pétillant

Rouva
  • Viestit

    92
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän pétillant kaikki viestit

  1. Meillä viuluduo esitti kirkossa kanttorin ohella musiikin (tosin urut mukana vain poistumis marssissa). Lauluna meillä oli Juha Tapion Vuodet vieriä saa. Tämän siis lauloi toinen viulisti ja säestyksenä alttoviulu sekä laulajan oma viulu "kitaramaisesti" soitettuna. Mun mielestä äärettömän kaunis, hieman erilainen kappale. Varsinkin nyt sillä on suuri tunnearvo
  2. Heiii, mulla on vihkisormuksen rasia tuollainen samanlainen ^ valkoinen "krokonahkainen", kannessa on vielä kultainen avausta helpottava nuppi. Rasia on kyllä tosi kaunis ja oli käytössä vihkimisessäkin Oli ihan tuuria että sain noin kivan rasian sillä alkuperäinen vihkisormuksen rasia oli sininen, pieni muovikammotus. Sen kuitenkin hävittivät kun vein kaiverrettavaksi ja antoivat tuon tilalle
  3. Mun kaaso maksoi mun ripsien pidennykset osana polttareita. Ripset oli X-treme Lashesin ja niitä kävin sitten koukkuun jäätyäni huollattamassa kolme kertaa. Nyt ei ripsiä ole ollut pariin kuukauteen. Tekisi kyllä mieli taas ottaa sellaiset, ehkä tässä talven mittaan vielä. Nyt oon vaan lepuuttanut omia ripsiä ja antanut niiden palautua ehkä hienoisen kärsimisen jälkeen. Kyllähän noita kun pitkään pitää yhtä soittoa niin omat ripset hieman kärsii, vaikka kuinka noudattaisi ohjeita. Mulla on luonnostaan aika paljon ripsiä ja ei mitenkään kovin lyhyet joten kannattelevat irtoripsiä hyvin ja kestävästi, mutta tuon viimeisen huollon jälkeen huomasin ripsien irtoavan helpommin. Syynä kaiketi omien ripsien harveneminen/haurastuminen
  4. Meillä häiden kulut asettuivat lopulta sinne 8000 euroon (ilman häämatkaa). Vieraita meillä oli hieman yli 50 ja juhlimme helsinkiläisessä ravintolassa. Suurimmat kuluerät: Ruoat ja juoma Musiikki (vihkitilaisuus + DJ hääjuhlassa) Sormus Miesten pukeutuminen(sulhanen, BM, 2 omaa poikaa) Näissä säästimme (eli keskimäärin edullisemmalla): Hääpukuni n. 350 e tulleineen Dokumentaarinen valokuvaus 380 e Hääauto 0 e, mies laittoi kevään aikana omamme priimakuntoon. Hääkukat 250-270 e, hääkimppu, heittokimppu, 8 viehettä, 2 rannekukkaa Tosin nuo säästöt syntyivät tavallaan sattumalta, eli ei ollut tarkoitus säästää juuri näistä.
