Mai2010

Hellunheila: ihan normisettiä tuo vuokraus asia. Ainakin esim. Katariinan vuokrapuvut ovat ruuhkaisimpana kesäaikana menossa joka viikko. Puku tulee siis asiakkaalta maanantaina liikkeeseen, käy pesussa, tehdään sopivaksi seuraavalle ja annetaan uudelle asiakkaalle mukaan torstaina. Eli esimerkiksi jos häät on elokuun lopulla on keväällä varattu puku voinut kesän aikana käydä yli kymmenelläkin asiakkaalla.

Kun Kela-korttia ei alkanut kuulua, soitin kelalle ja homma eteni. Soitosta meni noin viikko, että sain kortin. Eli edelleen on niin, että jos vanha kelakortti on kuvallinen, ei uutta tule automaattisesti, vaikka joka puolella sanotaankin, että kelakortti tulee sitten postissa.

Ite tein niin, että otin lompakosta kaikki kortit ja tein listan mihin joka paikkaan nimestä pitää ilmoittaa. Soittelin listaa läpi ja pikkuhiljaa kaikki kortit lompakosta on uusiutunut. Uutta passia en ole vielä hakenut, kun ajattelin, että ehkä haen passin sitten kun tiedän sille olevan tarvetta...

Oi, kuulosti niin tutulta. Munkin miehen käsitys romantiikasta on tyyliin, että no justhan mää siivosin -osastoa. Ja olenkin kuluneiden neljän vuoden aikana oppinut, että jos haluan jotakin romanttista, joudun järjestämään sen itse

Omasta kosinnasta fiilikset oli hyvin samanlaiset. Kirjoitin siitä muun muassa tarkemmin muistaakseni tuonne penkin alle mennyt kosinta -osioon. Jouduin vielä muutama viikko kosinnan jälkeen tarkistamaan sulhaselta, että haluaako hän todella naimisiin, kun aina kun otin asian puheeksi, mies jotenkin silminnähden kiristyi tai suuttui.

Vastaan lähinnä nyt rohkaistakseni, että kyllä siitä pääsee yli. Kihlaushetkellä ja vielä päiviä sen jälkeen itsellä oli vaan paska fiilis. Mietin, että olipa perseestä koko homma ja miksi musta ei tuntunut miltään. Enimmäkseen vaan harmitti koko asia ja harmistusta vain pahensi se, että jotenkin tiedostin, että tätähän mää oon odottanut ja tämänhän piti olla aivan hullun onnellista ja ihanaa.

Vielä samana iltana otin pienen rasian ja menin istumaan miestä vastapäätä sohvan rahille. Ojensin rasian miehelle ja saoin, että voitaisko ottaa uusiksi. Mies oli aivan, että mitä ihmettä, mitä täällä rasiassa on. Sanoin, että ei sillä oo mitään väliä, mutta nyt, pyydä uudestaan ja tällä kertaa Vaimoksi. ("kosiessaan" mies kysyi kihloihin, mikä mulle oli se raivostuksen paikka...)

Nykyisin oikeesti naurattaa tuo juttu. Vaikka kihlauksesta ei ole vielä vuottakaan. Olen muokkaillut omia muistojani tilanteesta tietoisesti sekä kihlaustapahtumasta muille kerrottaessa olen värittänyt asiaa huumorilla. muun muassa se, että vastasin kosintaan painokkaasti, että "siis yritätkö sää pyytää mua sun vaimoksi" on aina tarinassa mukana. Ei kannata jäädä rypemään siihen harmitukseen, eikä varsinkaan paisutella sitä muistelemalla ja selittämällä ihmisille kaikkea, mitä mies teki väärin. Kaiva (vaikka väkisin) tilanteesta hyvät asiat ja mieti vain niitä.

