Minä ja mieheni mennään naimisiin pienin häämenoin. Itse olen kaikille kutsutuille toitottanut että mitään polttareita ei tarvitse järjestää, kun eivät ole minun makuuni sopiva "juhlallisuus". Mieheni on ollut samaa mieltä. Hän ei halua mitään mauttomuuksi ja nöyryytyksiä kunniakseen kokea. Nyt aloin miettiä, mitä jos jotkut tosissaan haluavat hänelle polttarit järjestää ja kysyvät minulta siihen sopivaa päivää. Kiellänkö järjestämästä vai mitä teen? Voisiko häntä myöhemmin jäädä harmittamaan, jos hän on polttareistaan jäänyt paitsi? Mitä jos ystävät todellakin suunnittelevat jotain oikeasti kivaa juttua hänelle... sellaista mikä olisi hänenkin mielestä kivaa.

Minulla oli oikeastaan yksi sääntö. En halua, että hääpukuni maksaa vihkisormustani enemmän. Toisaalta olisin halunnut tehdä itse puvun, mutta minulle sanottiin niin paha sanonta että luovuin suunnitelmasta, sillä aina kun koskin kankaaseen kuulin kaikuna päässäni tämän sanonnan... Halusin puvun joka olisi ehdottomasti alle 500, mutta 800 varasin budjettiin, sillä haluan puvun olevan myös mieleinen.

^^ Romanttinen...Sitä hän ei ikinä myönnä. ehkä arkipäivän romantiikkaa hän tarjoaa, eli tekee tietämättään pieniä asioita, jotka saa minut iloiseksi. Hän on kovin kiltti ja huomaavainen, vaikka ei sitä muut heti uskoisi.

Mä heitin kutsut nurkkaan Lauantai-iltana... otti päähän niin vietävästi niissä ollut "vika". Aamulla kun nousin sängystä, oli mies askarrellut kortit valmiiksi Ja todella hienothan hän oli niistä tehnytkin. Hän ei yleensä näpertelystä innostu mitenkään, mutta nyt oli yön pimeinä tunteina askarrellut juuri sellaiset kuin halusin, ja vielä omin nokkineen lisännyt yksityiskohtia alkuperäiseen suunnitelmaan. (Onneksi askarteli vahingossa yhden liikaa, niin saan tämän muiston pitää myös itselläni ) Kyllä ne miehet osaa...

Meille tulee joko kukkia tai sitten piirrossarjan hahmot. Emme halunneet ihmishahmoja, emmekä sellaisia "mukahauskoja" koristeita, joita mieheni pitää mauttomina. (Minäkään en ole niiden suurin ystävä.)

Kyllä tietää, miksikäs sitä salaisin? Huvinsa kullakin

Olen huomannut nyt että äidilläni on ihan hirveästi sanottavaa kaikesta, vaikka naamioikin sen niin ettei hänellä ole mitään mielipidettä. Juhlat saavat olla aivan meidän näköiset, kunhan vain... Anoppi on huolissaan siitä miten ehdimme kaiken saamaan valmiiksi (ja me mietimme mistä meidän nyt sitten erityisesti pitäisi stressata) Miehen sisko aliarvoi kaiken työnmäärän ja tarpeellisuuden kun kuuli ettei luvassa ole isoja häitä. Ai niin mutta eihän teidän tarvitse kun teillä on niin pienet häät. Päämme aijomme pitää, mutta kiukuttaa kun kaikki osaa kaiken tehdä paremmin. Kaikki tietävät meitä paremmin mistä me pidämme.

Vahvasti näyttää siltä että Mika tekee minulle myös vihkin, jotta kihlani saa arvoistaa seuraa... En malta housuissani pysyä, kun tiedän pääseväni taas pajalle ihailemaan hänen töitään.

Juhlapaikka, sillä "kuka hullu nyt siihen aikaa vuodesta haluaisi meidän vihkipaikallemme oman vihkiseremoniansa..."

