Salka

Jäsen
  • Viestit

    7
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

    Never

Käyttäjän Salka kaikki viestit

  1. Heipä hei, oli tosiaan hauska nähdä ihan livenä. Ruusan juhlissa näytti tunnelma kuvien perusteella oikein mukavalta, oli valaisevaa nähdä, miltä Rulludiissa näyttää, kun siellä on ihan niinkun ihmisiä paikalla. ;D
  2. Ääk, mä saattaisin kanssa ehtiä, jos ootte vielä koneen ääressä kertomassa, miten pääsen Lauttasaaresta Omppuun.
  3. Huh, pelkäsin, että olette jo ehtineet tavata, kun olen taas ollut poissa netin äärestä. Olisin edelleen siis halukas tulemaan mukaan, ja mulla peruslöysäilijällä ei mitään aikaan sidottua tekemistä juuri ole ;D, joten sopikaa mitä vaan, luultavasti pääsen paikalle (tällä viikolla siis). En ole kyllä ikinä käynyt Ompussa, mutta tuleepahan sekin sitten tehtyä ja maailmankuvaa avarrettua ;D. Mulla ei muuten vieläkään ole hääkenkiä, ja puvun viimeinen sovitus ennen helman lyhentämistä pitäisi periaatteessa hoitaa tällä viikolla. Vähän alkaa ahdistaa ???.
  4. Hei kaikki! Salkakin on palannut sivistyksen pariin ;D. Olen luultavasti ensi viikolla enimmäkseen kaupungissa (kenkäkauppoja kiertelemässä prkl >) ja voisin ilmaantua tapaamiseen minäkin... jos uskallan... ties millaisia hulluja tekin oikeasti olette ;D.
  5. Juu, mäkin olen saanut sellaisen käsityksen, että jatkossa sillä Valmogårdilla on monopoli Rulluddin muonituksiin.
  6. Heippa Sari ja muut! Onhan mulla se pöytäkartta... Eikä muutenkaan muuta ongelmaa kuin tämä suunnaton laiskuuteni : Pitäisi vihdoinkin saada kutsut värkätyksi loppuun, eilen ei pystynyt kun kädet tärisi juhannuksen jäljiltä (tuli varmaan juotua pilaantunutta olutta tai jotain ). Huolestuttavasti näyttää kyllä siltä, että sää rupeaa paranemaan... sittenhän meikäläinen varmaan saakin tosi paljon aikaan.
  7. Jee, tosi hienoa että saatiin tällainen ketju Oonkin miettinyt, että onko tässä nyt järkeä toisten päiväkirjoissa vaan loisia... kun ei omaakaan enää jaksa perustaa. Odotan innolla, että te ratkasette kaikki pöytäongelmat ja muut, niin mä voin sitten plagioida... ja siis mitenkään laiskahan mä en suinkaan oo.