Olikohan samanlainen täällä jo....? Mutta munt sai nauramaan vedet silmissä ja pitkään.

Katsottiin sohvalla meidän häiden budjettia ja mietin, että mistä voitais nipistää. Kysyin sit mieheltä, että mitä se haluaa meidän häiltä.

"Et ne olis jo ohi."

Tosiaan repesin nauramaan, vaikka olis tosta voinut kunnon Bridezillatkin vetäistä Mies kun niin inhoaa 'hössöttämistä' 'etukäteen'. Ei vain tajua, että se ei ole hössöttämistä, jos kuvaaja/hääyön hotelli/hääbändi pitäis varata mielellään yli puoli vuotta etukäteen, tai sitä voi jäädä ilman.

Kun mieheltä kysyin, että kai sille saa laittaa jotain puuteria tms (en nyt lähtenyt tekniseksi tässä asiassa) saa laittaa kuvia varten ettei kiillä, niin suostuihan se. Ja kävin itse asiassa ostamassa tuota Diorin jo mainittua transparent-voidetta, joka nimenomaan poistaa kiiltoa. Kokeilin jo itse viime bileissä ja oli kyllä todella hyvä tuote mielestäni. Iho tuntuu ihanalta, ei kiiltänyt koko iltana (ja mulla on taipumusta kiiltää ja hikoilla kasvoista). Miehelle en saanut vielä kokeilla, mut ehkäpä jos väittäisin, et se on jotain kasvorasvaa vain *hykertelyä*.

Ja niin, Diorin tuote maksoi Sokoksella 47,70€.

Meillä on valittuna hääpaikaksi paikka, johon kuuluu pitopalvelu ja A-oikeudet. Maksamme hieman enemmän menusta ja juomista, mutta paikkavuokraa meillä ole erikseen. Meillä on alkoholiin budjetoitu seuraavasti (50 hlö häihin):

alkumaljat, kuohuviini/alkoholiton vaihtoehto: 20€*10plo (0,75l, riittää 50hlö) = 200€

viiniä (puna/valko): 0,5l/hlö, 20€/plo (0,75l) = 670€

kahvin avec, konjakki/likööri: 5€*50kaatoa = 250€

Kuten huomaa, emme tarjoa kuin ruokajuomaksi viiniä ja esim. ruokailun jälkeen baari on vieraille omakustanteinen. Toivoisimme näin, etteivät vieraamme ole ihan sellaisessa örvellyskännissä kuin jos ilmaiseksi saisi niin paljon juoda kuin haluaisi (tullut todistettua sellainenkin edelliskesän häissä samalla kaveriporukalla, kun paikalla oli ilmainen baari). Toinen syy tähän juhlapaikkaan päätymiseen oli, että nyt ei tartte huolehtia ruoista ja juomista sen enempää, kun ne tulee 'talosta'. Ei tartte lähteä Tallinnan ostelemaan viinaksia ja pitää sitten jotakuta boolivahtina...

Olen budjetoinut 400€ pukuun (+alushameeseen+korjauksiin), mutta toivon pääseväni tämän alle...

Ekalla kerralla mun piti ottaa sellainen yksinkertainen empirelinjainen puku, häät oli alle 50 henkeä ja perinteisen ja ei-perinteisen väliltä (ei mitkään the häät, mut jotain perinteitä oli mukana). Sit exä otti itelleen niin juhlavan puvun, et mun oli vähän 'pakko' hankkia kunnon hääpuku (no, se oli vähän heräteostos, ei mikään pakko ollut) Liitto oli lyhyt ja ilmeisesti oman suvun mielestä uusi liitto tulee vähän turhan nopeasti.

