Onko normaalia, että jo noin vuoden verran olen säännöllisesti miettinyt , että josko lähtisin avioliistostani (Hieman vajaa 5 vuotta avioliittoa, yhdessäoloa melekin 10 vuotta)?
Puolisoni herättämät tunteet minussa on lähinnä ärsytystä. En voi hyväksyä häntä sellaisena kun hän nykyään on. Kun mietin häitämme ja rakastumisen aikaa niin ensimmäinen tunne on, että miksi mieheni ei ole enää samanlainen ja siitäkin saan pahan mielen. Hän on lihonut, vanhentunut eikä enää herätä minun halujani. Olen minäkin lihonut ja vanhentunut, mutta tämä ei ole nyt se juttu, vaan se että en enää halua häntä.
Meillä on yksi yhteinen lapsi, toinen lapseni on edllisestä suhteestani. Lähteminen tuntuu vaikealta jo ihan käytännön asioiden hoitamisen vuoksi, asunnon hankinta, kuinka arki sujuu, olisiko se oikea ratkaisu jne... välillä tulen siihen johtopäätökseen, että en halua nyt miettiä eroa, kunnesa taas eroajatukset palaavat. Ehkä aika ei vaan ole vielä kypsä?
Milloin tiesit että haluat erota?
Aloittanut
Vieras_Misty_Morning_vierailija_*
, touko 22 2010 20:39
17 vastausta aiheeseen
#1
Vieras_Misty_Morning_vierailija_*
Vieras_Misty_Morning_vierailija_*
-
- Vieras
Lähetetty 22 toukokuu 2010 - 20:39
#2
Vieras_Kolmannella kierroksella_*
Vieras_Kolmannella kierroksella_*
-
- Vieras
Lähetetty 27 toukokuu 2010 - 17:48
Well... on varmaan "normaalia" kyllä, eiköhän suuressa osassa parisuhteissa tule kausia, jolloin pohdiskellaan tehtyjä ratkaisuja ja mietitään vaihtoehtoja.
Mutta.
Noinko se ihan totta menee, että kun susta ei enää tunnu mukavalta, niin ei muuta kun kamat jakoon ja ero vireille? Oletko koskaan puhunut ajatuksistasi miehesi kanssa, vai ajattelitko että kyllä se sitten huomaa, kun olet lähtenyt?
Mielestäni on miestä (tai puolisoa ylipäätään) kohtaan erittäin epäreilua, jos heittäytyy pitämään tätä ajatustenlukijana. Toimimattomasta suhteesta on syytä lähteä, totta, mutta olisi vähintään kohtuullista kumpaakin osapuolta kohtaan selvittää ensin, mistä suhteen toimimattomuus johtuu ja onko sille mitään tehtävissä.
Vähän peruskamaa suhteen analysointiin joko yksin tai yhdessä puolison kanssa:
- Mitä sitoutuminen meille merkitsee? Mihin toisissamme alunperin ihastuimme? Mikä meitä pitää yhdessä?
- Millaisia tunteita meillä on toinen toisiamme kohtaan? Miten ilmaisemme tunteita toisillemme (positiivisia sekä negatiivisia)?
- Mitä meille merkitsee arkielämän hellyys? Kuinka osoitamme hellyyttä toisillemme ja otamme sitä vastaan?
- Millaisia riitelyn malleja olemme tuoneet suhteeseemme mukanamme esim. lapsuudenkodista? Miten osoitamme suuttumusta toisillemme? Kuinka ristiriitoja ratkotaan ja kuinka toivoisimme, että niitä ratkottaisiin?
- Millaisista asioista puhumme keskenämme? Mistä on helppoa puhua ja mistä vaikeaa? Kuinka kuuntelemme toisiamme?
- Millaisia asioita teemme mielellämme yhdessä? Millaiset puolison teot ovat tärkeitä (eli vaikuttavat suhteeseen, joko positiivisesti tai negatiivisesti) ja miksi?
- Mitä meille merkitsee luottamus? Missä se näkyy suhteessamme? Kuinka pyydämme anteeksi ja annamme anteeksi suhteessamme?
- Miten pidämme rakkaudestamme huolta? Mitä meille on merkinnyt ja merkitsee se, että olemme naimisissa?
- Onko joku tässä listassa mainitsematon ihan oleellinen elementti, joka on suhteessamme tärkeä?
- Mikä näistä parisuhteen osa-alueista tuottaa meille vaikeuksia? Miten ne näkyvät? Kuinka tilannetta voisi parantaa?
Elämäsi on sinun, mutta parisuhteenne on teidän yhteinen ja sen mukaisesti sitä tulee kohdella, myös siinä tilanteessa, että päätätte sen lopettaa.
Mutta.
Noinko se ihan totta menee, että kun susta ei enää tunnu mukavalta, niin ei muuta kun kamat jakoon ja ero vireille? Oletko koskaan puhunut ajatuksistasi miehesi kanssa, vai ajattelitko että kyllä se sitten huomaa, kun olet lähtenyt?
Mielestäni on miestä (tai puolisoa ylipäätään) kohtaan erittäin epäreilua, jos heittäytyy pitämään tätä ajatustenlukijana. Toimimattomasta suhteesta on syytä lähteä, totta, mutta olisi vähintään kohtuullista kumpaakin osapuolta kohtaan selvittää ensin, mistä suhteen toimimattomuus johtuu ja onko sille mitään tehtävissä.
Vähän peruskamaa suhteen analysointiin joko yksin tai yhdessä puolison kanssa:
- Mitä sitoutuminen meille merkitsee? Mihin toisissamme alunperin ihastuimme? Mikä meitä pitää yhdessä?
- Millaisia tunteita meillä on toinen toisiamme kohtaan? Miten ilmaisemme tunteita toisillemme (positiivisia sekä negatiivisia)?
- Mitä meille merkitsee arkielämän hellyys? Kuinka osoitamme hellyyttä toisillemme ja otamme sitä vastaan?
- Millaisia riitelyn malleja olemme tuoneet suhteeseemme mukanamme esim. lapsuudenkodista? Miten osoitamme suuttumusta toisillemme? Kuinka ristiriitoja ratkotaan ja kuinka toivoisimme, että niitä ratkottaisiin?
- Millaisista asioista puhumme keskenämme? Mistä on helppoa puhua ja mistä vaikeaa? Kuinka kuuntelemme toisiamme?
- Millaisia asioita teemme mielellämme yhdessä? Millaiset puolison teot ovat tärkeitä (eli vaikuttavat suhteeseen, joko positiivisesti tai negatiivisesti) ja miksi?
- Mitä meille merkitsee luottamus? Missä se näkyy suhteessamme? Kuinka pyydämme anteeksi ja annamme anteeksi suhteessamme?
- Miten pidämme rakkaudestamme huolta? Mitä meille on merkinnyt ja merkitsee se, että olemme naimisissa?
- Onko joku tässä listassa mainitsematon ihan oleellinen elementti, joka on suhteessamme tärkeä?
- Mikä näistä parisuhteen osa-alueista tuottaa meille vaikeuksia? Miten ne näkyvät? Kuinka tilannetta voisi parantaa?
Elämäsi on sinun, mutta parisuhteenne on teidän yhteinen ja sen mukaisesti sitä tulee kohdella, myös siinä tilanteessa, että päätätte sen lopettaa.
#3
-Nelly-
-
- Rouva
-
- 1 804 Viestit
Konkari
- Paikkakunta:near the sea
Lähetetty 10 heinäkuu 2010 - 02:16
Vastauksena tuohon otsikon kysymykseen Milloin tiesit että halusit erota:
-silloin kun löysin korviksen sängyn vierestä lattialta (joka ei ollut minun)
-silloin kun joku nainen tuli pimpottamaan ovikelloa ja mies kielsi avaamasta (kertoi myöhemmin että oli ollut joku v-lopun hoito kun olin reissussa)
-silloin kun luin miehen puhelimesta naiselta saatuja ja naiselle lähetettyjä viestejä missä mm. pyysi miestä korjaamaan hänen tietokoneen samalla kun tulee käymään (kotona ei ikinä korjannut mitään vaikka kuinka pyysin ja tämän oli luvannut korjata) ja sopisivat tapaamisista jne.
-silloin kun mies laittoi kaikki omat ja minun rahat huumeisiin
-silloin kun mies nosti minut kurkusta seinää vasten
tässä muutamia syitä...
-silloin kun löysin korviksen sängyn vierestä lattialta (joka ei ollut minun)
-silloin kun joku nainen tuli pimpottamaan ovikelloa ja mies kielsi avaamasta (kertoi myöhemmin että oli ollut joku v-lopun hoito kun olin reissussa)
-silloin kun luin miehen puhelimesta naiselta saatuja ja naiselle lähetettyjä viestejä missä mm. pyysi miestä korjaamaan hänen tietokoneen samalla kun tulee käymään (kotona ei ikinä korjannut mitään vaikka kuinka pyysin ja tämän oli luvannut korjata) ja sopisivat tapaamisista jne.
-silloin kun mies laittoi kaikki omat ja minun rahat huumeisiin
-silloin kun mies nosti minut kurkusta seinää vasten
tässä muutamia syitä...
#4
Vieras_Heltsu81_*
Vieras_Heltsu81_*
-
- Vieras
Lähetetty 23 heinäkuu 2010 - 16:11
Minä ja exäni erottiin 3v9kk.tta oltuamme naimisissa 
Ei ollut oikeastaan enään mitn rakkauden tunteita toista kohtaan ...
Ei ollut oikeastaan enään mitn rakkauden tunteita toista kohtaan ...
#5
Ayame
-
- Jäsen
-
- 1 Viestit
Untuvikko
Lähetetty 01 lokakuu 2010 - 22:44
Tosiaan ensiksi kannattaa vakavasti keskustella asiasta ja miettiä, haluaako molemmat tehdä töitä suhteen eteen yms. Ei se suhde itsestään hyvänä pysy, kommunikointi on tärkeää jne. Ja parisuhdeterapia voisi auttaa valottamaan molempien tunteita ja tarpeita. Sen kautta myös selviää sekin, onko ero oikeasti paras ratkaisu.
Meillä käytiin terapiassa yms, mutta suhteen päättymiseen viimeinen niitti oli miehen yltyvä väkivaltaisuus. Ymmärsimme myös, ettei olisi pitänyt mennä ollenkaan naimisiin tai edes muuttaa yhteen. Emme tehneet toisillemme hyvää vaan ruokimme toistemme pahaa oloa.
Meillä käytiin terapiassa yms, mutta suhteen päättymiseen viimeinen niitti oli miehen yltyvä väkivaltaisuus. Ymmärsimme myös, ettei olisi pitänyt mennä ollenkaan naimisiin tai edes muuttaa yhteen. Emme tehneet toisillemme hyvää vaan ruokimme toistemme pahaa oloa.
Rakastaminen ei ole toistensa silmiin katsomista
vaan se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.
- Antoine de Saint-Exupéry
vaan se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.
- Antoine de Saint-Exupéry
#6
Rhonda_Tyger
-
- Rouva
-
- 5 230 Viestit
VIP
- Paikkakunta:Oulu
Lähetetty 30 marraskuu 2010 - 15:01
Eroa haudoin vuoden ja viimeinen niitti oli kun huomasin että toinen ei lopeta ryyppäämistä ja voin todella pahoin siinä liitossa, viikonloput oli pelkkää viinaa ja pelkoa. Päätin siis pelastaa henkeni ja tehdä raskaan päätöksen.
#7
Vieras_palladium_*
Vieras_palladium_*
-
- Vieras
Lähetetty 19 elokuu 2011 - 20:35
Onko miehesi todella nyt erilainen, vai näetkö hänet nyt vasta sellaisena kuin hän on?
#8
Vieras_Rouwa_*
Vieras_Rouwa_*
-
- Vieras
Lähetetty 14 lokakuu 2011 - 23:34
Hei, se on elämää! Jos kuvittelee, että halut tipahtavat jostain taivaasta itsekseen, voi olla varma että koskaan ei löydä sopivaa puolisoa, ja ainaa saa olla pakkaamassa kamoja muutaman vuoden jälkeen. Jokainen liitto väljähtyy joskus, ja yhtäkkiä vieressä seisoo ihan tavallinen ihminen vikoineen päivineen. Ja silloin vasta alkaa se rakastaminen, joka on siis asennetta ja tahtoa. Tunne tulee vasta näiden jälkeen.
Kyllä minullakin on ollut vuosien tuntemisen jälkeen tunne, että tätäkö tämä nyt on, onko meillä mitään yhteistä. Sitten aloin tajuta, että meillähän on ensinnäkin yhteistä se yhdessä eletty elämä, ja toisekseen tässä on jo niin hyvin tutustuttu, että kummankin hyvät ja huonot puolet ovat tiedossa. Ja kun aloin katsoa mieheni huonoja puolia, ne ovat aika viattomia juttuja. Omanikin ovat suoraan sanottuna sietämättömämpiä, joten pisteet miehelle, joka on niitä jaksanut kestää.
Oikeasti, jos ainoa eron syy on "ei huvita" niin ei kannattaisi ensimmäisenä olla heittämässä hanskoja tiskiin. Sen sijaan jos puoliso on väkivaltainen, krooninen pettäjä tai sairaalloisen mustasukkainen, en jäisi kovin pitkään katsomaan. Noista "taudeista" en nimittäin usko kenenkään voivan loppupeleissä parantua.
Kyllä minullakin on ollut vuosien tuntemisen jälkeen tunne, että tätäkö tämä nyt on, onko meillä mitään yhteistä. Sitten aloin tajuta, että meillähän on ensinnäkin yhteistä se yhdessä eletty elämä, ja toisekseen tässä on jo niin hyvin tutustuttu, että kummankin hyvät ja huonot puolet ovat tiedossa. Ja kun aloin katsoa mieheni huonoja puolia, ne ovat aika viattomia juttuja. Omanikin ovat suoraan sanottuna sietämättömämpiä, joten pisteet miehelle, joka on niitä jaksanut kestää.
Oikeasti, jos ainoa eron syy on "ei huvita" niin ei kannattaisi ensimmäisenä olla heittämässä hanskoja tiskiin. Sen sijaan jos puoliso on väkivaltainen, krooninen pettäjä tai sairaalloisen mustasukkainen, en jäisi kovin pitkään katsomaan. Noista "taudeista" en nimittäin usko kenenkään voivan loppupeleissä parantua.
#9
amandalia
-
- Rouva
-
- 1 614 Viestit
Konkari
Lähetetty 03 marraskuu 2011 - 20:53
Milloin tiesin koska haluan erota?
Kyllä se päätös lähtemisestä kypsyi aika pitkään. Ajattelin useasti että lähden lätkimään, mutta sitten tuli ne ajatukset että kyllä tästä selvitään ja jatketaan eteenpäin tarpomista. Kun on luvattu alttarilla suvun ja Jumalan nähden, että tahdotaan. Niin että eihän sitä voi erota kun näin on kerran luvattu.
Kunnes ymmärsin, ettei mieheni lopeta alkoholin juomista lupauksistaan huolimatta. Kunnes ymmärsin, ettei hän muutu vaikka tekisin mitä tai olisin tekemättä.
En jaksanut enää. En jaksanut sitä alkoholinhuuruista elämää enkä sitä, että olen ainoa aikuinen ja vastuunkantaja siinä suhteessa ja taloudessa.
Tajusin ettei omaa elämäänsä kannata tuhlata sellaiseen.
Vaikeaa oli lähteä ja luopua, mutta olen saanut huomata että elämä kantaa eikä avioliitosta eroaminen ole todellakaan maailman loppu.
Kyllä se päätös lähtemisestä kypsyi aika pitkään. Ajattelin useasti että lähden lätkimään, mutta sitten tuli ne ajatukset että kyllä tästä selvitään ja jatketaan eteenpäin tarpomista. Kun on luvattu alttarilla suvun ja Jumalan nähden, että tahdotaan. Niin että eihän sitä voi erota kun näin on kerran luvattu.
Kunnes ymmärsin, ettei mieheni lopeta alkoholin juomista lupauksistaan huolimatta. Kunnes ymmärsin, ettei hän muutu vaikka tekisin mitä tai olisin tekemättä.
En jaksanut enää. En jaksanut sitä alkoholinhuuruista elämää enkä sitä, että olen ainoa aikuinen ja vastuunkantaja siinä suhteessa ja taloudessa.
Tajusin ettei omaa elämäänsä kannata tuhlata sellaiseen.
Vaikeaa oli lähteä ja luopua, mutta olen saanut huomata että elämä kantaa eikä avioliitosta eroaminen ole todellakaan maailman loppu.
#10
i_sabel
-
- Morsian
-
- 132 Viestit
Vakkari
Lähetetty 22 maaliskuu 2012 - 17:12
Musta tuntuu että mä tein sitä eroprosessia entiseen melko pitkään, osittain itsekkään sitä alkuun tiedostamatta.
Jotenkin jossain välissä vain kyllästyin aina olemaan se jonka sanoilla oli vasta merkitystä kun ensin oli kuunneltu äitiä, veljeä ja siskoa. Elinkumppani oli uskollisempi muille kuin kumppanille..en jaksanut taistella paikastani enkä jaksanut riidellä joka kerta siitä, kuka on tärkein perheessä.Mielestäni sen ei pitäisi olla taistelun aihe kun valat on jo vannottu ja elämää jaetaan lapsineen päivineen...
Sitten tuli toisen piilojuopottelu...ja jäi kiinni siitä..silloin jokin minussa kuoli. Kun menetin luottamukseni ja toinen oli valehdellut kuukausitolkulla kirkkain silmin päin näköä asioista. Mä jatkoin elämää ja se ihminen vain roikkui siinä mukana. Sitten pyristelin irti hetkeksi. Kai jokin tuntemattoman ja uuden pelko sai palaamaan takaisin..uskottelin että lasten vuoksi se on sen arvoista.
Ei se ollut. Asumusero, vainoharhainen käytös miehen puolelta sekä osittainen väkivalta..Pyysin nätisti, anelin, rukoilin ja keskustelin että josko ois aika pistää ne pillit lopullisesti pussiin. Mutta ei, toinen ei ollut kuulevinaan eikä ymmärtävinään vihjeitäni. (Mä halusin eroon mutta jollain tasolla vaisto varoitti)
Kun sitten lopulta sain sanottua miten asiat on, sain maksaa siitä kalliin hinnan..fyysisesti.
Mutta en kadu että erosin. Kadun vain sitä että ummistin silmäni, kadun sitä kuvitelmaa että häät ja kermakakku toisi onnen ja kukoistuksen. Kadun sitä että tein päätöksen avioon menosta sokeana.
Nyt tiedän ainakin mitä EN tahdo häiltä ja liitosta...ja mietin useaan kertaan kaiken mitä teen. Ei siitä silti ylpeä ole että eronnut on.
Jotenkin jossain välissä vain kyllästyin aina olemaan se jonka sanoilla oli vasta merkitystä kun ensin oli kuunneltu äitiä, veljeä ja siskoa. Elinkumppani oli uskollisempi muille kuin kumppanille..en jaksanut taistella paikastani enkä jaksanut riidellä joka kerta siitä, kuka on tärkein perheessä.Mielestäni sen ei pitäisi olla taistelun aihe kun valat on jo vannottu ja elämää jaetaan lapsineen päivineen...
Sitten tuli toisen piilojuopottelu...ja jäi kiinni siitä..silloin jokin minussa kuoli. Kun menetin luottamukseni ja toinen oli valehdellut kuukausitolkulla kirkkain silmin päin näköä asioista. Mä jatkoin elämää ja se ihminen vain roikkui siinä mukana. Sitten pyristelin irti hetkeksi. Kai jokin tuntemattoman ja uuden pelko sai palaamaan takaisin..uskottelin että lasten vuoksi se on sen arvoista.
Ei se ollut. Asumusero, vainoharhainen käytös miehen puolelta sekä osittainen väkivalta..Pyysin nätisti, anelin, rukoilin ja keskustelin että josko ois aika pistää ne pillit lopullisesti pussiin. Mutta ei, toinen ei ollut kuulevinaan eikä ymmärtävinään vihjeitäni. (Mä halusin eroon mutta jollain tasolla vaisto varoitti)
Kun sitten lopulta sain sanottua miten asiat on, sain maksaa siitä kalliin hinnan..fyysisesti.
Mutta en kadu että erosin. Kadun vain sitä että ummistin silmäni, kadun sitä kuvitelmaa että häät ja kermakakku toisi onnen ja kukoistuksen. Kadun sitä että tein päätöksen avioon menosta sokeana.
Nyt tiedän ainakin mitä EN tahdo häiltä ja liitosta...ja mietin useaan kertaan kaiken mitä teen. Ei siitä silti ylpeä ole että eronnut on.
#11
Vieras_Tiina_*
Vieras_Tiina_*
-
- Vieras
Lähetetty 28 kesäkuu 2012 - 13:29
Itse mietin eroamista muuataman vuoden ja erosin intohimon, rakkauden ja yhetisen tekemisen sekä keskustelun puutteen takia.
Olimme kuin serkukset taikka veli ja sisar, yhdessä ehdittiin olla 16 vuotta.
Erosta on nyt aikaa reilut puoli vuotta eikä yhtään kaduta tai ole ikävä, se jo ehkä kertoo että ratkaisu oli oikein.
Olimme kuin serkukset taikka veli ja sisar, yhdessä ehdittiin olla 16 vuotta.
Erosta on nyt aikaa reilut puoli vuotta eikä yhtään kaduta tai ole ikävä, se jo ehkä kertoo että ratkaisu oli oikein.
#12
Mauskis
-
- Jäsen
-
- 24 Viestit
Juniori
Lähetetty 26 elokuu 2012 - 23:47
Missäkö vaiheessa tiesin että haluan erota.. No vissiin silloin kun pikkuisen riidan päätteeksi mieheni muutti takaisin lapsuudenkotiinsa...Siellä varmaan vieläkin asuu.. Hyvä kun pääsin eroon siitä mammanpojasta 
#13
Fredrika
-
- Naikkari
-
- 838 Viestit
Vakkari
Lähetetty 29 elokuu 2012 - 18:01
Mä tein virheen, ison virheen menemällä naimisiin, vaikka en olisi halunnut. Ja melko pian totesin, että mä en tahdo häntä enää yhtään. En halunnut edes yrittää, koska yksinkertaisesti tiesin, että me emme olleet toisillemme hyväksi, hän ei ollut sitä ainakaan minulle. En tässä sen enempää asiaa erittele, mutta mistään "mua ei huvita" kuviosta ei ollut kyse. Voitte kuvitella sitä paheksunnan määrää, kun minä lähdin. En ottanut valoja kevyesti, ja toivoin parasta hääpäivänä...mutta en kyllä jumalauta halunnut jäädä niille sijoilleni, kun virheeni tajusin. Meni todella kauan, että kiitin joka ikinen päivä, että lähdin.
#14
N&P
-
- Morsian
-
- 192 Viestit
Vakkari
Lähetetty 28 marraskuu 2012 - 13:57
Itse mietin eroa vuoden verran, ennen kuin erosimme.
Se pahanolon tunne joka minua jatkuvasti painoi oli saatava loppumaan. Mies oli minua kohtaan todella ilkea ja halveksiva.
Nyt olen onnellisesti uudessa suhteessa ja hieman jopa hamillani valilla, kun saan hellyytta ja rakkautta enemman kuin uskoin olevan mahdollista.
Vaara suhde voi vieda elamasta pois niin paljon!
Se pahanolon tunne joka minua jatkuvasti painoi oli saatava loppumaan. Mies oli minua kohtaan todella ilkea ja halveksiva.
Nyt olen onnellisesti uudessa suhteessa ja hieman jopa hamillani valilla, kun saan hellyytta ja rakkautta enemman kuin uskoin olevan mahdollista.
Vaara suhde voi vieda elamasta pois niin paljon!
#15
mur
-
- Jäsen
-
- 6 Viestit
Untuvikko
Lähetetty 06 joulukuu 2012 - 17:18
no sanottakoon ihan alkuun etten ollut edes ollenkaan varma koko naimisiin menosta, vaikka enempi omasta aloitteestani siihen päädyttiinkin..
jotenkin sitä vain kuvitteli että se henkitoreissaan sätkivä suhde siitä häiden aikana ja jälkeen vielä heräisi henkiin, eipä.
kuvittelin että menemällä naimisiin korjaisin kaiken, kun en ollut mikään ihannepuoliso ollut, mutta mitä lähempänä häät olivat sitä enemmän oli tunne et koko päivä on vääjäämättä kohti vyöryvä kivenjärkäle joka lopulta murskaa alleen, silti en perunut.
reilu vuosi sitä lopulta oltiin naimisissa, minä aikana tulin päätökseeni etten halua olla äitinä jatkuvasti itsensä apinakänniin juovalle miehelle, enkä asua talossa missä minua ei kunnioiteta edes sen vertaa että annettaisi nukkua kun olin menossa lauantai-aamuna kuudeksi töihin. minkä mies kavereineen hyvin tiesi mut silti riekkuivat puolille öin, ennen kuin lähtivät baariin, vaikka kuinka kävin huutamassa ja raivoamassa.. kaiken huippuna mies aamuyöllä kotiin kömpiessään lähes joka kerran rojahti päälleni ja alkoi vaatimaan seksiä ja sit veti tietty hirvittävät känniraivarit ku en suostunu ja tönii pois sängystä tai jäi siihen poikittain makaamaan, etten minä vain saa enää nukkua.. toisinaan myös kun olin lauantaivuoroon töihin mennyt soitteli minulle krapulapäissään raivoten että missä olin ja kenen kanssa???!!!1
semmosta..
ero kyti hiljaa mielessäni, kunnes elämä näytti tulevan mieheni hahmossa että miljoona ziljoona kertaa parempaakin on olemassa
sen tilaisuuden käyttämättä jättämistä olisin katunut loppuikäni.
kauhian sekava sepustus, mut olkoot. sitä se on elämäkin..
jotenkin sitä vain kuvitteli että se henkitoreissaan sätkivä suhde siitä häiden aikana ja jälkeen vielä heräisi henkiin, eipä.
kuvittelin että menemällä naimisiin korjaisin kaiken, kun en ollut mikään ihannepuoliso ollut, mutta mitä lähempänä häät olivat sitä enemmän oli tunne et koko päivä on vääjäämättä kohti vyöryvä kivenjärkäle joka lopulta murskaa alleen, silti en perunut.
reilu vuosi sitä lopulta oltiin naimisissa, minä aikana tulin päätökseeni etten halua olla äitinä jatkuvasti itsensä apinakänniin juovalle miehelle, enkä asua talossa missä minua ei kunnioiteta edes sen vertaa että annettaisi nukkua kun olin menossa lauantai-aamuna kuudeksi töihin. minkä mies kavereineen hyvin tiesi mut silti riekkuivat puolille öin, ennen kuin lähtivät baariin, vaikka kuinka kävin huutamassa ja raivoamassa.. kaiken huippuna mies aamuyöllä kotiin kömpiessään lähes joka kerran rojahti päälleni ja alkoi vaatimaan seksiä ja sit veti tietty hirvittävät känniraivarit ku en suostunu ja tönii pois sängystä tai jäi siihen poikittain makaamaan, etten minä vain saa enää nukkua.. toisinaan myös kun olin lauantaivuoroon töihin mennyt soitteli minulle krapulapäissään raivoten että missä olin ja kenen kanssa???!!!1
semmosta..
ero kyti hiljaa mielessäni, kunnes elämä näytti tulevan mieheni hahmossa että miljoona ziljoona kertaa parempaakin on olemassa
sen tilaisuuden käyttämättä jättämistä olisin katunut loppuikäni.
kauhian sekava sepustus, mut olkoot. sitä se on elämäkin..
#16
i_sabel
-
- Morsian
-
- 132 Viestit
Vakkari
Lähetetty 18 joulukuu 2012 - 02:52
Sitähän tämä nimenomaan on..elämää. Rakastumista, virheitä, erehtymistä, luopumista. Suurin pelko minulla on..mitä jos olen taas niin sokea etten tajua mitä olen tekemässä? On oikeasti hyvä mies, ihana perhe joka tukee..mutta se kauhea hetki kun välillä nipistää itseään että onhan varmasti hereillä eikä kuvittele päässään. En halua koskaan enää joutua tilanteeseen jossa nipistän itseni hereille tajuamaan että kaikki oli vain illuusiota. Vaikka joskus vielä eroaisin, eroan mielummin inhimillisesti toisesta ihmisestä, enkä raadollisesti elukasta....
#17
-Ninnu-
-
- Jäsen
-
- 4 Viestit
Untuvikko
Lähetetty 16 toukokuu 2013 - 13:37
Menin naimisiin heinäkuussa -12 ja heti häiden jälkeen aloin miettimään, että oliko tämä nyt oikein.
Ex-mieheni oli viimeaikoina ryypännyt todella paljon, oli humalassa myös väkivaltainen, eikä todellakaan ollut enää se sama ihminen, johon rakastuin alunperin.
Olin siis tyhmä, kun kuvittelin, että hän muuttuisi ja lopettaisi pitämästä minua itsestäänselvyytenä.
Syyskuussa tapasin nykyisen avopuolisoni ja siinä vaiheessa en enää kahta kertaa miettinyt, vaan oli luonnollista, että petettyäni exääni kerroin hänelle asian ja erosimme välittömästi.
Heti eron jälkeen meillä oli todella riitaisaa, eikä hän hoitanut avioeroa kuten sovittiin. Odottelin aikani ja uuden kotikaupunkini selvittyä marssin välittömästi eroa hakemaan. Harkinta-aikaa kulunut piakkoin kolme kuukautta.
Ex-mieheni oli viimeaikoina ryypännyt todella paljon, oli humalassa myös väkivaltainen, eikä todellakaan ollut enää se sama ihminen, johon rakastuin alunperin.
Olin siis tyhmä, kun kuvittelin, että hän muuttuisi ja lopettaisi pitämästä minua itsestäänselvyytenä.
Syyskuussa tapasin nykyisen avopuolisoni ja siinä vaiheessa en enää kahta kertaa miettinyt, vaan oli luonnollista, että petettyäni exääni kerroin hänelle asian ja erosimme välittömästi.
Heti eron jälkeen meillä oli todella riitaisaa, eikä hän hoitanut avioeroa kuten sovittiin. Odottelin aikani ja uuden kotikaupunkini selvittyä marssin välittömästi eroa hakemaan. Harkinta-aikaa kulunut piakkoin kolme kuukautta.
Seurustelun aloitus - 29.09.12
Saman katon alle - 01.02.13
#18
Tiinus
-
- Morsian
-
- 54 Viestit
Juniori
Lähetetty 18 toukokuu 2013 - 21:18
Ihan mielenkiinnosta kyselen teiltä eronneilta, että oliko puolison alkoholinkäyttö suurta jo naimisiin mennessä (jos siis suhde kuoli alkoholin takia)? Olitteko koskaan parhaimpia ystäviä (ja lopetitteko toisillenne puhumisen jossakin vaiheessa)? Oliko miehenne teille naimisiin mennessä yhtä rakas kuin oma lapsenne (voiko siis lapseenkin väljähtää suhde)?
Tällaisia kysymyksiä, jotka voisivat olla myös syy-seuraus suhteen keltaisia ongelmia jo alusta asti.
Viimeksi muokannut Tiinus, 18 toukokuu 2013 - 21:20 .
