sinipiika

Rouva
  • Viestit

    51
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by sinipiika


  1. Nyt vuoden ajan muutamaa flunssakautta piilareita 24/7 pitäneenä aivan taatusti pidän piilarit päässä häissä. En osaa enää ajatellakaan itseäni laseilla (ja viimeksi kun pari päivää jouduin pitämään, niin näytin aivan järkyltä... mun rillit onkin ihan hirveet)

    Suosittelen kokeilemaan näitä yötä-päivää -linssejä. Minulla on herkät ja kuivat silmät, mutta silmätippoja en ole tarvinnut kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen kuin aamuisin. Ja todella pidän kuukauden aina putkeen. Aiemmin tässä ketjussa joku sanoi, että nämä 24/7 -linssit maksavat ihan hirmuisesti. Noh, hinnat ovat onneksi tulleet alas ja minun linssit maksavat 25€/pari optikkoliikkeestä ostettuna. Netistä saa tilattua vielä edullisemmin. Eli ei ne nyt mikään ihan hirveä investointi ole, niillä kun todella menee sitten koko kuukauden.


  2. Minun ympärillä kuhistaan. Ja mitään viikonloppumenoja en tunnu saavan sovittua kenenkään kaverin, enkä edes sulhon kanssa.

    Ne järjestetään joko kesäkuussa (kaksi mahdollista viikonloppua) tai heinäkuun puolessa välissä, kaksi viikkoa ennen häitä. Melkein olin jo varma, että jälkimmäinen on todellinen tapahtumahetki (avauduin kaasolle kuinka on ärsyttävää olla pari viikkoa karvainen vuorenpeikko, jos meinaa käydä sokeroinnissa juuri ennen häitä - kaason reaktiosta pystyi ehkä päättelemään, että ovat suunnitelleet juuri tuolle karvajaksolle polttarit. Tai sitten ei.). Sitten muistinkin, että yksi kaveri on ollut mooonta vuotta mukana kesäteatterissa, joten hänellä olisi heinäkuun alun viikonloput kiinni...

    Ja sitten vielä kaikki pienet inhottavat vihjailut! Näin yhtä ystävää joku aika sitten ja kun olin lähdössä kotiin, hän totesi "Heippa! Nähdään sitt... Ai, mutta ethän sä tiedäkään missä me nähdään!" Tai kun kaikki kaverit ja sulkki ovat kuin eivät tietäisikään mistään polttareista yhtään mitään.

    Alan jo epäilemään ensi viikonloppuna olevia serkun valmistujaisjuhlia feikeiksi... Ei, kyllä ne kai sentään ovat ihan oikeat. Sain jopa kutsun niihin postitse. Eihän kukaan tuolla tavalla huijaisi?

    Tähän tilanteeseen sopii kuin nenä päähän pätkä yhdestä D.A.D:n biisistä: There's no such thing as paranoia - it's always twice as bad as you fear. :ph34r:


  3. Me laitettiin tuo lihavoitu kohta kutsuun Kotiteollisuutta, Hynynen sanoittanut...

    Maailman sydän on kuin kovaa kiveä

    se sykkii tahtiin mainosvalojen

    yksinäiset hapuilevat toisiaan

    loukoissa kerrostalojen

    Unet on katsottu moneen kertaan

    kaikki kulkee samaa rataa

    ihminen etsii ihmisen lämpöä

    jostain tekstiviestien takaa

    Kuljen yksin yksinäisyyteen

    kuljen yksin yksinäisyyteen

    Mutta naisen sydän rakkaudesta palava raudanluja on

    Mutta miehen sydän terästä valava raudanluja on

    Kylmä kuu valaisee rantaa, jonka

    puut ovat pystyyn jäätyneet

    kylmä kuu valaisee jäätä, jonka alle

    unelmamme ovat päätyneet

    Maailman kylmää tuulta emme

    pakoon pääse mihinkään

    vahva heikompaa syö kun nuija pöytään lyö

    ja me vain täristään

    Ei ehkä ihan yhtä perinteistä kuin monet muut, mutta ihan meitä :D


  4. Huh, vihdoin päästiin oikeasti tekemään kutsuja... Meille tuli tällainen hyvn yksinkertainen

    Meillä on ilo kutsua Teidät

    juhlimaan liitostamme puuttuvan

    i-kirjaimen löytymistä

    26. heinäkuuta 2008

    Tammelaan

    Valkeaniemen Pirtille

    kello 15:00

    Sulhanen

    &

    Morsian

    Toiselle sivulle tuli seuraavaa:

    Mutta naisen sydän

    rakkaudesta palava

    raudanluja on.

    Mutta miehen sydän

    terästä valava

    raudanluja on.

    -J. Hynynen

    Lisäksi kutsun mukana lähtee infokirje, kukin kutsukoon sitä millä nimellä tahtoo, meillä se on juhlaohjesää(n)tö.

