Crowley

4 kk tapaamisen jälkeen, yllätyksenä minulle Ateenassa. Ja kyllä polvistuttiin, vaikka tasavertaisia kaikin tavoin olemmekin. Ja nyt reilu 12 vuotta myöhemmin suhteen rekisteröinti.

Tehän olitte nopeita!

Mä en edes muista, oliko siinä mun työpaikan lomakkeessa mahdollista ruksia parisuhteen rekisteröinti. Ongelmia ei kuitenkaan ollut.

Muistiko teidän työpaikat teitä rekkaroitumisen vuoksi?

Mun lähimmät työkaverit antoi kortin sekä ihan pienen lahjan. Oli kivaa, että muistivat sen verran. En tiedä, onko siellä ollut tapana antaa muille häälahjoja, koska kukaan ei tietääkseni ole mennyt naimisiin sinä aikana, kun olen ollut tuossa työssä.

(OT. Pitäisikin muuten selvittää, miten tämä asia sen lain voimaantulon jälkeen, saako perheen kaikille lapsille saman sukunimen, vaikka synnyttäjä olisi eri; pitäisi kai saada...?)

Me pidetään omat sukunimemme, mutta toisaalta mietityttää tuo asia tulevien lasten kannalta.. Jos molemmat meistä synnyttävät ja toinen vanhempi hakee puolisonsa synnyttämään lapseen perheensisäistä adoptiota ja se menee läpi eli hän on virallisesti lapsen vanhempi, niin onnistuukohan lapsen sukunimen vaihtaminen, niin ettei synnyttänyt äiti vaihda omaa nimeään?

Jatkan samasta aiheesta kuin sucette:

Jos siis äiti A synnyttää esikoisen, hän saa tietenkin äiti A:n sukunimen. Oletetaan, että äidit ovat rekkarissa ja äiti B on adoptoinut ensimmäisen lapsen, ts. molemmat vanhemmat ovat ihan laillisesti esikoisen vanhempia.

Sitten äiti B synnyttää toisen lapsen - onko tälle kuopukselle pakko antaa äiti B:n sukunimi, vai onko äiti A:n sukunimi lain puitteissa ainoa mahdollinen?

Mua henk.koht. kiinnostaisi saada perheemme tuleville lapsille sama sukunimi, jotta ei niin korostuisi, kuka kenetkin on synnyttänyt. Sehän ei kuulu kenellekään muulle kuin meille. En kuitenkaan ole varma, olenko valmis vaihtamaan sukunimen puolison nimeen, koska se tuntuu jotenkin siltä kuin liittyisin puolison isän sukuun, eikä niinkään tunnu lisäävään yhteenkuuluvuuttani puolisooni - siihen ei tarvita nimenvaihdosta. Voi olla, että tämä lapsiasia saa minut vielä nielemään nämä tunteet, mutta katsotaan...

Me käytiin maistraatissa perjantaina lounasaikaan ja juhlat oli lauantaina iltapäivällä. Toimitus maistraarissa oli kyllä lyhyt! Ja olisi varmaan monen mielestä ollut karukin. Kuvien räpsiminen vei varmaan kolme kertaa niin paljon aikaa kuin itse toimitus. Mä luin virallisen osuuden päätteeksi yhden ihanan runon (ja samaa yritettiin lukea myös seuraavana päivänä juhlissa, mutta siinä tuli koko ajan keskeytyksiä, joten se oli vähän turha), mikä toi vähän lisää pituutta siihen tilaisuuteen.

Meillä oli maistraatissa yhteensä noin kymmenen henkeä, molempien vanhemmat, yksi siskoista sekä jokunen hyvä kaveri (juhlissa seuraavana päivänä oli n. 35 vierasta).

Mua alkoi kauheasti itkettää, kun luin tätä ketjua. Mun rakas mummoni kuoli loppukesällä, ja olen miettinyt, että haluaisin muistaa häntä jotenkin häissämme. Ehkä mekin voisimme lainata täältä idean ja laittaa kynttilän ja mummon valokuvan johonkin. Tai ehkä jopa vain kynttilän, josta itse (ja perheenjäsenet) tietää, minkä merkkinä se palaa.

Voimia kaikille, joiden läheiset ovat kuolleet. Varmaan on ilon keskellä surukin pinnassa häitä järjestäessä.

^ Miksei omaa mekkoaan saisi tehdä? En ole koskaan kuullut tuollaisesta perinteestä.

Tuu-tikki, millaisia reaktioita teidän kirkkovene herätti?

Meille ei taida tulla mitään rekvisiittaa, edes kakun päälle, paitsi pöytiin kynttilät. Meidän juhlapaikka on sinällään niin täynnä kaikkea kasvia, väriä, roinaa... ettei sinne sekaan mahdu enää muuta.

Mä olen varmaan sormukseni valinnut, mutta en paljasta sitä vielä täällä. Tosin kun kävin sitä kolmannen kerran katsomassa ( ) iski pieni epävarmuus... Mutta koska se tuntui heti aluksi niiiiiin omalta, pidän siitä varmaan kiinni. Puolisko ei ole vielä keksinyt, millaisen haluaa, mutta eiköhän hän ehdi keksiä jostain itselleen sopivan sormuksen.

