Minnie's

Järkytys, kauhistus! Itse olen tätä Suvia vain vuoden vanhempi eli täytän tänä vuonna 21... Ja tunsin katsoessani satuhäitä itseni ainakin viisikymppiseksi, ellen jopa kuusivitoseksi se oli sellaiset reippaat 44vuotta lisää omaan ikään. En enää tiennyt kumpi naurattaisi enemmän poikaystäväni ilme vaiko satuhäät? Täytyy kyllä sanoa että molemmat olivat katsomisen arvoisia. Ohjelmasta opin sen että mitä EI KANNATA tehdä, jollei halua menettää hyvässä tapauksessaan välejään vanhempiin (meidän mutsi olisi tossa vaiheessa vedellyt mua korville, ja sanonut että mitään häitä ei tule!) Miestäni en taas ole koskaan nähnyt niin järkytyksestä kauhistuneena (vaikka olemme seurustelleet yli 6vuotta)... Olen aina luulut, että iilimadot asuvat vedessä ja et ne on matoja. Tulipahan todistettua sekin että näin ei ole, hyi! Mä menen ihan sanattomaksi, täytyy kait alkaa enemmin kirjoittamaan tässä testamenttia kuin tulevaisuudessa hääkutsuja. Tunnen itseni ihan liian vanhaksi ollakseen totta.

Undo, näinhän se on. Mutta olen itse oppinut paljon, kuten monia asioita hänen huonoista puolistaan. Ja olen oppinut elämään niiden kanssa, mutta tiedän monia tapauksia joissa näin ei ole käynyt. Minä ja poikaystäväni kävimme ensimmäisenä vuonna sellaisen mylläkän läpi, jota en halua muiden kokevan. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, tosin huonolla menestyksellä. Hain oikeustieteelliseen pääsemättä pääsykokeista läpi, joka vei minut pahimmalle pohjalle ikinä. Olin polttanut itseni loppuun. En osannut muuta kuin itkeä, ja nukkua. Vajosin suoranaiseen koomaan, enkä välittänyt mistään mitään. Lopulta minut vietiin lääkäriin ja sain apua unilääkkeistä/rauhoittavista. Voin vain kuvitella kuinka koetuksella tuolloin suhteemme oli, en edes ymmärrä miten hän jaksoi. Siitä asti olen tiennyt että hän on SE OIKEA, joka hetki kun tarvitsin sain tukea hänen olkapäästään. Ja hän oli se voima, joka minut nosti sieltä pohjalta. Hän sai minut uskomaan, ettei mikään ole päättynyt ja elämä jatkuu. Olen kiitollinen että olen kohdannut tämän ihmisen, ja saan elää hänen kanssaan. Jos näin olisi tapahtunut silloin kun asuimme erillään olisi kokemus ollut toinen, koska hän ei olisi ollut joka hetkessä mukana. Mutta kun asuimme yhdessä, hän näki kuinka pahoin voin ja auttoi, eikä ollut heti heittämässä minua pois. Vaikka vanhempani olivat tarjoituneet ottamaan minut takaisin. Mutta tämä on vain meidän tarinamme, jonka koimme yhdessä. Ja niin kuin kirjoitin edellisessä, jokainen on oma tapauksensa. En tarkoita etteikö suhde toimisi ilman yhteisasumista. Jokaisessa suhteessa on vastoin käymisensä ja tulee olemaan, niiden kanssa on vain opittava elämään. Toivottavasti ymmärsit kantani? Koitin tuoda asiani selkeästi esille..

On hyvin vaikea määritellä oikeaa ikää. Tuossa tilanteessa menisin itseeni, ja kysyisin itseltäni useita kysymyksiä. Olenko valmis? Jaksanko joka aamu herätä sen ihmisen vierestä? Entä jos hän vakavasti vammautuu/sairastuu, jaksaisinko seisoa hänen vierellään silti? Olenko valmis ottamaan vastuun meistä molemmista enkä vain itsestäni? Pystynkö tekemään kompromisseja? Ja varsinkin pystytkö kuvittelemaan, että olisitte yhdessä vielä 70-vuotiaina? Se on yks hailee mitä muut ajattelee, mitä te ajattelette itse on tärkeintä. Mutta itse löisin teidän tilanteessa jarrua. Pohtisin kunnolla mitä haluan itse, ja ennen kaikkea mitä toinen haluaa. KANNATAN yhteisasumista ennen kihloihin menoa, koska se tuo esiin uusia puolia tutusta ihmisestä. Noin kaksi vuotta sitten olisin sanonut, että tunne poikaystäväni täysin. MUTTA kuinka ollakkaan en tuntenutkaan, joka päivä vieläkin huomaan jotain uutta. Ja suoraan sanottuna, sietorajat ovat joskus olleet koetuksella kummallakin. En sano et näin olisi kaikilla, mutta jokainen on tapauksensa. Emmekä ole mikään tuore pari, vaan olemme seurustelleet joulukuussa 6vuotta. Jos yhteisasuminen sujuu, niin siitä vain.

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa joulukuussa 6-vuotta, joista asuneet yhdessä noin 2. Kihloihin menokin on vielä keskustelu tasolla, ja kosintaa odottelen. Tosin isovanhempani ovat ottaneet asian suhteen hieman etumatkaa, koska kommentteja kuulee jo nyt! Serkkuni meni naimisiin aikanaan, ja avioliitto oli karilla 4kuukauden jälkeen. Johon mummoni päätti minua neuvoa, ettei minusta ja poikaystävästänikään tule mitään kun ollaan aloitettu seurustelu niin nuorena. Mutta vieläkin ollaan yhdessä! Mummini, joka on kokenut yhden avioeron. Muistuttaa minua taas tietyn väliajoin siitä, että jos mies pettää niin se pettää vaikka ruokatunnillaan! Ja pappani pohtii kuulemman kovasti sitä "Mitä minä Amissa näen?" Onneksi vaarini on sentään ollut aivan hiljaa, mutta teidä vielä mitä sammakoita hänkin tulee päästämään suustaan. Kuitenkin kummankin vanhemmat suhtautuvat seurusteluumme erittäin hyvin, vaikka nuorena aloitimmekin.

Hitaaksi: Lionel Richie - Say You, Say Me Elvis Presley - Unchained Melody Berlin - Take My Breath Away Sam Cooke - Wonderful World EI SAMA KUIN Louis Armstrongin - What a wonderful World Leann Rimes - But I Do Love You tai I Believe In You Antti Huovinen - Vaskikellot Modern Talking - You're My Heart, You're My Soul (Tosin tuollainen tassittavampi) Itse rakastan World Disneyn elokuvia ja musikaaleja, joista varmasti ottaisin yhden tai useamman häihini kuten: Hopelessly Devoted To You (Grease) You're The One That I Want (Grease) Maria Arredondo - Beauty & The Beast (Kaunotar &Hirviö) Elton John - Can You Feel The Love Tonight (Leijona Kuningas)