piitu_

Me laitettiin kutsuun kuvallinen kartta ja nuolet tyyliin "Kaupungista x päin" jne ja tien numerot. Silti parille vieraalle oli epäselvää missä häät järjestetään

Sama meillä, saatiin häistä seuraavana päivänä kuulla että muutama vieras oli ollut vähän hukassa kirkon ja juhlapaikan välisellä matkalla. Olivat onnistuneet kuitenkin onneksi olemaan hukassa sen verta lähellä toisiaan että olivat ajaneet loppumatkan sitten peräkanaa ja lopulta sitten löysivät kuin löysivätkin ihan ajoissa perille.

Tämän perusteella olen siis sitä mieltä että jos juhlapaikka sijaitsee yhtään syrjemmässä, niin itse ainakin kyllä tykkäisin että sinne kutsun mukaan liitettäisiin myös se kartta tai vähintään edes jonkunlainen sanallinen ohjeistus.

Kiva että joillain on myös itkut unohtuneet jännityksen takia, kumpa minullekin kävisi niin.

Mulla taisi omana hääpäivänä käydä juurikin noin, ja jotenkin se koko päivän läpi jatkunut paikasta toiseen sähellys aiheutti sen ettei sitä vaan missään vaiheessa ehtinyt itkettää. Ainoa väli missä meinasi itku puskea pintaan oli alttarille kävellessä kun erehdyin keskittymään liikaa sisääntulomarssin kuunteluun (saan kylmän väristyksiä kyseisen biisin kuuntelusta vielä nykyäänkin) mutta kyllä sekin tunne siitä sitten ohi meni kun pakotti huomion kiinnittymään hetkeksi jonnekin muualle. Omassa tapauksessani riitti ihan vaan se kun keskityin tuijottamaan sekunnin-pari käytävämattoa.

Huomion suuntaaminen hetkellisesti johonkin toisaalle siis saattaa auttaa, mutta ei kukaan varmasti pahalla katso sitäkään jos jompi kumpi hääparista sattuu vähän itkeskelemään alttarilla tai vaikka valssin pyörteissä tai muuten vaan jossain välissä päivää. Kyllähän sen nyt jokainen ymmärtää että omana hääpäivänä on varmasti tunteet pinnassa itse kullakin.

Meillä mies kosi mua Punanaamiosta ostetulla leikkisormuksella, jossa on järkyttävän iso muovinen vihreä kivi.   Oli ilmeisestikin jonkin sortin kompromissiratkaisu kun ei halunnut ruveta omin päin arpomaan oikeista sormuksista sitä oikean näköistä, mutta halusi kuitenkin että kosintahetkellä on mukana edes jotain. Varsinaiset sormukset hankittiin vasta kosinnan jälkeen ja hyvä näin, sillä vaikka useimmissa asioissa mieheni makuun luotankin niin kihla- ja vihkisormukset on kuitenkin mulle henkilökohtaisesti niin tärkeät että halusin itse olla mukana valitsemassa niitä ja tällä tavoin varmistaa että saan juuri sellaiset sormukset joista varmasti pidän.

"Joku kesälauantai" oli ainoa mieheltä saatu vaatimus silloin kun alettiin ensimmäisiä kertoja hääpäivän valinnasta puhumaan. Tuosta eteenpäin lähdettiin sitten pohtimaan sitä että jos oletuksena on että suurin osa meidän vieraista pitää kesälomansa kesä- tai heinäkuussa, niin on turvallisinta valita kuukaudeksi elokuu että saadaan mahdollisimman hyvin vältettyä meidän hääpäivän ja ihmisten kesälomasuunnitelmien päällekkäin menemiset. Kuukauden valitsemisen jälkeen mentiinkin sitten ihan vaan sillä periaatteella että "mikä noista lauantaille sattuvista päivämääristä kuulostaa kaikista kivoimmalta" ja loppujen lopuksi päädyttiin sitten lukemaan 03.08.2013 (sattui muuten olemaan miehen mummin syntymäpäivä).    

