PMLats

Rouva
  • Viestit

    1051
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by PMLats


  1. Meidän bändi ylitti kaikki odotukset - puolitoista viikkoa ennen häitä meillä ei ollut bändiä ja aikomus oli soittaa musiikit koneelta. Mutta rakkaat ystäväni, joista yksi soittaa bändissä, keräsivät ilmeisesti kolehdin ja niin saimme elävää musiikkia. IHan perussettiä soittivat, mutta pelastivat kyllä juhlamme. Kaikki tanssivat mummoista vaariin, ja pinttyneet tanssinvastustajatkin (oma isäni ja appiukko) intoutuivat pyörittämään naisväkeä parketilla. Elävä musiikki oli kerta kaikkiaan juhlamme paras asia!


  2. Ei sinänsä kaduta, sen verran perinteinen olen, että olisin joka tapauksessa ottanut miehen nimen.

    Se, mikä harmittaa, on se, että miehen nimi on hankala. Se on periaatteessa ihan suomalainen (karjalaisperäinen) -nen-päätteinen nimi, mutta tosi vaikea artikuloida, ja olenkin jo törmännyt ties miten monta kertaa 3 viikon aikana siihen, että nimi kuullaan väärin. Hauskin yllätys oli, kun tulimme häämatkalta, ja huoltomies oli vaihtanut postilaatikkoon ja oveen nimen väärin (vaikka oli tarkoitus vain ottaa minun nimeni pois). Yksi vokaali nimestä vääristyy ja mitä enemmän maistelen nimeä, sitä paremmin ymmärrän miksi se kuullaan väärin. Hankala loppuelämä siis edessä...


  3. Helsingissä 150 eurolla sain:

    - kimpun

    - 6 viehettä

    - 4 rintakukkajuttua äideille ja kaasoille.

    En ole varma edes mitä kukkia noissa oli, neilikkaa ainakin aika paljon ja nappikrysanteemia  ;D Ihan 100% tyytyväinen en ollut kimppuun, mutta heitinkin sen sitten pois  ;D


  4. En saanut mitään, ja rehellisesti sanottuna olin aika pettynyt. Menin hääviikolla lipsauttamaan miehelle, että minua jännitti, mitä hän mahtaisi ajatella lahjasta, jonka olin hänelle hankkinut. Mies siihen, että voi ei mulla ei oo sulle mitään. Häitä edellisenä päivänä mies sitten sanoi menevänsä hankkimaan minulle huomenlahjan, kun kävin hakemassa viime tingan juttuja kauppakeskuksesta. Mutta hetken päästä mies tuli takaisin ja sanoi, ettei ollut ostanutkaan "sitä" kun se oli niin kallis.

    Itse panostin ajatustyötä ja rahaakin miehen lahjaan, ja asiasta oli puhuttu etukäteen, mutta sitten ei voi vaivautua... Ihan hävettää ajatella näin ja tuntuu itsekkäältä ja tyhmältä, mutta minkäs niille mietteille mahtaa. Ja miehen lahja on vieläpä koru, jota hän nyt pitää, ja joka kerta kun näen sen, niin muistan sen pettymyksen, kun mieheni ei halunnut ilahduttaa minua huomenlahjalla. No ehkä se siittä Muuten oikein oivallisen miehen sain.


  5. Tuoreita kokemuksia:

    Olimme 15.-20.7. häämatkalla Budapestissa. 5 yötä 3-4 tähden hotellissa (ilmastoitu ja runsas aamiainen) ja Finskin lennoilla maksoi meille yhteensä 586e. Matka tilattiin ebookersin kautta.

    Käyttörahaa meillä meni 450e kahdelta hengeltä. Ulkona syötiin 2-3 kertaa päivässä ja sen lisäksi rahaa kului erilaisiin pääsymaksuihin (kävimme eläintarhat, vesipuistot, muutamat museot ja linnalabyrintin jne.) ja muutamiin tuliaisiin.

    Nähtävää ja koettavaa kaupungissa riittää. Aika loppui kesken, ja mm. kommunististen patsaiden puisto jäi ajanpuutteen vuoksi näkemättä.

    Palvelu oli joka paikassa ihan asiallista. Englanninkielisiä opasteita tosin sai hakemalla hakea - jopa ihan turistipaikoissakin. Liikuimme kaikki matkat jalan tai julkisilla - säästyy runsaasti rahaa! Esimerkiksi lentokentältä on helppo matkata keskustaan julkisilla, ja heti säästyy muutama tuhat forinttia. Ravintoloissa tai missään ei tullut ongelmia (ei siis yritetty huijata tms.). Ainoa "huijaus", mihin törmäsimme, oli se, että siellä suurimmassa taidemuseossa ei maininnoista huolimatta ollut Picasson, Monet'n tai muiden kuuluisuuksien maalauksia esillä  >:( (Toki olihan siellä muita hienoja teoksia, niiden tekijöitä en vain tuntenut  ::))

    Matkamme aikana vallinnut läkähdyttävä helle hieman alensi kaupungin miellyttävyyttä - helteellä hajut voimistuvat, ja kaupunki ja Tonava lemusivat välillä turhankin pistävästi. Varmaan parempi matkustusaika olisi kevät tai alkusyksy.

    Mutta kaiken kaikkiaan oikein onnistunut matka - suosittelen!


  6. Uhhuh, painajaisia on kyllä nähty, tässä parhaita paloja:

    - pukuni on epäonnistunut, ja yritän tappaa ompelijan iskemällä virkkuukoukulla korvaan, silmiin ja joka paikkaan. Ei kuole perkele.

    - huntu on unohtunut, ja joudun tyytymään paikalta löytyneeseen muoviverkkoon.

