Ariam

Tiffy mä luulen, että tässä on jokin vastaava ajatus taustalla, kun tottakai miehellä tulee olla erillinen vihkisormus, muutenhan kukaan ei tiedä onko mies kihloissa vai naimisissa . Ja pitäähän miehenkin kädestä nähdä, että naimisiin asti on edetty. Nämä siis ko. keskustelun vakuuttavimmat puheenvuorot asian puolesta. Kaipa se on jokin tunne ehkäpä jopa ylpeyden asia ihmisille. Me aluksi hankittiin miehelle sormus "juhlatilaisuuksia" varten, yksi syy on se että sormus hänen työssään on vaarallinen. Nykyään hän kyllä työnsä tekee sormussormessa omasta tahdostaan... ja minä yritän vakuutella ettei sitä oikeasti ole fiksua jättää käteen.

Minun miehellä ei nyt mitään sormuskammoa ollut, mutta hän ei vain pitänyt sormuksista. (Ovat tiellä ja tyhmännäköisiä.) Näytin hänelle kuvaa sormuksesta jota olin hänelle ajatellut. Hänestä sormus näytti hyvin miehekkäältä, ja halusi nähdä sormuksen myös kultasepänliikkeessä. Sormus tilattiin (ja odotettiin loputtomasti sen saapumista). Ensimmäinen kuukausi meni siinnä kun hän sanoi, että käsi tuntuu oudolta. Nyt jos otan sormuksen pois häneltä vain siksi hetkeksi, että saan sen puhdistettua, hän ruikuttaa (taas), että käsi tuntuu oudolta, mutta nyt siis ilman sitä (Olimme kihloissa kun sormuksia etsimme molemmille. Mies sai sormuksen 1,5kk kihlautumisesta ja minä 2,5kk. Emme juhlineet kihlajaisia, joten minulle oli yhdentekevää milloin sormukseni saan. Olimmehan jo kihloissa ja häitä suunnittelemassa.)

Vielä ei ole mennyt ohi päivää, jolloin en olisi sormuksiani pysähtynyt ihastelemaan. Sormukseni on teetetty, ja vaikka osin muotoilutltaan ovat hyvinkin klassiset, niin nämä kikkalisät on kyllä jotain upeaa... jotain erityistä... jotain minun ja mieheni tyylistä. Olen erittäin tyytyväinen myös mieheni sormukseen. Ovat monet miehet kehuneet tyylikkääksi ja erityisen miehekkääksi valinnaksi (kuka sen valitsikaan ). Kuulemma liian monet miehet käyttää naisten sormuksia (mitä ikinä se tarkoittaakaan... ).

^keskusteleminen on jäykistelyä tosin meidän häissä ei yllä olevan kuvauksen mukaisia keskusteluja edes syntynyt, mutta jokatapauksessa... Millaisia keskusteluja ihmiset sitten oikein häissä käyvät? Minulla on siinnä tapauksessa aina ollut tämä jäykkäpuhe-etiketti hukassa. Parhaat muistot minulle on jäänyt juuri jostain kustelusta tai jutusta mitä on spontaanisti syntynyt. Kakunleikkuupolkaisuja meillä ei ollut, silti en usko että kukaan unohtaa meidän kakkumme leikkuuta... elämä on täynnä sattumia, tilannekomiikkaa ja huumoria, miksi niitä väkisin sinne sitten yrittää tunkea lisää? Luulen, että polkaisu olisi ollut paljon meidän kakkuiluamme jäykempää... (ja tämä siis vain yhtenä esimerkkinä)

Meillä kävi niin, että n.90% kutsutuista ilmoitti pääsevänsä häihin, ja n.5% jätti tulematta vaikka oli ilmoittautunut.

Meidän pappi ilmoitti siunaavansa vain sen sormuksen, joka tulee avioliiton merkiksi. Eli minun sormukseni. Miehellä kihlaan kaiverrutettiin kyllä päivämäärä, mutta ei sitä päivämäärään alettu erikseen siunaamaan Sormusvalassa mies antoi sormuksen ja minä vastaanotin: "...merkiksi siitä annan..." "...merkiksi siitä vastaanotan..." Mutta kannattaa omalta papilta tarkistaa, miten hän ajattelee toimia. Uskon, että se riippuu paljon papista, mitä hän hyväksyy ja mitä ei.

^Ei ollut meillä ainakaan pakollinen. Asiasta kannattaa papin kanssa puhua, meillä ainakin pappi oletti että polvistutaan, mutta korjasi sitten, että ei ole pakollista.