Halusin, että meidät vihkii mieluummin pappi kuin tuomari. Koen papin lämpimämmäksi kuin tuomarin. Vihkipaikaksi emme kuitenkaan perinteistä kirkkoa valinneet, sillä aivan kaikki uskon asiat eivät kulje käsikädessä luterilaisuuden kanssa. Uskon asiat on henkilökohtaisia monelle, siksi myös papin kanssa ollaan tarkkaan käyty läpi mitkä asiat ovat hyväksyttäviä seremoniassa... Huumoripläjäys (toivottavasti kaikki huumorilla tämän ottavatkin) mies kommentoi: kyllä se nyt pappi minut vihkii, kun kerran niin paljon veroakin olen heille maksanut. Ja jos ei ilmaiseksi vihki, niin sitten loppuu verojen maksu...

Mä taidan kuulua jälleen "eri koulukuntaan". Miehelleni ei tule kahta sormusta. Kysyin haluaisiko hän toisen sormuksen, ja sen verran ihmeellisen ilmeen sain vastaukseksi, että parempi olla kysymättä tyhmiä uudelleen. Olen tyytyväinen, sillä mieheni sormus on upea ja ennenkaikkea miehekäs. En ole koskaan ajatellut että sormusten määrällä kertoisin toisille ihmisille jotakin. Sormukset edustavat minulle omaa tarinaansa, jota ulkopuoliset eivät voi tuntea tai määrittää. (Mitä se muille kuuluu miksi minulla on sormus nimettömässä, tai miksi ystävälläni on vaikka hän on sinkku. Lisään vielä, että avioituneella ystävälläni ei ole ainuttakaan sormuksia, mutta hänen miehellään on.) Jos ulkopuolista kovasti asia kiinnostaa, niin sitä voi tulla kysymään. Mielestäni määrä ei kerro miten toiseen on sitoutunut. Meille juuri kihla on erityisen tärkeä... se kertoo, että mieheni on omissa ajatuksissaan tullut siihen tulokseen, että hän haluaa juuri minun kanssani loppuelämänsä viettää, ja sitä, että minä tunnen samoin. Suurempaa sitoutumista ei voi saada/antaa. (Naimisiin meno ja kaikki juridiikka on aivan toinen juttunsa.) Kihla edustaa minulle tunnetta. Se on minulle merkki siitä mitä toisiamme kohtaan tunnemme ja päivämäärä kertoo minulle sen milloin mieheni asian minulle uskoi. Itselleni tulee vihki, sillä pidän koruista, se voi sitten edustaa vaikka järkeä. (Minulle hankitaan vihki jonka tehtävä on korostaa kihlasormustani, eikä toisinpäin )

Eilen itsekkin ajattelin että olisi pitänyt karata... Meillä on hyvin vahva näkemys siitä millaiset häät ovat meidänlaiset, ja siitä olimme hyvin iloisia tähän asti. Eilen kun asiasta tuli keskusteltua sitten erään vieraan kanssa, alkoi hän välittömästi sterressata oman painonsa pudotusta, omaa kampaajaansa, omaa teetettävää pukua meidän juhliamme varten... Tuli sellainen olo, että meillä pitäisi olla jokin linna varattuna... Nämähän on linnanjuhlat perheillemme ja ystävillemme. Kaikki kisaa omista vaatteistaan ja kampauksistaan, eikä millään muulla ole mitään väliä Häissämme esille tulevat metsä (metsän värit), kevät, puu, kivi, kynttilät, jotain luksusta tarjoamme menussa jne. (eihän budjettimme ole minusta edes pieni) Nyt jo suruttaa, kun kaikki tulevat pettymään ettei punaisella matolla ole koko saarta päällystetty. Ja että pöydillä ei loista kulta ja hopea, vaan itse "veistetyt" puu somisteet. Punaisia ruusuja ja sydämmiä emme ole tilanneet taivaalta sataviksi. Meidän pitäisi ahtautua täydellisen morsiamme ja sulhasen muottiin, ja teeman pitäisi olla jokin prinsessa kristalli palatsissa (eli kultaisessa häkissä). Häitähän kuvaa vain punainen, vaaleanpunainen, ruusu, imelät marmelaadit, ja kaikki mahdollinen imelä ylipäätään. Järjestämme juhlan toki vieraille emmekä itsellemme. Kutsuttavat vieraat ovat meille tärkeitä, haluaisimme vain kutsua ihmiset näkemään niitä asioita joita itse pidämme kauniina, haluaisimme heidän näkevän meidän maailmamme. Mutta kaiken pitäisi olla niin kuin "normaali" ihminen sen tekisi. Tai muuten.. (Oli kiva kuulla myös puhelun aikana että en ole normaali)