Ja nyt kun rupeatte häitä miettimään, kannattaa itse järjestää itselle ne romanttiset asiat siihen hommaan mukaan. Me mentiin naimisiin hyvin pienesti. Tärkeintä oli kuitenkin, että molemmat viihtyivät ja tunsivat olonsa hyväksi. Minä luovuin monista "haaveista", mutta sain maailman ihanimman miehen puolisokseni. Ja koska hän on minulle rakkain kaikessa epäromanttisuudessaan, tein kompromisseja ilolla, sillä suurinta onnea oli nähdä mies hääpäivänä onnellisena

Myös täällä on keskusteltu aiheesta.

Me ei käyty kuvissa ollenkaan, enkä ole katunut. Ihan hyviä "kiitoskortti" -kuvia ja muitakin tuli hääjuhlapaikalla siskon ottamana. Kuvattavaksi juhlapaikalla olleelle sohvalle taisimme istahtaa pääruuan ja jälkiruuan välissä, eli ennen kakun leikkausta.

Minä en kyllä lähtisi sellaisiin häihin ollenkaan, jossa hääpari on jo mennyt naimisiin. Jää se tärkein osa näkemättä. Jotenkin vaan suunnattomasti ärsyttää sellainen.

No hohhoijaa, vihkiminen ja häät on ihan eri asia Häät voi pitää vaikka vuosia vihkimisen jälkeen. Siihen on vaan aikojen saatossa totuttu, että ne on samana päivänä... kirkon ylivaltaa

Ite ajattelin joskus, että me tehtäis niin, että joku kuvais vihkimisen ja sitten vedettäis se alotus videon kanssa synkroon niin, että ihmiset luulis olevansa vihkimisessä. Ihmiset istuis tai seisois valkokankaan suuntaan, me käveltäis niitten keskeltä sinne eteen ja istuttais sivuun, kun vihkiminen näkyis siinä kankaalla. Kun se ois ohi, noustais siihen käytävän keskelle seisomaan, niin kuin oltais käännytty ympäri siitä vihkimisestä. Sitte käveltäis pois tai sitten onnittelu vois lähtee suoraan siitä.

Toinen ajatus joka oli tarkoitus toteuttaa, mutta jotenkin jäi. Niin ois ollu läppärillä päättymättömällä syötöllä diashow vihkimisessä otetuista valokuvista. Läppäri ois voinu olla sijoitettuna vaikka lahjapöydälle tms.

Meillä vihkiminen ei "näkynyt" juhlassa mitenkään. Käveltiin vihkimisestä suoraan juhlaan, joka alkoi onnitteluhalauksilla ja maljalla.

Tää on kyllä aviomiehen, ei enää sulhasen, suusta, mutta kerron kumminkin, kun oon niin mielissäni

Teen kaverin kaverin hääpukuun korjaukset ja sovitin pukua eilen itselleni nähdäkseni laskeutuuko helma oikein. Pyysin miestä apuun hoitamaan nyörityksen. Puku on runsas, helmikirjailtu, kunnon satiininen prinsessa unelma, jollaiseksi morsiuspuku yleensä mielletään.

Peilin edessä töröttäessäni mies totesi, että omasi oli kauniinpi. Itsellänihän oli hääpäivänä valkoinen pellavainen puolihame ja HM:ltä ostettu lyhythihainen kauluspaita. Olen ehkä muutamaan otteeseen ääneen harmitellutkin, kun omalta kohdalta kaikki ne prinsessaunelmat jäi kokeilematta... Ei harmita enää. Ihana mies

Me käytiin ihan (pankin) asianajajan juttusilla tekemässä asiakirja. Halusimme sellaisen ehdon, joka on tosiaan voimassa vain avioliiton päättyessä eroon. Eli ei jommankumman puolison kuollessa. Lisäksi avioehto ei koske kaikkea omaisuutta vain vaan molempien perintönä ja lahjana saamaa omaisuutta sekä ennen avioliittoa olevaa omaisuutta. Sanamuodot oli sen verran kinkkisiä, ettei mielestäni tällaisesta asiasta maksaminen asiantuntijalle ollut huono vaihtoehto. Muistaakseni homma kustansi 250 plus maistraatin rekisteröintimaksu 48.