Halusin ensin näistä toisista häistä kans pienimuotoiset, mulla joku yksinkertainen puku, mielellään off-white jota voisi käyttää ehkä jossain muuallakin. Sulho on kuitenkin aina halunnut isot häät krumeluureineen (vaikkei niistä sen enempää tiedäkään), joten sillä mennään ja tulee taas näyttävä hääpuku mulle. Toisaalta kun kävin pukuja taas sovittelemassa, niin ihanaahan se taas oli, enkä siis valita

Musta tuntui, et lähinnä lähipiirin painostuksesta olis pitänyt vaan pitää pieni maistraattiseremonia, niin että 'jos nyt täytyy naimisiin taas mennä niin ainakin sit tosi matalalla profiililla ja rahaahan siihen ei tartte kenenkään tuhlata ja täysin turhaahan se on, mutta toivottavasti sitten tällä kertaa kestää'... Juu, menenkin ihan tahalteni naimisiin ja oikein erotakseni. Joten annan loppujen lopuksi piut paut näille aatteille ja pidetään sellaiset häät kun halutaan! Meillä se siis tarkoittaa nyt niitä the häitä (vaikkakaan vessakoreja en aatellut värkätä...).

Tietää että luen ja kirjoitan, mutta päikystä se ei tiiä

Eräs ystäväni sanoi naimisiin mennessään muutama vuosi sitten, että hän aikoo kutsua häihin vain ne ihmiset, jotka ovat aidosti onnellisia siitä, että nämä kaksi ovat menossa naimisiin!! Tätä ohjenuoraa aion itsekin noudattaa!

Meillä myös tämä ohjenuora ja siksipä esim. äitini jää tyynesti pois vieraslistalta. Itse asiassa vähän odotan, milloin tulee jokin kysymys häihin liittyen, että pääsen sanomaan tasan tarkkaan miksi hän ei kutsua saa. Juu, olen vähän ilkeä ja katkera, mutta haluan oikeasti viihtyä häissäni ja juhlia niitä.

Mulla on myös sellainen periaate, että teen kaiken tarpeeksi ajoissa, niin ei sitten stressaa. Toisaalta itsellä myös kokemusta häiden järkkäämisestä. Eniten stressaa sulho ja sulhon vanhemmat, jotka on koko ajan mielellä 'ei vielä tartte' ja 'nytkö jo pitää stressata'. Olen pariin otteeseen jo sanonutkin, että huomattavasti vähemmän stressaa, kun hoitaa ne tärkeimmät ajoissa. Sitten vasta stressaisikin, jos kaikki pitäis hoitaa 3kk tai alle ennen häitä. Nyt ehtii rauhassa askarrella, suunnitella, varailla ja kilpailuttaa.

Meillä on kyllä tämä vastakkainasettelu aina tuon miehen kanssa. jos vaikka järkätään illanistujaisia kaveriporukalle, niin mä haluisin miettiä ruoat ja juomat etukäteen (esim. viikkoa ennen) ja ostaa ne kanssa rauhassa, kun mies tulee ajatelleeksi asiaa vasta tapahtuman aamuna... Ja sit sille tulee paniikki Ja miksi ihmeessä se kuitenkin pitää mua sinä stressaajana..?

Vaikka tiedän, että kaikki vieraamme osaavat kyllä pukeutua oikein ja hyvin juhliimme, tulee meille silti pukukoodi juhlaohjeeseen. Ihan vain sen takia, että mun mielestä se on siihen kiva laittaa ja se usein kutsuihin kuuluu. Koodiksi tulee kuitenkin puku/tumma puku, joka sallii myös eriväristen pukujen käytön (mulle kun on ihan sama, minkä värinen puku vieraalla on) ja toisaalta naisilla saa olla iltapuku, jos haluavat sellaisen laittaa. Mulle on tulossa sellainen kermakakkupuku, että mielelläni otan sinne muutaman iltapukuisen naisen Ja en todellakaan aio tätä jokaiselle ilmoittautujalle erikseen selittää, enkä vaivata best manejä, joten pukukoodi tulee kutsuun.

Kuulun niihin, jotka eivät ymmärrä ärsyyntymistä pukukoodia kohtaan. A) Se ei ole mikään kiveen kirjoitettu (more like guidelines, anyway...). Se antaa vain juhlasta lisäinformaatiota. C) Se ei tarkoita, että morsiusparilla olisi oikeus arvostella vieraittensa pukeutumista. Siis vaikka meille koodi tulee, niin en jää supattelemaan niistä vieraista, jotka eivät koodia noudata, enkä valita niistä foorumeilla tai muuallakaan (huom, huumoria!) Nämä ovat usein juuri sellaisia ennakkoluuloja, joita ihmisillä pukukoodia kohtaan on. Parempi vain olisi, kun uusia sukupolvia kasvatettaisiin ymmärtämään näitä asioita, niin ehkä joskus päästään tästäkin ongelmasta.

