Hyppää sisältöön


Kuva

Vintage- /vanhat tai vanhan tyyliset hääpuvut


  • Kirjaudu vastataksesi
45 vastausta aiheeseen

#1 nna

nna

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 136 Viestit
  • Paikkakunta:Turku

Lähetetty 13 marraskuu 2008 - 20:47

En löytänyt aiheesta omaa ketjua, joten ajattelin aloittaa uuden.

Olen menossa naimisiin noin vuoden päästä talvella ja vähitellen alkanut katsella itselleni sopivaa pukua. Muutaman häälehden selaamisen jälkeen samanlaisina toistuvat nyt muodikkaat puvut alkavat lähes ällöttää. Olen sovittanut äitini ja mummoni vanhaa hääpukua, joka olikin ihan hyvä (ajaton, erittäin yksinkertainen, kapea, pitkähihainen), mutta olen vielä kiinnostunut erikoisemmista puvuista. Kivoja malleja olen löytänyt paljon enemmän vanhojentanssipuvuista kuin hääpuvuista ja yksi vaihtoehto onkin teettää esimerkiksi 40- tai 50-luvun tai viktoriaanistyylinen puku, mieluiten hihoilla. (Teettämisessä ei kuitenkaan täyty ekologisuuden ihanne!) Haluaisin kuitenkin, että puku olisi valkoinen ja sitähän puvut eivät vielä kovin montaa kymmentä vuotta ole olleet.

Onko teillä muilla ollut/ tulossa vanhanaikaista hääpukua? Mistä sellaista kannattaisi etsiä? Vintageliikkeistä, kirpputoreilta, netistä? Teettää? Kirpputoreilla näkemäni puvut ovat olleet valitettavan huonossa kunnossa. Olen myös erittäin pienikokoinen (laiha, en lyhyt) ja vanhan puvun pienentämisessä on tietysti omat niksinsä.

#2 Avere

Avere

    Konkari

  • Rouva
  • PistePistePistePiste
  • 3 076 Viestit
  • Paikkakunta:Helsinki

Lähetetty 13 marraskuu 2008 - 21:26

Mä en osaa neuvoa muuta kuin että nettihuutokaupoista voisit vintage-puvun itsellesi napata. Olet ehkä jo katsellutkin niistä tarjontaa?

#3 Karkkis

Karkkis

    Konkari

  • Rouva
  • PistePistePistePiste
  • 4 666 Viestit

Lähetetty 14 marraskuu 2008 - 23:00

Mulle tulee mieleen Play it again Sam -liike Helsingissä. Mulla on 50-luvun henkinen puku, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan oikeasti voi vanhaksi luulla. Olis hienoa kyllä omistaa aito 50-luvun (tai minkä vaan kauden) mekko, mutta saa nähdä.

#4 nna

nna

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 136 Viestit
  • Paikkakunta:Turku

Lähetetty 18 marraskuu 2008 - 17:22

Kiitos vinkeistä! Netistä olen selaillut jonkin verran vintage-sivuja, mutta ei ole vielä löytynyt mitään erityisen kaunista. Olen mahdollisesti menossa käymään Tukholmassa hyvissä ajoin ennen häitä, voi olla että siellä on paikallisissa vintage-liikkeissä parempi tarjonta kuin netissä. Helsingissä olen satunnaisesti käynyt vintage-liikkeissä, mutta ne ovat sen verran pieniä, että tarvitsee kyllä tuuria, että sattuu löytämään etsimänsä.