Minulle tulee kukat vain koska minusta kukat on kauniita. Kimppuni tulee olemaan pieni, sillä itselleni tulee monista kimpuista sellainen hautavihko fiilis , siksi aluksi olin jättää koko kimpun pois. Päätin lopulta, että tilaan kukkakauppaan haluamani leikkokukat ja teen itse pienen kimpun niistä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan retuuttaa sitä mukanani joka paikkaan... se saattaa jopa jäädä alttarille seremonian jälkeen. (ei toki jumalalle lahjana , vaan saattaa olla että tarvitsen molempia käsiäni poistumiseen )

Meille ei myöskään tule kaasoa tai bestmannia. Osa syystä liittyy juuri paremmuusjärjestykseen laittamisen ongelmasta, osa taas siitä että toivomme ettei kukaan saa päähänsä/koe sitä asiakseen järjestää meille polttareita. (pieni riski on kuitenkin, mutta siksi pidämme vieraslistan visusti salassa)

Kiva että joku toinenkin asiaa piti mukavana. Ajattelimme soittaa ko sulhaselle pari viikkoa aikaisemmin, ja kysyä häneltä lupaa yllättää näin hänen morsiammensa. Emme halua laittaa sellaista ihmistä huomion keskipisteeksi, joka siihen ei halua, ja siihen tarvitsemme sulhasen asiantuntemusta...

Me päätimme ettei mitään heitetä. viime yönä ajattelin, että (jos luvan saamme) voimme kimpun viedä oikeasti seuraavalle morsiammelle illan päätteeksi. Jos lupaa emme saa niin sitten pidän puskan itselläni. Sukkanauhaa ei kyllä edelleenkään ongita minun hameeni alta!

Meillä juomapuoli lasketaan kaadoittain. Alkumalja + viiniä ja olutta ruokailuun sovitun kaatomäärän verran.

Hänellä on omat tehtävänsä ja minulla omat, mutta isommat päätökset tehdään ja ideoidaan yhdessä. Eilen huomasin ettei paperiarkkien vertailu ollut kovin kiinnostavaa. Värit kiinnosti, mutta sävyjen erot ja pinnat ei niinkään. Itse intohimoisena näpertelijänä koskettelin kaikkia mahdollisia papereita, ja tutkin kiiltoja ja vahvuuksia silmät loistaen... Tästä oppineena, tulen vastaavat "mielenkiintoiset" asiat päättämään ihan itse. Turvallisin mielin, hänen makuunsa ja tyylitajuunsa luottaen, annan hänen hoitaa omat hääprojektinsa/askartelunsa.

Mika Mäkinen teki minun kihlasormukseni, ja se on upea. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja ammattitaitoista. Tiedän ainakin missä vastaisuudessa koruni teetän! nimim. "Tätä on saatava lisää"

Ei meillä juhlittu kihlajaisia. Sormukset laitettiin sormiin ja he jotka huomasivat asian, saivat huomata, he jotka eivät huomanneet, saivat olla huomaamatta. Anoppi tajusi eilen, että miehelläni on sormus, vaikka hääsuunnitelmistakin ollaan avoimesti hänen kanssa puhuttu. Tosin omat vanhemmat eivät varmaan tähän päivään mennessä olisi huomannut, ellei tilanne olisi pakottanut meitä itseämme käräyttämään.