Mä olisin alunperin halunnut häitä vietettävän syksyllä tai talvella, koska päivänvalon vähenemisen myötä olisin päässyt koristelujen osalta panostamaan tunnelmavalaistukseen ihan eri lailla. Mies oli kuitenkin alusta asti enemmän kesähäiden puolella ja tavallaan jonkinlaisena kompromissina päädyttiin sitten lopulta elokuuhun. Ei ihan syksyä muttei kuitenkaan enää ihan mitään pahinta hellekesääkään ja ihan kyllä vallan toimivaksi ratkaisuksi osoittautui. Sattui olemaan niin hyvät kelit tuolloin että ihmiset tykkäsivät rampata paljon pihan puolella ja olihan tuo nyt esimerkiksi hääkuvien kannalta ehkä vähän enemmän varman päälle pelattu valinta, vaikkei Suomen säästä nyt ikinä voikaan ihan varmaksi mennä sanomaan että minkälaiset säät sattuu olemaan päällä aina mihinkin aikaan vuodesta. Ja totta kai pukeutuminen oli myös yksi tekijä mikä tuohon valintaan vaikutti, ei tarvinnut ruveta hankkimaan mitään lämmittäviä vaatekappaleita mekon päälle tai muuta.

Tämän perusteella sanoisin siis että loppukesä on ehkä eniten omassa suosiossa. 

 

Meidän hääinfoon päädyttiin lopulta raapustamaan lapsia koskevaan kohtaan seuraavanlainen ohjeistus: "Tilaisuuden luonteen ja myöhäisen ajankohdan huomioon ottaen suosittelisimme jättämään perheen pienimmät illan ajaksi kotiin mukavan hoitotädin tai –sedän seuraan". 

 

Onko tämä siis jo painettu ja siten pysyvä muoto? Minusta tässä on kyllä selittelyn makua liiaksi. Ehkä pahemmaksi ongelmaksi muotoilussa koen kuitenkin tuon "mukavan hoitotädin / -sedän". Olen todella allerginen sille, että lapsia hoitavia ihmisiä tai ketä tahansa vieraita ihmisiä täditellään, kun lapsista on kysymys. Tämän olisi tässä voinut kiertää ihan vain puhumalla "mukavasta hoitajasta".

 

Häät on vietetty viime vuoden elokuussa joten joo, on pysyvä muoto.  Trust me, mietittiin kyllä todellakin kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi ja toi jotenkin loppujen lopuksi tuntui sitten jotenkin vaan sopivimmalta just siihen meidän kutsuun. Kaikki ei välttämättä tosiaan tykkää mutta meillä tuo nyt tuntui ainakin ajavan asiansa ihan hyvin läpi eikä ainakaan mun korviini ole missään vaiheessa (ei ennen eikä jälkeen häiden) kantautunut mitään sen suuntaista tietoa että joku olisi tuosta huonoa tykännyt.

Ja jälkimmäiseen: me koettiin että on ihan ok kirjoittaa "perheen pienimmät" kun meidän kutsuttavien joukossa ei kerta edes ollut muun ikäluokan lapsia kuin ihan vaan niitä oikeasti pikkuisia, eli jokunen tällainen alle 1v. Ei siis esiteinejä eikä teinejä.   

Mun lähtökohta sormusvalinnalle oli nimenomaan se, että se on käyttöä varten. Siksi materiaaliksi valikoitui titaani ja timantit on upotettu ettei ole mitään "ulokkeita" jotka voisi jäädä kiinni johonkin.

Sama täällä, vaikka mun sormus nyt onkin materiaaliltaan keltakultaa mutta mullekin oli sormusvalintaa tehdessä yksi tärkeimpiä kriteerejä tuo kivien upotus. Mäkään en halunnut "ulokkeellista" sormusta.

Mulla sormukset saa pysyä sormessa oikeastaan kaikkialla muualla paitsi töissä ja uimassa käydessä.