#5 Vieras_Vintagelover_*

Vieras_Vintagelover_*
  • Vieras

Lähetetty 21 marraskuu 2008 - 13:08

Vintage wedding dress -sanoilla löytyy netistä vintagekauppoja, jotka myy hääpukuja netissä. Useimmat on USA:ssa. Mä löysin sillä tavalla mun polvipituisen, ivoryn värisen 60 -luvun hääpuvun alle 50 eurolla! 3/4 -hihat, tiukka kirjailtu vyötärö ja tyllia hameosassa tuomassa muhkeutta. Mä aion käyttää tätä pukua makeiden, tyyliin sopivien korkokenkien kanssa maistraattiosuudessa, joka meillä on avioliiton siunaamista ja hääjuhlaa edeltävänä päivänä. Maistraattiin vain lähimmän perheen kanssa ja sen jälkeen juhlalounaalle -ja siihen mun puku sopii tosi hyvin! Hääjuhlassa mulla on kokopitkä pitsipuku, laten värinen silkki alla ja päällä ivory pitsi. Joten vanhaa tyyliä sekin vaikkei oikeasti vanha! Olen aikas onnellinen, että saan laittaa kaksi eri pukua ja vanhaa tyyliä!

#6 nna

nna

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 136 Viestit
  • Paikkakunta:Turku

Lähetetty 22 marraskuu 2008 - 16:53

Vintage wedding dress -sanoilla löytyy netistä vintagekauppoja, jotka myy hääpukuja netissä. Useimmat on USA:ssa.


Oii, aivan ihania pukuja tuli googlen kuvahausta! On se kumma kun tuollaisia ihania pitkähihaisia ei enää nykyään näy missään (kaikkein vähiten häälehdissä). Eipä minua tosin haittaa vaikka kaikilla muilla ei olisikaan samanlaista pukua.

#7 Neitikevät

Neitikevät

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 128 Viestit
  • Paikkakunta:Oulu

Lähetetty 25 marraskuu 2008 - 17:09

Mulla tulossa maistraattipuvuksi äitini vanha 60-luvun hääpuku. Polvipituinen, kapea malli. Just sellainen kuuskytlukuinen kuin olla ja voi :) Ja tunnetta tietenkin mukana kun on äitini.

#8 Ella

Ella

    Konkari

  • Rouva
  • PistePistePistePiste
  • 1 166 Viestit
  • Paikkakunta:Turku

Lähetetty 25 marraskuu 2008 - 20:11

Minulla on kaapissa äitini hääpuku vuodelta 1974. Se on harkinnassa ottaa käyttöön, mutta siihen pitäisi tehdä erinäisiä muutoksia, enkä tiedä, raaskinko "tuhota" vanhaa pukua. Sellaisenaan se ei kuitenkaan ole aivan mieleinen minulle eikä istukaan täydellisesti, vaan pitäisi kaventaa. Jossain vaiheessa jo ikään kuin päätin, etten ota sitä käyttöön, mutta nyt taas rupesin asiaa harkitsemaan. Saas nähdä.



age.png


#9 alma-kaarina

alma-kaarina

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 783 Viestit
  • Paikkakunta:Vantaa

Lähetetty 25 marraskuu 2008 - 20:32

Itsellä oli myös haaveena laittaa vm. 74 hääpuku, tosin anoppini, mutta koska jouduin samojen pohdintojen eteen kuin Ella, jätin sen kuitenkin kaappiin putsattuna uudessa pussissa.

Helsingissä on second hand liike Hilda Viola, jossa on myös uusia vaatteita. Hinta-laatu suhde on todella kohdallaan, voin suositella!

Jos nna löydät jostain vanhoja käsityö-lehtiä, voi niissä olla hääpuvuksikin tarkoitetun mekon kaavat mukana!

A man is not complete until he's married.. then he's FINISHED




Hääpäikky..


Vauva toiveissa vuodesta 2005, kauan toivottu + 9/12


#10 nna

nna

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 136 Viestit
  • Paikkakunta:Turku

Lähetetty 20 helmikuu 2009 - 18:09

Kävin tänään Play it Again Samissa (Helsingissä) ja siellä oli vaikka kuinka monta aivan upeaa vanhaa pukua! Sääli, että minulla on jo yksi... Mutta suosittelen siellä käymistä, jos vanhasta pitää. Puvut olivat hyväkuntoisia toisin kuin jossain Tukholman Beyond Retrossa yleisesti. Hintoja en kysellyt, mutta ainakaan ostamani kengät eivät maksaneet mitenkään liikaa (30e).