  5. Kiitos keiju* Meillä sujui kaikki kyllä ongelmitta. Jos jotain säätöä oli, niin sekin meidän omaan piikkiin menevää. Elikkä esimerkiksi sellainen juttu, että ei informoitu hlökuntaa siitä että halutaan lapsille leikki"nurkkaus" niin lelut ja värityskirjat olivat sitten siellä pussissa. Eipä tuo haitannut sen puoleen että ei lapset siellä leluja kaivanneet kun leikkivät keskenään. Toinen kämmi oli se että mun heittokimppu unhotui kotiin ja se huomattiin vasta juuri kun se olis pitänyt heittää. Tuota omaani en millään raaskinut heittää ja lisäksi se oli niin painava että olis ollut jo vaarallistakin heittää se. No eipä ollut hätä tämän näköinen kun aivan ihana hovimestari Petri loihti Casinon kukista mulle uuden heittokimpun! Oli vielä ennen kimpun minulle antamista käynyt kysymässä veljeltäni että "onkohan tässä jotain sellaista kukkaa mistä morsian ei pidä, käyköhän tämä?" Veljeni oli ihmeissään tokaissut ykskantaan että "No kyllä todellakin käy!" Kuten Lumikollakin, meilläkin valomerkki tuli jo 23.30 mutta ei oltu oikeastaan muusta sovittukaan. Meillä oli lisäksi sen verran vähemmän vieraita ettei myynti varmaan olisi lisätunneille ollut riittävä. Kaikenkaikkiaan tuntui että kaikki asiat saivat mennä "meidän ehdoilla", ettei hlökunnalla ollut mitään tiettyä aikataulua asioille vaan tarkkailivat tilannetta ja saattoivat tulla kysymäänkin että olisiko nyt sopiva aika sille ja sille Henkilökunta oli erittäin avuliasta ja palvelevaa. Pöytäkartta oli meillä sisääntulosta katsoen vasemmanpuoleisella pienemmällä pöydällä, jossa hääkakkukin sitten myöhemmin oli. (3. kuva, lasikulhojen takana) Siihen olivat myös jo heti alkuun laittaneet esille nuo itse tuomani kulhot karkkeineen, loput karkit ilmestyivät myöhemmin samaan aikaan hääkakun kanssa. Tääkin oli mun mielestä kivasti ajateltu, että kun olin varta vasten nuo astiat tuonut, niin ne saivat koristaa pöytää koko juhlan ajan, vaikka itse en sitä ollut tullut edes ajatelleeksi:) Tällaisia pieniä huomaavaisia juttuja oli paljon.
  6. Hei Vedenpisara! Kuvaaja oli harrastekuvaaja. Hän on kuvannut paljon häitä ja muita perhekuvia sekä kai jonkin verran tapahtumia..(?). Hänellä on tietenkin kuten muillakin, valokuvablogi sekä linnki facebookissa johon tutustuin ennen kuin sovittiin kuvaamisesta. Kuvat kyllä vakuuttivat tyylillään. Olin itsekin kysellyt monilta sekä ammatti- että harrastelijakuvaajilta hintoja ja toiseksi edullisin tarjous oli n. 650 euroa. Tämän harrastekuvaajan kotisivut eivät vakuuttaneet. Kuvat oli jotenkin tavanomaisia ja kuvattava kohde aina tylsästi keskellä kuvaa Onneksi jaksoin vielä kysellä.
  7. Meidän dokumentaarinen kuvaus maksoi viime heinäkuussa 380 euroa. Kuvaaja teki loistavaa työtä, ei minkäänlaista moitteen sanaa. Kuvat saimme käsiteltyinä, monet kahden värisinä (väri+seepia/mustavalk.)Epäonnistuneet kuvat oli karsittu pois. Monet värilliset kuvat on todella kauniin sävyiseksi käsitelty ja potrettien taustoilta poistettu ylimääräisyydet (mm poijuja ja linnunscheissea) Kuvaus alkoi matkalla kirkkoon n. klo. 14 ja päättyi n. klo 23 illalla. Otimme potretteja merenrannassa sekä puistomaisessa maisemassa. Kokonaisuudessaan kuvia tuli lähemmäs 1000 kappaletta ja saimme ne kahdella levyllä + muutama kymmenen kuvaa valmiiksi tulostettuna (pieniä "maistiaiskuvia"). Hintaan kuului vielä suunnittelupalaveri ennen häitä, jolloin kävimme valmiiksi katsomassa kuvauspaikkoja. Piti vielä lisätä että itselläni kun oli Miettisen, Morikawan, Dodd:in ja lukuisten muiden ammattikuvaajien kuvien selaamisen jälkeen tietysti rima aika korkealla, että tiesi minkälaisia kuvista voi parhaimmillaan tulla, niin saatiin kyllä täysin odotukset täyttävä kuvapaketti. Toivoin paljon kuvia yksityiskohdista ja tilannekuvia ja niitä kyllä saatiin.