Lainaan itseäni.

Tää on niin tyypillistä. Puolisko kävi katsomassa ehkä kahdessa kaupassa löysi _heti_ ihan itselleen sopivan tosi kauniin sormuksen. Mä puolestani ramppasin koko kaupungin läpi, ja sittenkin kun löysin sopivan, olen rampannut sitä katsomassa ja varmistuksenvarmistamassa.

Sama juttu pukujen kanssa. Puolisko meni kauppaan ja löysi heti sopivan ja kauniin mekon, jonka halusi. Mä kiersin taas kaikki mahdolliset paikat ja olen ostanut yhteensä kolme mekkoa (ja palauttanut niistä kaksi). Nyt olen melko varma sekä mekosta että sormuksesta.

No niin, meille on tulossa yksi naispari vieraaksi, siis 2/40.

Meille tulee molemmille ihan tavallisesta vaatekaupasta ostetut juhlamekot (pikkujouluaikana vaihtoehtoja piisaa ). Meidän puvut ovat ihan erityyliset keskenään, mutta värit sopivat yhteen.

Pienet kukat hommataan, koska halutaan maistraattiin jotain, millä hillitä käsien tärinää.

En tiedä, lasketaanko noita häiksi, mutta Hennan puku oli kyllä yllättävän nätti. Ei yhtään minun tyyliseni, mutta ei mitään vikaa.

Mustakin se puku oli nätti (enkä nyt viittaa niihin punaisiin bikineihin ) ja Henna kaunis morsian. Mitä tulee niihin häihin... no jääköön sanomatta.

Meillä on nyt kuukausi aikaa! Meillä on pienet juhlat tiedossa ja ollaan otettu aika lunkisti, mutta omg, kuukausi!

Valmiina on kummankin vaatteet, kengät, sormukset (tosin mun sormus pitää vielä käydä ostamassa), ruokasuunnitelmat on tehty...

Meillä on vaiheessa ainakin astiat, pöytäliinat, koristelut (ja tarvitaanko niitä), kakku tilaamatta (tosin päätetty on), yksityiskohdista sopiminen juhlapaikan kanssa (ei olla haluttu mennä liian aikaisin, ja nyt yhtäkkiä aikaa ei enää olekaan paljon mitään).

Yhtäkkiä iski tällainen olo:

^ Kiitos! Mekin päätettiin tosi nopeasti, oltiin ensin puhuttu, että joskus sitten kesällä ehkä kenties, ja sitten yhtäkkiä kalenterissa olikin täydellinen päivä kahden kuukauden päästä (ja nyt enää kuukauden!).

Kiitos kynttiläkommentista, Taimiska.

Me ollaan väärään vuodenaikaan liikkeellä, muita loppuvuoden/talven rekkaripareja ei näytä paljon olevan täällä.

Meille ei ole tulossa polttareita kummallekaan (meillä ei ole kaasoja tms. ja muutenkin ollaan aika tiukalla aikataululla liikkeellä). Näin kuitenkin polttariunta muutama yö sitten.

Siinä meidän yhteiset kaverit olivat keksineet hauskana polttarijuttuna viedä meidät riippuliitämään. Mä olin aivan kauhuissani, mietin vaan, että voi ei voi ei voi ei, mä en halua kuolla just ennen meidän häitä (mua on ehkä vähän lapsena peloteltu riippuliidon yms. vaaroista ). En keksinyt millään, miten saisin sanottua kavereille, jotka oli jo maksaneetkin koko lystin, etten missään nimessä halua liidellä.

Sitten onneksi heräsin.

Mua järisyttää, kuinka kalliita sormuksia osalla naikkareista on. Mä lähtisin takuulla jollekin mahtavalle matkalle, jos olisi muutama tonni ylimääräistä käytettävissä, ja ostaisin edelleen n. 200-300 euron sormuksen.

Ei vaan, onneksi kaikki saa päättää itse puolestaan.

Voisin ostaa oikein mielelläni käytetyn sormuksen, ellen olisi jo iskenyt silmiäni yhteen tiettyyn sormukseen. Puoliskoni alkoi pohtia kullanlouhimisen ympäristövaikutuksia, joista monet ovat tässäkin ketjussa kirjoittaneet. Nyt polttelevat tietoisuudessa kaikki ne tonnit kalliota, joita kahden sormuksen vuoksi pitäisi louhia, usein vielä kamalissa olosuhteissa. Niinpä etsimmekin paikkoja, joissa pääsisi katsomaan käytettyjä sormuksia (ja hyvällä tuurilla mäkin löytäisin sen haluamani käytettynä, ei ole mikään harvinaisuus).

Varmaan lähtisin kyselemään antiikkikauppialta tai vanhan tavaran liikkeistä. Jos ei niiltä löydy, niin ne varmasti tietää mistä vanhoja koruja saa.

Tässä nopean googlauksen tulos: Aleksandrita Ky

Itse muistelen, että olen joskus Helsingin Mikonkadulla nähnyt näyteikkunassa ihania antiikkisormuksia, googletuksen perusteella liike voisi ehkä olla J. A. Tarkiainen.

