Jokupa

Meidän häihin ei yhteislauluja luultavasti tule. Oma sukuni varmasti alkaisikin laulamaan, mutta sulhasen suvun puolelta voisi olla aika hiljaista (ja omaa sukuani on paikalla sentään huomattavasti vähemmän kuin sulhasen sukua... ) Lisäksi äitini on pelotellut minua, että sukupappimme aikoo laulattaa virsiä häävastaanoton kahvitilaisuudessa, aivan kuten hän teki vanhempieni häissä parikymmentä vuotta sitten... Toivottavasti tätä ei kuitenkaan tapahdu meidän häissämme, tai muuten joudumme ottamaan ne snapsilaulut pian kehiin mekin...

Meilläkin tuo mies haluaa pitää vain kihlasormuksensa, eli vihkisormuksen saan ainoastaan minä. *Hyvähyvähyvä, saanpahan sitten enemmän timantteja...!*

Meille ei häihin tule muita lapsia "luvan kanssa" kuin sulhasen veljen n. 1-vuotias tyttö ja minun 14-vuotias pikkuveljeni (eri asia, koska ovat lähisukua... ) . Lisäksi tosin yksi ystävistäni odottaa tällä hetkellä vauvaa joka tulee häiden aikana olemaan 3-4kk:a, ja koska hän on silloin vielä niin pieni ja tarvitsee varmaankin imetystä (mikäli ystäväni ei sitten jätä lasta hoitoon äidilleen), saa ystäväni toki halutessaan ottaa hänet + 3-vuotiaan poikansa mukaansa, vaikka pitkin hampain siihen suostunkin... Ei sillä ettenkö itse rakastaisi lapsia, haluanhan niitä toki itsekin, mutta hääjuhlatilamme on niin rajallinen (eikä vessoissa ole edes hoitopöytiä tms. ) ettei sinne yksinkertaisesti mahdu esim. lastenvaunuja tai -kärryjä, puhumattakaan pikkulapsista jotka juoksentelisivat ympäriinsä. Muuten lapsivieraita tulisi häihimme noin parikymmentä, mikä veisi melkein neljäsosan vierasmäärästä... Hmm, no, sitten itse asiaan: kutsuun laitamme jotenkin näin "Vihkimisen jälkeen jatkamme juhlintaa aikuisten kesken sielläjasiellä..." Ja lopussa mainitsemme myös tuon vihkitilan rajallisuuden ja ja juhlan luonteen (tulee siis olemaan alkoholitarjoilua, vaikkei häistämme mitään ryyppyjuhlia olekaan tarkoitus tulla... ). Mutta tottakai, mikäli ihmiset eivät yksinkertaisesti onnistu saamaan hoitajaa jälkikasvulleen, voidaan lapsiakin yrittää jonnekin mahduttaa juhlatilassa parhaamme mukaan... ( )

Täälläkin olisi tarkoitus taistella kokopitkän hunnun ja tiaran kanssa koko päivä, saa nähdä montako kertaa siihen huntuun tulen kompastumaan tai montako kertaa muut vieraat siihen tulevat kompastumaan, mutta kun en sitten millään haluaisi ottaa sitä pois tuona ainoana päivänä kun sitä saan päässäni vihdoinkin pitää...

Rovaniemi 6.3.2010.

Omalta puoleltani tunnen tietysti kaikki vieraat, mutta sulhasen puolelta on muutama sukulainen ja jokunen ystävän vaimo joita en ole koskaan vielä nähnyt. Samaten myös minun puoleltani on joitain kaukaisempia sukulaisia joita sulho ei ole vielä tavannut, kuten myös ainakaan joidenkin ystävieni miehiä...

No ei kyllä tosiaan puhuttu ollenkaan että millä tavalla EN halua kosinnan tapahtuvan, vaikka muuten aika tarkka nuista etiketeistä olenkin.... ;-) Se sitten tapahtui juuri niin kuin parhaaksi tapahtui: juuri ajallaan. Aivan, niin kuin pitikin. ;-)

Molempien kotipaikkakunnakka: Rovaniemellä. O;-)

No kyllä tästä tietää meiän vanhemmat ja ne kaikista läheisimmät ystävät, mutta suurinosa ei tiiä vielä ollenkaan... Alle vuosi on tietenki vielä häihin, että sitte vasta saa "kaikki" tietää. ;-)

