|
Internetistä on usein sanottu, että se on parhaimmillaan lyhyissä uutisissa ja että netissä surffaajat eivät jaksa eivätkä viitsi lukea mistään asiasta perusteellisemmin. Perusteellisemmat tiedot pitäisi muka sitten etsiä jostakin muualta. Me Naimisiin.infossa olemme aina olleet eri mieltä. Netissä nimenomaan on tilaa vaikka kuinka perusteelliselle selittämiselle, vaikka kuinka monelle kuvalle ja kaaviolle. Asiasta kiinnostunut voi sitten tutustua aiheeseen juuri silloin kun itse haluaa ja kun asia on hänelle ajankohtainen. Kaiken lisäksi usein täysin ilmaiseksi.
Periaatteenamme ja tavoitteenamme on, että täältä Naimisiin.infosta kävijä löytää yhdestä paikasta ‘kaiken’ tarpeellisen ja tiedossa olevan faktan naimisiin menemisestä. Se voi olla mahdotonta, mutta tavoitteita täytyy olla. Pyrimme siihen, että tieto olisi täällä, tällä sivustolla, ei linkitettynä eteenpäin kymmenen linkin taakse.
Joskus harvoin joku kuitenkin tekee morsiusparejakin hyödyttävän sivuston, jonka sisältöä olisi mahdotonta tai hyödytöntä siirtää tänne. Miksi yrittää keksiä pyörää uudelleen?
Yksi tällainen sivusto on juuri avattu www.timantit.com . Perusteellista, mutta helppolukuista tietoa tytön parhaista ystävistä, timanteista. Hyvin usein kihla-/vihkisormus on naisen ensimmäinen timattikoru ja hinnaltaan hyvinkin häämenojen ‘top-3:ssa’. Sen takia kaikki tieto ennen ostosta on hyvästä.
Naimisiin.infon toimitus kehottaa kaikkia hääpareja tutustumaan sivustoon ennen sormuskauppoja tai ihan vaikka vain yleissivistyksen kannalta. Parhaassa tapauksessa säästät paljon rahaa, saat paremman timantin kumppaniksesi tai ainakin tiedät enemmän näistä ikiaikaisista intohimon kohteista.
|