Mulle kävi viime kierroksella vähän samoin kuin edellisellä puhujalla. Mies oli niin tyrmistynyt erosta (mun päätös) että halusi, että teen hakemuksen itse. Näin tein, mutta kului kuukausia ennen kuin harkinta-aika alkoi. En nyt muista tarkkoja päivämääriä. Kävin asiasta tiedustelemassa paikallisessa käräjäoikeudessa, kun mitään lappua tai ilmoitusta harkinta-ajan alkamisesta ei minulle kuulunut ja sieltä tosiaan sanottiin, että exäni ei ollut sinne ottanut yhteyttä, siis antanut tietoa siitä, että oli saanut tiedon erostamme.

Viraston ymmärtäväinen täti kyllä lohdutteli, että aikanaan lähtee haastemies viemään sitä kirjettä, ellei miehestä kuulu. Ja että tavalla tai toisella harkinta-aika alkaa. En sitten tiedä miten asia meni, kun en ole exääni ollut missään yhteydessä, mutta sain viimein lapun harkinta-ajan alusta ja viimein eronkin. Ilkeintä asiassa oli se, että olin ottanut miehen nimen vihittäessä, enkä päässyt siitä eroon ennen eron voimaan tuloa (siis ilmaiseksi). Ja tämä samainen mies, joka 'viivytteli' eroa oli se, joka tavallaan vaati, että otan vanhan nimeni takaisin.

^sieltähän se löytyikin Itse en ollut ennen kuullut ko. merkistä, muuten olisin ehkäpä tuosta kanacan CYMBE tunnuksesta voinut jotain päätelläkin. Kiitos!

Kenen puku on oikeasti kyseessä? Haluaisin nimittäin puvusta vähän paremman kuvan (näkisi millainen on oikeasti).

Mauritiukselle ollaan näillä näkymin mekin suuntaamassa (toukokuussa 2010) ja just lähti tarjouspyynnöt sen seitsemään eri matkatoimistoon. Itellä haaveissa Le Victoria, mutta katsotaan josko saavat pääni käännettyä johonkin muuhun...

Oih, olis kyllä niin ihanaa jos vois jättää sen häämatkan miehen järkättäväksi. Mutta kun tuo ihana miekkonen tuntuu ajatelevan, että tässä on vielä aikaa samalla kun on ehdottomasti sitä mieltä että häistä heti seuraavana päivänä täytyy olla matkassa. Eli jotta meillä varmasti on matka, hoitelen sitä itse mieheltä mielipiteitä kysellen. Jos pitäis muuten matkaa järkätä (tai mies aloittaisi matkan hankkimisen ajoissa), niin kyllä luottaisin. Miehellä on enemmän luksusmaku kuin mulla, joten varmasti tulis ihana loma (joskin hinta saattaisi siinä kohtaa hirvittää tätä pihimpää osapuolta parisuhteessamme). Mut en tosiaan halua häntä patistaakaan, joten hoitelen itse.

Hih, eikä se matkakohde tod.näk. olisi edes tullut kovinkaan yllärinä, kun olen jo pitkään sanonut, että Mauritiukselle olen aina haaveillut häämatkalle.

Juuri kävimme hakemassa valkokultasomuksemme Mika Mäkiseltä. Omani kokoa 16,5 ja miehelle taisi tulla 21. Omaani istutettiin minulla jo valmiina ollut timantti ja lysti maksoi 750€. Miehelle ihan tavallinen flakka, mulle tuli sormukseen sellainen oksakuvio, jonka lehdessä timantti on. Sormukseni on juuri sellainen, kun Mika hahmotteli siellä käydessämme, mutta jotenkin olis saanut päähäni, että oksan lehdistä tulisi isommat, kuten näyttämässäni mallikuvassa. Silti olen ihan tyytyväinen. Kehoitan kaikkia kuitenkin ottamaan ne mallikuvat tosissaan ja vääntää sitä pilkkua niin paljon, että se näyttää siltä kuin haluatte.

