaso kaataa morsiamen tuolin nurin. Nyt avioon menevä on lopullisesti heitetty ulos neidonkastista.
* Jos nuoren parin asunnon lähellä kukkii kirsikkapuu, se tietää hyvää, mutta kukkia ei saa poimia.
* Morsiamen pitää nousta varhain hääpäivän aamuna ja pestä kasvonsa ruohikossa olevalla aamukasteella. Se tuottaa onnea.
* Mikäli morsian haluaa itselleen kiltin miehen, tulee hänen hääpäivänä pitää huolen siitä, että hän näkee sulhasensa ennen kuin tämä näkee hänet.
* Ennen vihkiäisiä pitää morsiamen mennä morsiuspukuunsa sonnustautuneena navettaan ja lypsää lehmä. Silloin häneltä itseltään ei tule koskaan äidinmaito loppumaan.
* Morsiamen pitää ottaa kotipihaltaan multaa mukaansa miehelään muuttaessaan. Näin hän vei lapsuudenkotinsa mukanaan uuteen paikkaan.
* Morsian ottaa lapsuudenkodistaan mukaansa myös suolaa, eikä häneen tämän johdosta tartu mikään paha matkalla.
* Mikäli hääparia kuljettavat hevoset hirnuvat, on se merkki siitä, ettei morsian ole neitsyt.
* Jos morsian tai joku hänen saattajistaan kompastelee kirkkoon lähdössä, pitää hänen lähteä takaisin ja istua vähän aikaa, koska tuollainen kompastelu tietää onnettomuutta.
* Jos hääpäivänään näkee nuohoojan, tietää se hyvää onnea. Parasta on, mikäli tämä tapahtuu kirkkoon mennessä ja tällöin kannattaa morsiamen pyytää suudelma nokikolarilta. Tämän paremmin ei voi aviotaival alkaa. Tämän tapahtuman varmistamiseksi useat parit vuokraavat nuohoojan tähän tehtävään anglosaksisessa maailmassa.
* Hääpäivän aamuna ei kukaan saa kulkea morsiamen ja sulhasen välistä, sillä tämä erottaa parin tulevaisuudessa.
* Mikäli sade peittää morsiamen jäljet hänen matkallaan kirkkoon, tulee hänestä onnellinen uudessa avioliitossaan.
|