Moona-

Rouva
  • Viestit

    295
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Moona-


  1. Morsian on ollut nyt varmaan vain liian uupunut alkamaan taistelemaan asiasta kanssanne, mitäpä on enää tehtävissä kun päivä on jo ohi. Minä kaasona kun huolehdin järjestelyistä enkä antanut morsiamen päivää moisen pilata, enkä siis häntä vaivannut. Kirjoitin rehellisen kokemukseni päivästä enkä näe mitään syytä mollata ketään turhaan. Omasta käyttämästäni pitopalvelusta kirjoitin tänne ylistävän kirjoituksen, koska kaikki meni loistavasti.

    Tämän palstan tarkoitus on juuri se että voi kertoa kokemuksiaan, sekä huonoja että hyviä. Kaikilla pitopalveluilla on varmasti niin onnistuineita kun epäonnistuneitakin häitä. Nämä olivat mielestäni epäonnistuneet. Mielestäni pitopalvelun työntekijöiden/omistajien on turha tänne tulla kertomaan omia mielipiteitään miten asiat ovat menneet. Lukijat osaavat varmasti tehdä omat päätöksensä.


  2. Olin kaasona viime viikonloppuna häissä, joissa oli tämä pitopalveluna. Alku meni hyvin. Ennen kirkkoa kun kävin juhlapaikalla, siellä oli todella mukava ja osaava nainen hoitamassa järjestelyitä. Kirkon jälkeen huomasin että tämä nainen oli lähtenyt ja jäljellä oli kaksi ei-niin-mukavaa tarjoilijaa. Aluksi kritisoitiin meidän päätöstä alkumaljojen ja onnittelujen järjestyksestä. Sitten tiuskittiin vieraille kun he menivät pyytämään puhdasta viinilasia. Osa laseista oli kuulemma likaisia siis heti alussa. Ruoka oli ihan ok muttei mitään kovin kummoista. Hääkakku oli ihan hyvän makuinen mutta tylsän näköinen. Jouduin koko ajan pyytämään heitä tekemään sitä ja tätä kun ei hommat sujuneet. Tiuskimista sain vain koko ajan vastaukseksi. Hääparin kuvaus myös myöhästyi koska kuvaaja ei saanut ruokaansa, koska tarjoilijoilla oli tupakkatauko. He myös lähtivät liian aikaisin ilmoittamatta kellekään että lähtevät. Hoputtivat vain vieraita kaatamaan kesken olleet juomat muovimukeihin että saisivat lasinsa pois. Heti kun morsian tulee häämatkalta niin otetaan kyllä yhteyttä pitopalvelun omistajaan. Varsinkin kun on vielä niin tuoreet ja lämpimät muistot omista häistä ja loistavasta pitopalvelusta niin tuntuu todella ikävälle ystäväni puolesta.


  3. Me mietittiin kans eka Tahkoa mutta majoitukseen ei edes kuulunut kylpylän käyttöoikeus niin eipä sitten menty sinne.

    Kävimme kahdessa eri kylpylässä peräkkäin. Ensin olimme kaksi yötä Nokian Edenissä. Tykättiin paikasta tosi paljon. Meillä oli Superior-huone ja muutamat hoidot. Huone oli ehkä vähän vanhanaikainen, ei LCD-televisiota jne. Mutta siisti se oli kuitenkin. Erityisesti pidimme aamubuffetista ja päivällisbuffetista. Niin monipuolista ja maukasta! Hoito-osasto oli viihtyisä ja hoidot hyviä. Kosmetologi oli vain töykeä eikä tykätty hänestä kumpikaan. Allasosasto oli monipuolinen. Meluisa ja täynnä lapsia mutta silti viihtyisä. Venäläisiä oli kyllä valitettavan paljon. Yleisesti ottaen ei niin täydellinen häämatkaa varten mutta kyplylänä aivan ihana!

    Sitten menimme Naantalin kylpylään kahdeksi yöksi. Majoituimme uuteen Spa Residenceen ja huone oli kyllä upea! Parveke merinäköalalla ja valtavan kokoinen parisänky. Allasosasto oli ensialkuun pettymys. Isoimman altaan vesi oli suorastaan jääkylmää ja se oli syvä. Aluksi en siihen uskaltautunut kun en osaa uida mutta seuraavana päivänä uskallauduin sinne kun vettä olikin vain kaulaan asti. Ulkoallas oli ihana kun ulkona oli lämmintä +26 astetta ja aurinko paistoi. Hotelli ja allasalue oli kyllä ihan täynnä lapsia ainakin näin kesäaikaan. Eli ei mielestäni sen suhteen rauhallisempi kuin Nokia Edenikään. Yhtä meluisaa siellä ei tosin ollut kun ei ollut liukumäkiä sun muita. Majoituspakettiimme kuului 1 päivällisbuffet sekä 1 ruokailu listalta toisessa ravintolassa. Ekana iltana menimme syömään buffettia. Mielessä vielä tietenkin Edenin ihanuudet. Buffet oli suuri pettymys! Henkilökuntakin oli nyrpeää. Saimme kuitenkin jotenkuten mahat täyteen. Aamiaisbuffet oli aika surkea myös. Seuraavana iltana se toinen ravintola oli taas aivan mielettömän ihana! Ruoka oli taivaallista ja henkilökunta ystävällistä.


  4. Minulla oli pitkä laahus ja piti kyllä vaivata ystävää käymään kanssani vessassa. Jos joku on tarpeeksi läheinen sinulle niin ei varmasti siitä pahastu, oli se sitten kaaso tai muu vieras. On sitä pukua tosi hankala alkaa monta kertaa illassa pois ottamaan ja taas päälle.


  5. Hinnat on noussu juu. Lisätunti on muistaakseni tällä hetkellä 45 euroa. Se 9 h alkaa siis siitä hetkestä kun itse juhlat alkavat, ei siitä hetkestä kun pitopalvelu saapuu. Vähän ennen häitä pitää täyttää sellainen lappu mihin sitten laitetaan tarkat ajat. Me laitettiin klo 15.00 kun meidän vihkiminen alkoi salissa.

    Meillä muuten ainakin kävi joku nainen katselemassa aina välillä, en tiedä kuka hän oli. Itse epäilin pitopalvelun esimiestä mutta tietääkseni se ei hän ollut kuitenkaan. Mies epäili että olisi ollut kartanon puolesta joku tarkastamassa, ei se Eine kuitenkaan ollut. Se ei ikinä selvinnyt sitten..


  6. Meillä lopulta vihkimisen jälkeen sulhasen äiti sanoi että olikin kyllä paljon kauniimpi vihkiminen kuin kirkossa olisi ollut. Hän siis tykkäsi (vaikka kirkkoon kuuluukin) että kauniimmat sanat tuli siviilivihkijältä. Meillä oli siis itse tehty vihkikaava, jossa oli ajatuksia rakkaudesta ja parisuhteesta. Eli kyllä ne mielipiteet muuttuu sitten osalla ainakin vihkimisen jälkeenkin kun näkevät miten kaunis myös siviilivihkiminen voi olla.