Kun mulle ensi kertaa järkättiin polttareita, ne oli mulle todella yllätykselliset. Lähinnä siksi, että olis mielestäni kaasolleni ja ystävilleni sanonut, etten voi sietää polttareita enkä sellaisia siis halua. Kaasonani oli siskoni, joka ei polttareiden suunnittelua aloittanut eikä itse asiassa paikalle tullut. Polttarini olivat minulle alkuun juuri sellainen painajainen kuin olin ajatellutkin, typerä puku päälle, jotain tehtävälappuja käteen ja arteenetsintään. Koetin pitää jotain hymyä naamassa, mutta että oli kurjaa. Sitten mentiin puistoon piknikille, jossa sain sitten sanotuksi, että tämä ei ole sitä mitä haluan ja olen teille paljon kivempaa seuraa, jos saan ottaa edes tämän puvun pois. Siihen suostuttiin. Menimme sitten polkuautoilemaan, tekemään ruokaa yhden kaverini luokse, saunomaan (jossa sain jalkahoitoa) ja lopuksi baariin. Loppuilta oli mielestäni jopa mukavaa ja olin baarissa tosi menossa mukana.

Jälkeenpäin sain kuulla, että kaikki muut ystäväni olivat olleet sitä mieltä, ettei mitään nolausta ja pukeutumista, paitsi yksi ystäväni, joka oli runnonut ne ohjelmaan, koska 'niitä pitää polttareissa olla'. Tämä yksi oli tietenkin pukuni poistamisesta ollut vähän harmissaan. Muut olivat harmissaan lähinnä siitä, etteivät olleet enemmistönä pitäneet puoliaan.

Nyt uudella kierroksella olen ottanut best manikseni parhaan ystäväni, joka oli järkkäämässä myös viime polttareitani ja kuuli niistä myös vuodatukseni. Vaikka olen nytkin sanonut, etten polttareita tarvitse, taitaa sellaiset olla kuitenkin tulossa. Kun tällä kertaa tiedän siitä kuitenkin etukäteen, olen vähän best manille siis vihjaillut, että ihan sellainen syödään hyvää ja katsotaan leffaa -ilta olisi varsin mukava. Luultavasti tulee kuitenkin jotain ohjelmaakin, mutta luotan best maniini, ettei tule mitään, mistä en sinänsä pitäisi. Ei ainakaan pukeutumista.

Itse ensin mietin ja surkuttelin itselleni jotain korsetti/sukkanauhaliivihärpäkettä, jolla saisi mun kapean puvun alla mun erinäiset möykyt vähän tasoittumaan. Sitten muistin, mikä ihana mies mulla onkaan, eli kaikki hääalusvaatteisto on kyllä ihan mua itseäni varten, ei se mies niitä (kauaa) katsele. Ajattelin siis päätyä oman mukavuuteni takia johonkin kiinteyttävään sukkahousuun, jonka alle sit vähän sexymmät ja kalliimmat liivit ja pikkupöksyt. Tosin taidan ottaa sukkikset pois puvun alta ihan omin nokkineni, jos jaksaa häähumuttelun jälkeen, saa mies sitten nähdä mun muun asustuksen pukuni riisuttuaan.

No, pakko kertoa, että ensimmäisessä avioliitossani tuli mieleen, että pitäisikö vain perua koko roska. Mutta uskottelin sitten itselleni, että se on vain sitoutumiskammoa ja häästressiä ja 'kyllä se siitä'. Olisi vain ollut paljon parempi lopettaa suhde ennen häitä, kun hääpäivänä ahdistaa se, että tuon miehen kanssa joutuu tässä nököttämään ja hääyötä odotin kauhulla. Suurin virheeni elämässäni oli mennä silloin naimisiin, mutta kun pelotti niin kovasti perua häitä kun kaikki oli jo niin pitkälle suunniteltua, pelotti muiden reaktiot eroon jne. No, erosimme (lue: erosin miehestäni) sitten alle puolen vuoden avioliiton jälkeen.

Nyt on aivan eri fiilis, ja ilmeisesti se oikea fiilis mennä naimisiin. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan ja tahdon sanoa tulevalle miehelleni, että tahdon rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa. Ja tarkoitan sitä

En silti tarkoita, että jos et ole onnesi kukkuloilla niin eroa vain kehiin. Kaikilla parisuhteet ovat erilaisia, minulla nyt vain kävi näin

^Siihen rahanmenoon olen kyllä valmistautunut tässä hääoperaatiossa No, jospa otan puvun kuvan messiin ja käväisen kyselemässä...

