Brudeferden

Aktiivijäsen
  • Viestit

    30
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Brudeferden kaikki viestit

  1. Minusta kuulostaa vähän hassulta, että vieraita muistutetaan erikseen normaalista hyvästä käytöksestä, kuten ajoissa saapumisesta. Mahtaakohan tehota niihin, jotka eivät muuten asiaa älyä?
  2. Kiitos kommenteista. Jotain samansuuntaista olen itsekin tuuminut. Harmi, ettei suomalaisista kansallispuvuista taida olla erikseen morsiusversioita niin kuin joissakin muissa maissa. Mahtaakohan mistään saada enää esimerkiksi sellaisia korkeita morsiuskruunuja?
  3. Viimeksi koetuissa häissä oli määrätty pöydät muttei paikkoja. Se toimi hyvin, ja pääsin istumaan samaan pöytään niiden ainoiden ihmisten kanssa, jotka tunsin ennestään. Ja jokainen pääsi silti istumaan mieluisan vierustoverin seuraan.
  4. Tiedän, valitettavasti. Kansallispukua voi tosin sitten käyttää loppuelämän kaikissa juhlissa, vaikka siellä pressanlinnassa. Haluaisin vielä kuulla kokemuksia kansallispukuhäistä. Teemaahan voi hyödyntää muutenkin kuin pukeutumisessa.
  5. Olkapäät eivät ole luterilaisessa kirkossa mikään kynnyskysymys. Jos jotain haluaa kritisoida, niin sitä, että mennään pyhään paikkaan seksikkäissä/paljastavissa vaatteissa ja koreilemaan ulkonäöllä. Joissakin suuntauksissa on ollut jopa kirkkaanväristen vaatteiden käyttäminen kiellettyä liikana koreutena. Sen sijaan etiketin mukaan päiväjuhlissa pitäisi olla yleensäkin peitetyt olkapäät, mutta koskeeko se häitä?