Oman sukunimeni edustajia on Suomessa 300, mieheni sukunimen edustajia vain 60. Koska omaanikaan sukunimeä edustavia ei siis mitenkään erityisen paljon täältä löydy, ja koska sukuni on minulle kuitenkin erittäin rakas, -en millään tahtoisi vaihtaa sitä pois, mutta toisaalta minusta on mukavempi kun koko perheellämme on sitten sama sukunimi. Onneksi minulla on kuitenkin veli, joten toivoa vielä on ettei alkuperäinen sukunimeni katoa ihan kokonaan historian kirjoista... Taas toisaalta, miehen sukunimi on suhteellisen pitkä, ja kun oma etunimenikin (kuten myös toinen nimeni) on todella pitkä, toisin kuin tyttönimeni, -niin kieltämättä senkin puolesta haluaisin pitää vanhan nimeni. Toisaalta olemme tulevan mieheni kanssa vitsailleet, että voisin ottaa kaksois-sukunimen ihan vaan piruuttani että sitten saisin kirjoittaa puolisivua pitkiä sepustuksia kaikkiin virallisiin papereihin aina kun se oma nimi pitäisi ihan kaikessa kokonaisuudessaan sinne vääntää... Etunimeäni ja sukunimeäni olen koko tähänastisen ikäni joutunut jo muutenkin tavaamaan kaikille, joten vielä toinen (pitkä) sukunimi perään ei tuntuisi enää kyllä yhtään missään... Jokatapauksessa, mieheni sukunimen siis taidan kuitenkin valita. Harmittava puoli asiassa on vain se, että sukunimi ei todellakaan ole helposti ulkomaalaisten lausuttavissa (ja minulla on vielä paljon ulkomaalaisia tuttuja...), ja se tyttönimeni taas on. Ohhoh, mutta tulipas tässä sepusteltua pitkät pätkät...

Meilläkään ei sulhanen näe pukua ennen vihkimistä, kuvauskin piti sovittaa sitten vihkimisen ja häävastaanoton väliin...

Meilläkin on tavaraa kaapit siinä määrin pullollaan, että yhtään häälahjaa ei tavarana oteta vastaan vaan lentävät samantien kirpputorille. (Tai laitetaan uudestaan häälahjojen muodossa kiertoon, on muitakin tuttuja nimittäin menossa lähiaikoina naimisiin... ) Tavaroiden sijaan toivomme lahjamme rahana, häämatkaa varten. Tottakai tiedämme, että häälahjaksi saatamme siltikin niitä tavaroita saada, mutta minkäs niille sukulaisille mahtaa...

Kiitoksia tiedosta!

Näillä näkymin meidän häissämme isäni saattaa minut alttarille ja kaaso kävelee perässämme. En aikaisemmin edes ajatellut että siinä samallahan kaaso voi myös pitää silmällä hääpukuni laahusta, vaan halusin hänen kävelevän kanssamme alttarille koska hän on minulle tärkeä ihminen ja suuri tuki tuossa tilanteessa ja hääpäivänä yleensäkin. Mikäli isäni ei jostain syystä voisi minua alttarille saattaa, kävelisin sinne joka tapauksessa vaikkakin sitten yksin ja kaaso perässäni. Tämä on minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä asia, ja onneksi kaasoni suostuikin siihen mielellään. Luotan kuitenkin siihen, että häävieraat katsovat kirkossa alkumarssin aikana joka tapauksessa lähinnä minua eivätkä kaasoani, vaikka kaunishan hänkin kyllä on. - Kuulostanpa itserakkaalta...! Pointtini kuitenkin on se, että mielestäni enää nykyään ei ole niin nöpönnuukaa noiden etikettien kanssa, ja jos joku häävieraista vetää herneet nenäänsä jonkin marssijärjestyksen vuoksi, niin kaataako se nyt koko maailmaa?

Meillä taas on 2 bestmania ja yksi kaaso, mutta eiköhän sitä näilläkin varmasti hyvin pärjätä!

Meillä ei tule olemaan morsiamen-, sulhasen-, anoppien- tai appiukkojen ryöstöä, sen olemme tehneet selväksi bestmaneille ja kaasolle. Tämä siitä syystä että itse saisin luultavasti paniikkikohtauksen jos joutuisin esittämään yllättäen laulua/runoa tms. häävieraiden edessä, eikä sulhanenkaan nyt mikään maailman varsinaisin showmies ole. Sama pätee anoppien ja appiukkojen kohdalla, ja muutenkin häistämme tulee mahdollisimman "vähän nolaavat" kenellekään osapuolelle, yritetään pitää sitä hauskaa sitten muulla tavalla...

Minulla tulee olemaan näillänäkymin yksi kaaso: paras ystäväni. Olemme tunteneet toisemme "vasta" nelisen vuotta, mutta valitsin hänet kaasokseni koska juuri hän on minulle se läheisin ystävä, jonka kanssa tulee oltua yhteydessä jatkuvasti. On myös kolme muuta ihmistä joita pidän todella läheisinä ystävinäni, vaikka emme olekaan välttämättä kovinkaan usein yhteydessä. Kuitenkin juuri tuon seikan takia päätin sitten ottaa kaasokseni ainoastaan sen ystävän johon minulla nykyään on läheisimmät välit... Hirvittävä sepustus, mutta tämä "neloisdraama" on kieltämättä pyörinyt päässäni useamminkin viime aikoina...

