maybe19

Meille olisi tulossa juurikin tämä "tavallinen" vihkiminen juhlapaikalle Ihana kuulla että olette saaneet myös vihkijän juhlapaikalle! Maistraatti ei minua kiinnosta ja vihkijäksi olisi kiva saada joku tuttu tuomari. Mutta jos se ei onnistu, niin mekin joudumme etsimään vihkijän maistraatista tai jostain jolla on vihkijän oikeudet

Minulle tulee vain yksi sormus, ja olin ajatellut Tillanderin Aavan kaltaista sormusta. Nätti puolipyöreä runko johon tulee kruunuistutuksella kolme pientä kiveä siten, että keskimmäinen on hieman kookkaampi Olen myös alkanut haaveilla cushion-tyylisestä sormuksesta.. Mutta ehkä hankin semmoisen sitten joskus "pyhäsormukseksi" En usko että osaisin arkena pitää sitä niin luontevasti, vaikka onhan ne tosi kauniita!

Meille tulee vain yhdet sormukset. En sitten tiedä onko ne virallisesti kihla- vai vihkisormukset? Ollaan sovittu hääpäivä, mutta ei hankittu sormuksia. Minulle on jo malli katsottu ja sovitettu, mutta hankimme sen sitten kun miehelle löytyy mieluisa sormus. On muuten vaikea ostaa miestensormuksia! kaikki on tosi plain tai leveitä, huonosti valikoimaa En halua kuin yhden sormuksen, koska ne ovat kalliita ja tykkään pelkistetystä ja sirosta linjasta, kaksi sormusta olisi liian paksu ja tökerö plus ei mene niin paljoa rahaa kun hankkii vain yhden Aiomme käyttää samoja sormuksia sitten kun meidät vihitään. Se, että vaihdammeko sormuksia siinä tilanteessa, jää nähtäväksi. Minua on myös alkanut kiinnostaa teettäminen.. Nykyinen sormus joka on valittuna, on "tavallinen" mutta tosi kaunis! on silti alkanut kiinnostaa teettäminen, jotta saisin uniikin sormuksen Ja miehelle myös teetämme, jos ei muu auta.

Meillä se on vaihtoehto, mutta en tiedä haluanko antaa mieheni ottaa minun nimeäni Omani pidän ehdottomasti, en pidä edes vaihtoehtona että ottaisin toisen nimen itselleni. Mutta mitä jos mieheni joskus käyttäisi ns väärin minun nimeäni? Hänelle siitä olisi etua, koska hänen omat vanhempansa eivät ole ns uraihmisiä joten eivät ole "luoneet arvoa" nimelleen, toisinkuin minun vanhempani. Yhdysnimen hän saa ottaa, mutta jotenkin en ole tottunut ajatukseen, jos hän ottaisi vain minun nimeni. Toisaalta olisihan se ihanaa Toisaalta olen aina tykännyt että vanhemmilla on eri nimi, kuten minun vanhemmillani. Olen tehnyt äitilleni paljon töitä ja työtodistuksesta se ei ilmene, koska meillä on eri sukunimi. Se antaa siis paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa, koska minullakin tulee olemaan oma firma ja toivottavasti tulevaisuuden lapsemme olisivat minulla joskus töissä

Muutama vuosi sitten yksi entinen luokkakaverini puhui hyvän ystäväni kanssa että "odotatko jo että se kosii sua" ja havahduin tähän asiaan, että se on edelleen monille se ajatus että mies kosii. Aiemmin mainittu oli jo mennyt naimisiin ja he "eivät olleet menneet kihloihin" vaan päättivät vaan hääpäivän ja oli tästä vähän jopa pettynyt, olisi halunnut sen kaiken leffakosintaan liittyvän diipadaapan ja ystäväni odotti juurikin tätä samaa. Itse ns kosin miestäni, olemme rakentamassa tulevaisuuttamme yhdessä ja juridisesti silloin on edullisinta olla naimisissa. Sovimme tästä siis yhdessä ja itse sanoin että meidän täytyy päättää hääpäivä vuoden ja kuukauden tarkkuudella, jotta olemme lainvoimaisesti kihloissa Joten heinä-lokakuu välille vuoteen 2019 sovimme alustavammi häämme. Olen aika rationaalinen ja jonkun mielestä jopa kyyninen tämän asian kanssa. Meillä ei vaan voi olla yhteistä omaisuutta, jos emme ole naimisissa, koska avoparien oikeudet ovat niin heikot. Vuonna 2019 meidän on tarkoitus ostaa ensimmäinen yhteinen asunto, ja sillon täytyy olla nimet väestörekisterissä kun kauppakirjaa tehdään.

Tämä asia kuumentaa edelleen vuonna 2016 Mielestäni on todella outoa, että toiselle annetaan metsää ja toiselle "hiluja". Tulee kanssa mieleen, että mitä lie vanhempien hampaankolossa... Metsän hinta ja arvokin ovat eri asia, jos sukutilaa jyvitetään tai lohkotaan niin niistä tulee vain verot maksettavaksi ja sekin arvioidaan arvosta, joka yleensä arvostetaan alakanttiin. Eli todellinen arvo voi olla hyvinkin paljon suurempi, mitä joutuu itse veroina maksamaan. Minulle on annettu aina metsää lahjaksi, kun osakkeita ja rahastoja yms on vaikea ostaa toiselle lahjaksi. Metsä tuottaa hiluja vuodessa, mutta niillä on maksettu lahjaan kuuluvat verot joten jossain vaiheessa ne alkavat tuottaa. Mullekkin on ekat lahjotukset tehty jo 90-luvun puolella, joten nykypäivänä alottajalla ei ole paljoa 50€ tuottanut toisinkuin sisaruksen saama metsä... Koen sen epäreiluna suosimisena. Itselläni on vähän sama tilanne, isoisäni ei ole enää vuosiin antanut minulle synttäri- tai joululahjaa vaikka sisaruksilleni ja muille serkuilleni antaa. Summalla tai materialla ei tässä kohtaa ei ole väliä, vaan sillä tunteella että minä en ole yhtä arvokas tai rakas hänelle. Hän myös tiedettävästi suosii poikia, mm antoi veljelleni 18v synttärilahjaksi autokoulun ja autorahaa 2k, toiselle serkkupojalle teki saman mutta tytöille ei antanut mitään ns yhtä arvokasta, ei edes onnitellut yhtä "näyttävästi" kuin mitä onnitteli poikia. Se ei tunnu kivalta. Usein myös, kun mennään hänen luokse käymään, minä ajan autoa ja kuitenkin isoisäni kysyy veljeltäni että "miten sujui matka, kulkiko auto ja osasitko hyvin" ja aina vaikenee kun kuulee, että minä olen naisena ajanut autoa. Antaa usein myös veljelleni bensarahaa kotimatkaa varten, vaikka ollaan minun autolla liikenteessä ja minä heitän veljeni 60km päähän omasta kodistani ja ajan vielä kotiin. Tulipa avautuminen eli kyse ei ole tässä uskoakseni materiasta tai ahneudesta, vaan siitä tunteestä että enkö ole yhtä tärkeä tai haluttu/rakastettu jne. Siksi samanarvoinen suosiminen olisi tärkeää, että kenellekkään "ei tule paha mieli" Muoks/ Niin ja metsänlahjoittaja ei ole isoisäni vaan toinen läheinen sukulainen joka haluaa jakaa metsät tasan kaikille lapsille, jotta ne pysyvät suvussa Jakaa niitä ajoissa verosuunnittelun vuoksi. Tunnearvoa siis metsällä.