Jump to content
Naimisiin.info

Hääyöstä ja vieraiden "jättämisestä"


Marjaana84

Recommended Posts

Hei, minulla on seuraavanlainen "ongelma" joka mietityttää. Tulevia häitämme juhlitaan kesällä luonnonkauniilla järvenranta paikalla, jonne on mahdollisuus jäädä aittamajoitukseen yöksi. Kaasot, bestmanit ja vanhempamme ovat jo ilmoittaneet halukkuutensa jäädä yöksi. Itse en ole ollut yksissäkään häissä, enkä täten tiedä miten käytännössä hääyöhön lähteminen tapahtuu.

 

Olin miettinyt että haluaisin jäädä juhlimaan vieraiden kanssa vaikka sinne aamuyön pikkutunneille saakka, samoin tuleva sulhanen ja mietimme että voisimme nukkua ihan hyvin aitassa, kunhan on parisänky. Siis että juhlisimme vieraiden kanssa ja siitä sitten väsyn tultua menisimme nukkumaan. Mutta tämän kuultua olen saanut palautetta, että tätä päätöstä tulisin katumaan lopun elämäni. Että se hääyö on hääparin kahdenkeskistä aikaa ja romanttista aikaa ja ja ja... Ollaan oltu kuitenkin jo vuosia yhdessä, etten itse ehkä tiedä miten romanttisia enää osataan olla, heh. Itse olen siis ajatellut, että ei se hääyö nyt kamalan romanttinen voi olla jos kuitenkin puolille öille vieraiden kanssa juhlitaan ja otetaan vähän sitä alkoakin, sitten matkustettaisiin 30kilometriä lähimpään hienoon hotelliin hääpaikalta, niin kuinka romanttinen sitä jaksaa olla? Varmasti väsy on valtava kaiken jännityksen jälkeen ja voimat muutenkin vähissä koko päivän juoksemisen ja tanssimisen vuoksi.

 

Ja jos sitten hääpaikalta lähdetään sinne hienoon hotelliin viettämään hääyötä, niin vieraatko siis vain jätetään jatkamaan juhlintaa? Itselläni ainakin olisi kamala olo jättää vieraat ja lähteä kesken juhlien. Ja johan minulla olisi stressi siitä, että sujuuko kaikki hyvin, pääseekö kaikki kotia / aittoihin nukkumaan yms.

 

Vinkkailkaahan omia kokemuksia hääyöstä ja vieraiden jätöstä! Kiitos :give_rose:

Link to comment
Share on other sites

Itselleni ja miehelleni oli myös paljon tärkeämpää saada juhlia vieraidemme kanssa niin pitkään, kuin jaksettiin. Ja kyllä juhlittiinkin! Ois ollut mielestäni tylyä lähteä kesken pois ja en ois kyllä malttanutkaan, meillä oli niin hyvät bileet. Hääyöstä ei otettu minkäänlaista stressiä. Häät on vaan kerran, sekstailla ehtii koska tahansa. :) Ja tosiaan, sitä on aika poikki kun palailee hääpäivän päätteeksi kotiin (tai mihin sitten meneekään). Älä kuuntele muiden palautetta, se on teidän päivä ja pääasia, että te olette asiasta suunnilleen samoilla linjoilla!

Link to comment
Share on other sites

Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kyllähän niitä öitä elämässä riittää, ja romanttisiakin varmaan niistä jotkut. Meidänkään hääyö ei kaiken juhlimisen jälkeen ollut mitenkään ihmeellinen, ei me siihen kyllä panostettukaan, mentiin vaan umpiväsyneinä (mutta onnellisina) nukkumaan. Mulle olis tullut vaan lisää stressiä, jos häiden jälkeen olis pitänyt vielä jaksaa hääyöhönkin panostaa ja mikä pettymys olis sit ollutkaan, jos ei mitään erikoista romantiikkaa olisi ollut. Tai sitten olis pitänyt lähteä tosi aikaisin, mikä olis myös ollut ikävää. Kerrankin kaikki ystävät ja sukulaiset saman katon alla juhlimassa, miksi haluaisimme lähteä kesken illan pois?

 

Musta teidän suunnitelma nukkua aitassa on ihan hyvä. Romattisempaakin mun mielestä kuin mennä johonkin persoonattomaan hotelliin. Jos sitä hotelliyötä jää kaipaamaan jälkeenpäin, niin voihan sinne mennä vaikka ekaa hääpäivää viettämään.

Link to comment
Share on other sites

Minusta jokaisen parin kannattaa tehda juuri niin kuin haluaa ja parhaaksi nakee. Usein kai voi olla niinkin, etta haayohon ladataan liikaakin odotuksia, ja lopulta pari on niin vasynyt ettei jaksa kuitenkaan muuta kuin siirtya hoyhensaarille sankyyn asti paastyaan. Olen kuullut monista pareista taalla foorumilla, jotka ovat juhlineet aamuun asti ja sitten viettaneet 'haayota' vasta seuraavana yona kahdestaan hotellissa. Meidan juhlapaikkamme potkaisee meidat ulos klo. 01, ja aiomme menna siita hotelliin saunomaan, juomaan shamppanjaa ja toivottavasti aikuisten leikkeihin, mutta jos vasyttaa liikaa, emme ota siita paineita. Vieraat saavat menna jatkoille keskustaan, jos haluavat. Jos juhlapaikallamme saisi juhlia pidempaan, saattaisimme itsekin juhlia pitkaan. Nyt mennaan nailla :)