Multa löytyypi tällainen, keltakultaisena ja kirkkaalla kivellä:

Andreasenilta hankittu jotain noin puolisen vuotta ennen häitä, hinta lienee keikkunut jossain 200-300e:n välimaastossa (tarkkaa hintaa en muista). Olin ehtinyt netistä plärätä varmaan jo kaikki muut suomenkieliset korusivustot läpi kunnes sitten onnistuin lopulta eksymään Andreasenin sivuille ja hetkisen siellä valikoimaa läpi selailtuani silmiini sitten osui tämä. Rakastuin heti ensisilmäyksellä ihan täysin. Seuraavalla viikolla mentiin sitten käymään liikkeessä enkä tainnut sillä käynnillä mitään muita malleja sitten enää kokeillakaan, olin tälle jo valmiiksi aivan myyty ja kun sitten sain sormuksen testattavaksi omaan sormeeni, vakuutuin ihan heti saman tien siitä että kyllä tämä on SE. Eipä siinä sitten muuta, rinkula pistettiin tilaukseen enkä päivääkään ole valintaani katunut.   

Meidän hääinfoon päädyttiin lopulta raapustamaan lapsia koskevaan kohtaan seuraavanlainen ohjeistus: "Tilaisuuden luonteen ja myöhäisen ajankohdan huomioon ottaen suosittelisimme jättämään perheen pienimmät illan ajaksi kotiin mukavan hoitotädin tai –sedän seuraan". 

Mietin kyllä silloin infon tekstejä kasaan kyhätessäni että vähänhän tuossa saattaa jonkun mielestä olla sitä kuuluisaa "turhan selittelyn makua", mutta lopulta tultiin sitten kuitenkin siihen tulokseen että kyllä tuo on sanamuodoiltaan meidän kutsuun ihan passeli. Saatiin mielestäni tuolla ihan asiallisesti viestitettyä vieraille se mitä haluttiinkin, ettei lasten tuloa suoranaisesti täysin kielletä mutta suositeltavaa olisi kuitenkin olla ottamatta heitä mukaan.  

Eipä näkynyt ryöstelyitä, heittelyitä, tai mitään muutakaan edes etäisesti leikkimiseksi miellettävää meidänkään häissä. Me päätettiin muistaakseni jo aika hyvissä ajoin jättää kaikki leikkimiset ohjelmasta pois ja luottaa sen sijaan ihan vaan siihen että kunhan vaan on musiikkia ja tarpeeksi hyvää ruokaa ja juomaa niin se riittää, loppu sujuu sitten omalla painollaan niin kuin on sujuakseen. Voisi kai siis sanoa että lähdettiin enemmän hakemaan sellaista rentoa, "istutaan porukalla iltaa"-tyyppistä meininkiä kuin jotain oikein järjestelemällä järjesteltyä juhlaa ja meidän kohdalla tämä osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi. Ihmiset tosiaan nauttivat syömisestä, juomisesta ja toistensa kanssa seurustelemisesta eikä kukaan tainnut tajuta kertaakaan koko iltana edes kysellä minkään kimpun heittämisten, kenkäleikkien, tai minkään muunkaan perään... paitsi anoppi, joka ilmeisesti oli toivonut näkevänsä polkaisun kakun leikkaamisen yhteydessä. Ainakin kannusti mua sen aikana varsin kovaäänisesti.

En mä toisaalta kyllä niinkään väitä että hääleikit olis aina ihan ehdoton nounou, mutta kaipa se sekin on vaan taas yksi miljoonista asioista maailmalla jotka vaan toimii joillakin ja joillakin toisilla sit taas ei.    

Vaikka lähtökohtaisesti en yleensä ymmärräkään että miten kukaan voi loukkaantua siitä että läheisen häät pidetään lähellä omia häitä, niin nyt on kyllä ihan pakko tulla taustalta huutelemaan että tässä tapauksessa loukkaantuminen on todellakin täysin oikeutettua. Miehesi lähipiiriltä on täysin tökeröä ja suorastaan ilkeää ruveta vaatimaan teitä perumaan suunnitelmianne vain ja ainoastaan siksi että toinenkin veli on nyt (paljon teidän jälkeenne) päättänyt pitää omat häänsä samoihin aikoihin teidän kanssanne. Miksi teidän täytyisi elää näiden jälkimmäisenä esille tulleiden suunnitelmien mukaan ja unohtaa kokonaan omat juhlanne?