    - pyörryn alttarilla, ja jälkikäteen minut herätellään. Huomaan, että olen pyörtymisen aikana laskenut alleni, mutta kaikesta huolimatta mennyt naimisiin. En muista vihkimisestä mitään. Puku on pissassa.

    - vihkimisen jälkeen isäni ilmoittaa, että juhlapaikka oli aamulla sähköpostitse perunut juhlamme, koska paikkaan oli tulossa isompi seurue ruotsalaisia.

    Nämä tulivat ekana mieleen, olisi noita varmaan vielä muitakin.


  7. Juhlat vielä edessäpäin, mutta ollaan alustavasti sovittu, että jos joku tärkeä juttu listalta jää saamatta (meillä listalla paljon ihan käyttötavaraa, jota vailla olemme), niin hankimme lahjarahoilla sitten sellaista. Jos rahaa jää yli,  niin maksamme loput sohvastamme pois. Jos vielä jää yli, niin luultavasti jaamme tasan ja lyhennämme velkojamme. Kaikkein fiksuintahan olisi suoraan laittaa velkojen maksuun ne rahat, mutta jotain pientä tarpeellista olisi kiva hankkia.


  8. Meillä seremoniamestari on kuulemma varautunut jollain ohjelmalla tuohon odotteluaikaan. Sen lisäksi vieraat saavat ottaa olutta tai alkoholitonta juomaa ja napostella "napostelubuffasta" pahimpaan nälkäänsä. Ajattellimme laittaa tarjolle esim. pähkinöitä, makeisia, kuivattuja hedelmiä, suolapaloja tms. Pyrimme hoitamaan valokuvauksen supernopeasti.  Näkisin, että pääasia on se, ettei vieraatpökerry nälkään ja janoon. Jotain pientä purtavaa on siis oltava tarjolla!


  9. Meille tulee juustopöytä samaan aikaan kahvin ja kakun kanssa, niin on "jälkkäriä" niillekin, jotka eivät makeasta välitä. Suunnitteilla on:

    - tosi kypsää ja valuvaa brietä

    - voimakasta emmentalia tai emmental-tyyppistä juustoa (kovaa)

    - joku kunnon gouda

    - joku pehmoinen kermajuusto

    - maustettu pehmeä juusto/sulatejuusto

    Seuraksi keksejä ja hedelmiä. Juuston määristä en tiedä, ravintola hoitaa.

    Tulispa häät jo, mulla valuu kuola joka kerta kun ajattelen menuamme!!!! ;D


  10. Minusta tulee rouva Mitrunen. Saan tottua siihen, että tuonkin yksinkertaisen nimen joutuu tavaamaan monesti. Alle 200 elossa olevaa Mitrusta Suomessa, joten kohtuu harvinainen on. Ikävä tulee omaa nimeä, Aho. Se on lyhyt, aina aakkosten kärkipäässä, mutta joskus vähän tylsä ääntää.

    Yhdysnimeä en olisi ottanut, mutta mun puolesta oltaisiin voitu keksiä joku ihan oma yhteinen uusi sukunimi. Mutta sulho kun on sukunsa viimeinen, niin pakko se on jatkaa tuota nimeä  ::)


  11. Varattiin just matka Budapestiin. Lähtö häitä seuraavana päivänä, matkan kesto 5 yötä. Ollaan tiukalla budjetilla, ja ukolla lomaa kesällä vain viikonpäivät. Haluttiin kuitenkin heti häiden jälkeen lähteä.

    Budapestissa ei olla oltu (ei olla oltu missään yhdessä lomalla), ja se on aivan upea kaupunki ja edullinen. Saadaan siis mekin hieman luxusta vaikka rajallisella budjetilla ollaan liikenteessä  :-X


  12. Jos en vallan väärin muista, niin yhteen yöllä. Vahtimestari, joka esittelee paikkaa, asuu rakennuksessa, joten siksi siellä ei voi juhlia läpi yön. Siivottuna piti olla muistaakseni 12 mennessä sunnuntaina, ja perjantaina sai mennä ööö olikos se klo 17-22 koristelemaan tai jotain siihen suuntaan. Vahtimestari on tosi ystävällinen nainen, kannattaa soittaa!


  13. Minä kävin maanantaina sovitamassa ekaa lakananersiota, ja alun kauhistuksen jälkeen taitava ompelija muokkasi lakanan päälläni nuppineulojen ja saksien avulla juuri sellaiseksi puvuksi kuin olen toivonutkin! Uskomatonta... Eilen kävin ostamassa kankaan ja ensi maanantaina sovitetaan uudetsaan lakanaa ja sitten alkaa varsinaisen puvun teko. En malta odottaa, puvustani tulee U P E A  :-X ;D


  14. Hei!

    Onko kukaan viettänyt häitä Villa Gammelissa Helsingissä tai tietääkö joku ylipäänsä jotain paikasta?

    Kyselin paikasta Inara Oy:ltä vuodenvaihteen jälkeen, en saanut yhteydenottoa. Löysin kuitenkin hyvän juhlatilan, joten en alkanut huutelemaan perään. Vanhankaupunginkosken miljöö on kyllä ihan ehdottoman upea, joten kannattaa kysellä paikasta!


  15. Jos soittaisit? Okei, on kyllä typerää jos annetaan asiakkaalle mahdollisuus kontaktoida sähköpostitse, muttei sitten vastata siihen. Antaa heti kärkeen palvelusta nuivan kuvan. Mutta jos paikka on jotenkin erityinen, kannattaa soittaa perään. 2 viikkoa on mielestäni jo aika pitkä aika ilman minkäänlaista kuittausta tarjouspyynnön vastaanottamisesta.