|
Avioliiton voi solmia Suomen lain mukaan Pohjoismaissa ja tietyissä maissa niiden ulkopuolella.
Pohjoismaiden ulkopuolella Suomen lain mukaisen avioliiton voi solmia vain kirkollisena vihkimisenä.
Joillakin ulkomailla työskentelevillä suomalaisten uskonnollisten yhdyskuntien papeilla on opetusministeriön myöntämä oikeus vihkiä avioliittoon ulkomailla. Tällaisia pappeja toimii mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyössä. Tällä hetkellä kirkolliset vihkimisoikeudet omaavat henkilöt löytyvät täältä. Vihkimisen edellytyksenä on, että ainakin toinen vihittävistä on suomalainen. Myös avioliiton esteiden tutkinnasta on esitettävä todistus vihkivälle papille.
Vihkiminen Pohjoismaissa
Kun avioliiton esteet on tutkittu Suomessa, voivat Suomen kansalaiset solmia avioliiton missä tahansa Pohjoismaassa.
Esteiden tutkinnan suorittaa vihkiparin (sulhasen tai morsiamen) rekisteriviranomainen (maistraatti tai kirkkoherranvirasto).
Esteettömyystodistus saa lainvoiman 7. päivänä suoritetun tutkinnan jälkeen ja se on voimassa neljä kuukautta.
Todistus annetaan vihkimisen toimittavalle papille tai vihkioikeuden omaavalle siviiliviranomaiselle. Kaikissa Pohjoismaissa avioliiton voi solmia kirkollisesti ja siviilivihkimisenä.
Vihkiminen Pohjoismaiden ulkopuolella
Pohjoismaiden ulkopuolella Suomen kansalainen voi solmia Suomen lain mukaisen avioliiton ainoastaan kirkollisena vihkimisenä Suomen viranomaisen edessä. Avioliiton esteiden tutkinta toimitetaan Suomessa. Rekisteriviranomaisen (kirkkoherranvirasto tai maistraatti) todistus avioliiton esteiden tutkimisesta annetaan vihkivälle papille. Opetusministeriö on myöntänyt tietyille ulkomailla työskenteleville Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeille vihkimisoikeuden. Heidän yhteystietonsa löydät tästä samasta linkistä.
Ilman erityistä vihkimisoikeutta ei suomalainen pappi voi vihkiä maamme rajojen ulkopuolella.
Vihkimisoikeus pätee vain siinä maassa, mihin se on myönnetty. Joissakin maissa vihkimisoikeuteen liittyy ehtoja. Esimerkiksi Espanjassa ja Saksassa vihittävien tulee olla Suomen kansalaisia. Englannissa vihkiminen on mahdollista vain Lontoon Merimieskirkossa.
Vihkipapin kanssa tulee jo hyvissä ajoin ennen matkan varaamista sopia vihkitoimitukseen liittyvistä käytännön järjestelyistä.
Avioliitto on pätevä Suomessakin
Kun avioliitto on solmittu ulkomailla Suomen lakien mukaan, toimittaa vihkimisviranomainen tiedon asiasta Suomen avioliittorekisteriin. Suomen lakien mukaan ulkomailla solmittu avioliitto on siis pätevä välittömästi vihkimisen tapahduttua, eikä vihkiparin tarvitse itse toimittaa vihkimisasiakirjoja maistraattiin tai lähetystöön.
|