Neuvoisin teitä sulkemaan korvanne muiden ihmisten napinoilta, pitämään rohkeasti kiinni omista suunnitelmistanne ja järjestämään häänne silloin kuin olette ajatelleetkin ne järjestää. 

^Niin piti alun perin munkin väkertää kutsut itse, mutta enpäs sitten tehnytkään näin kun armas miehekkeeni saikin yhtäkkiä juuri ennen askartelujen alkua päähänsä että onhan se nyt itse asiassa sittenkin niin paljon helpompaa ja järkevämpää jos tilataan ne suoraan vaan netistä.   Netistä ei sitten kuitenkaan löytynyt mitään sellaista kohtuuhintaista korttimallia joka olisi ollut kummallekin mieleinen, joten loppujen lopuksi päädyttiin teettämään kutsut yhdellä mun askartelua harrastavalla ystävällä.

Mitäpä tästäkin siis taas opittiin: kaikki asiat saadaan sujumaan ihan huomattavan paljon helpommin jos vaan tajuaa ruveta ottamaan tarpeeksi ajoissa selvää siitä mitä mieltä sulho ihan tosissaan on sellaisista asioista, joiden suuntaan se normaalisti luo hyvin vähän mielenkiintoa.    

Meillä avustajat kustansivat pukeutumisensa itse. Mulla oli yksi varsinainen kaaso ja kaksi varakaasoa ja heille alusta alkaen tein selväksi että mulle ei sinänsä ole niin väliä että pukeutuvatko he yhdenmukaisesti vai eivät ja tältä pohjalta he päätyivät sitten lopulta hankkimaan mekot jotka olivat kaikki saman väriset, mutta malliltaan kuitenkin erillaiset. Bestman sitten taas käytti käsittääkseeni jo valmiiksi olemassa olevaa pukuaan, hankki siihen sitten vain teemavärin mukaisen kauluspaidan.

Aika lailla samaa kaavaa siis noudatettiin kuin mitä täällä on useaan kertaan aikaisemminkin jo tuotu esille: jos avustajat saavat pukeutumisensa suhteen ns. vapaat kädet, he kustantavat pukunsa itse. Jos taas morsiuspari vaatii kaikkia avustajia pukeutumaan saman kaavan mukaan, olisi heidän kohteliasta osallistua vähintään edes osaan kustannuksista.

Meidän kutsut saatiin laitettua eteenpäin vasta kuukausi ennen häitä.  Totta kai oltiin etukäteen kovasti puhuttu ja suunniteltu että joo joo, ajoissa lähetetään (alunperin oli ollut puhe että 2,5-3kk ennen häitä ois luultavasti ihan sopiva), mutta jotenkin se sit vaan jäi kun kutsujen toteuttamisen kanssa tulikin sitten loppujen lopuksi matkaan yllättävän paljon mutkia. Onneksi lähipiiri on sen verta pieni että käytännössä kaikki tiesivät asiasta jo valmiiksi muutenkin, että sen puoleen ei ollut mikään maailman vakavin moka sitten kuitenkaan...

Mua saattaa ehkä ihan semisti harmittaa etten pääse itse tuohon päivään osallistumaan, miehen työssäoppimisjakson takia kun asustellaan nyt väliaikaisesti taas porukoiden luona eikä puku ole täällä vaan 200km:n päässä kotona Tampereella. Onneksi ei kuitenkaan ole mikään maailman virallisin juhlapäivä tuo, pidän sitten vaikka jonkun ihan oman "käytä hääpukuasi-päivän" sitten jos ja kun jossain välissä lähdetään pikaseltaan kotona käväsemään.   

