Sisältö

Syöte päivittyy automaattisesti   

  1. Viimeisin viikko
  2. Aikaisemmin
  3. Mun mielestä tuo eka bateau cap sleve (dressestime.com) saattaisi näyttää hoikan, mutta harteikkaan päällä oikein hyvältä. Siinä on kuitenkin todella kaunis sweet heart pääntie ja maltilliset ”hihat”, sekä A-linjainen alaosa. Toivottavasti löytyisi joku paikka, missä voisit kokeilla jotain vastaavaa.
  4. Toivoisin löytäväni puvun, joka maksaisi n.500€, mutta maksimissaan saisi maksaa 800€. Katselen ensisijaisesti käytettyjä.
  5. Facebookin yhdessä eläinryhmässä joku mies pyysi ehdotuksia kosintaa varten, ja voi vitsi kun alkoikin taas omatkin toiveet heräillä! Kommentoinkin sinnekin, että ollaan miehen kanssa menossa yhteen "kotieläintarhaan" ensi kuussa (reissu, jota olen odottanut jo yli vuoden!), ja olisi kyllä ihan unelmien täyttymys, jos kosinta tapahtuisi siellä, ja asiaan liittyisivät jotenkin pesukarhut (joita siis pääsee ihan itse rapsuttelemaan) Ensi kuussa on myös tiedossa joku överiromanttinen hotellireissu, mikä sekin sinänsä olisi ihan otollinen ympäristö kosinnalle. Mutta jostain syystä muhun kuitenkin iskisi kosintatilanteessa paremmin ne pesukarhut, kuin joku ruusut ja shampanja -setti Toisaalta en halua toivoa liikoja, ja molemmista reissuista tulee varmasti ihan huiput ilman kosintaakin. Sen verran pessimisti olin jo, että kun jo viime kesänä iskin keskiaikamarkkinoilla silmäni yhteen sormukseen, mikä olisi ollut varsin kaunis kihlaksi, niin tänä kesänä kävin sitten ostamassa kyseisen sormuksen - etusormeen Tykkään tuosta kyllä niin paljon, että kuka tietää josko tuo (tai samanlainen yksilö) vielä päätyisi kihlaksi...
  6. Ihanaa uutta: Nenäliinat "Kiitos kun olet tukenani" kaasolle, mummille tai kummitädille sekä miesten malli bestamanille, vaarille ja kummisedälle. http://verkkokauppa.pirteapaketti.fi/Nenaeliina-Kaasolle-/-Mummille-/-Kummille Tilaa NYT niin saat liinat vielä tällä hinnalla.
  7. ^Lohdutan itseäni juuri tuolla, että näistä ajoittaisista häähöyrähdyksistä on varmasti hyötyä (), koska varsinaisessa järjestelyvaiheessa (eli sitten kun saadaan paikka varattua) aikataulu tulee todennäköisesti olemaan tiukka. Kunhan ei sitten vain itse eikä mies tosipaikan tullen muuttaisi kovin radikaalisti mieltään. Niin tosiaan, ei kannata liian tiukkoja raameja asettaa kuitenkaan, jos ei ole puolisolleen mitään ajatuksiaan jakanut.
  8. En ole koskaan ollut saunahäissä, mutta jos omissa häissä juhlapaikalla olisi saunomismahdollisuus (ilman lisämaksua), niin luultavasti sauna lämpeäisi jatkoilla ja asiasta mainitsisin kutsussa jotenkin näin: "jatkojen aikana myös sauna lämpimänä" tai "pisimpään juhlivilla mahdollisuus myös saunomiseen". Toki jos jatkopaikka on eri kuin virallinen juhlapaikka tai jatkot muuten selkeästi erillinen tilaisuus, niin silloin mainostaisin saunaa vain jatkoille kutsutuille. Häihin toisaalta yleensä laittaudutaan sen verran, että tuskin kovin moni alkuillasta innostuu saunomaan, mutta jos juhlat ovat enemmän rennolla mökkimeiningillä tai jatkot pitkät, niin varmasti saunojiakin löytyy. Itse häävieraana innostuisin saunomaan luultavasti vasta aamuyön puolella, kun väki olisi vähentynyt ja pidot parantuneet.
  9. ^Minusta tuo on ihan korrektisti muotoiltu. Toinen vaihtoehto voisi olla: "juhlat on suunniteltu ensisijaisesti aikuisille, tarpeen mukaan ovat lapsetkin kuitenkin tervetulleita juhlaan."
