Suomen upeimmat hääpaikat

Ideoita kotipolttareihin

Ideoita kotipolttareihin

Teksti: Toimittaja E Nieminen. Kuvat: Istockphoto

Polttareihin voi halutessaan käyttää satoja tai tuhansiakin euroja, varsinkin jos aikoo viettää polttarit ulkomailla. Koska tapana on, että vieraat maksavat sekä omat osuutensa että juhlakalun osuuden, ei kaikilla ymmärrettävästi ole sijoittaa ystävän, oli tämä miten hyvä ystävä tahansa, polttareihin kymmeniä tai jopa satoja euroja.

Polttarit voi kuitenkin järjestää helposti myös kotona, jolloin rahaa ei tarvitse käyttää yhtään enempää kuin haluaa ja ohjelmasta saa juuri omanlaisensa. Polttareiden järjestäminen kotona vaatii kuitenkin aikaa ja suunnittelua.

kotipolttarit

Polttareiden vieraat

On hyvä selvittää etukäteen, haluaako morsian tai sulhanen perheenjäseniään paikalle polttareihin vai ei. Monelle on ehdottoman tärkeää, että paikalla on perhettä, kun taas toisia ajatus kauhistuttaa. Juhliin ei myöskään kannata kutsua kaikkia avioituvan tuttavia, vaan ainoastaan läheisempi kaveripiiri. Näin voi varmistaa, että juhlista ei tule kiusallisia eikä porukka jakaudu pienempiin ryhmiin.

Ohjelmaideoita kotipolttareihin

Ilta on hyvä aloittaa rennosti niin, että kaikki pääsevät tutustumaan toisiinsa rauhassa. Sopivaa ohjelmaa onkin esimerkiksi leikit ja pelit, joita kaikki osaavat varmasti pelata. Peleillä, kilpailuilla ja yhteisellä jännittämisellä saa nostettua tunnelmaa, ja vieraat voivat rentoutua ja tutustua pelailun parissa. Klassiset lautapelit, korttipelit, leikkimielinen vedonlyönti osoitteessa https://tonybet.com/fi, moninpelit pelikonsolilla, erilaiset ulkopelit, kaikki mitkä tarjoavat yhdessä tekemistä eikä säännöt ole liian vaikeita kaikille. Myös vanha klassikko karaoke sopii loistavasti kotipolttareihin.

Yksi vanhimmista polttariperinteistä on polttarisauna aka morsiussauna. Mikäli käytössä on sopivan kokoinen sauna, tarjoaa se mahtavat puitteet onnistuneille kotipolttareille. Saunan lämmössä on helppoa rentoutua ja jutella kaikista asioista maan ja taivaan välillä, sekä tietysti tehdä paljon morsiustaikoja.

Polttarisauna

Varsinkin naisten osalta on kuitenkin huomioitavaa, että vieraat laittautuvat ennen polttareihin tulemista ja kaikki eivät välttämättä ole kovin innoissaan menemässä heti saunaan, mistä tulee sitten ulos punaisena, meikittömänä ja tukka sekaisin. Tämä pätee varsinkin silloin, jos vierailla on aikomus mennä jatkoille ’ihmisten ilmoille’. Siksi morsiussauna soveltuukin parhaiten silloin, kun koko juhla vietetään omassa porukassa ja kaikki osallistuvat ovat sinut itsensä ja toistensa kanssa huolittelemattomanakin.

Polttarisaunaan voi myös yhdistää juhlapaikalle kutsuttavan ammattimeikkaajan, esimerkiksi meikkaaja-maskeeraaja Riina Laineen. Hän voi myös tehdä vaikkapa upean body paintingin tulevalle morsiamelle ja siitä otetut kuvat voi antaa vaikkapa huomenlahjana sulhaselle.

Hyvä idea polttareihin on valokuvausnurkka tai ’photobooth’. Valokuvaajaa ei suinkaan tarvitse palkata, vaan vieraat voivat ottaa kuvat itse. Lähes kaikilla on käytössään nykyaikainen älypuhelin, millä tämän kaltaiset hupikuvat onnistuvat loistavasti. Muista hankkia erilaisia tarvikkeita kuvia varten – mitä erikoisempia, sen parempi. Monilta löytyy omista nurkista vanhoja naamiaisasuja tai muita vastaavia esineitä, joista voi kehitellä hauskaa rekvisiittaa. Ideoita voi ottaa myös ammattilaisvalokuvaajilta, joilla on erityispaketteja polttariseurueille. Esimerkiksi pin-up-kuvat ovat suuressa suosiossa!.

Kotipolttareiden ruoka ja juoma

Ravintolaillallisiin saa helposti uppoamaan kymmeniä euroja per henkilö, mutta kotona on helppo järjestää paljon tarjottavaa huomattavasti edullisemmin. Järjestä vähintään pientä naposteltavaa koko illaksi, mutta varmista, että paikalla on myös kunnon ruokaa, mikäli juhlat kestävät kauan.

Koko ruokailu voidaan järjestää myös jonkun teeman mukaan: meksikolaista, sushia, suomalaista perinneruokaa, kasvisruokaa, ihan mitä vaan. Pelkän yhdessä syömisen lisäksi myös ruuan tekeminen voi olla yksi polttareiden ’ohjelmanumero’.

Myös juomissa täytyy ottaa huomioon avioituvan preferenssit. Jos juhlakalu ei juo alkoholia, ei sitä välttämättä kannata tarjoilla muillekaan. Mikään ei ole tylsempää kuin kuunnella (liikaa) juopuneita ystäviä omissa juhlissaan. Jos kuitenkin tiedät, että alkoholi sopii sankarillekin, siitä saa helposti myös hauskan ohjelmanumeron erilaisilla juomapeleillä. Erilaisia drinkkejä, niin alkoholittomia kuin alkoholillisiakin, voi tehdä vaikka porukalla. Drinkkien suunnittelusta voi tehdä myös kilpailun – luovin idea palkitaan! Inspiraatiota juomiin löytyy boolioppaan puolelta.

Muista kuitenkin, kuka on juhlasankari – se ei ole kaaso eikä bestman, joten muista järjestää polttarit juuri morsianta tai sulhasta varten.

Polttarikaraoke

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022