^Meidän ulostulomarssi esitettiin tosiaan akustisen kitaran ja sellon kanssa, ihan ilman mitään ylimääräisiä laitteita, ja kyllä se ainakin mun korvaani kuulosti tarpeeksi äänekkäältä ihan vaan sellaisenaankin. Meidän vihkikirkko ei toisaalta ollut kyllä mikään kovinkaan iso... Kaipa tuo musiikin kuuluvuus riippuu aina vähän siitä tilan suuruudesta plus sitten totta kai niistä soittimista. Meillä sellon soitannasta vastannut nuori mies vakuutti heti alusta lähtien että sello kyllä on sellainen soitin mikä kuuluu ihan ilman minkään näköisiä vahvistimia.

Mäkin tulen kehumaan, monta kertaa aikaisemmin on jo pitänyt mutta jostain syystä sain vasta nyt aikaiseksi.  Mun vihkini on siis tosiaan Andreasenilta hankittu, aika lailla tuota mun perus keltakulta-kihlarinkulaani muistuttava sormus jossa on yksi kirkas timantti salmiakkiupotuksella (vai -leikkauksella? en ole aina ihan varma näistä korutermeistä). Tahdoin jotain mahdollisimman yksinkertaista ja nättiä ja jotain joka eroaisi kihlasta mahdollisimman vähän ja olen kyllä ollut lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Positiiviset fiilikset jäi myös Andreasenin asiakaspalvelusta, kaikki sujui juuri niin kuin pitikin ja juuri sillä aikataululla kuin luvattiinkin. Ylipäätään ihan vaan jo liikkeen ilmapiiri oli miun mielestä mukavampi kuin muualla. Muilla kerroilla kun on jossain koruliikkeissä käyty niin lähes poikkeuksetta meitä on aina kytätty nenän vartta pitkin sillä ihmeen "te ootte niin nuoren näköisiä ettei teillä kuitenkaan ole varaa täältä mitään ostaa"-ilmeellä. Andreasenilla näin ei tehty.

Omat mukaan lukien kaksissa häissä olen ollut ja molemmat nyt siis tosiaan tässä aikuisiällä vasta.

Parhaan ystäväni oli alunperin puhe toimia kaasona, mutta kun sitten sattuikin niin että hän olikin häiden aikaan ihan viimeisillään raskaana niin hän sitten loppujen lopuksi itse ehdotti että valitsisin kaasoksi jonkun toisen, kun ei ollut yhtään varmaa että minkälaisessa kunnossa hän tulisi sitten hääpäivänä olemaan. Näinpä ollen sitten "ylensin" yhden varakaasoistani/morsiusneidoistani (hyviä ystäviäni hekin) toimimaan kaasona hänen sijastaan. 

Minun isäni kohotti tervetuliaismaljan meillä. Meillä se koko homma nyt meni vaan vähän pipariksi kun etukäteen oltiin siis ties kuinka kauan puhuttu siitä että joo, isän hommahan tuo on, mutta sitten loppujen lopuksi isä olikin päättänyt ettei hän haluakaan sitä puhetta pitää. Oli sitten bestmanille tästä ilmoittanut, bestman sitten taas vuorostaan ilmoitti asiasta mulle tyylillä että "sun isäs ei sit kohotakaan sitä maljaa vai?" ja kun minä tietenkään en ollut asiasta tietoinen niin ilmoitin bestmanille että kyllähän kohottaa, se on jo sovittu. Isä-raukan ilme oli kyllä aika näkemisen arvoinen kun bestman sitten kaikesta huolimatta ilmoittikin että "morsiamen isä nostaa nyt tervetuliaismaljan". Isä oli hetken ihan hiljaa ja sitten se vaan sanoi "jaa... tämä tuli nyt kyllä kovin yllättäen".