Täälläkin ilmoittautuu uusi morsian Rovaniemeltä! Häät ovat maaliskuussa 2010, ja vierasmäärä vielä avoinna... Tosi kivasti vinkkejä häänviettopaikoista täältä on todellakin saanut, pakko on kuitenkin heti alkuun esittää tyhmä kysymys: kuka vuokraa tuota Lähteentien pirttiä/keneen sen vuokraamisesta voisi olla yhteydessä?

Meillä hääkuvaus tulee olemaan vihkimisen jälkeen, koska sulhanen ei missään nimessä kuulemma halua nähdä minua ja pukuani ennen kirkkoseremoniaa... Ja vaikka yhdessä asutaankin, niin viimeinen yö ennen häitä pitää myös kuulemma nukkua erillään. Itse tosin olin ajatellut asioiden menevän hieman eri tavalla, mutta suon toki mielelläni sulhaselleni sen ilon nähdä minut vasta alttarilla, kun hän sitä niin suuresti toivoo. Ainoa asia joka kieltämättä hieman arvelluttaa, on tuleva itkusta punainen naamani sitten hääkuvissa, mutta ei kai siinä sitten muu auta kuin lisätä pakkelia sitten vihkimisen jälkeen. Vieraille, jotka joutuvat hääkuvauksen ajan odottamaan, -ajattelimme järjestää jotain väliohjelmaa/tarjoilua.

Minun vanhempani menivät aikoinaan aprillipäivänä naimisiin, ei kuitenkaan kumpikaan sitten huutanut alttarilla sitä "Aprillia!!"

Meillä molemmat halusimme ehdottomasti juuri kirkossa naimisiin (minä "uskonnollisen vakaumukseni" tähden ja mies taas puolestaan koska "se nyt muuten vaan on niin hienoa" mennä kirkossa naimisiin). Mies oli eronnut koko perheensä voimin kirkosta hänen ollessaan vielä vaippaikäinen, mutta kastettu hänet kyllä on ja rippikoulunkin aikoinaan kävi. Näinollen sulhaseni kirkkoon takaisinliittyminen oli siis helppoa; allekirjoitettiin vain paperit kirkkoherranvirastossa ja pidettiin pieni hartaustilaisuus (läsnä sulhaseni, minä ja päivystysvuorossa ollut pappi).

Meillä on sulhasen kanssa ikäeroa "vain" 10 vuotta, mutta ainakin tähänastisista ketjuun vastaajista siis vähiten. Yllättävän vähän on meille tullut kuittailuja tuosta ikäerostamme, en itseasiassa muista että kukaan muu kuin entinen heilani olisi sitä hämmästellyt (rivien välistä luettuna siis pikemminkin kauhisteli, en tiedä oliko sitten katkeruutta vai mitä liene...). Oma mummoni puolestaan hehkutti innoissaan "Kyllä se pittää naisella ehottomasti olla vanhempi mies...!!". Vaikka voihan se tietenkin olla, ettei kukaan muu vain ole kehdannut tulla kommentoimaan päin naamaa "Oottekohan nyt hei ihan tosissanne...?!" tai muuta vastaavaa, mutta mistä sitä tietenkään koskaan voi tietää mitä siellä suljettujen ovien takana oikein juoruillaan...

Pidämme häämme yhteisellä koti- ja asuinpaikkakunnallamme.

Sulho tietää kyllä kirjoittelustani tänne. Itse hän ei tosin käy lukemassa juttuja, mutta virnuilee kuitenkin aina toisinaan ja kyselee "Mites naikkareilla?"

Täälläkin ilmoittautuu yksi erittäin itkuherkkä morsian! Etukäteen jo hävettää tulevat herkistelyni, joita tosin olen ajatellut yrittää lieventää valitsemalla ei-niin-perinteiset häämarssit ja ensitanssit (ja KYL-LÄ, niitä kaikista perinteisimpiä kuunnellessani kyyneleet valuvat silmistäni kuin niagaran vesiputous, pahoin tosin pelkään etteivät nuo "ei-niin-perinteiset" vaihtoehdotkaan kovin paljoa tule auttamaan. Toisaalta itkuherkkyyteni hävettävyyttä ehkä lieventää edes jonkin verran se, että suvussani kaikki naiset ovat todellisia "vollottajia" niin tilanteessa kuin tilanteessakin, joten kun isäni minut alttarille saattaa, niin ainakin on mukava nähdä, etten ihan ainoana ihmisenä kirkossa ole sitten kuitenkaan tippa linssissä...