Mun kaaso oli ihan ite osannu hoitaa homman ja varautunut juurikin "ensiapupakkauksen" tyyliin kaikkeen.

Yks tärkee kuitenkin, mikä häneltä puuttui, ja mitä noissakaan listoissa ei ollut on.

VESIPULLO!!

Hoi Naiset! Sellaisen normi satiinipuvun voi pestä itsekin. Nurinpäin ja pesukoneeseen. 40 astetta ja pesuaineet perään. Niin ne vuokrapuvut hääpukuliikkeissäkin pestään.

^ En tietenkään tiedä, millainen tilanne kokonaisuudessaan oli, koska en ollut paikalla (yllättävää) tai tunne miestäsi, mutta saattoiko "kakistelu" ja "yninä" johtua jännittämisestä? Jos näin oli, on mielestäni vähän kohtuutonta pahoittaa mielensä ja kuitata kosinnan menneen penkin alle, jos toista on jännittänyt kosinta niin paljon, että se on vaikuttanut kosintatilanteeseen.

Kyllä jälkeen päin kysäisin, että meinasko jännittää ja onko se koko päivän jännittäny ja suunnitellu. Ei kuulemma kumpaakaan. Se (mun mies siis) on kyllä sellanen hetkessä eläjä. Jotenkin tilanteessa harmitti itellä, että se pyysi kihloihin, eikä naimisiin tai vaimoksi, vaikka nimenomaan on joskus puhuttu asiasta. Siis, että kihlaus tapahtuu, kun pyydetään vaimoksi, Kihloihin ei sinällään tarvitse jotenkin erikseen "mennä".

Mutta toki pääasia, kuten Tinkelbellkin totesi, on että olemme onnellisesti yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mutta ei tuossa kihlaushetkessä mitään kerrottavaa jälkipolville ole.

Meidät vihki juuri tuo Bovellan. Mulle jäi hyvin lämminhenkinen ja mukava olo kyseisestä ihmisestä. Toisaalta ei kyllä ehoteltukaan mitään "ylimääräistä".

Ei oltu etukäteen yhteydessä. Ja ennen vihkimisen alkua hän selitti meille tilaisuuden kulun läpi ja kysyi tuleeko sormusten vaihtoa/sormuksen antoa. En muista kysyikö, että tuleeko mitään muuta (esim. laulua tms.) ei varmaan kysynyt. Että taitaa tosiaan olla kovin vahva kaavassa pitäytyjä.

Kyllä mulla sieppas, kun mies kysyi kakistelun jälkeen, että mennäänkö kihloihin. Purin hammasta, etten märise tai sano rumasti takasin, että no ei varmasti, vaan naimisiin haluan... Kysyin vastaukseksi, että yritätkö sää pyytää mua sun vaimoksi. Johon se ynisi myöntävän vastauksen. Tilanteesta oli romantiikka kaukana, kun kyseessä oli jouluaattoilta, eikä mies ollut hankkinut mulle mitään joululahjaa... En ollu sitten ihan varma, kosiko se kuitatakseen sen joululahjan puutteen vai mistä oli kyse.

No nyt ollaan kuitenkin jo ihan onnellisesti naimisissa, niin lopputulos oli kuitenkin haluttu, vaikka kyllä mun mielestä tässä kohtaa voidaan puhua jo melko penkin alle menneestä kosinnasta...

Meidän häät ei ollu mitenkään iso projekti eikä niitä suunniteltu kuukausi kaupalla. Ajattelin, että jos häistä tulee "liian suuri" asia, niin toki sieltä onnen kukkuloilta on tultava alaskin.