^samaa lause on meitä "seurannut". Alkujaan olen lauseen "antanut" miehelleni "lahjaksi". Häihin liittyvissä jutuissa ei käytetty, vaan jätettiin se "meidän kahden keskeiseksi" jutuksi. (Saisiko mitenkään tähän viestiin vielä pari "sitaattia" vielä lisää? )

Meillä tämä toimi taas hyvin. Tosin vieraskirja olikin samalla hääalbumimme, joten hitaampikin tajusi, että kuvia siihen albumiin tullaan laittamaan jokatapauksessa. Meillä oli lyhyt viesti kohdassa josta vieraskirja "alkaa". Ainoa huomautus oli, että jos aikoo paljon kirjoittaa, tulee jättää vähän tilaa kuvaa varten. Kävimme itse laittamassa kirjan kiertoon, ja samalla sanoimme, että tilaa pitää oikein tuhlailla. (Me emme pyytäneet kuin sen allekirjoituksen, mutta sanoimme että niin paljon saa kirjoittaa kuin haluaa. Monille ystävillemme olisi tullut stressiä siitä että pyydetään sivun verran tekstiä.) Osa kirjoitti oikein pitkiä tarinoita, toiset runoja, yksi kirjoitti meille pitämänsä puheen, yhdet pelkät allekirjoituksetkin saimme ja yksi oli keksinyt "logostamme" sloganin (ihana ja hauska ).

Paljonhan niitä on ihan perinteisemmissäkin leikeissä. Esim. ryöstöt saattaa riistäytyä nolauksen puolelle. Myötähäpeässä olen monissa häissä morsianta tai sulhasta seurannut. Kerran jopa leikin järjestäjälle käynyt kuiskaamassa, että näyttää siltä että teidän onnellinen morsian alkaa kohta itkemään tämän leikin vuoksi. Viime häissä jossa oli sulhasenryöstö, meinasin itsekkin alkaa morsiammen puolesta itkeä. TÖRKEÄÄ käytöstä kaasoilta! mauttomuuksiin johtava tie on oikea pikatie välillä...

Kannattaa kertoa vieraille minkälaisiin varustein lähteä matkaan. "Mikään ei ole ikävämpää" naisvieraalle kuin olla piikkikoroissa upottavassa sorassa. Menee kengät pilalle Hämmentyneenä mutta kiitollisina olivat vieraamme varanneet kalliolle kiipeämiseen sopivat kengät. Ikävä olisi märkää sammalta pitkin liukkaalle kalliolle mennä. Itse palkkasimme laulajan hoitamaan sisääntulo- ja poistumismarssin sekä häälaulun paikan päälle. *kuva poistettu

Minä en ollut koko pusua muistaa, mutta pappi kuiskasi minulle että "nyt sitä vois vaikka pussailla". Videolla näkyykin kun mies ehti huule töröllään hetken ootellakin...

Me naurettiin molemmat. Sitä ei voinut hymyilyksi kutsua, sillä molemmat kikatti kuin pahaiset kakarat. Kiitos tästä kuuluu toki parille vieraallemme. (Meillä oli yllättävä ohjelmanumero vihkipaikalle saapumisen ajan. No lähtipä jännitysainakin, kun vatsat kippuralla autossa naurettiin) Ja sitten se nauru ei millään ottanut loppuakseen... Nauru tarttui pappiin ja vieraisiinkin.

kyllä kannattaa kilpailluttaa tehokkaasti. Minun kimppukatastrooffini sai onnellisen lopun. (ihmetyttää kyllä miten on mahdollista, kun rehut tulivat joka paikkaa samasta paikasta niin silti hinnoissa oli viimeisellä viikollakin HUIKEAT erot) Minulle kimppu oli "pakollinen paha", enkä oikeastaan alkujaan sitä edes halunnut, siksi en halunnut siihen turhia tuhlata. Mistä taas en halunnut säästää oli ruoka ja juoma, somisteet ja tunnelma. Minun kimppuni viimeisimmät hinta-arviot: Hinta ei turun alueelta: 150€ ei sis. viehettä Hinta Turun lähikunnissa: 75-120€, paitsi sitten valitemani paikka kimppu ja viehe yhteensä 50€.