  10. ^Mielestäni ei ollenkaan mautonta, vaan hauska ja erilainen idea. Eihän olut tarkoita automaattisesti laatikollista halvinta marketin kaljaa ja räkäkänniä, vaan voi olla ihan sivistynyttä hienompien oluiden maistelua.
  11. Me päädyttiin palkittuun valokuvaajaan, 6h paketti 1250 euroa. Tuntuu kovasti nousseen nämä hääkuvausten hinnat? Tai sitten olen itse vain niin kranttu kuvaajan suhteen... : kuvaajamme osoite www.byemmi.com
  12. Kiitos! Tuota sivua en ollutkaan vielä bongannut. Tuolla oleva halterneck-puku näyttikin yllättävän kivalta, ehkä en sanokaan ihan niin jyrkkää eitä sille. Yksiolkaimista en ollut tullut ajatelleeksikaan! Mutta voi mätä, olin haaveillut just noista cap sleeveista tyyliin http://www.dressestime.com/a-line-bateau-cap-sleeves-court-train-wedding-dress-with-appliques.html tai https://i.pinimg.com/originals/cc/ba/9d/ccba9da253c95dc9e25ef4ba24439089.jpg Toisaalta enemmän tällaisen tyyliset (varsinkin yhdistettynä kietaisumalliin, niin kuin yks mun paita ) saa mun yläkropan näyttämään kyllä ihan hirveältä: https://img.davidsbridal.com/is/image/DavidsBridalInc/Set-7T3299-10227399-Ivory?wid=407&hei=562&bgc=255,255,255&defaultImage=DavidsBridalInc/PDP_No_Image_Available_Message Voi että, kun olisi jossain liikkeessä oikean kokoisia pukuja, niin saisi paljon paremman kuvan siitä, miltä oma kroppa niissä näyttää...
  13. Onnea paljon @schatz-und-ich ja @LiShun ! Vinkkinä kaikille kosinnasta haaveilijoille: kannattaa suunnitella mielessään realistiset unelmahäät! Itse en ollut halunnut miettiä mitään yksityiskohtia etukäteen, joten voin kertoa että tulipas kiire! Häät halutaan kuitenkin vuodelle 2019 ja etenkin hääpaikka piti löytää hyvin kireällä aikataululla... Jos olisin suunnitellut mielessäni etukäteen, niin olisi tämä ollut huomattavasti helpompaa...
  14. Omalla ei-listallani ovat ainakin seuraavat asiat, tähdellä perässä lyhyt selitys: - uskonnollisuus * Ateistina koen kaiken uskonnollisuuden kiusallisena ja ahdistavana. Vihkiminen saattaa silti tapahtua kirkossa sulhasen toiveesta... - "hauskat" leikit joissa "vapaaehtoiset" kiskotaan esiintymään tai maanitellaan/syyllisestään kunnes joku suostuu * pieni, pöydissä tapahtuva ohjelma (tietovisat, bingot) ok, mutta eivät kyllä mitenkään pakollisia meille - buffetruokailu * hankalaa vanhemmille ihmisille ja lapsille, tuo mieleen ruotsinlaivalla jonottelun. Tulee helposti hyvin geneeristä ruokaa, ja viimeisillä on ikävästi sörkittyjä ja möyhittyjä kasoja enää jäljellä. Plus meille tulee niin pienet häät, ettei tässä olisi mitään järkeäkään - photo booth propseilla * en tiedä miksi, mutta en tykkää. - karkkibuffet * emme ole kuusivuotiaita tämähän on sinänsä ihan kiva ajatus, itsekin rakastan karkkia, mutta karkki ei kuitenkaan ole mielestäni juhlaruokaa - känni * alkoholia tarjoillaan toki, mutta boolialtaita ja shottirivejä ei meidän häissämme nähdä - studiokuvat * harmaata taustaa vasten haudanvakavina kaukaisuuteen tuijottelemassa... ei kiitos. Ylipäänsä tähän kategoriaan menee kaikki sellainen hassunhauska, kuten vaikka morsian raahaamassa vastentahtoista sulhasta.