Heti häiden jälkeen oli tosi onnellinen ja jotenkin koko elämä oli seesteistä ja ihanaa. Nyt häistä on lähes kaksi kuukautta ja olo on aivan toisenlainen. Oon jotenkin hirveän harmissani, etten missään vaiheessa saanut hössöttää ja järjestellä. Koko homma meni ohi niin hujauksessa: kihlauksesta aina häämatkan loppuun asti ei aikaakaan kulunut kuin kolme ja puoli kuukautta. Kaikki meni vaan jotenkin ohi, enkä mää ehtinyt mukaan. Lisäksi mietin nykyisin paljon sitäkin, että no tässäkö tää nyt sitten on. Eli näin ollaan ja meille ei tapahu enää ikinä mitään...

No mulla oli tällanen yksinkertanen kimppu, jossa on peikonpähkinän oksa, gerbera ja kaksi neilikkaa. AIVAN IHANA

Pääasiallisesti pidän kokoajan. Etukäteen kauhistelin, että mitähän siitä tulee, kun en osaa käyttää koruja muutenkaan. Sormuksia en ole käyttänyt ikinä aiemmin. Tämän vuoksi suunnittelinkin sormukseni sellaisiksi, ettei timantit nouse pinnasta ja reunat on sileät. Halusin pienet ja käytännölliset sormukset, jotta voin pitää niitä kokoajan. Toki ihon rasvauksen ajaksi riisun sormukset hetkeksi pois.

Taikinoihin en kuitenkaan sormuksiani upota ja nyt remontoidessa on huomannut riisuvansa timantit useammin. Mies yhtenäpäivänä jo huomauttikin, että missä on vaimon sormukset, kun eivät ole sormessa...

Oletteko te, joilla on ollut salahäät / pienet häät, saaneet jälkikäteen onnittelukortteja / lahjoja? Me ei olla saatu mitään (ainakaan vielä), vaikka häistä on nyt 2½ viikkoa ja ainakin minun puolen suku sai tiedon häistä häiden seuraavana päivänä.. en kaipaa lahjoja, mutta onnittelukortteja.. Vai onko ihan hölmöä odottaa mitään? Edes omilta vanhemmilta..?

No jotkut eivät ole muistaneet meitä henkilökohtaisesti ollenkaan. Mutta kun äiti ilmoitteli naimisiin menostamme sisaruksilleen, ovat he kyllä onnitelleen häntä ja isääni... Joiltakin on tullut sitten tekstareita mullekin.

Kovin ihmeissäni olen ollut siitä, että sulhasen äidin sukulaiset ovat muistaneet isolla rahalla, vaikkei heitä ketään ollut kutsuttu häihin. Saimme siis rahaa henkilöiltä, joita emme ole koskaan tavanneet ja tuskin koskaan tapaamme.

Häissämme oli paikalla minun sisarukseni ja vanhempani sekä sulhasen äiti ja mummo. Siskoni vasta nauroikin, että kukaan häihin kutsutuista ei muistanut meitä mitenkään. Arvostan kuitenkin suuresti kaikkien panostusta häidemme suhteen. Mun vanhemmat kustansivat häät/yhteisen ruokailun. Sulhasen äiti ja mummo maksoivat meidän häämatkan. Isosiskoni hoiti suurimman osan käytännönjärjestelyistä häiden ja polttareittei suhteen. Nuoremmat sisarukseni olivat vihkimisessä todistajina. Keneltäkään en oo mitään erillistä lahjaa odottanutkaan.

Mielenkiinnolla olen kuitenkin seurannut sitä, että sulhasen äidin suku on muistanut (jopa rahalla), sulhasen kummit lahjoilla, mutta oman puoleni suku ainakaan isän puolelta ei ole noteerannut asiaa mitenkään... Jotenkin odotinkin, että ihmiset ajattelevat, että kun kerta ei ole kutsuttu häihin, ei asiaa tarvi mitenkään huomioida.