#11 Karkkis

Karkkis

    Konkari

  • Rouva
  • PistePistePistePiste
  • 4 666 Viestit

Lähetetty 20 helmikuu 2009 - 22:13

Minäkin kävin tänään Play it again Samissa, ja ainakin yhden katsomani puvun hinta oli 400€.

#12 butterfliee

butterfliee

    Juniori

  • Morsian
  • PistePiste
  • 85 Viestit

Lähetetty 21 helmikuu 2009 - 17:17

Tässä Ebay-haut aiheesta

Kategoriasta vintage

Kategoriasta hääpuvut
1.8.2009 Orivedellä

#13 theBride

theBride

    Juniori

  • Morsian
  • PistePiste
  • 32 Viestit

Lähetetty 21 helmikuu 2009 - 20:12

Mielestäni monet Claire Pettibone -puvut ovat "vintage-henkisiä"...

http://www.clairepettibone.com/bridal/

Näitä ei varmastikaan Suomesta saa, mutta ainakin jotain inspiraatiota niistä voi hakea!

#14 ynck

ynck

    Vakkari

  • Rouva
  • PistePistePiste
  • 771 Viestit

Lähetetty 26 helmikuu 2009 - 10:02

Voisitko ajatella teetettyä pukua vanhasta kankaasta? Voi tosin olla vielä vaikeampi löytää, mutta silloin tällöin sattuu silmiin vanhoja pitsejä, verhoja ym. joista vanhojen kaavojen avulla voisi saada juuri omanlaisen "vintage" -puvun...:)

Vähän OT. mut jos mä menisin äidin puvussa naimisiin niin se oliskin vasta melkoista vintagea (tiedän kyllä mitä vintagella OIKEASTI tarkoitetaan...) kun se on vm. -86 pitsiä ja puhvihihoja, kunnon kermakakkupuku! ;) oon kyllä ajatellu katsoa voisiko huntua ja pitsejä hyödyntää omassa puvussa...
Lähetetty kuva

#15 grey

grey

    Juniori

  • Morsian
  • PistePiste
  • 57 Viestit

Lähetetty 26 helmikuu 2009 - 12:59

http://tikayiyay.fil...ement-dress.jpg

Itse teetän tästä puvusta itselleni valkoisen / hopean hääpuvun, jos voittaa kahden puvun välillä. Toinen on tämä:

http://www.net-a-por...m/product/38123

#16 Vieras_hilda siviä_*

Vieras_hilda siviä_*
  • Vieras

Lähetetty 06 maaliskuu 2009 - 17:06

Mulle tulee aivan uskomaton 50-luvun polvimittainen tylliunelma :-X Mekko on satiinia ja pitsiä ja istuu päälle kuin teetetty. Mulla on "50-lukulainen" vartalo eli mallia tiimalasi, niin tuollainen vyötäröä korostava mekko näyttää aivan upealta vaikka itse sanonkin :girl_haha:
Vielä pitäisi jaksaa odottaa häihin asti...

#17 sasu

sasu

    Juniori

  • Morsian
  • PistePiste
  • 49 Viestit

Lähetetty 06 maaliskuu 2009 - 21:07

Esim. Butterickilta löytyy vintagetyylisten pukujen kaavoja. Mulle tätini tekee vuoden '52 mukaisten kaavojen iltapuvun (Siis Butterickin kaava, joka on julkaistu ilmeisesti ensi kertaa 50-luvulla). Se on lähes valmis, ja olen täysin rakastunut pukuuni. :-X En olisi voinut kuvitellakaan itselleni muun tyylistä tai nykytrendien mukaista pukua, ei ole yhtään minua.

