Hyppää sisältöön






Kuva

Meidän tarina alkoi..

Lähettänyt Ev3Kelo , 06 kesäkuu 2012 · 156 views

Oli maaliskuu 2011. Leirikoulutus alkoi. Leirikoulutus kesti viikonlopun verran. Nähtiin Matin kanssa leirikoulutuksessa. Juteltiin paljon, mutta minä seurustelin tällöin toisen kanssa. Koulutus meni nopeasti ohi. Käskin Matin kuitenkin kertoa siskolleen terveisiä kun menee kotiin. Tunsin Matin siskon jo muutaman vuoden takaa.

Tuli kesäkuun alku. Minä olin juuri eronnut ja leiri alkoi. Leirillä juteltiin Matin kanssa jälleen paljon. Meillä oli yhteisiä tehtäviä leirillä ja leiriläisistä puhuminen yhdisti meitä. Olimmehan sentään leirillä isosina. Leirin jälkeen nähtiin seuraavan kerran Juhannuksena. Tarkoitus oli nähdä juhannuksena pikaisesti, mutta nähtiin yhteensä 4 päivänä. Tunteista alottiin jo tässä vaiheessa puhumaan. Tunteet lähentivät meitä. Juhannuksen jälkeen minä ajattelin, että tämä jäi ns. kesäromanssiksi.

Heinäkuussa sovittiin treffit Tampereelle. Tarkoitus oli mennä yhdeksi päiväksi särkänniemeen pitämään hauskaa. Molemmat olivat tietenkin todella ujoja ja eikä mistään laitteista/ruuasta voinut kunnolla nauttia. Perhosia oli vatsassa todella paljon. Illemmalla tunteet lähenivät ja pian alkoikin jo pieni säätö. Tarkoitus oli viettää Tampereella päivä, mutta päivä venyikin 5 päivään. 4 yötä yhdessä perheeni luona Tampereella. Tämän jälkeen päätettiin alkaa seurustelemaan.

Seuraavan kerran näimme heinäkuun lopulla jälleen leirillä. Tällöin pääsin tutustumaan Matin perheeseen. Ja vihdoin tuntui,että suhteemme on oikeasti vakavaa.

Asuimme n. 300km päässä toisistamme. Minä Keski-Suomessa ja Matti Kymenlaaksossa. Tämän vuoksi näimme harvoin.
Alussa näimme useammin n. 2-3 kertaa kuukaudessa. Mutta se alkoi harvenemaan rahan ja kouluhommien vuoksi. Näimme joskus vain 1 kerran kuukaudessa.

Helmikuussa Matti sitten kosi ja menimme kihloihin. 24.2.2012. Tällöin kävin myös kirjoittamassa vuokrasopimuksen ja muutin samalle paikkakunnalle n. kuukauden päästä. Kun muutin samalla paikkakunnalle alkoi heti häiden suunitteleminen. Ja nyt on päätetty, että menemme naimisiin 20.10.2012.

Tässä pieni tarinamme :)

(nimet on muutettu)
   :girl_pinkglassesf:

Liitetty kuva






Toukokuu 2013

M T K T P L S
  12345
6789101112
1314151617 18 19
20212223242526
2728293031  

Recent Entries

0 user(s) viewing

0 jäsentä, 0 vierasta, 0 anonyymiä

Categories