  8. Kiitti Lindalill ja Ps. Kimpusta tuli juuri sellainen kuin olin tarkoittanut, romanttinen ja aavistuksen vintage, eli ei selkeä ja moderni ruusukimppu. Valkoisen freesian tilalle piti tulla tuoksuköynnöksen kukkia (pieni, valkoinen, suppilomainen tähti) vaan soittivatkin kukkakaupasta ettei tukusta saanut, kun ei sattunut juuri silloin kukkimaan. Tilalle valikoitui sitten tuo freesia joka olikin itseasiassa kauniimpi Ruusuja tilasivat eri sävyjä joista sain valita. Mun mielestä erinomaista palvelua, että soittivat sieltä "katselmukselle", eikä vaan tehneet omin päin, niin kuin toisinaan tuntuu käyvän. Valokuvaajakin sanoi, että taitaa olla kaunein morsiuskimppu mitä on kuvannut Okei, takas asiaan.. Meidän koristelut olikin loppujen lopuksi sitten aika helpot ja edulliset. Kysyin kukka-asetelmista Casinolta ja 3 pientä (2-3 ruusun) asetelmaa per pöytä olisi maksanut 30 e (1 pöytä). Mun mielestä aika kallis hinta korkeintaan 9 ruususta ja jostain täytekukasta, jotka kyllä itsekin halutessaan osaa tökätä oasis sieneen. Päädyin kuitenkin terälehtiin koska ne näyttää mun mielestä pehmeämmiltä ja tavallaan ei niin irrallisilta (peilistä ja tilasta) kuin erilliset asetelmat. Ainut mihin olisin tietty voinut jotain kukkia itse hankkia oli se buffet pöytä, mutta musta tuntuu ettei vieraat olisi juurikaan niihin kiinnittäneet huomiota. Ruoka näytti itsessään niin hyvältä ja tila on muutenkin jo kaunis, etenkin maiseman ansiosta. Kyllä tuolla pääsee koristelussa helpolla, jos vertaa moniin "umpinaisiin" juhlasaleihin ja seurojentaloihin yms.
  9. Heippa! Joku täällä kyseli kattauskuvia Casinolta niin voin nyt yrittää laittaa muutaman kuvan häistämme Sun Marinessa viime heinäkuussa. Meillä oli peilien päällä siis valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusun terälehtiä, hyvin kestivät nahistumatta koko päivän joten voin suositella laittamaan aitoja silkkisten sijaan. Meille piti tulla myös kynttelikkö/kynntilänjalka kaikkiin pöytiin, mutta päädyttiin tuikkukippoihin koska ajattelin että ehkä se kynttilänjalka näyttää vähän höhlältä tuon ohjelma/menu kolmion vieressä, tai päinvastoin Ruusut ostettiin marketista, 1 nippu vakoisia ja 1 nippu vaal.punaisia. Valkoisia olivat vielä nätisti hyödyntäneet kokonaisina buffet pöydässä yms. Ainiin! Lisäksi pöydillä oli terälehtien kera ripoteltuna pieniä lasi..ööö.. palleroita??? Valokuvat: Asta Karell Häätanssille ja muullekin tanssimiselle jäi rutkasti tilaa. Meillä oli kuusi pyöreää pöytää. (ignooratkaa sulhasen astetta alemmas eksynyt käsi Noh, ne tulikin aika isoina.. En jaksa enää alkaa pienentelemään. Tämäkin kesti multa jo tarpeeksi pitkään. Kun oon niin hyvä näiden koneiden kanssa . Meillä ei ollut varsinaista hääkarkkia, vaan karkkibuffet, jota varten ostin pari jalallista "Villa" lasikulhoa Stockalta ja loput astiat karkeille tuli Casinolta. Karkit haettiin edullisesti Makuunista (kimppukuvia lisätty pyynnöstä Edit. Sattui pieni lapsus tuolla Photobucketin puolella ja niinpä näköjään tulin deletoineeksi samalla nämäkin täältä. Noh, nyt kuvat laitettu uudestaan ja himpun verran pienennettyinä, joskaan ei välttämättä täysin samalla kokoonpanolla/järjestyksellä. Edit. Ei se kaikkia näköjään suostu pienentämään vaikka mitä yrittäis
  10. Meille on tulossa yhteensä 5 kutsumatonta vierasta. Erään pariskunnan kaksi aikuista lasta ja toinen näistä aikuisista lapsista ottaa oman lapsensakin mukaan. Lisäksi tulee toiseltakin pariskunnalta aikuinen lapsi mukaan sekä hänen deittinsä. (näitä emme oikeastaan tunne kumpaakaan, toisen olemme nähneet ihan vilaukselta, toista emme koskaan.) Lähetimme kutsut pariskuntien nimillä, ei mitään +perhe-lisäyksiä. Silti vain kummasti tuntuu koskevan koko perhettä nämä... Vaikka olimme päättäneet rajata kutsutut niin ettei miehen serkkuja kutsuta ketään, koska heitä on miljoona ja sitten kaikki pitäisi kutsua. No, nyt sitten osa serkuista tuleekin. Edit: Anteeksi siis 6 kutsumatonta... sillä tämän ensimmäisenä mainitun pariskunnan aikuisten lasten mukana tulee siis vielä toiselta oma (pieni) lapsi ja toiselta AVOPUOLISO, jonka unohdin mainita.
