Minea_80

Antaverkan leiri- ja kurssikeskus (Ylöjärvi)

26 viestiä aiheessa

Me varattiin juuri Antaverkka ensi heinäkuun häihin, ja nyt kaipaisin mitä tahansa kokemuksia, miten käytännössä on järkätty hommat niissä tiloissa. Pöytäjärjestys, pihan hyödyntäminen, koristelu, kaikki tieto kelpaa! :)

 

Kävimme katsomassa paikkaa joku aika sitten, vahtimestarin sai kyllä ihan hyvin puhelimitse kiinni. Vahtimestari oli leppoisa mies, ja siis alkoholia saa kyllä tuoda paikalle ihan vapaasti. Hinnoittelusta löytyy tietoa nettisivuilta, yksityishenkilöille on tosiaan kalliimmat hinnat kuin joillekin nuorisoryhmille tms. kun paikka on kuitenkin virallisesti nuorison leirikeskus. Me varasimme tilan ja rantasaunan koko viikonlopuksi, lopullinen hinta selvinnee vähän myöhemmin. Paikalle pääsee perjantaina viimeistään klo 16.00, mutta aikaisemminkin on sopimuksella mahdolllista päästä sinne. Luovutus n. klo 13.00 sunnuntaina. Ajateltiin mennä jo silloin perjantaina saunomaan sinne illalla.

 

Antaverkka on tosi kaunis vanha kartanorakennus, jossa on hieman sellaista rappioromantiikkaa, joka minuun ainakin vetoaa. Pihalla on kota jossa voi paistaa vaikka jotain makkaraa. Iso piha ja kaunis rantasauna järven rannassa, todella kaunis miljöö kaiken kaikkiaan. Sisätilat valitettavasti ovat hieman ahtaat. Kun olimme paikan päällä, siellä oli juuri sisällä jotain nuorisoa, joten ei ihan kunnolla viitsinyt jäädä mittailemaan. Maksimissaan kuulemma mahtuu sata henkilöä, ja meillä kyllä tekee vähän tiukkaa väkimäärän kanssa.

 

Toisaalta arvelimme, että käytännössä koko porukka kököttää sisällä vain ruokailun ajan ja sitten hyödynnetään tilavaa pihaa jos suinkin säät sallivat, ja heinäkuussa toivon mukaan on hyvät kelit. Joku juhlateltta pihalle pystyyn ja bileet ulos. Meille ei ole siis tulossa mitään ihmeempää ohjelmaa, jota vieraiden pitäisi seurata silmä kovana. Se vahtimestari sanoi, että joillain on ollut bändi parvekkeella soittamssa ja tämä vaikutti kyllä meillekin varteenotettavalta vaihtoehdolta. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään