Minusta taas tuntuu oudolta odottaa, että toinen voisi vastata myöntävästi kosintaan, mikäli ei ole asiaa aktiviisesti miettinyt jo pidempään. Ja jos asia ei ole tullut lähiaikoina puheeksi, on melkoinen onnenkantamoinen, jos molemmat ovat tahoillaan miettineet, että kihlaus on ajankohtainen. Itseäni ainakin karmii kosintakertomukset, joissa kosinta tulee aivan puun takaa ja silti sanotaan empimättä "kyllä". Kyllähän kihlaus on niin iso juttu, että sitä pitää miettiä rauhassa ja pitkään. En voisi kuvitellakaan meneväni kihloihin ilman, että asiasta on keskusteltu jo pidemmän aikaa ja että molemmat ovat miettineet asiaa kunnolla.
Niin no, ymmärrän pointtisi, mutta olen silti eri mieltä. Mulla on sellainen kuvitelma elämästä, että aikuinen ihminen työstää ja pohtii tunteitaan ja "elämänsuunnitelmaansa" koko ajan, ja siten tämäkin aihe vilahtaa mietintälistalla - kaikki kun kuitenkin tietävät, että tässä kulttuuriperimässä moinen ratkaisu aikuisiällä parisuhteessa on suht yleistä. Tietysti siinä, kuinka ajankohtaiseksi kumpikin kokee asian, on varmasti eroja, aivan erityisesti jos ollaan tosi nuoria (reilusti alle 30v). Mun mielestä mitään keskusteluja asiasta ei tarvitse, koska toisen tunnetiloja ja suhtautumista on edes kohtuullisen helppo haistella muutenkin, tai toisen ajatuksia avioliitosta ihan ylipäätään. Esim. mun miehen kosiessa minua ei oltu aiheesta puhuttu halaistua sanaa, siis että kumpikaan haluaisi naimisiin/kihloihin (mutta molemmat olimme tahoillamme pyöritelleet asiaa jo mielessämme jonkin aikaa). Yleisellä tasolla avioliitosta (instituutiona ja merkityksestä) toki oltiin joskus ohimennen puhuttu osana muita keskusteluja, kumpikin siis tiesi ettei toinen ainakaan minkään periaatteen tasolla vastusta asiaa. Sanoisin, että kyllä multa olisi vähän syönyt yllätyselementtiä, jos asiasta olisi jo keskusteltu, ja molemmat olisivat tienneet toisen vastauksen.