Huomautanpa tänne, vaikka asia taitaa olla tässäkin ketjussa jo monesti todettu...

Kela-kortti EI tule automaattisesti, jos vanha kortti on kuvallinen. Vaikka maitraatissa sanoisivat mitä, niin KELA ei ymmärrä lähettää uutta entisen kuvallisen kortin tilalle.

En itkenyt. Ihme kyllä. Muutaman niiskauksen vedin, kun iskä onnitteli ja halas ja oli itse selvästi kovin liikuttunut. Samoin iskän puheen aikana piti keskittyä enempi. Mutta vihkimisessä lähinnä vaan hymyilytti kovasti ja muutenkin oli iloiset juhlat Ollaan sellasta märisijäkansaa äitin ja siskojen kanssa, että valmiiksi vähän jännitti, josko koko päivä menee itkeä tuhertaessa.

voimapihdit. Itsehän annoin sen brasilian vahauksen (minulla). Molemmat liittyy vahvasti seurustelun alkuaikojen vitsailuun. Mutta olin erityisen mielissäni, että mies oli muistanut asian!!

Tuo Norah Jones on aivan ihana.

Essi Wuorelalla on sellainen, kun Et empimään enää kai jää. Tätä oon aina haaveillu omaksi häävalssiksi.. vaikkei me taidetakaan tanssia. Tulee vaan niin hirvee itku Sanat on musta aivan huiput häitä ajatellen!

No ei todellakaan ole. Varsinkin, jos tuleva morsian on asiasta jo joskus vihjannut, niin kosi ilman sormusta tai askartele vastaava symboli vaikka tuohesta tai puusta tai paperista tms.

Nykysin otetaan ihan turhia ja liikoja paineita elokuvien osoittamien esimerkkien vuoksi. Ei kosinnan tarvi olla mitään elämää suurempaa teatteria, jossa kaikilla on vuorosanat ja rekvisiitan tulee olla kunnossa. Kaksistaan vietetty herkkä hetki sohvalla yhteisestä tulevaisuudesta sopien voi olla paljon romanttisempi.

Onnea hyvästä ja onnellisesta päätöksestä Toivottavasti mysö vastaus on toivottu ja oikea, kun kysymyksen esittämisen aika tulee Tsemppiä!

Osaisko joku sanoa, että mihin kaikkialle tuo nimenmuutos pitää itse ilmoittaa? Eikös tietyille instansseille mee tieto maistraatista automaattisesti, kun monet firmathan ottaa osotteen muutoksenkin väestörekisteristä automaattisesti?

Siis mihin kaikkialle pitää soitella ja mitä kaikkea pitää muistaa, kun nimi vaihtuu?

Meinaa jo vähän ressata... vielä aikaa orjentoitua uuteen nimeen 2 viikkoa

Näillä näkymin meitä tulaan heittelemään kauranjyvillä maistraatin ja juhlapaikan välisessä puistossa. Kävelemme puiston läpi ravintolaan, jossa juhlimme. Luultavasti juhlaväki tulee meitä puiston puolelle vastaan, sillä ravintolan pihassa ei saa "sotkea" ja maistraatista tullaan ulos bussipydäkille... ei kovin ylellistä, rauhallista, juhlavaa tai muutenkaan toimivaa

En mää odota, että meidän todistajat tulisi minkään kantamusten kanssa. Siskon kanssa on sovittu, että hän ottaa valokuvia vihkimisestä, eli kuvaushomma on hänen roolinsa. Pikkuveljen rooli on vaan seistä töröttää paikalla ja kirjoittaa nimi paperiin. Jossain vaiheessa mietin, että josko veli videokuvais, jotta porukatkin sitten myöhemmin näkis sen vihkimisen, mutta nyt on päätetty, että valokuvat saa riittää.

Vihkimisen jälkeen menemme suuremmalla porukalla syömään, mutta koska todistajina on perheenjäsenet, en todellakaan odota mitään lahjoja.