Meilläkin oli sapuskat suurimmalti osin itsetehdyt, lukuun ottamatta jotain yksittäisiä pieniä juttuja joita miehen äiti sai helposti halvalla valmiina työpaikkansa kautta (esim. oliivit, fetat, lihapullat...). Meillä oli siis iltahäät, vieraita kuta kuinkin sellaiset vähän reilu 50 ja tarjoilu koostui lähinnä salaattibuffetista + muusta sekalaisesta kylmästä pikkusyötävästä ja sitten oli totta kai perus kakku- ja kahvipöytä sen jälkeen. Ruokaa kehuttiin pitkin päivää eikä se nyt ainakaan mun nähdäkseni päässyt missään vaiheessa loppumaan keneltäkään keskenkään. Paljon jäi jälkikäteen meille vielä takaisin kotiin päin vietäväksikin. Nähdäkseni oli siis ihan onnistunut ratkaisu kyllä.

Meillä oli ruokailujen ja muutenkin koko alkuillan ajan soimassa instrumentaalista kitaramusiikkia sulhon läppäriltä. Eipä se ilmeisesti mitenkään pakollista olisi kyllä edes ollut, vieraat kun keskittyivät suurimman osan illasta ihan vaan keskustelemaan keskenään, mutta ihan mukava lisä se nyt kuitenkin joka tapauksessa yleistunnelmaan oli. Musiikkia kovasti rakastava morsian tykkäsi ainakin todella paljon.   

Kihloihin mentiin 1.2.2012 ja vihkiminen oli 3.8.2013, eli kutakuinkin sellaiset puolitoista vuotta ehdittiin kihloissa olla ennen häitä.

- Kirkossa lähdettiin sisääntullessa kävelemään alttarille ihan liian aikaisin ja käveltiin liian lujaa... tai ainakin minä kävelin, sulho joutui pari kertaa vaivihkaa sihahtamaan että "hidasta".   

- Oltiin etukäteen juhlaohjeistukseen laitettu pyyntö että ihmiset välttäisivät kuvaamista kirkossa, sillä kutsujen lähettämisen aikaan elettiin vielä siinä uskossa että meillä tulisi ammattikuvaaja kirkkoon kuvaamaan. Häitä edeltävällä viikolla kuvaaja oli sitten käynyt tarkistamassa itse että minkälainen paikka meidän vihkikirkko on kuvata ja pisti mulle sitten viestiä että muuten ihan ok, mutta alttari on haasteellinen ja kehotti tämän johdosta sitten miettimään että onko meidän kannattavaa ruveta maksamaan hänelle ylimääräistä siitä hyvästä että hän saapuu kirkkoon kuvaamaan meistä takaapäin ne samat kuvat mitkä vieraat saavat kuvattua ilmaiseksi. Päädyttiin sitten lopulta siihen ettei oteta kirkkokuvausta häneltä ja pyydettiin sen sijaan mun yhtä harrastelijavalokuvaajaystävääni räpsimään kirkossa kuvan sieltä, toisen täältä. Tämä ystävä ei kuitenkaan jostain syystä ollut saanut aikaiseksi ladata kameransa akkua ajoissa, joten näinpä ollen meillä ei nyt sitten ole vihkimisestä kuvia. Ystäväni tosin onneksi sai kuvattua vihkimisen edes videolle ja kuulemma siitä saa otettua jotain pysäytyskuvia erikseen, parempi sekin kuin ei mitään..

- Ei oltu kiireessä muistettu ottaa anopin meille ostamia hienoja skumppalaseja mukaan juhlapaikalle. Eipä se nyt sinänsä meitä niin hirveästi harmittanut mutta anoppi tuntui olevan hiukkasen käärmeissään.

- Miun isoveli ja serkku oltiin kokonaan unohdettu merkata pöytäjärjestykseen. En tajua vieläkään miten tämä on mahdollista koska oltiin kuitenkin arviolta noin miljoonaan kertaan laskettu että pöytäjärjestyksestä varmasti löytyvät kaikki nimet ja paikkakortitkin olin heille tehnyt.  Nolo moka, mutta onneksi miehet tajusivat sitten kuitenkin ihan omin päin suunnata muun perheeni mukana perhepöytään.   

- Tarjoilujen esille laitto ei sujunutkaan niin sutjakkaasti kuin oltiin etukäteen toivottu ja tämän johdosta jouduttiin sitten seisottamaan ihmisiä pihalla jokusen ylimääräisen minuutin ajan.