Lähetetty kuva

#18 MadameMaria

MadameMaria

    VIP

  • Rouva
  • PistePistePistePistePiste
  • 9 722 Viestit
  • Paikkakunta:Helsingfors

Lähetetty 14 kesäkuu 2009 - 21:00

Olen alkanut kallistua sen puolelle, että pitäisin äitini hääpukua (vuodelta 1978). Yritin kokeilla pukua tänään, mutta mutta.. sen lisäksi, että puku on liian pieni (rintojen ja hartioiden kohdalta), se on hieman likainen ja rikkinäinen :( Voin aika helpostikin laihduttaa muutaman kilon, mutta en tiedä menisikö puku siltikään kovin hyvin päälle, tai istuisiko se rintojen kohdalta. Helma pitäis korjata ja puku pestä kunnolla.. Mutta puku on niin kaunis, kaikessa yksinkertaisuudessaan että haluan kyllä yrittää.

Ajattelin kysyä ompelijalta, olisiko mahdollista suurentaa pukua hieman ja vaikka vaihtaa helmasta kangas.. En tiedä menisikö liian vaikeaksi säätämiseksi, mutta mielestäni olisi ihana pitää samaa pukua kuin äitini yli 30 vuotta sitten :-X Tunnearvon lisäksi olisi mukava ajatus, että puku on vanha ja uusiokäytössä. Lisäksi puvussa on pitsiä, josta tulee mieleen kielo, joten kieloja voisi käyttää koristeena.. Ja ajatuksena on teettää kutsut 70-luvun tyylisinä.

Aloin miettiä äidin puvun käyttöä, koska en haluaisi käyttää hirmuista summaa pukuun, jota pidän vain yhden päivän. Lisäksi mielestäni suurin osa nykyajan puvuista on jotenkin persoonattomia, vaikka ihan kauniita sinänsä. Jos puvun suurennus ei onnistu, lähden kiertämään second hand -putiikkeja oikein urakalla. Tältä palstalta sain kivoja vinkkejä, kiitos niistä :)

Voin paljastaa sinulle, että minä olen ollut aika suosittu. * Voin myös paljastaa, että minulla on "uskottuja faneja". *

Ole kuitenkin varovainen nimittelyissäsi, olen julkisuuden henkilö. * Shittiä tulee anyway. * Ja olin myös VIP kutsuttu, että näin. *

Voin vakuuttaa, että työpaikan hakijamäärissä oli yhteensä kaksi nollaa perässä. *

Väittävät että kirjoitan bull shittiä blogeissani. Aikamoinen väite.

TAMxp2.png


#19 rockyraccoon

rockyraccoon

    Juniori

  • Morsian
  • PistePiste
  • 39 Viestit

Lähetetty 17 kesäkuu 2009 - 15:39

itsekin olisin halunnut käyttää äitini pukua (v.1963) mutta koko on niin pieni, etten vajaassa vuodessa pystyisi pudottamaan niin paljon painoa. Äitini huntu sen sijaan on priimakunnossa, joten voisi olla kaunis ajatus pitää huntua uuden puvun kanssa. Vanhaa ja uutta.. :) Enkä sitäpaitsi haluaisi uhrata suuria summia pelkkään pukuun, kun hääbudjetti on pieni muutenkin. Vintage-puku tai käytetty/muokattu siis mielessä.. harmi vaan, että useimmiten vintage-puvut ovat yhtä pienikokoisia kuin äitinikin..
Naimisiin syksyllä 2010! <3

#20 -Mari-

-Mari-

    Juniori

  • Morsian
  • PistePiste
  • 28 Viestit

Lähetetty 19 kesäkuu 2009 - 10:23

Olen pikkuhiljaa alkanut haaveilemaan 50-luvun mallisesta puvusta, tosin haluaisin että se on pitkänmallinen. Onneks häät on vasta vuoden päästä, että saa rauhassa haeskella.