|
Tervehdys! Olen Mikko, helsinkiläinen dj. Olen soittanut levyjä 15 vuotta ja kolunnut aikoinaan läpi kouludiskot, kyläbaarit, yökerhot ja opiskelijabileet. Nykyään soitan levyjä Helsingin klubeilla sekä yritys- ja yksityistilaisuuksissa häät mukaanlukien.
Vahvin alueeni on suomalaisen musiikin historia, jota esittelen sunnuntai-iltaisin Radio Helsingin Iskelmäiltama-ohjelmassa. Olen kerännyt kauan ja aktiivisesti vanhoja suomalaisia levyjä, joten kokoelmissani on huomattava määrä suomalaista 1950-60-lukujen iskelmää, beatia ja rock'n'rollia sekä myöhempien vuosikymmenten funkia, soulia, diskoa, yllättäviä käännöksiä ja kaikkea mahdollista tanssilattialla toimivaa. Ulkomaisista genreistä ovat hallussa funk, soul, disco ja kaikenlainen 1960-luvun musiikki. Baari-dj-menneisyydestäni johtuen kokoelmissani on myös kaikki olennaiset hitit 1960-luvulta aina 2000-luvun alkuun asti, joten 70-80-lukujen hittiputkikin onnistuu. Näitä tyylejä yhdistelemällä on yleensä saatu juhlat kuin juhlat toimimaan. Soitan pääasiassa vinyylejä ja osaan spiikata.
Jos haluat häihisi päivän hittejä, Manserockia, heviä tai karaoken, kannattaa suosiolla ottaa joku toinen dj. Mutta jos etsit persoonallista, tyylikästä ja tanssittavaa musateemaa, saatan olla oikea tyyppi sitä toteuttamaan.
“Ihan jäätävää settiä, ei yhtään huonoa biisiä koko v***n iltana!” -kaason palaute kuuden tunnin hääkeikan jälkeen elokuussa 2011
Ota yhteyttä!
|