- Eräs ystäväni jätti saapumatta paikalle (ilmoitti muutama tunti ennen vihkimistä missanneensa lentonsa ja jääneensä jumiin Berliiniin, tyypin tuntien en ollut asiasta lainkaan yllättynyt) ja sitten taas eräs henkilö jonka ei pitänyt tulla, tulikin. Onneksi bestman sai sitten pikaisesti järkkäiltyä istumajärjestyksen uusiksi ennen kuin morsiamen stressitaso ehti kohota yhtään entistä korkeammaksi.

- Kaikkein pahimpana töppäyksenä pidän sitä, ettei kukaan ollut ehtinyt missään vaiheessa tehdä minkään näköisiä pikkulappusia tarjoilupöytään ruokien vierelle merkiksi siitä, mitä mikäkin sapuska on ja mitä mikin sapuska sisältää. Tästä johtuen esimerkiksi yksi omenalle allerginen henkilö sattui vahingossa syömään perunasalaattia joka sisälsi omenaa. Onneksi hänellä oli sentään allergialääkkeet mukana ja onneksi hän tajusi samantien sitä lääkettä ottaa, ettei ehtinyt mitään oireita tulla.

- Sulho oli liian humalassa. Hänellekin siitä jälkikäteen ihan suoraan kyllä sanoin että kyllä mua harmittaa se että hääyönä esimerkiksi jouduttiin menemään nukkumaan niin että toinen vaan voivottelee että on paha olo ja seuraavana aamuna sitten podetaan krapulaa. Toisaalta kiva että toisella oli kivaa, mutta kyllä siltikin oisin tykännyt että hääyöstä ois jäänyt edes vähän mieluisampi muisto...

Periaatteessa mitään katastrofaalisen suurta ei siis sattunut, mutta tuollaisia pieniä, melko mitättömiä kömmähdyksiä sateli kyllä niskaan melko pitkälti koko pitkän päivän ajan. Ihan mukava päivä se silti kyllä loppujen lopuksi oli, ei siinä mitään.

Me tehtiin lahjalistasta kaksi eri versiota, yksi sukulaisia ja toinen kavereita varten. Sukulaisten listalle laitettiin ainakin kunnollinen veitsisarja, parivuoteen aluslakanoita ja pussilakanasettejä, kunnollinen hiustenleikkuukone, pöytägrilli, muutama vielä multa uupuva muumimuki, lahjakortteja johonkin sisustus- tai elektroniikkaliikkeeseen... kaikkea tuollaista enemmän tai vähemmän tarpeeseen tulevaa. Kavereiden listalle sitten taas koitettiin valita jotain vähän edukkaampia vaihtoehtoja, koska heistä suurin osa oli opiskelijoita niin tiedettiin etukäteen ettei heillä välttämättä ole varaa mihinkään kovinkaan kummoiseen. Yksi mun kauan himoitsema peli taisi olla kaverilistan kallein vaihtoehto, sitten siellä oli käsi- ja kylpypyyhkeitä, puinen leikkuulauta, lippuja Finnkinoon, Muumi-tyynyliinoja, yms. Lisäksi meillä oli erikseen vielä häämatkatili, jonka kartuttaminen oli merkattu kumpaankin listaan tärkeimmäksi toiveeksi.

Sukulaisten lista annettiin molempien vanhemmille ja kavereiden lista bestmanille ja pistettiin kutsun mukana lähetettyyn juhlaohjeistukseen sitten vielä ilmoitus että lahjatoiveita voi tiedustella ilmoittautumisten yhteydessä heiltä. Pyydettiin vanhempia ja bestmania sitten vielä korostamaan että listan käyttö ei ole todellakaan millään muotoa pakollista, vaan että se on olemassa lähinnä ihan vain varmuuden vuoksi (periaatteella "saa halutessaan käyttää hyväksi"). Nähdäkseni ainakin meillä tämmöinen systeemi pelasi oikein hyvin.