Itse kävin täällä kirjoittelemassa pitkiä pätkiä ennen häitä, ja nyt kun on häät ohi voin sanoa, että hienoja lahjoja saimme, vaikka emme mitään toivoneet. (Rahaa ei ystäviltä tullut, ehkä myös voin ajatella että onneksi ei tullut.) Olen tyytyväinen ettei meillä ollut lahjalistaa. Lahjojen joukossa oli kyllä niin yllättäviäkin juttuja, mitä ei olisi pieneen mieleenkään juolahtanut pyytää, joten ei voi kun olla kiitollinen. Yhtään samanlaista tavaraa emme kuitenkaan saaneet! Onko kuppi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä, sehän riippuu henkilöstä joka kuppiin tuijottaa. Lahjalista tarkoittaa minulle, että jotain uskomattoman kivaa voi jäädä saamatta, eikä sitä, että jotain kamalaa voi ilman sitä tulla. Itse en kyllä uskalla kaikkien aviomieheni ystäville ohi listan ostella, mutta meille sopi parhaiten lahjalistattomuus. (Enpä voi käydä osallistumassa KAMALIN häälahja keskusteluun ainakaan. ) Miksi siis vieläkin täällä mekastan? no koska haluan ja on sellainen fiilis Ystävälle voi antaa mielestäni sellaisen lahjan kuin haluaa. Jos se on rahaa, niin silloinkin on monen monta vaihtoehtoa. On vain yksi oikea tapa antaa lahja. Lahja tulee antaa hyvällä mielellä!

Itse tiedän tällaisen tapauksen: liittyi kirkkoon - meni naimisiin - kiitti pappia - erosi kirkosta. Tämä kaikki tapahtui hyvin "tiiviiseen tahtiin", eikä henkilö koskaan maksanut kirkollisveroa.

[email protected]

Meitä jälleen nauratti ajatus omasta pöydästä. "Sielä sitten istutaan kuin jääveistokset juhlan keskipisteenä". Ei kiitos omalle pöydälle.

Sama täällä. Tärkeintä on että tulevat, ei kyllä kiinosta tippaakaan onko kaverilla jakkupuku tai kesämekko. Vieraille ne juhlat järjestetään, ei heitä rekvisiitaksi kutsuta. Itse ole sanonut, että kaikki ovat tervetulleita tyylilleen uskollisella tavalla. Yhdelle sanoin että haluan ehdottomasti kaikille naisvieraille puhvihihat...

Onhan se hassua jos pitää varota käyttämästä ollenkaan jotain tiettyä väriä. Silloinhan miehetkään eivät voisi pitää valkoista kauluspaitaa, jos saivarrella halutaan... Jos jotain varon häissä on hyvin vaalea puku kiiltävällä kankaalla (esim vaalea hopeanharmaa satiini), Valokuvissa se erehdyttävästi saattaa muuttua valkoiseksi. Pelkään että joku jälkeenpäin päättää kuvan perusteella minun pukeutuneen koko valkoiseen.

Meillä ainoan ennaltasovitun puheen pitää yhteinen ystävämme (meillä ei ole bestmania tai kaasoa). Hän oli otettu kun tätä kysyimme häneltä, ja alkoi innolla puhettaan suunnittelemaan

Eikö lahjoilla ole todellakaan enää muuta arvoa kuin hinta? Itse en mielestäni käytä vähän rahaa lahjaan (jos teen itse esim korun lahjaksi katson, kyllä että materiaalien hinnat ovat kohdallaan, osittain juuri siksi että on ihmisiä jotka mittaavat lahjonensa arvon vain euroissa.) Itse vain en osaa kasvattaa lahjan arvostusta eurojen mukaan. Jos jokin kaverestamme tuo leffaliput, olen siitä iloinen, sillä eihän lahjaa ole edelleenkään pakko tuoda. Surullista ajatella että ystäväni ei kehtaisi tulla juhlimaan kanssamme, koska hänen lahjansa on euromääräisesti pienempi kuin rikkaan tädin (,jota ei koskaan muutoin tapaa,) antama lahja. En mittaa kaverini tärkeyttä euroissa, eikä myöskään hänen lahjaansa näin tule kohdella. Kamalaa olisi ajatella, että nyt kaikki muut vieraat penkovat morsiusparin lahjoja ja arvioi syytä miksi tämä kaveri on leffaliput tuonut: -ei sillä ole kuulemma varaa muuhun -ei se arvosta hääparin juhlaa -ei se ole ottanut huomioon miten paljon häntä varten juhliin on kulunut rahaa -pihi, saita, kitsas Olen entistä vakuuttuneempi nyt, että hovimestari saa todellakin viedä meidän lahjamme suoraan huoneeseemme, jottei kukaan joudu tällaista kokemaan. Selvästikkin monilla on niin ehdoton tuo hintaraja hyvään lahjaan. wikipedia (sieläkään ei kerrota lahjan hinnasta mitään ): Lahjan antaminen, eli lahjoittaminen on tavaran, rahan tai palveluksen siirto toiselle henkilölle tai organisaatiolle ilmaiseksi.[1] Lahja voi olla mitä tahansa, joka tekee toisen iloiseksi tai vähemmän surulliseksi. Lahjoja annetaan yleisimmin juhlapäivinä, kuten jouluna, syntymäpäivänä, tai nimipäivänä. Annettaessa lahjaa eri kulttuurin edustajalle kannattaa ottaa huomioon toisen kulttuurin tavat. Esimerkiksi lahjoitettu puukko saatetaan tulkita joissakin kulttuureissa tappo-uhkaukseksi.

