Hääverkkokauppa Morsiusgalleria Online

Nopeasti naimisiin? Muista nämä asiat ennen kuin sanot "tahdon"

Nopeasti naimisiin? Muista nämä asiat ennen kuin sanot “tahdon”

Teksti: Anna Niemi .
Kuvat: Istockphoto, Pixabay, Unsplash.

Salamarakkaus, oleskelulupa, yhteenkuuluvuudentunne, lapsen syntymä. Syitä avioliiton solmimiselle on yhtä monia kuin pariskuntiakin. Olipa suhteen virallistaminen sitten romanttisen kosinnan tai perusteellisen järkeilyn ja punninnan tulos, on kyseessä edelleen merkittävä askel, jonka ottamista moni pariskunta odottaa vuosia. Toisinaan naimisiin mennään kuitenkin nopeammalla aikataululla.

Suomessa solmitaan vuosittain noin 22 000 avioliittoa

Avioliiton suosio on kokenut inflaation suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että nykypäivänä noin puolet esikoislapsista syntyy avoliitossa eläville pariskunnille.

Naimisiinmenon merkitys on muuttunut monella tapaa kuluneiden vuosikymmenten aikana. Sukupuolten tasa-arvoistumisen ja työmarkkinoiden kehityksen myötä taloudellinen vastuu jakautuu nykyisin aiempaa tasaisemmin pariskunnan molemmille osapuolille.

Suhtautuminen avoliittoon on muuttunut, ja esimerkiksi perhe-etuuksien saanti ei edellytä naimisissa oloa. On kuitenkin tilanteita, jolloin avioliitto on juridisesti edelleen kannattavin ratkaisu.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa solmittiin vuonna 2020 yhteensä 22 082 avioliittoa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että runsaat 44 000 henkilöä päätti avioitua. Samaisena vuonna eroon päätyi puolestaan 13 478 paria.

Moninaiset syyt avioitumisen taustalla

Menneinä vuosikymmeninä vahinkoraskaus oli tavallinen selittävä tekijä nopealle avioitumiselle. Adoptiolasta voivat avoparien sijaan edelleen hakea ainoastaan naimisissa olevat pariskunnat.

Globalisaation myötä avioliiton solmimishalukkuuteen ovat alkaneet vaikuttaa ”perinteisten” motiivien ohella myös oleskelulupiin liittyvät kysymykset. Avioliittoja solmitaan kansainvälisissä tilanteissa usein tavallista nopeammalla aikataululla.

Koronaepidemian myötä maahantulosäädökset ja sukulaisuussuhteille asetetut vaatimukset maahanpääsyn sallimiseksi ovat saattaneet nopeuttaa avioliiton satamaan purjehtimista.

nopeasti-naimisiin-4

Lumeliitto vai aito parisuhde?

Mikäli maahanmuuttoviranomaisilla on syytä epäillä pikaisesti avioituvien parisuhteen aitoutta, osapuolille suoritetaan erilliset haastattelut, joiden avulla pyritään selvittämään, onko kyseessä niin sanottu lumeliitto.

Arvioinnissa huomioidaan kulttuurilliset seikat. Näin ollen ymmärretään muun muassa se, että jotkut pariskunnat muuttavat perinteitä kunnioittaen yhteen vasta avioliiton solmimisen jälkeen.

Kuten sanottua, avioliitto ei ole ainoastaan romantiikkaan perustuva päätös – onhan kyse juridispoliittisesta instituutiosta. Monen vaakakupissa painaa ajatus siitä, että avioliitto katsotaan parhaaksi ja selkeimmäksi ratkaisuksi liittoon mahdollisesti syntyvien lasten kohdalla.

Mikäli avioliittoa miettii omaisuuteen ja taloudelliseen turvaan liittyvästä näkökulmasta, on se perintöoikeuden kannalta suoraviivainen ja selkeä päätös. Halutessaan puolisot voivat suojata oman omaisuutensa avioehdolla.

Kiire naimisiin?

Mikäli häät järjestetään pikaisella aikataululla, ei legendaaristen hääjuhlapaikkojen, kuten Kulosaaren kasinon tai Katajanokan kasinon varaaminen haluttuna ajankohtana ole läpihuutojuttu. Näin on etenkin suosituimpien avioitumiskuukausien, heinä- ja elokuun, kohdalla.

Vaikka häitä ei pääsisikään tanssimaan tunnelmallisella kasinolla, voi ennen h-hetkeä tai esimerkiksi hääyönä kaivaa puhelimestaan esiin parhaat kasinot ja rentoutua hetken ensiluokkaisen peliviihteen parissa. Ja kukapa tietää – mikäli onnetar on suosiollinen, voi hyväntuulisen pelituokion puitteissa tienata muutaman lantin vaikka häämatkakassaan.

Koronaepidemiaan liittyvien rajoitusten myötä moni on päätynyt lykkäämään hääjuhlasuunnitelmiaan. Osa on puolestaan valinnut vain lähimmille tarkoitetun tilaisuuden järjestämisen. Tuolloin häitä vietetään esimerkiksi pitkän lounaan merkeissä astetta fiinimmässä ravintolassa heti vihkimisen jälkeen.

Avioliiton esteiden tutkinta

Naimisiin meno edellyttää valmistautumista, sillä ennen vihkiluvan saantia on suoritettava avioliiton esteiden tutkinta.

Tutkinnalla selvitetään, ettei avioliitolle ilmene Suomen avioliittolain mukaisia esteitä, joihin lukeutuvat voimassa olevan avioliiton ohella alaikäisyys tai liian läheiseksi tulkittava sukulaisuussuhde.

Suomessa asuvan, suomalaisen pariskunnan kohdalla esteettömyystodistuksen odotteluun on varattava vähintään viikko. Kansainvälisissä tilanteissa aikaa kuluu usein huomattavasti pidempään.

Koska käsittelyajoissa voi syystä tai toisesta ilmetä viivettä esimerkiksi ruuhkahuippujen vuoksi, on prosessi viisainta aloittaa heti avioitumissuunnitelman alkuvaiheessa. Todistus on voimassa neljä kuukautta, joten asian voi hoitaa hyvissä ajoin.

Merkittävä päätös, jota ei tule hätiköidä

Tilastojen valossa noin puolet Suomessa solmituista avioliitoista päättyy eroon. Monikulttuuristen pariskuntien kohdalla ero on vielä astetta todennäköisempi.

Avioliiton solmimista ja sitä, onko oma parisuhde terve, kannattaa punnita pitkään ja hartaasti. Vaikka maassamme eromenettely onkin suhteellisen suoraviivainen ja edullinen moneen muuhun valtioon verrattuna, on prosessi silti raskas.

Ennen virallista tahtomista kannattaakin kuulostella omia tuntemuksia kaikessa rauhassa – onhan kyse yksi elämän merkittävimmistä päätöksistä. Pieni epäröinti on luonnollista, mutta mikäli takaraivossa jäytää liuta epäilyksiä ja miinuspuolia, on parasta laittaa avioitumisaikeet suosiolla jäihin.

 

Upeimmat hääpaikat >

 

 

 

palvelut(ät)naimisiin.info

Copyright Naimisiin.info 2000-2022