Anni-Iona

Rouva
  • Viestit

    80
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Anni-Iona


  1. Otin mieheni sukunimen, joka ei ole suomalainen sukunimi. Minulle ei ollut haikeaa luopua omasta tyttonimestani, silla en koskaan erityisemmin ollut sukunimestni pitanyt. Vanha sukunimeni oli myos yhta vaikea ja harvinainen suomessa (vaikka suomalainen nimi olikin) kuin mieheni sukunimi- nyt vain luetellaan eri satsi kirjaimia virastoissa :)

    Ongelmallisinta oli oppia esittelemaan itsensa, varsinkin puhelimessa uudella nimella ;)


  2. Meilla tarjottiin iltapalaa. Meilla oli valtavasti seka liha, etta kallkunataytteisia kolmiovoileipia. Olivat erittain hyvia ja kiiteltyja vieraiden puolelta - niiden voimilla jaksettiin kongata aamu viiteen :)

    Lisaksi sipseja, nameja, hedelmia...


  3. Ei hymyilyttanyt eika itsetyttanyt. Olin pyortya ja kuvittelin saavani sydankohtauksen. Keskityin hengittamaan rauhallisesti etten ala hyperventiloimaan... no mutta kun alttariille oltiin siihen asti kun pappi kysyi mieheltani: Do you want to take this woman to be your lawfully wedded HUSBAND... jannitys kaikkosi naurun purskahdukseen ja loppun paivaa jo hymyilyttikin... :girl_in_love:


  4. Sen takia, koska han on mun vastakappale. Tukee siina missa itse olen heikko ja antaa tukea itseaan missa itse olen vahvempi. Pitaa minusta huolen, valittaa ja kertoo sen, on minun turvani. Valloittaa minut paivittain olemuksellaan ja nayttaa ihanalta jopa silloin kun kiukustuu. Ja ennen kaikkea mina luotan haneen ja rakastan hanta.


  5. Meilla oli kaksikieliset haat. Sulhanen on irlannista. Pappi vihki meidat niin etta puolet toimituksesta tapahtui suomeksi ja puolet englanniksi, niin etta samoja asioita ei toistettu kahdesti. Vierailla oli vihkiohjelma, josta pystyi seuraamaan toimitusta, jos tippui karryilta. Onnistui loistavasti, mita nyt pappi kysyi sulhaselta ottaako han minut aviomiehekseen (tama tapahtui englanniksi :)

    Haajuhlassa kaikki puheet tulkattiin ystaviemme toimesta. Hyvin sujui :)


  6. Meillä mentiin kihloihin silloin kun päätettiin hääpäivä. Me molemmat olimme sitä mieltä että kihloihin mennään vasta sitten kun tiedetään milloin mennään naimisiin.

    Monille tutuille se tuli "yllätyksenä" että hääpäivä oli myös samalla selvillä. Ja mistään pikakihlauksesta ei kuitenkaan ollut kysymys- sillä takana oli miltei 3 vuotta yhteista taivalta kihlauksen aikaan.


  7. Meillä sulhanen osallistuu milteipä kaikkeen, vaikka niin kovin väittääkin että hänelle on aivan sama ja itse saat päättää :) Kuitenkin joka kerta kun jotakin ollaan tekemässä ja päättämässä niin sulhanen on innolla mukana. Mikä minun mielestäni on aivan ihana asia, pääseepähän itse vähemmällä.

    Toki askartelut ja näperrykset ovat minulla, mutta itse niiden tekemisestä nautin, enkä haluaisikaan niihin apua.

    Muutenkin mitä tulee järjestelyihin, en jaksa pahemmin stressata- anopit hoitavat sen asian puolestani :)


  8. Juuri näinkin asiaa hänelle perustelin.

    "Huvittavinta" tässä kaikessa on se, että viime kesänä kun ystäväni oli vielä vapailla markkinoilla asiasta puhuimme, että emme voi kaikkia ystäviämme aveceineen kutsua- joten joudumme jättämään kutsuista pois ne avecit joita emme tunne. Tällöin hänen mielestään asia on itsestäänselvyys- mutta nyt kun uusi poikaystävä ilmaantunut kuvioihin ei asia enää niin tuntunut olevankaan.

    Noh tulipahan purppastua... kovin harmittaa että näin kävi, mutta todellakin tuli nähtyä ystävyyden laatu.

    Itse olen saanut kutsuja häihin sekä avecilla että ilman, enkä asiasta missään nimessä loukkaannu jos joku ei voi kihlattuani kutsua- etenkin jos häntä ei kutsuja/kutsujat ole koskaan tavanneet.


  9. Nyt sitten kun kutsut on lähetetty on aloitettu kyselemään että mitenkäs jos- ja jos ei juhliin mahdu niin mitäpä jos toisin vain kirkkoon avecin mukaan. SIIS MIKSI!!! Musta tuntuu että siinä on taka-ajatuksena sitten se, että helpostihan tämä avec sitten mahtuu menoon mukaan...

    Jotenkin tuntuu niin kamalan vaikealta vaan yrittää selittää, että kyseessä ei ole mitään henkilökohtaista, vaan puhtaasti se, että emme tunne ko. henkilöä ja meille vihkiminen on sellainen tilaisuus johon haluamme vain kaikkein läheisimmät.

    Kerroin ystävälleni, että emme valitettavasti voi kutsua hänen poikaystäväänsä (jota emme kumpikaan ole tavanneet) edes kirkkoon- sillä meille vihkiminen on vielä ns. intiimimpi tilaisuus, johon emme halua meille entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Ystäväni hetken asiaan pohdittuaan palasi asiaan sanoen että hän ei sitten myöskään halua osallistua- eikä hän enää halua olla missään tekemisissä minun kanssani...