pohjoisenmorsian

Jäsen
  • Viestit

    2
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä pohjoisenmorsian

  • Taso
    Untuvikko
  1. Vau, olipa upeita nuo kuvat! Hääkuume kasvoi nyt moninkertaisesti! Ihana kuulla että vieraskin on viihtynyt! Ollaan menossa katsomaan paikkoja parin viikon päästä, ainakin tuo kuvissa näkyvä tila on kyllä aivan huikea Nanshe, mekin asutaan etelässä, ja ollaan paljon pohdittu tätä välimatka-asiaa. Mutta Lappi on meille tärkeä ja halutaan viettää meidän häät meille tärkeässä paikassa. Halutaan tarjota myös vieraille ihana viikonloppu ja ajatuksena on järjestää myös ohjelmaa ja tekemistä. Kuulemma myös ryhmälle saa edullisemmat majoitushinnat, joita pystyy vieraillekin tarjota. Lisää kokemuksia saa ehdottomasti jakaa, että tiedetään varautua kaikkeen
  2. Pitkien pohdintojen jälkeen ollaan miehen kanssa päätetty järjestää ravintolahäät! Ollaan jo pitkän aikaa haaveiltu häistä Lapista, ja nyt loppujen lopuksi paikaksi on valikoitunut Levi. Vinkkejä nyt kaivataankin! Pyydettiin jo tarjous parista paikasta, ja ihan vaan maisemien puolesta nyt haaveillaan hotelli Panoramasta tai sen yhteydessä olevasta Levi Summitista. Saatiin heiltä tarjous, ja eivät peri lainkaan tilavuokraa, kunhan ravintolan myynti on yli tietyn summan, mikä on kyllä iso bonus. Varauksia ei olla vielä tehty, ja haluaisinkin kuulla onko jollain kokemuksia tästä paikasta? Millaista ruoka, millainen palvelu? Oletteko olleet tyytyväisiä? Ainakin näin alkuun palvelu tuntuu olevan hyvää ja asenne sellainen "kaikki onnistuu" -tyyppinen. Kakut kuulemma hoituu paikallisesta kahvila Somasta, kuulemma tosi hyviä ja kauniita. Kokemuksia tästä?