songvari

Rouva
  • Viestit

    49
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by songvari


  1. Minun kimppuni hankkittiin Kempeleestä Keijun Kukkapuodista. Sain hyvää palvelua ja mietittiin yhdessä vaihtoehtoja. Kysyin jo hyvissä ajoin noutamisajankohtaa, että miten kestävät. Sanoivat, että tekevät kukat joka tapauksessa perjantaina, joten noudin ne silloin illalla, kun hääaamuna olisi ollut kiire. Hääpäivän aamuna kukat olivat jo aivan lurpallaan. Kaason hiuskukkaa ei voitu edes käyttää. Hääkuvaukset hoidettiin aamupäivällä niillä kukilla ja säntäsin puoli tuntia ennen vihkimistä kukkakauppaan, jossa kimppuun liimattiin uudet kukat ja sulhaselle uusi viehe. Bestman joutui tyytymään lurpallaan olevaan. Olin ilmeisesti niin tsempannut itseni päivään, ettei maa kaatunut lisämutkista matkassa. Kuitenkin ensin annetut lupaukset ja jälkikäteen tullut selittely tuottivat pettymyksen. Jos rehellisiä ollaan, ei kimpusta tullut "Vau"-reaktiota, se kelpasi, mutta ei se todellakaan unelmien kimppu ollut. :-/

    Nyt jos menisin naimisiin, hankkisin kukat Kanervasta ja maksaisin itseni vaikka kipeäksi ammattitaidosta ja siitä, että laatuun voi luottaa. Ehkäpä Kukkamaaria ja Zeppelinin kukkakauppakin olisivat ammattitaitoisia.


  2. Hei!

     

    Te, joilla on tulossa / on ollut hääjuhla Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa, niin osaatteko sanoa jotain emäntäasioista tai tarjoiluista? Otitteko seurakunnan emäntäpalvelut vai pitopalvelun vai jonkun muun emännän? Mulle on edelleen vähän epäselvää, et miten tuo asia pitäis siellä järjestää.... ja että minkä hintainen se seurakunnan emäntäpalvelu esim. on? 

     

    Oisko kellään tollasiin kysymyksiin antaa vastauksia?? :) Oon jo varannut Kokkokankaan hääpaikaksi, mutta en oo mielestäni saanu kovinkaan selviä vastauksia noihin emäntäasioihin... ja seurakunnan emännistä ei kuulemma vielä tiedä ovatko käytettävissä (häihin puoli vuotta, niin olis ihan tarpeellista tietää!). 

    :)

     

    Meillä oli häät tuolla Kokkokankaalla viime toukokuussa. Meillä oli tuttavamme pitopalvelu häissämme.

    Sinne on mahdollista ottaa tarjoilut emäntäpalveluilta, joltain ulkopuoliselta pitopalvelulta tai tehdä itse, mutta silloin talon puolesta on oltava joku emäntä paikalla koko ajan (tuntiliksalla). Eli kuka keittiössä häärääkin, sillä on oltava y-tunnus. Jos tarjoilut hoitaa ulkopuolinen pitopalvelu, emäntä pitää puolen tunnin perehdytyksen talon paikkoihin. 

     

    Kempeleen seurakunnan sivuilla on emäntäpalveluilla neljä menu-ehdotusta, joiden hinnat ovat 15-30 € / hlö. He lupasivat kyllä valmistaa muitakin menuita ja myös niin, että hääpari hankkisi heille raaka-aineet ja he vain valmistaisivat. Rajoitteena heillä on vain se, että seurakunnalla on yksi emäntä ja hänellä muutama apulainen, joita käyttää. Eli heidän pitäisi kaikkien olla käytettävissä, jotta isot ruokatarjoilut emäntäpalveluilta onnistuisivat. Me mm. hankimme tuttavallemme ystävistämme apulaisia keittiöön.


  3. Kaleyn vihki on kyllä ihana. Kimaltaa upeasti, ja kokonaisuus on klassisen kaunis. Paljon vihkisi maksoi? Timantti vaikuttaa todella hyvän väriseltä ja puhtaalta. Mistä se on?

     

    Songvarin vihki on myös tyylikäs. Miten päädyit käyttämään vain vihkiä vasemmassa? Millainen kihlasi on ja käytätkö sitä enää?

     

    Kiitokset kehuista kaikille omaaani liittyen. Pikkuisen tuo sormusten välinen gappi askarrutti, mutta isokivisen kihlan kanssa oli lähes mahdoton löytää sulautuen istuvaa vihkiä. Myöhemmin lisään settiin vaihtelua halutessani jo ennestään omistamani rivarin kirkkailla timanteilla.

     

    Kiitos. Haaveilin pitkään leveästä sormuksesta, jossa olisi muutamia kiviä tai koukeroita. Mielessä oli jopa titaaniset sormukset. Mitkään perinteisemmän näköiset sormukset eivät olleet miellyttäneet kuvista. Realiteetit kuitenkin paljastui, kun pääsin sovittelemaan sormuksia. Leveät sormukset sai mun sormet näyttämään nakkimakkaroilta. Niinpä siirryin sovittelemaan kapeampia, kivellisiä sormuksia, etsien sellaista, joka näyttäisi sormessa mahdollisimman sirolta.