  15. @Vaniella , olisko tästä linkistä jotain apua? https://www.everafterguide.net/wedding-dresses-for-broad-shoulders.html Pienipovisena, hoikkana X-naisena saattaisin valita jotain tällaista: https://www.davidsbridal.com/Product_one-shoulder-tulle-a-line-with-lace-wedding-dress-wg3790
  16. Tästä ketjusta löytyikin hyviä vinkkejä. Minkähänlainen kaula-aukko sopisi parhaiten melko leveäharteiselle, mutta pienirintaiselle? Vartalotyyppi on X (n. 90*63*90), mutta kuppikoko AA tai A. Toiveissa olisi jonkinlaiset olkaimet tai pienet hihat ja pitsiyläosa. Halterneckiä en haluaisi, vaikka muuten minulla onkin mekoissa sitä tyyliä. Merenneitomallisista sanotaan, että sopisi X:lle muttei päärynälle. Mites ne sitten suhtautuu pieneen poveen? Korostuuko lantio liikaa? Sovittaessa ei oikein saanut käsitystä, kun kaikissa puvuissa rintamus oli järkyttävän suuri (ja muutenkin mekot jäi vähän isoiksi).
  17. Aika vanha ketju, joten kirjoitanpas ajantasaista tietoa. Meillä vihkiminen juhlapaikalla ~25km Oulusta heinäkuussa 2019. Koska heinäkuinen lauantai lienee yksi suosituimmista päivistä laitoin jo pari kuukautta sitten sähköpostia Oulun maistraattiin kysyäkseni vihkimisestä juhlapaikalla. Seuraavana päivänä oikein asiallisen kuloinen ja ystävällinen henkilö soitti, varmisti paikan ja päivämäärän (ei ollut huomannut että viestissä tosiaan oli ensi vuosi eikä tämä vuosi). Samalla kertoi käytännönasioista, maksuista, muistutti esteettömyystodistuksesta ja mainitsi että tuleva sukunimi pitää sitten ilmoittaa vihkijälle ennen vihkimistä. Lopputuloksena tehtiin alustava varaus haluamallemme päivälle ja haluamaamme pakkaan ja aikaan. Vihkijää ei luonnollisestikaan voinut vielä sopia, koska ensi vuoden työvuorolistoja ei vielä ole. Meidän pitää soittaa sinne seuraavan kerran muistaakseni huhti-toukokuussa 2019 , jolloin kesän työvuorot on tiedossa ja voidaan sitten sopia vihkijän kanssa yksityiskohdista. Mäkin olin täältä lukenut vähän nihkeitä kommentteja maistraatista, mutta omalla kohdalla ei ole kyllä mitään valittamista
  18. Tulin avautumaan, vaikka kyseessä ei olekaan kaasoni (en vielä ole edes päättänyt, kysynkö ketään). Eräs kaverini siis ilmoitti haluavansa mukaani pukusovitukseen ja että hän voisi itsekin samalla sovittaa hääpuku(j)a. Olin lievästi hämmentynyt, sillä hänellä ei ole häitä tiedossa ja vaikka olisikin en todellakaan antaisi hänen käyttää minun varaamaani aikaa. Aika on kuitenkin rajallinen. Jälkeenpäin alkoi todella ärsyttää. Minä jo kuvittelin, että hän olisi ollut minun jutuistani kiinnostunut. Luulen, etten ota häntä mukaan. Nyt vähän pelkään, että hän olettaa olevansa tuleva kaasoni. Hän ei kuitenkaan tällä hetkellä ole ykkösvaihtoehtoni johtuen yllämainitun syyn lisäksi siitä, että hän on useamman kerran kommentoinut aika ilkeästi ulkonäköäni enkä halua pelätä, että hän pilaa hääpäiväni liian suorilla kommenteillaan. Hän saattaisi olla muutenkin vähän liiankin innokas suunnittelemaan esimerkiksi kutsuja tai koristeita.
  19. Ja niinkuin arvelinkin meni meillä päivä vaihtoon kun viimeinkin päästiin varaamaan kirkkoa, eli me juhlitaankin kaksi viikkoa aikaisemmin eli 14.9.2019. Vähän harmittaa kun tässä jo reilun puoli vuotta ehtinyt olla ihan fiiliksissä tuosta ensimmäisestä päivästä mutta sulhanen jo mulle totesikin että joskus kun tuota päivää muistellaan niin voidaan todeta ettei sillä niin väliä ollut että minä päivänä mentiin naimisiin, kunhan mennään vaan naimisiin Pitäisi tässä kesän aikana alkaa katselemaan kuvaajia, ja syksyllä olisi tarkoitus aloittaa puvun metsästys ja tilata Save the date-kortit ja mahdollisesti jopa kutsutkin siinä samalla.
