lingonberry

Rouva
  • Viestit

    526
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by lingonberry


  1. Katli: Ostimme Sinellistä puutikkuja, jotka maalasimme valkoisiksi. Nauhana käytimme satiininauhaa, joka kyllä tulee hiukan kalliimmaksi kuin esim. lastusatiininauha. Meillä noita huiskuja oli vain 12 kappaletta, mutta niistä sai kivan kujan aikaiseksi :)


  2. Meillä häistä on vielä aika vähän aikaa, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että häävideoon panostaminen oli todella hyvä asia - siitä jää aivan ihanat muistot. Mielestämme video oli hintansa arvoinen.

    Olemme katsoneet videota lähes joka viikko, mutta lähinnä tiettyjä "kohtauksia" eli valikkomahdollisuus on ollut meillä todella toimiva. Ainakaan meitä morsiusparia videointi ei haitannut ollenkaan! Joistain vieraista näki videolta, etteivät he välttämättä välittäisi olla kuvattavana (tosin eihän vieraita ole pakko kuvata yksittäin, niin kuin meidän kuvaajamme teki, vaikka siitäkin jää tosi ihanat muistot! :)) Yleiseen tunnelmaan ja rentouteen videokuvaus ei kuitenkaan vaikuttanut mielestäni mitenkään. On ihanaa, että hääpäivän onnellisiin tunnelmiin pääsee palaamaan videon avulla kerta toisensa jälkeen! :-X


  3. Häämme Vesilinnassa on nyt vietetty ja kaikki sujui todella hyvin! :girl_smile: Vesilinnan henkilökunta on mukavaa ja avuliasta, ruoat ovat todellista huippuluokkaa ja paikkana Vesilinna on ainutlaatuinen :girl_smile: Meillä oli vieraita 90 henkilöä ja kustannukset olivat noin 5500e (menu 43e + juomat, tilavuokraa jne. ei ollut). Ei voi kuin suositella!


  4. Meillä oli ensin varattuna tuolta Lehtiseltä studiokuvaus, mutta päädyimmekin ottamaan koko päivän dokumentaarisen kuvauksen ja kuvaajaksi tulee sulhaseni tuttu taitava kuvaaja.

    Mielestäni yksi käsitelty kuva on aika vähän. Tosin en kyllä tiedä, mikä se yleinen määrä käsiteltyjä kuvia edes on...

    Meille tulee myös videokuvaaja vihkimisestä alkaen, joten ainakin pitäisi jäädä paljon muistoja :girl_haha:


  5. ^ Kukkapallot vaikuttavat söpöiltä, tsemppiä niiden tekemiseen :girl_smile:

    Tässä lisää ideoita, jos joku joskus kaipailee.

    Tällainen idea tuli vastaan:

    gallery_30504_773_88238.png

    Tosin noita ei välttämättä voi laittaa katosta roikkumaan, koska kukat eivät sitten näy kunnolla. Mielestäni söpö idea muuten :girl_smile:

    Narupallot ovat myös nättejä:

    gallery_30504_773_58400.png

    Jos katto on matalampi, niin aloittajan kynttiläidea olisi todella nätti:

    gallery_30504_773_73552.png

    Tässä hiukan jännittävämpi idea :girl_haha: Tosin nuo valokaapelit olisivat kauniita, mutta varmasti myös hintavia...

    gallery_30504_773_49290.png

    Paperinaruja:

    gallery_30504_773_79452.png

    Kukkasia:

    gallery_30504_773_69170.png

    Huh, noissa voi olla hommaa :girl_smile:

    Nauhoja ja pompomeja:

    gallery_30504_773_166106.png

    (Kaikki kuvat weheartit)


  6. MäHaluunNaimisiin: Meille on tulossa noutopöytä Vesilinnassa. Enkä usko, että sitä varten pitäisi olla koko paikka vuokrattuna. Ystäväni oli häissä Vesilinnassa ja ravintolassa oli muitakin asiakkaita, eikä siinä kuulemma ollut mitään ongelmaa. Jotkut sermit tms. oli laitettu jakamaan tilaa.