|
Talvihäiden järjestäminen on oma taiteenlajinsa
Talviaikaan hääjuhliaan järjestävät joutuvat pähkäilemään kesämorsiamien tapaan sääkysymysten parissa. Ongelmat vain ovat toisen tyyppisiä: vesisateen tai kuumuuden sijaan talvimorsiamet pelkäävät vieraidensa vilustumista ja pähkäilevät talvitamineiden pukemista ja riisumista.
Talvihäitä järjestävien kannattaa huolehtia siitä, että vieraille riittää naulakoita niin juhlapaikalla kuin tarvittaessa kirkossakin. On myös kohteliasta neuvoa vieraita, mihin talvipompat tulee jättää ja missä esimerkiksi sisäkengät on helpointa vaihtaa.
Onnitteluja ei purevalla talvipakkasella aina voi ulkona vastaanottaa, vaan niitä varten kannattaa varata sopiva sisätila. Helpoiten onnitteleminen käy luonnollisesti juhlapaikalla, mutta onnitteluja voi ottaa vastaan myös kirkossa. Tällöin kannattaa kuitenkin varata vihkitilaisuuteen riittävästi aikaa ja neuvoa vieraita jättämään talvitamineet ennalta sovittuun paikkaan. Etenkin suuremmissa häissä kannattaa pohtia myös, kauanko vieraat joutuvat takkejaan kirkon käytävällä jonottamaan.
- Talvella pitää varata runsaasti aikaa siihen, että ihmiset riisuvat talvitakkejaan ja vaihtavat pikkukenkiä jalkaansa. Olen kerran ollut häissä, joissa siihen oli varattu 15 min eikä siitä mitään tullut vaikka vieraita oli vain 30. Narikkaan oli kilometrin jono, pohtii eräs morsian kokemuksiaan talvihäistä.
Kuuma glögi lämmittää juhlakansan
Hyvä idea on tarjota paleleville vieraille kuuma alkumalja juhlapaikalla hääparia odotellessa. Höyryävän kuuma glögi tai pirteän makuinen toti nostattaa tunnelmaa ja lämmittää mukavasti pakkasen puremia varpaita. Hääparin saavuttua paikalle on sitten kuohuviinin - tai vaikka toisen glögilasin - aika.
- Talvipakkasilla kolean kirkon, kylmän automatkan ja jäätävän ulkoilun jälkeen kylmä alkujuoma ei oikein riitä lämmittämään palelevia vieraita. Hääpari todennäköisesti on niin adrenaliineissa, ettei huomaa palelevansa, mutta vieraille tilanne on toinen, eräs morsian toteaa. Jos alkumaljat nautitaan ulkosalla juhlapaikan pihapiirissä, kannattaa siitä luonnollisesti tiedottaa juhlaväelle vaikka jo kutsussa tai viimeistään ennen siirtymistä juhlapaikalle. Näin häävieraat osaavat varautua ulkona odotteluun, kietoa kaulaliinan kaulaan ja vaihtaa talvikengät jalkaansa ennen juhlapaikalle siirtymistä.
Kunnollinen hiekoitus suojaa tapaturmilta
Juhlapaikan pihapiirissä kannattaa silmäillä myös kulkureittejä ja huolehtia pihan hiekoituksesta. Kiiltävä jääpeite kun saa muuten aikaan ikäviä yllätyksiä juhlatamineissa ja sileäpohjaisissa kengissä pihalla vaeltelevalle vierasjoukolle. Kukapa haluaisi, että omat häät muistetaan parhaiten Esko-sedän nyrjähtäneestä nilkasta tai Aino-tädin iäksi käyttökelvottomaksi tahriintuneesta silkkimekosta.
Talvihäiden suunnittelija törmää armotta myös hämärään, joka peittää maan alleen jo aikaisin iltapäivällä. Valaistusta kannattaa miettiä ja varata vaikkapa tunnelmallisia lyhtyjä valaisemaan myös juhlapaikan pihapiiriä. Pihan koristelussa kannattaa käyttää hyväksi myös jäätä ja lunta - jäälyhdyt ja lumipalloista tehdyt koristeet luovat aitoa talvitunnelmaa. Myös kynttiläkuja sopii koristeeksi moneen pihapiiriin. Silloin on kuitenkin varottava, etteivät polun varrella roihuavat kynttilät sytytä morsiamen puvun helmoja!
Rita Uusalo
Naimisiin.infon keskustelupalstalla on useita viestiketjuja talvihäiden viettopaikoista, pukeutumisesta talvihäissä, talvihäiden koristeluista yms. Yksi esimerkki on ketju ‘Onnittelut, takit ym. pohdintaa talvihäistä’. Suoraan tuohon viestiketjuun pääset TÄSTÄ.
|