  11. Jätämpä mielipiteeni jenkkiläisistä nyt kuitenkin sanomatta Suomessa smokki on yleensä vähän "kevyempiin" pippaloihin tarkoitetti puku, ja tosiaan iltakäyttöön. Eipä sillä, menin minäkin ensimmäisissä häissäni smokissa naimisiin eikä se liitto ainakaan siihen kaatunut Oli se asuvalinta mikä vain, pääasia että se asun kantaja viihtyy siinä Mieluummin sitten smokissa "kevyemmät pippalot"-tyylillä kuin saketissa "(nojätetäänsanomatta)"-tyylillä ... Muhun kun ei toi kansallisromantiikka ja "SUOMESSA smokki on yleensä vähän kevyempiin pippaloihin" -ajattelu iske Mun puolesta Suomessa voi olla miten tahansa. Suomessa ollaankin yleensä enemmän perinteiden perään. Meidän häiden tyyliin sopii paremmin tyylikäs ilta- kuin päiväasu. Frakin kanssa taas on mun mielestä vähän naurettavaa lähteä kikkailemaan ellei kyseessä ole oikeasti frakkijuhla. Tällöin miesväellä tulisi kaikilla olla frakit tai vähintään lähimmillä miespuolisilla sukulaisilla. Tämän takia valintamme siis smokki, jossa sulhanen kyllä vakuutti viihtyvänsä Kuten aiemmin sanoin.. makuasioita
  12. Meikäläisen tuleva puku... joka saapuneekin ensi viikolla. Sincerity Bridalin 2010 mallistosta, mutta tästä teetimme ihan vain kopion sillä liikkeistä tilattuna hinta rapiat 1200 e, ei kiitos
  13. Joo...mun mielestä taasen saketti on vähän sellaista talonpoikais-tyyliä ja smokki mitä juhlavin ja tyylikkäin asuvalinta sulhaselle, kaupunkihäihin. Olkoonkin että täällä Suomessa sitä ei yleisesti sulhasen asuna pidetä, sillä hääjuhlat ovat ennen usein alkaneet jopa ennen puolta päivää. Nykyisin tässä ollaan menossa yhä enemmän iltaa kohti ja meilläkin vihkiminen klo. 15. Smokki onkin kovaa vauhtia tulossa frakin ja saketin rinnalle suosituksi asuvaihtoehdoksi sulhaselle.Myös väritys sulki saketin pois sillä värineuroottisena harmaaraidalliset housut olisi ollut mulle vähän liikaa ja ne olisikin vaihdettu jokatapauksessa mustiin. Jenkeissähän smokki on sulhasen yleisin ja itsestäänselvin asuvalinta. En usko että muutama kymmenen miljoona ihmistä voi olla väärässä smokin juhlavuuden suhteen. Vaikka kyseessä nyt onkin jenkkiläiset. Ainoa juhlavampi valinta mielestäni on frakki. Mutta makunsa kullakin sano koira kun... Toin vaan toisenlaisen näkökulman tähän
  14. Tässä mun sormukset. Vihki on flakka jossa 27 baguettea ja 44 briljanttia, yhteensä 0.47 ca. Kihla vaatimaton rinkula opiskeluajoilta mutta sitäkin tunnearvokkaampi ja rakkaampi! Tykkään sormusten ihanasta eriparisuudesta ja tietynlaisesta keskinäisestä epäsovinnaisuudesta Sormukset ovat merkkejä eri elämänvaiheista, hankkimisvälikin lähes vuosikymmen joten en lähtenyt hakemaan vihkiä kokonaisuus-periaatteella. Silloin olisin myös joutunut tekemään aikamoisen kompromissin vihkin kanssa