Muokattu: , käyttäjä: Roslin
Link to comment
Share on other sites

Meilläkin hääpaikan (jta ei olla vielä varattu) vuokra-aika loppuu puolen yön jälkeen mistä jatkamme matkaamme sitten hotellille. Meille tärkeää on viettää se ensimmäinen yhteinen yö avioparina kaksistaan. Onhan niitä tilaisuuksia jatkossakin missä voi kavereiden kesken juhlia vaikka aamuun asti :)

Link to comment
Share on other sites

Me juhlimme vieraiden kanssa loppuun asti. Mielestäni olisi ollut jotenkin outoa, että olisimme lähteneet kesken kaiken juhlista pois. Nehän olivat meidän suurella vaivalla järjestämät juhlat ja halusimme tietenkin itsekin nauttia niistä ja pitää hauskaa ja juhlia aviolittoamme läheistemme kanssa. Hääyötä pääsimme kuitenkin viettämään ihan ajoissa, koska juhlapaikalta piti poistua kl0 01.00. Mutta jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee, mutta minun mielestäni hääparin ei todellakaan tarvitse poistua juhlista kesken kaiken ja jättää vieraita juhlimaan keskenään.  

Link to comment
Share on other sites

Pakko kommentoida vaikka vähän toistoa onkin. Meillä myös häät maalaismaisemissa ja majoituksia on varattu juhlatilan huoneistoista ja hrisimökeistä. Meillä kaasot + bestmanit jää puolisoineen yöksi yhteen 8:n hengen mökkiin ja me sulhon kanssa asustetaan sitten toista mökkiä ihan kahdestaan :) Vanhemmat yms. sukulaiset majoittuu niihin huoneistoihin. Minäkin ehdottomasti haluan jäädä loppuun asti ja juhlatilalta pitää poistua puoliltaöin. Siksi jatkot pidetään tuolla kahdeksan hengen mökissä ja me kömmitään omaamme sittenkun väsyttää. Kaasot koristelee mökin meille. Ehdottomasti en ottaisi ketään enää meidän kanssa samaan mökkiin! Mutta tuskin kukaan haluaisikaan tulla hääyön rauhaa rikkomaan. :girl_hide:

 

Niin ja siis seuraavan päivän juhlatilan siivoamiset on vanhemmat/kaasot luvanneet hoitaa, niin me saadaan rauhassa herätä sunnuntai aamuun avioparina. :give_heart:

Muokattu: , käyttäjä: marsipaanimakeinen
Link to comment
Share on other sites

Me aiotaan olla juhlissa kyllä loppuun asti, jos vaan millään jaksetaan. Hotellille lähdetään sitten, kun tuntuu ettei pysy silmät enää auki. Ne on meidän juhlat ja toki halutaan juhlia läheisten kanssa eikä häipyä kesken illan. Sitä "hääyötä" voi sitten viettää seuraavana päivänä vaikka. Juhlapaikalla saa olla niin myöhään, kuin haluaa, joten senkään puolesta ei tarvitse lähteä aikaisin. 

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Turhaan periaatteessa maksamme hotellista, sillä aiomme olla pitkään hääpaikalla vieraiden kanssa ja siitä sitten nukkumaan.. Kyllä, nimenomaan nukkumaan sillä olen melko paljonkin kuullut ja itsekin päätellyt ett usein hääyö on hieman yliarvostettua.. :girl_smile: Mutta en yleistä, en missään nimessä!

 

En kuitenkaan kotiin halua mennä, meillä on vähintäänkin appi puolisonsa kanssa kotona ja tarkoitus on majoittaa sinne muutakin sukua mahdollisimman paljon.

 

Ja siis normaaliahan se on että poistutaan hääpaikalta, ei siinä mielestäni tarvitse miettiä miten sen tekee :)

Käytte hyvästelemässä vieraat ja kerrotte että poistutte hääyön viettoon :)

Link to comment
Share on other sites

  • 3 years later...

Olikohan joku naikkari tai joku bloggaaja tehnyt/haaveillut tekevänsä niin, että hääparin poistuminen on ohjelmanumero. Vieraat kutsuttiin koolle ulos ja jokainen sai tähtisadetikun, ja hääparille muodostettiin kuja. Tämä kuulostaa todelta ihanalta, jos vielä vieraita on kourallista enemmän kun hääpari poistuu. Muutenhan jos vieraita on vielä vähän jäljellä, voi käydä jokaisen luona kiittämässä tulosta ja kertomassa lähdöstä.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Mä olin jotenkin ajatellut, että ollaan viimeisenä paikalla meidän ensi kesän häissä, mutta ei se kyllä varmaan niin mene jos rehellisesti alkaa väsyttää ja halutaan jo lähteä. En muista tarkasti, miten häissä, joissa olen ollut vieraana, hääpari on lähtenyt. Jokaisissa hääpari on vetäytynyt omilleen myöhään, mutta kuitenkin niin, että vieraita on vielä jäljellä. 

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...