Olen sitä mieltä että kaikki tilat voidaan saada toimiviksi ja tietysti myös toimimattomiksi. Yksissä häissä olimme tavallaan eri huoneessa kuin morsia ja sulhanen, mutta kaikki ohjelmat järjestettiin meidän tilassamme, joten tasapuolisesti vieraat saivat liikkua huoneesta toiseen. Pidin näistä enemmän kuin häistä joissa kaikki oli laitettu samaan tilaan, ja kun valkokankaalle heijastettiin kuvia tms me emme nähneet sillä olivat asetelleet kankaan niin ettei yksi kulmista oli toisarvoisessa asemassa, eikä sieltäkään pois päässyt. (kakkospaikassa oli enemmän potentiaalia onnistua, mutta huonot järjestelyt tekivät ratkaisusta ykköspaikkaa nihkeämmät...) Minusta kannattaa ajatella jokaisen vieraan kannalta asiaa, jottei kukaan tuntisi itseään kakkosluokan vieraaksi. Jos olet väärässä kerroksessa, väärässä nurkassa ja vielä väärässä seurassakin, niin jopa on tervetullut olo. Vääräseura tarkoittaa sitä, että yksi jonkin ryhmän jäsen erotetaan kokonaan oikeasta ryhmästään ja laitetaan toiseen pöytään täytteeksi. Mielestäni silloin pitäisi vielä enemmän sekoittaa pöytiä, jotta kaikilla on tasa-arvoinen lähtökohta juhliin. itse onnistuimme pienen kädenväännön jälkeen suostuttelemaan juhlapaikkamme laittamaan kaikki ihmiset jopa samaan pöytään

On kyllä korjattava vielä hieman. En minäkään väkisin itse tekemääni /omin neuvoin hankkimaani lahjaa tuputa henkilölle, jolle se ei sopisi mitenkään. Mutta oikeasti olen sitä mieltä että jos ihmisen tuntee, niin pystyy päättelemään onko lista "must have" vai ohjeellinen lahjalista (ollaan mekin viety suoraan listalta, kun todellakin tunnetaan sen verran hyvin tämän ystävämme morsian.) Lisäksi uskon vahvasti siihen, että lahjan arvo on mitattavissa muissakin määreissä kuin euroissa (jotkut jopa dollareissa ...ei kai) Rakkaimmat ystäväni ovat hyvin ihmeissään jos en tuo itse tekemääni/suunnittelemaani lahjaa heille. Mieheni kärsii joskus stressistä, kun häneltä on loppunut ideat minun lahjomiseen, ja minä kuulemma hankin jokavuosi aina vain parempaa lahjaa hänelle. (huom! olen kerran ommellu hänelle lahjaksi hessukalasrit... tiedättekö mitä tarkoitan? sellaisen peppuläpällisen. Tämä oli täysin sisäpiirivitsimme, ja hän oli otettu syvästi tästä eleestäni. En kuitenkaan tällaista tekisi ystävälleni joka käyttää vain ja ainoastaan merkkivaatteita. Pääasia lahjassa on se, että se tulee sydämestä. ) Onhan meilläkin backuppi keittiössä, jos joku soittaa ja kysyy mitä haluamme, niin olemme muutamia kohtuuhintaisia tavaroita kirjoittaneet muistiin. Näin ei meillekkään tule hätäkäteen kun mummoni soittaa kyyneleet silmissään mielikuvituksensa puutoksesta. On tärkeää että jokainen vieras kokee itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin hän on.