Gaah! Löysin mielestäni niin ihanan hääpuvun: http://www.maggiesottero.com/dress.aspx?pa...mp;style=SD5237

Ihanaa se, että on tollainen hento ja kapealinjainen ja halterneck. En oikeastaan halua perinteistä pelkkää mosiussatiinista pukua kirjailuilla ja ylisuurella alaosalla, jolla hankala istua (koettu on sellainenkin puku...)

Mutta, mutta... Olen 167cm pitkä, pullea, joskin tiimalasivartaloinen johtuen E-kupistani ja kivoista lanteistani. Tarvitsen kuitenkin kunnon tukea varustukselleni, mutta saako tuohon pukuun jotkut liivit (Unique Bralla ei kokoja tänne asti)? Mielipiteitä, neuvoja?? Selkä ainakin mielestäni todella alas avonainen tässä puvussa vaikka irto-olkaimiset (halteriksi muokattavat) liivit muuten löytäisin. Help! Jatkanko vain puvun etsintää.. Onneksi on kuitenkin yli vuosi vielä aikaa

Mulla taas oma äiti onnistui niin totaalisesti pilaamaan kihlajaisiloni, että välillä vieläkin masentaa häitä miettiessä, vaikka muuten hääjärkkäämisestä kovasti pidänkin. Meillä tarina on sellainen, että olen kerran aiemminkin ollut naimisissa ja ero tuli pikaisesti (mutta tällöin naimisiin menon taustalla oli itsellä sellainen todella huono aate, että kun nyt ollaan oltu niin kauan yhdessä, niin kyllä se tästä alkaa toimia...). Hyvin pian eron jälkeen tuli seurustelukumppaniksi nykyinen mieheni ja tuleva aviomieheni, jonka olen tuntenut itse asiassa pidempään kuin ex-mieheni ja nyt kaikki tuntuu oikealta, viimein. Opin viime liittoni virheistä useammallakin tapaa enkä ole menossa naimisiin mistään hetken puuskasta tms.

I alla fall, kun meistä molemmista tuntuu, että olisimme tunteneet toisemme jo iät ajat (olemme siis olleet hyviä ystäviä kaaauan, vaikka yhdessä olemme suhteessa olleet vähemmän aikaa) ja molemmilla selvä aikomus viettää tämän henkilön kanssa vanhuuspäivätkin, menimme kihloihin. Olimme onnellisia, vaikka tuleva kaasoni vitsailikin aiemmasta erostani kun hänelle kerroin tulevasta tehtävästään. Myös siskoni näytti iloiselta puolestani, kun hän sai kuulla. Mutta, mutta... Äitini veti hiljaiseksi, kun kerroin ensi kesään tähdätyistä häistä. Siskoni, joka oli myös paikalla mutta oli tiennyt jo pari päivää kihlautumisestamme, kanssa puhelimme häistä ja lopulta äitini sai tokaistua, että hän ja isäpuoleni ovat lähinnä miettineet, että 'kuinka kauan sinä jaksat tuota R:n (mieheni) juomista katsella'. Minulla meni vähän sanat väärään kurkkuun. Äitini vain jatkoi, että kun miehelläni on tapana ottaa alkoholia, niin se käy niin kalliiksi ja jään lopulta itse sitten hoitamaan meidän lapsia (joita ei ole vielä edes suunnitteilla), kun samalla mieheni juo meidän kaikki rahat. Vertasi sitten ihan suoraankin miestäni omaan exäänsä, omaan isääni, joka oli näin juuri tehnyt. Siis juu, juohan mieheni viikonloppuisin kavereiden kanssa tuopillisia, mutta ei nyt ihan siinä määrässä kuin mitä isäni aikoinaan (ja nykyisinkin) tekee.

Soitin vielä myöhemmin äidilleni selventääkseni asiaa, jos nyt vaikka olisin ymmärtänyt ihan väärin ja/tai hän oli ollut vain jossain shokissa kihlautumisestamme ja nyt olisi mieli muuttunut. Mutta ei. Vielä vuolaammin sanoin haukkui mieheni, tämän juomisen, ei kelpaa ikinä isäksi ja kamala tulevaisuus täynnä murheita on edessämme. Ihanaa kihlajaisviikkoa siis meille.