Kuulemma myös Mechelininkadulla Helsingissä on joku liike, mutta mikä??

Me ehditään vielä just tänne, joulukuussa juhlitaan.

Mä olen varmaan sormukseni valinnut, mutta en paljasta sitä vielä täällä. Tosin kun kävin sitä kolmannen kerran katsomassa ( ) iski pieni epävarmuus... Mutta koska se tuntui heti aluksi niiiiiin omalta, pidän siitä varmaan kiinni. Puolisko ei ole vielä keksinyt, millaisen haluaa, mutta eiköhän hän ehdi keksiä jostain itselleen sopivan sormuksen.

Jos ottaisi kahta kakkua, kun ei osaa päättää!

Me aiomme ottaa kahta kakkua. Yksi keskeinen syy on kylläkin se, että meille on tulossa paljon lapsivieraita, jotka yleensä tuntuvat pitävän perinteisestä kermakakusta eniten, mutta me itse haluamme jotakin muuta. Lisäksi on tarkoitus, että kermakakku valmistetaan niin, että se sopii diabeetikoille paremmin, kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Tarvitsimme myös täysin laktoositonta kakkua, huoh. Mutta täytyy neuvotella näistä toiveista sitten leipomossa.

Aivan ihania kakkuja tässä ketjussa kyllä, slurps!

Syyskeiju, kuulostaa tosi herkulliselta!

Itse myös näitä kasvisgratiineihin kyllästyneitä kasvissyöjämorsiamia kun olen, luin, että Namaskaar tarjoaa myös catering-palvelua. Intialainen kasvisruoka on pääasiassa aina TODELLA hyvää, ja jos ottaa jonkun lihaversion myös---

Tuliko teille Gisela Namaskaarista ruoat? Olivatko kaikki tyytyväisiä ja ruoka hyvää?

Mä laitoin juuri sinne tarjouspyynnön kasvis- ja kalamenusta, saa nähdä mitä vastaavat. Kiitos vinkistä, en olisi tullut edes ajatelleeksi, että Namaskaarillakin on pitopalvelu. (Luultavasti kyllä tehdään loppujen lopuksi itse ruoat, mutta täytyy vähän haarukoida vaihtoehtoja sitä ennen, vaikka aika on varsin vähissä.)

^ hilda siviä, minkä hintaisia menuvaihtoehtoja Share Cateringillä oli?

Entä onko kukaan pk-seutulainen selvittänyt, missä hintahaarukassa Silvopleen menut ovat? Rasittavaa, että missään ei ole näkyvillä esimerkkimenujen hintoja, vaan joka paikkaan pitäisi laittaa heti kyselyjä.

-- Lasin alusina voisi käyttää huovutettuja lumihiutaleita (Pentik myi punaisia viime talvena).

Pöydille voisi askarrella "huurteisia" marjanoksia tai puunoksia, mistä nyt tykkää. Askartelukaupoista saa ostettua spraytä, jolla saa ne huurteisen näköisiksi.

Muista, että karkeasta merisuolasta saa näyttävän alustan esim.kynttilöille tuikkukipon pohjalle, suolan joukkoon voi myös sekottaa hilettä!

- Kannattaa varmistaa, että juhlapaikalla _saa_ polttaa kynttilöitä. Monissa paikoissa se on kielletty. Jos ei saa, tiimarit ja muut myyvät paristokäyttöisiä tuikkuja. Eroa ei häähumussa huomaa. Ja kannattaa nimetä kynttilävastaavia, jotka tsekkaavat sammutuksen tiloista poistuttaessa. Mä unohdin, ja jouduin ite käydä puhaltelemassa - vaihdoimme tilaa kesken illan tansseja varten.

- Meillä oli plaseerauskorttina viinilasin reunaan kiinnitetty pahvinen kukka. Siis sillätavalla, kuten joissakin drinkeissä on appelsiininviipale; reunasta keskustaan asti leikattu halkio. Nimi on kirjoitettu kukkaan liimattuun lehteen. Oli tosi nätti, ja näytti löytävän paikkansa monen miespuolisen takinnappiin kiinnitettynä nimilappuna:)

- Kannatan kyllä kovasti tuota aiemmin mainittua valosarjan tunkemista lasimaljaan; on helppo ja paloturvallinen kaunis valaisin.

Keräsin tähän kaikki meidän kannalta kiinnostavat ideat, kiitos niistä!

Meidän pienessä juhlapaikassa saa onneksi polttaa kynttilöitä, mutta: mitenkäs lapsivieraat? Uskaltaisitteko laittaa pöytiin oikeita kynttilöitä, jos pienessä tilassa on paljon lapsia, iältään 1-7-vuotiaita? Toki kaikilla on vanhemmat mukanaan katsomassa perään, mutta... (Meillä ei siis ole korkeita kynttilöitä edes harkinnassa, vaan joko leveät, tukevat pöytäkynttilät tai tuikut Kivi-lyhdyissä.)

Hei te jo rouviintuneet (ja herraantuneet ), miten teidän polttarit sujuivat?