    Fonttina on Vivaldi, sulkki tykästyi siihen :rolleyes:


  5. Minäkin haluaisin laulaa häissä, mutten tiedä pystynkö ja kehtaanko... En minä kuitenkaan mikään huippuhyvä laulaja ole, mutta nuotissa pysyn kuitenkin :)

    Minulla on kaksi lauluvaihtoehtoa: Nuoruustango ja Ei puolikasta, niiden sanat tulee tässä:

    Nuoruustango

    Lämpöni lempeni annan

    Kaunis on nuoruutein

    Näät suven ruusut kannan

    Itseni yksin tein

    Ei ole muuta antaa

    Kuin tämä nuoruutein

    Sulle sen tahdon kantaa

    En ota itsellein

    Muuta en koskaan tahdo

    Kuin sinun olla vaan

    Elämä ympärilläin

    Kaikkoaa kokonaan

    Huominen päivä ei meitä

    Vaaranna varjollaan

    Kun sinun saan vain olla

    Täysin ja kokonaan

    san. Anu Kaipainen

    säv. Kaj Chydenius

    Ei puolikasta

    Ei, minä en tarvitse puolikasta,

    anna minulle koonainen maa ja taivas

    Meret ja joet ja vuorten harjanteet-

    minun, en suostu jakamaan

    Ei, minua et puolikkaalla helli, elämä

    Kaikki kokonaan, minä jaksan!

    En minä halua onnen puolikasta

    enkä myöskään murheen puolikasta tahdo

    Haluan vain puolet tyynystä vain,

    jolla hellävaroen poskeasi vasten

    avuttomana tähtenä, putoavana tähtenä

    kädessäsi hohtaa sormus

    Ei, minä en tarvitse puolikasta,

    anna minulle kokonainen maa ja taivas

    Meret ja joet ja vuorten harjanteet -

    minun, en suostu jakamaan

    san. Jevgeni Jevtusenko

    suom. Markku Lahtela

    säv. Kaj Chydenius

    Chydenius on säveltänyt maailman parhaat rakkauslaulut. IMHO.


  6. Äh, eihän sormuksen hinnalla voi olla mitään vaikutusta sen tunnearvoon! Eihän? Tärkeintä on, että sormus on itselle juuri se oikea, maksoi se sitten euron ja 100 000 euroa.

    Meillä on pronssiset kihlat (vaikka täällä aiemmin joku sanoikin, ettei ne käy päivittäin käytettäväksi, koska värjäävät.), joista maksoimmi yhteensä 35 €. Minun vihkisormukseni tulee maksamaan 42 €.

    Yritän vielä laittaa niistä kuvat... (kihla on kuvassa hopeaisena, kun en löytänyt kuvaa pronssisesta)

    post-10268-1199278446_thumb.jpg

    post-10268-1199278456_thumb.jpg


  7. Lainaamissasi kommenteissa ei kyllä taidettu mitenkään mainita sitä että porno/stripparit olisivat kiellettyjä. Niistä ei vain pidetä. Minun mielestäni taas sinä vaikutat ahdasmieliseltä kun et tahdo ymmärtää muiden näkemystä asiasta.

    Onko kaikilla miehillä tosiaan oltava tyttökalenteri autotallissa ja tytöillä pikkutuhmia poikakuvia sähköpostissa? Ei meillä ainakaan, eikä ole tarvinnut niitä edes kieltää, ajatella! Onkohan mieheni nyt onneton ja tossun alla kun häneltä jää tälläinen miehinen kokemus saamatta? Ja entäs minä ja minun säälittävä seksuaalisuuteni kun en tajua tuntemattomien miesten hehkeityä vartaloita ihastella! Onkohan tästä suosta ylöspääsyä...  ;D

    Itse pidän ylipäätään kaikkea "pikkutuhmaa" niin typeränä etten viitsi edes nauraa ajatuksellesi niiden raportoinnista.

    Minun mielestäni Wendela jo osoitti, että se, ettei joku pidä ja ole kiinnostunut strippareista/pornosta/tyttökalentereista on ihan ok ja jokaisen oma asia. Mutta se, että alkaa näitä erikseen kieltämään on ahdasmielistä. Kuten ainakin minun mielestäni on myös kaikki muukin toisen ihmisen määrääminen.

    Jos minä en pitäisi ajatuksesta strippareista sulhon polttareissa, niin olettaisin sulhon tuntevan minut niin hyvin ja rakastavan minua niin paljon, ettei ainakaan tahallaan haluaisi pahoittaa minun mieltäni. En minä alkaisi silti mitään ehtoja, kieltoja ja määräyksiä asettamaan. Aikuisia ihmisiä kuitenkin molemmat ollaan. Tsiisös.


  8. En ainakaan vielä löytänyt Nuoruustangoa, joten tässä se tulee:

    "Lämpöni lempeni annan

    kaunis on nuoruutein

    Näät suven ruusut kannan

    itseni yksin tein

    Ei ole muuta antaa

    kuin tämä nuoruutein

    Sulle sen tahdon kantaa

    en ota itsellein

    Muuta en koskaan tahdo

    kuin sinun olla vaan

    Elämä ympärilläin

    kaikkoaa kokonaan

    Huominen päivä ei meitä

    vaaranna varjollaan

    kun sinun saan vain olla

    täysin ja kokonaan"

    san. Anu Kaipainen

    säv. Kaj Chydenius

    esittänyt Kiti Neuvonen (muitakin toki on, mutta tuo on se alkuperäinen)