Sen koommin en ole äitini kanssa puhunut ja jos ei hänen puoleltaan ala tulemaan (minulle mielellään anelevaa ja vuolasta, mieheni on huomattavasti anteeksiantavampaa tyyppiä noin 'kamalaksi mieheksi') anteeksipyyntöä, niin taitaapi jäädä kutsu häihin saamatta. En kyllä edelleenkään tiedä, onko perimmäinen syy tuohon negatiivisuuteen tosiaan heidän huono tuntemus miehestäni vai pilalle mennyt ensimmäinen avioitumiseni.. Ensimmäisessä tapauksessa TÄMÄ onkin juuri se oikea tapa saada tutustua sulkkiini paremmin. Toisessa tapauksessa voisin nyt kuitenkin olettaa kolmattakymmentä käyvänä aikuisena ja omavaraisena naisihmisenä, että saan tehdä omat päätökseni ja virheeni, jos sellaiseksi paljastuu. Äitiäni ei kuitenkaan missään vaiheessa oltu ajateltu kustantavan häitämme missään mitassa ja näin hänelle myös mainitsin kun häistä puhuttiin ennen tuota avautumista...

Onneksi sulkin vanhemmat (kunnon suurkuluttajia molemmat, mutta 25v. onnellisesti yhdessä olleet) ovat puolestamme onnellisia ja on kivaa sitten liittyä tähän uuteen sukuun.

äänestin Meidän häitä, koska jotenkin on omalle kohdalle osunut Satuhäistä aina sellainen pariskunta, josta digiboxin inforuudusta kerrotaan, että 'morsian X ja sulhanen Y ovat siinä suhteessa erikoinen pari, että he eivät ole olleet esiaviollisessa suhteessa ja muuttavat yhteiseen asuntoon vasta häiden jälkeen'. Ihan kiva heille ja hienoja häitähän nämä ovat ja pariskunnat useimmiten olleet ihquja, mutta kun se on se sama juttu JOKA kerta... Välillä pyörii päässä, että osunkohan johonkin 'päiväni-murmelina-hääohjelmien-suhteen'...

bwahaha! Mun kavereille (ja koska kaverimme ovat pääsääntöisesti yhteisiä, myös sulhon kavereille) ja sukulaisille on jo aikaa sitten terävöittynyt, että minä olen se viimeinen ihminen, joka antautuu institutionaalisen kirkon meininkeihin. Kuten nyt kirkkohäihin. Ainakin tähän asti.

Ensimmäisen kerran kun vihille menin, mentiin päivää ennen maistraatiissa suorittamaan se pikkuseremonia, mutta täysi hääpukuni päällä, kun otimme hääkuvat sinä päivänä. Varsinaisena hääpäivänä vieraat oli kutsuttu suoraan juhlapaikalle ja kutsussa ilmoitettiin seremonian alkavan asilloin ja silloin ja juhlan alkavan sen jälkeen. Eräs ystävämme toimi silloin 'pappinamme' ja piti oikein koskettavan puheen ja kaikki tätä 'siviiliseremoniaamme' kiittelivät. Tosin joukossa niitäkin, jotka luulivat tätä ystäväämme papiksi ja yksi silloisen miehen ystäväpariskunta (joka oli piakkoin itse alkamassa häitä suunnittelemaan) oli tainnut jopa pyytää tätä samaa 'pappia' omiin häihinsä.

No, tällä kertaa miehelläni on aina ollut mielessä kirkkohäät ja aina välillä on tuskastellut, kun eihän se nyt sitten tapahdu, kun ei morsmaikku kuulu kirkkoon. Ei kuitenkaan ole sen enempää ahdistunut asiasta. Sanoin kuitenkin sulholle, että nämä on sunkin häät ja voidaan tehdä niinkuin sä haluat, jos se on sulle tärkeää. Ja kun sulho inhoaa maistraatteja (tila on niin pieni ja usein paikkana koruton), niin vaihtoehtoina joko kirkollinen siunaus tai maistraatin täti/setä juhlapaikalle vihkimään.