  20. Monet bändit pystyvät soveltamaan ohjelmistoaan sekä kokoonpanoaan muuttuvien tarpeiden mukaan.Ei siis kannata "Torppaa" Jotain.Jonka ajattelee et tuo ei sovi?Kannattaa soittaa tai postailla ja hiukan jutskailla bändin "Liiderin!kanssa.Et kuitenkaan mitään menetä.Korkeintaan voittaa! Terveisin Timi
  21. Johanna Kurkelan ja Juha Tapion musiikista löytyy paljon Meille resonoivaa musiikkia, mutta erityismaininnan voisivat saada: Johanna Kurkela - Muita enemmän Juha Tapio - Jotain niin oikeaa Näiden kappaleiden välillä on suorastaan harras tunnelma, ja niitä on yhdessä kuunneltu monet kerrat suhteiden alkuajoista tähän päivään saakka. Omalta osaltani voisin melkein sanoa, että Johanna Kurkelan musiikki auttoi minut suorittamaan Eriksonin "lähentymisen" kehitystehtävän.
  22. Myynnissä White Rose-hääpuku n. kokoa 48/50. Puku alunperin kokoa 52, mutta pienennetty. Rinnanympärys n. 120cm. Morsiamen pituus n. 160cm Pukuun tehty pienet, olkapäille asettuvat olkaimet ja pieni pitsikaistale lisätty kupin yläosaan (jottei paista rintavako naapuriin saakka) samasta pitsistä kuin puku Kiinnitys alkuperäinen vetoketju/napit. Sisällä on tukivyö, jonka ansiosta yläosa pysyy napakasti paikallaan ja tuntuu hyvin tukevalta. Puku pesetetty juhlien jälkeen. Pukua voi sovittaa Tammelassa, mahdollisesti joskus myös Tampereella (mutta ei erityisen nopealla aikataululla). Hp. 450e
  23. Toivottavasti sateenvarjoa ei juhlissanne tarvita, mutta jos sataakin, on kaunis varjo ihana kuvissa. Hääsateenvarjot alkaen 19,95/kpl. Katso lisää tästä: http://verkkokauppa.pirteapaketti.fi/Haeaesateenvarjo-iso
  24. Kaivelenpa tämän vanhan topicin naftaliinista, kun sattui niin hyvin omiin fiiliksiin nyt... Ensimmäiset päivät uudella nimellä sujuivat yllättävänkin kivuttomasti ja lähinnä mukavissa tunnelmissa, mutta nyt kun kouraan tulivat uusi ajokortti ja kelakortti, niin tunnustan, että vähän pala nousi kurkkuun. Varsinkin kun vanha ajokortti (ymmärrettävästi) täytyi lähettää trafille. Tajusin tuolla hetkellä, että mokomiin muovinpalasiin on ehtinyt kehittyä melkoinen tunneside. Ajokortti on symboloinut aikuistumista ja menemisen vapautta, sama kelakortti taas on ollut minulla ihan pikkulapsesta lähtien... Mälsältä tuntui sekin, että ajokortin design muuttui mielestäni huonompaan suuntaan, puhumattakaan siitä että nyt sen mokoman voimassaoloaikakin vielä lyheni. Jotenkin tämä kaikki konkretisoi yhden aikakauden loppua elämässäni, ja haikeus vanhan nimen ja identiteetin(?) menetyksestä iski kunnolla vasten kasvoja. No, uskon, että kaikkeen tottuu ja haikeus väistyy vähitellen... Lohdutan itseäni sillä, että vanhan nimen ja elämänvaiheen tilalle on tullut jotakin todella haluttua, uutta ja jännittävää. Eikä se ihminen nyt nimen myötä niin paljoa muutu, kunhan hölmö pää vain ylidramatisoi asioita.
  25. Kiitos paljon pohdinta-avusta @Vaniella ! Missään nimessä emme toivo, että kukaan sen takia osallistumistaan peruisi, joten ehkä ihan vaivan arvoista sitten selvitellä kimppakyytejä ja miettiä taksimahdollisuuttakin. Itsekin olen aina häissä vieraana ollessa omin avuin hoitanut siirtymät, mutta meidän häihimme tulee paljon vieraita (myös autottomia) Helsingin ulkopuolelta, joten on varmasti kohteliasta heitä huomioida järjestelyissä.
  26. Meillä oli saunabileet häitä seuraavana päivänä eri paikassa kuin juhlapaikka (lähellä tosin). Sinne oli kutsuttu sisaruksemme ja ystävämme. Aloitettiin klo. 15, ja viimeiset meistä poistui paikalta n. klo. 05. Häissä saunominen ei olisi onnistunut jo juhlapaikasta johtuen. Me haluttiin myös se perinteinen hääyö.
  1. Lataa lisää sisältöä