  15. Noniin... muutama kuukausi vierähtänyt ja tehtyjen asioiden lista karttuu näistä: -morsiamen puku ostettu -morsiamen kengät ostettu -kutsut teetetty -hääinfo tehty -sormus jopa kaiverrettu (miehelle ei tule uutta sormusta, sekin päätetty) -soittajat vihkitilaisuuteen varattu -dj juhlapaikalle varattu -hotellihuoneet meitä ja vieraita varten varattu -istumajärjestystä rukattu taas ees sun taas (kivaa vaan pyöritellä vaikkei lopullista voikaan vielä tehdä. Ai tekemisen puute? NO EI AINAKAAN MULLA... juu....) -RIPPIKOULU HYVÄSSÄ VAUHDISSA! (tästä olen itsekin yllättynyt, sillä vielä kk sitten olin kahden vaiheilla että tulisko sittenkin vain kirkollinen siunaaminen avioliitolle, kunnes otin itseäni niskasta kiinni) Seuraavaksi tulee varmaan pikkuhiljaa kutsujen postittaminen ja varmaan pitäisi alkaa DJ:lle jonkinlaista toivomuslistaa musiikista tekemään, varata hääkampaaja, tuota sulhasen ja sulhaspoikiemme pukeutumista miettiä... että onhan tässä vielä!
  16. Mjoo mäkin laitoin meiliä heille pari viikkoa sitten. Kun muutaman päivän päästä ei tullut vastausta niin kirjoitin toiseen meiliin, kun niillä on sivustolla kaksi meiliosoitetta. (ai kärsimätön.. ai minäkö ) Tässä toisessa osoitteessa vastattiin jo seuraavana päivänä. Harmikseni ovat turkasen kalliita ainakin meidän budjetille, en viitsisi laittaa 700 e dj:hin vaikka olisi mitkä herkut ja vempeleet matkassa. En kuitenkaan heittänyt kirvestä kaivoon vaan jatkoin etsimistä niin löytyihän se! kohtuuhintainen (hinnoissa ei ilmeisesti ole idioottimaista "Helsinki-lisää") koko päivän/illan soittava ja juontava dj Jyväskylästä ja kilometrit kuuluvat hintaan. Nettisivujen djlate.com perusteella kokemusta ja laitteistoa löytyy. Suosittelen katsomaan sivut mikäli et ole valmis maksamaan näitä täysin utopistisia PK-hintoja.
  17. Jes! Tämä oli hyvä uutinen! Toivottavasti tuo veroprosentin tiputus (22% -> 13%) näkyy sitten myös oikeasti kuluttajahinnoissa. Yhdeksän prosenttiyksikön pudotus on kyllä ihan kiitettävä. Muutos tulee voimaan heinäkuun alusta eli kolme päivää ennen häitämme, eipä olisi voinut osuvammin sattua. Harmittaisi kyllä jos häät olisi vaikka viikkoa aikaisemmin eikä "ehtisi" mukaan veroaleen. Meillä maksuehdoissa "2 pv ennen".. eli tasan veroalen voimaantulopäivänä olisi viimeinen laskun maksamispäivä. Katotaan miten tässä nyt käy sitten Ja saa nyt nähdä sitten onko suurta vaikutusta hintoihin... Noh, tuskin ainakaan huonompaan! Toivottavasti alkoholivero ei nyt pomppase justiinsa, sittenhän se on taas plus miinus nolla
  18. Pipsa joo kuvat olisi kyllä kivoja jos viitsit laittaa Tääkin haluaa isot kyntteliköt buffapöytään! Kattelin noi molemmat kakkupaikat ja aika samantyylisiä kakkuja muuten mutta Tuusulasta saa myös perinteisiä kermakakkuja. Sinällään siis sama kummasta ottais kun nimenomaan sitä perinteistä ei haluta. Mieluiten jotain suklaista tälle suklaaholistille. Kisuliini, meilläkin marinen puolella sitten ensi vuoden heinäkuussa. Oliko teillä bändi soittamassa? Entä oliko paljon lapsia? Mä oon miettinyt vähän sitä ympäristöä kun on vesi niin lähellä ja pieniä lapsia tulossa, tosiaan ne omatkin. Että saa kai aika haukkana olla vahtimassa. No toivottavasti mummo vähän auttelee poikien kaitsemisessa.