Itse asiassa, kun menin siskolleni (joka morsiusneidoksi kait tulee) sanomaan, että voipi tulla ihan kirkossa seremonia, niin sitä se kauhisteli Ja huomautti vielä asiasta äidilleni, päivitellen. No, mitä en mieheni takia tekisi...

Miehen (lähi)suvulta ei ole kuulunut kommenttia meidän hääjärjestelysuunnitelmista ja tuntuu olevan heille ilon aihe tämä meidän avioituminen oli sitten vihkijänä kuka tahansa. tosin on tuo miehen isäkin kirkosta eronnut.

Surullista kuulla, että tuollaisia kommentteja on muille tullut siviilivihkimisestä... Eivät varmaan tosiaan usko, että voi se olla yhtä hieno (ellei jopa hienompi) kuin kirkkokin, ennen kuin itse näkevät. No, 'käännytetään' vaikka yksi kerrallaan, eh? Jaksamisia kaikille asian kanssa painiville! Muistuttakaapa vaikka vähän avioliittolaista ja uskonvapaudesta noille tiukkapipoille

Kaaauan ennen kihlautumistamme mieheni joskus jutteli, että jos häät pitää joskus järjestää, niin hän taitaa kysyä bestmaniksi todella hyvää kaveriaan, jonka bestmanina hän itse oli. No, ei siinä mitään, kaveri on ihana ihminen, jonka kanssa tulen itsekin kovasti juttuun, mutta jäin juuri pohtimaan millainen tämä kaveri olisi sitten juhlia järjestelemässä. Vähän kun on hänessä sellaista 'taiteilevaa' mentaliteettia, vaikka vastuullinen henkilö onkin.

No, kun asiasta alettiin vähän ennen kihlautumista puhumaan uudelleen, sanoin miehelleni, että tämä BM käy kyllä, mutta miten luulet hänen osallistuvan järjestämiseen. Mies sanoi siihen, että on hän sitä itsekin miettinyt ja itse asiassa on ajatellut jos voisi ottaa useamman bestmanin. Tärkeimmäksi bestmaniksi sellaisen kaverin, jolta luonnistuvat puheet ja järkkääminen (ja on tietysti myös meidän molempien hyvä kaveri ja tämän tyypin kanssa mieheni eniten nykyisin aikaansa viettelee). Siihen sitten lisäksi tämän aiemmin mietityn bestmanin ja vielä päälle yhden lapsuudenkaverinsa, joka onkin niistä sitten se, jota en pahemmin tunne. Tähän lapsuudenkaveriin olin jo vähän pistämässä 'tossuani väliin', mutta mies vain sanoi, että (vaikka kaveri sitä tuskin muistaa) olivat joskus tosi nuorina luvanneet toimia toistensa bestmaneinä. Mitä minä siihen lupaukseen väliin tulisin.

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen mieheni valintoihin, koska saa vierelleen ne kaverit, jotka haluaa. Aion vielä järkätä pojille sellaiset iltamat, jossa vähän kyselen, mitä kukin haluaa tehdä. Vaikka tuo mieheni kyllä tokaisi, että totta kai BM puheen pitää. Ei se niin ihan selviö voi olla... Mutta, suoraan topicciin siis: vaikka olisi valinnut kenet, kyllä minä sen niellyt olisin, vaikka asiasta keskusteltiinkin. ei hänkään minun miespuoliseen 'kaasooni' mitään sanonut. Onneksi on vierellä oikea kumppani, kun oltiin lopulta samoilla linjoilla tämän hääväen valinnassa.

Meillä tulee hyvin tod.näk olemaan niin, että sulholle tulee kolme bestmania, kun on niin kaveririkas ja mulle tulee mun lähin ystävä mun bestmaniksi. On siis mies hänkin, paras ystäväni. Ja bestman nimitykseltään, kun ei halua kaason titteliä. Eipä se siihen titteliin taida kuitenkaan kaatua. Mua ei haittaa, sulhoa ei haittaa, joten eipä pitäis haitata ketään muutakaan. Vähän tuo sulho naureskeli, että laitetaanko mekkoon mun 'kaaso' vaiko hänen 'sulhaspojat'. Taitavat kuitenkin kaikki päätyä ihan pukuihin