     

    Ajatus yhdestä sormuksesta perustui käytännöllisyyteen. Aion pitää sormusta mummoksi asti ja sinä aikana sormen koko ehtii vaihdella melko paljon, joten halusin minimoida sormuksen tuottaman ahdistuksen. Lisäksi sormusyhdistelmät näyttivät mielestäni suurimmalta osaltaan pöljiltä.

     

    b8587c9e4ec97c9d084e438b97da8f96.jpg

    Kihlaksi hankin tarkoituksella "halpissormuksen", hopeisen, kylläkin leveän sormuksen, jossa on minikokoisia "timangeja" (mitä lie)  5 x 20.

    Ajattelin, että kihlausaikana voin sen kokemuksen perusteella sitten etsiä rauhassa sitä "täydellistä" sormusta minun sormeeni. (Joka löytyi vasta muutamia viikkoja ennen häitä. :) Tarkoitus oli siirtää kihla oikeaan nimettömään, mutta sen käden nimetön olikin juuri kriittisen määrän pulleammassa kunnossa, ettei se oikein mahdu siihen. :) 


  4.  

    Hei,

     

    tulipas tehtyä muutama prototyyppi, kertokaa mistä tykkäätte, että osaan ehkä joskus päättää sen oikean kortin... :rolleyes: Kortit tehty siten että kortit valmistui alkaen vasemmalta, kuten huomaa ideaa pukkas mitä enemmän oikealle päin mennään...mutta pari huomiota, mitä tuossa askartelun lomassa hoksas; kakspuoleinen teippi -> mikä kätevä kapistus! :)  Sitten, en ole ollut koskaa mikään askartelija, mutta tämä meni melkein terapiasta, nyt kun vaan osais päättää.. :girl_impossible: Sanat mitkä vois kuvailla meidän häitä parhaiten olisi pitsi, valkoinen, hopea, kristallit..niiden pohjalta sitte kortitkin.

    Minä tykkään tuosta kolmosesta :)

     

     

    Minä taas pidin ykkösestä ja nelosesta. :)


  5. ^^^^

    Herkkä ja kaunis! Oliko kukat aitoja? Jos oli niin kestikö hyvin nuukahtamatta?

     

    Kukat ovat aitoja. Haimme kukat edellisiltana kukkakaupasta, kun kauppias sanoi, että "kyllä orkidea kestää" ja kun he kuulemma joka tapauksessa tekevät vieheet ja tuon kukkarenkaan häitä edeltävänä päivänä. Aamulla orkideat olivat kuitenkin jo aivan nuukahtaneita ja lurpallaan. Kävin morsiuspuku päällä puoli tuntia ennen vihkimistä kukkakaupassa ystäväni kanssa ja kauppias laittoi renkaaseen ja sulhasen vieheeseen uudet orkideat. Ne sitten kestivät iltaan ihan hyvin.


  6. Minulla on varsinainen hääpäivä vasta edessä, mutta kerronpa kuitenkin keille olen menossa laitettavaksi.

    Muutama vuosi sitten löysin sattumalta hyvän vakiparturin itselleni Parturi-kampaamo Merlestä Kaijonharjusta, Dani nimeltään. 

    Annan joka kerta Danille "vapaat kädet" hiusteni suhteen ja olen ollut tosi tyytyväinen työn jälkeen. Hääkampaukseenkin olen menossa hänelle ja olemme kevään kuluessa parturikäynneillä miettineet kampausta ja kasvatelleet hiusteni pituutta. Hän ei tee erillistä koekampausta, jonka sanoi kokevansa hieman turhaksi & rahastukseksi tässä tilanteessa. Luotan hänen kädenjälkeen täydellisesti hääpäivänä.

     

    Häämeikkiin valitsin mennä Virpi Väisäselle oikeastaan netistä löytyvän tiedon perusteella. Aistin kuvista, että hän on todella ammattilainen ja luotan hänen ammattitaitoonsa. Ensi viikolla menen koemeikkiin ja seuraavalla viikolla onkin jo The Day.


  7. Mullakin on samana päivänä häät, joko teillä songvari on kaikki valmista? :)

     

    Tämä menee kyllä nyt jo aiheen vierestä, mutta vastaan, kun kysytään: ei ole vielä kaikki valmista. En ole nähnyt vielä varsinaista hääpukuani, joka näinä päivinä pitäisi olla saapunut morsiuspukuliikkeeseen. Vihkisormuksenkin pitäisi saapua ensi viikolla ja kaikenlaista pientä askartelua (mm. ohjelmalehtiset) on vielä tehtävänä. Kovasti olen kyllä yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen etukäteen, mutta kun on sitä muutakin elämää ja ei aina huvita hössöttää vain häistä. :) Häät tosiaan ollaan järjestetty puolessa vuodessa.


  8. Me lähetettiin kutsut kaikille, ketkä vieraaksi toivottiin, vaikka tiedettiin etukäteen, etteivät pääse paikalle.

    Mun mielestä on tärkeä kutsulla ilmaista, että olisitte olleet tervetulleita.

    Näyttää siltä, että meidän häihin on tulossa vain n. 2/3 kutsutuista (100/150 vieraasta). Syynä monella on pitkä välimatka ja terveydentila.

    On myös hyvä huomioida se, että jos este peruuntuukin ja vieraat pääsisivätkin tulemaan ennakkotiedoista poiketen.