  19. Mjoo voi olla että mekin päädytään terälehtien sijaan kokonaisiin kukkiin.. jonkinlaista pientä viritelmää kynttiläjalkojen juurelle. Tai sitten tyydytään vain siihen helminauhaan. Pitää testata nuo terälehdet kotioloissa ensin Ei tiedetä hovimestarista vielä. Soittelin sinne parisen viikkoa sitten ja vielä varmistin että onhan se varaus nyt varmasti voimassa ja päivä meidän. Maksoin varausmaksun huhtikuussa ja sen jälkeen ei kuulunut mitään. Vähemmästäkin sitä tulee vainoharhaiseksi Samalla kysyin ensi vuoden menun perään.. Vähän kireähkösti totesi ettei ole vielä valmis Vissiin muutkin kyselleet sitä tässä viimeaikoina. Puhe olikin kyllä että syksyllä he sen postittavat. Yhtä olen miettinyt... En tiedä onko tyhmä kysymys mutta jos on noutopöytä niin kaatavatko silti viinin vaikka eivät muuten tarjoile? Astiat nyt varmaan kerätään mutta tollanen pieni juttu vaan tuli mieleen Sitä noutopöydänkin koristetta pitäisi joo miettiä.. jospa sinne sitten joku isompi kukka/kukkia. Oon kyllä kuvista kattonut että on niin kivan näköinen jo ihan talosta löytyvillä somisteilla, peilit ja kynttilät. Tuleeko teille minkä verran alkoholitarjoiluja? Itse olin ajatellut alkumaljat, ruokajuomat sekä ehkäpä kahville avecit. Sen verran tyyristä lystiä ja lapsetkin tarkoitus olla mukana juhlinnassa, omatkin.
  20. Joo meillä häät ensi kesänä Kuliksella Oli aika ylivoimainen suosikki hääpaikkaa valittaessa. Ei me kyllä tosissaan edes mietitty mitään muita Varmaan toi Kakkugalleria sitten meilläkin ensi kesänä kun näyttäisi siltä että se on ollut heidän kakkujen toimittajana jo useamman vuoden. Mutta eipä mitään, löytyyhän sieltä useampikin hyvä vaihtoehto. Pitääkin koemaistaa niitä vielä ensin. Katoin tossa ylempiä viestejä että oot ajatellut kanssa peilin päälle terälehtiä. Ainut mikä mua tossa vaan arveluttaa että nahistuuko ne sitten kamalan näköisiksi jo ennen hämärää Varmaan riippuu lajikkeestakin(?) Mutta tosiaan niitä ajattelin laittaa ja sitten ehkä jotain koriste(helmi)nauhaa lisäksi. Edit: kiitti tosinopeasta vastauksesta Pipsa! Täällä Kulosaaren Casino ketjussa on tottunut jo siihen ettei elämää ole. Yllätyin
  21. Nostetaanpas... Mistä olette muuten ottaneet hääkakun tuonne? Jostain luin että Kakkugallerian kautta voi ottaa mutta onko muita vaihtoehtoja..? Lähinnä että onko Kuliksella siis jotain yhteistyötä ko. konditorian kanssa vai voiko asiakas valita vapaasti kakkunsa? Vastauksia kiitollisena odottelen.. mieluiten vaikka viime tai tämän kesän kokemuksia? Ei sillä että Kakkugalleriasta ei löytyisi sopivaa, hyvältä näyttää ja kuulostaa nekin, mutta jos olis enemmän valinnanvaraa.
  22. Niin tosiaan.. se päiväys ja sehän voi sitten olla parikin viikkoa kesäkuun puolella Sinänsä tuntuu hullulta että palvelu ostetaan heinäkuulle ja silloin se saadaan ja silloin sen voi myös maksaa. Jos lasku taas päivätään heinäkuulle ja maksuaikaa se 2 pv niin se olisi sitten veronkiertoa jo Kohta ei naarata.
  23. ^kolme päivää... KÄÄÄK! Meillä häihin vielä yli 10 kk aikaa ja valmistelut siinä vaiheessa että: -vieraslista tehty -budjetti (hyvin suurpiirteinen tosin) tehty -kirkko varattu -juhlapaikka varattu -vihkisormus ostettu (miehen mahdollinen ostamatta) -kuvaaja buukattu -kutsut valittu, vielä teettämättä (eli tämän myötä myös väriteema, juhlapaikan koristelu päätetty) Eli näitä tällaisia isompia juttuja häsäilty... mukana seuraa sitten varmasti miljoona pientä juttua ja enenevässä määrin mitä lähemmäs päivää päästään Toisaalta oon koittanut valinnoillani vaikuttaa siihen että kaikkea pientä säätöä olisi mahdollisimman vähän, eli aika paljon tulee valmiina "samassa paketissa" jotta välttyisin liialta stressiltä, koska saan sen kehitettyä vaikka lankunpätkästä jos niikseen tulee typoooooooo
  24. Juhlapaikka oli ensin. Aloitimme siitä sillä halusimme juuri sen paikan häille. Ja kun Helsingissä ei voi tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoja varata kuin "vasta" n vuotta ennen vihkimistä (siis kesälauantait). Sen jälkeen jos olisi lähtenyt etsimään juhlapaikkaa, n. vuosi ennen häitä, niin olisi joutunut varmaan tekemään paljon kompromissejä paikan suhteen. Luotin siihen että kun Helsingissä on niin monta upeaa kirkkoa niin kyllä niistä kirkoista yksi vihkiaika meillekin löytyy. Ja saatiinkin sitten myös toivomamme kirkko.
  25. AI Mulla juuuuuri päinvastainen kokemus Jumbon Kultajousesta viime viikolta. Siellä virolaistaustainen(?) oikein pirteä ja ystävällinen naismyyjä näytti minulle eri sormuksia. Hermo ei mennyt vaikka sovittelin kauan ja pyysin kertomaan eri malleista. Myyjä pyysi minua peilailemaankin ja sovittamaan vierekkäin eri vaihtoehtoja jotta näen mikä on eniten minua. Jonoakin kertyi ja olin sanonut olevani ensimmäistä kertaa ihan sovittelemassa (eli ei kovin todennäköinen ostaja vielä). Lopuksi antoi esitteen ja sanoi että kannattaa käydä messuillakin katselemassa talvella. (Okei ei tiennyt ettei mulla ole ikinä noin pitkää pinnaa tällaisissa asioissa vaan menen, ostan ja sillä hyvä )Sitten siirryin vastapäiseen Laatukoru liikkeeseen jossa ei sielläkään huono palvelu mutta ei läheskään yhtä mukava. Myyjä nosti esille Silvanin sormukset jotka ovat kyllä törkyhintaisia, vaikkakin kotimaisia. SIIS, ihan tavallisen ja tylsän näköisiä sormuksia, tai sitten toisesta ääripäästä, hirveitä nyrkkirautoja. Myyjä ei sen kummemmin kertonut sormuksista vaan lähinnä tuhahteli kun heti aloin vain hintoja kyselemään. Palasin hetken päästä Kultajouseen ja myyjä oli todella huvittunut nopeasta paluustani "Juu tottakai voit vielä sovittaa!". Sieltä se osasi jo heti kaivaa sen suosikkini esille ja taas soviteltiin ja vertailtiin muihin. Pyysin sormuksesta tarjousta ja teki niin hyvän etten voinut jättää sitä enää vitriiniin. Pidin myyjästä koska hän jollain tapaa näki minusta minkätyyppinen olen ja mitä olen etsimässä. Eli kun sanoin ettei mitään liian perinteistä niin tiesi heti mitä kaipaisin ja se olikin juuri se unelmieni sormus johon rakastuin heti! Lisäksi myyjä oli silminnähden tyytyväinen siihen että sai auttaa ja positiivisesti yllättynyt nopeasta asiakkaasta. Varmaan täällä suomessa tottunut siihen että asiakkaat miettivät ja miettivät. edit: Korjasin liikkeen nimen, eli toinen liike oli Laatukoru ei Timanttiset.