Kevis

Rouva
  • Viestit

    545
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Kevis kaikki viestit

  1. Päivitystä meidänkin tilanteeseen. Me saimme vuodenvaihteen tienoilla käräjäoikeudelta yksipuolisen tuomion asiassa, koska Lampinen ei toimittanut haastehakemukseen vastausta. Toivottavasti Lampinen oppii palvelun loppuun viemisen tärkeyden. Me emme kuitenkaan tule koskaan häntä kenellekään suosittelemaan ja olemme käännyttäneet kuviemme perusteella hänestä kiinnostuneita tuttuja muiden kuvaajien puoleen. On sääli, että Lampinen polttaa siltansa ja katkaisee siten pian uransa.
  2. EN SUOSITTELE! Älkää varatko, ellette ole valmiita menemään oikeuteen saakka hääkuvienne takia! Kirjoitan joskus pitemmän pätkän kokemuksistamme valokuvaaja Tuomo Lampisesta, mutta kasaan tähän lyhennöksen: Häämme olivat 25.5.2013. Maksoimme kuvauksen ajallaan, teimme hääkuvaussopimuksen. Lampisen yhteydenpito oli hitaan puoleista (vastasi sähköposteihin, viikon kahden viiveellä) mutta tämä ei meitä haitannut. Hääpäivänä kuvaajan toiminta huomaamatonta, ammattimaista. Sopimuksen mukaan kuvaajan piti toimittaa kuvat kuukauden sisällä häistä, eli viimeistään 26.6.2013. Saimme parin sähköpostikyselyn jälkeen nettigallerian osoitteen 18.7.2013, juurikaan ilman sen kummempia pahoitteluja, vaikka tuotteen toimitus kokonaisuudessaan oli jo nyt huomattavasti myöhässä. 18.7.2013 jälkeen herra Lampinen ei ole vastannut sähköpostikyselyihimme, tekstiviestikyselyihimme eikä ole toimittanut kuvia DVD:llä tai 5 sopimuksen mukaista printtiä kuvista (osoitteen ja printtien valokuvanumerot olemme ilmoittaneet 18.7. ja 26.7. ja kyselyitä olemme lähettäneet n. 1-2 viikossa). Odotamme kuviamme 19.8.2013 postin toimitukseen saakka, jonka jälkeen laitan kanteen vireille herra Lampista vastaan. PS. Sen varmaan kaikkien tiedossa oleva faktan, että kesä on kiireistä hääsesonkiaikaa, ei pitäisi vaikuttaa tuotteen toimitukseen. Ammattilaisen pitää osata ottaa tarpeeksi harvaan töitä, etteivät niiden viimeistely/loppuun saattaminen kärsi seuraavista töistä. Hääkuvaussopimuspohjakin oli miehen omaa käsialaa, olisi sinne lyönyt kuvien toimitusajaksi jotain muuta, jos niitä ei kuukaudessa selvästikään kukaan ikinä saa. Näihin kokemuksiin, näihin tunnelmiin...
  3. En viitsi muistella häiden valmisteluajan vastoinkäymisiä ja nehän varmaan kaikki löytyisivätkin hääpäikystäni. Häistä keksin pari hassua - 5 ilmoittautunutta vierasta jäi saapumatta ilmoittamatta mitään - morsiusparin ryöstöön varattu biisi oli unohtunut laittaa juhlapaikalla olevalle kannettavalle ja ryöstö suoritettiin siis ilman musiikkia (ja - valokuvaaja panttasi ensin kaksinkertaisen ajan kuvagallerian osoitetta ja panttaa nyt kolmatta viikkoa siihen päälle DVD-levyä, jolla kuvat olisivat korkearesoluutioisina. Joten kiitoskortit ja hääkuva-albumi seisovat myös...)
  4. Me säilytämme - minun hääpuvun - ylimääräisen sukkanauhani - minun hääkenkäni - miehen puvun - kakunkoristeen - yhden kutsukortin kuorineen - yhden kiitoskortin kuorineen - vieraskirja-aikakapselin purkin & lappuset, jotka odottavat vielä kymmenisen kuukautta lukemista - hääpäikkyni printattuna, - karkkibuffettia varten ostamani maljakot ja - lahjapöytään teettämäni taulun meistä. Hyllyyn jäivät myös ylimääräiset kelluvat kynttilät, mutta ne poltamme syksyn pimetessä/talvella häitä muistellen.
  5. Ei kaduta. Länttäsin heti häiden jälkeen työpuhelimeeni lapun "Viraston nimi, Kevis Uusi sukunimi", joka helpotti huomattavasti rutiinin muuttamista työpuheluja vastaanottaessa. Kaikki työpaikan ohjelmat piti uusia nimenvaihdoksen myötä ja se aiheutti ja aiheuttaa edelleen ongelmia, silloin vitutti (mutta ei niinkään nimenvaihdos vaan se atk-puolen osaamattomuus/mielenkiinnottomuus osata ). Taka-alalla kummitteli kuitenkin vielä kaksi viikkoa sitten ajatus, että mitä jos nimenvaihdos alkaakin kaduttamaan vaikkei vielä kadutakaan. Sitten jouduin kaksi viikkoa sitten hakemaan postista paketin vanhalla nimellä & passilla ja jouduin kirjoittamaan siis myös vanhan allekirjoituksen & nimenselvennyksen. Vitutti. Sillä hetkellä tajusin etten tule (ainakaan ilman avioeroa) katumaan nimenvaihdostani lainkaan.
  6. Marakatti: Ootko kirjoittanut mihinkään kokemuksia sieltä, Water Villasta, saaresta? Olisi kiva kuulla Oliko siellä Trigger Fishejä (niitä jotka näykkii)?
  7. Meidän bändinä oli SalmiFive ja suosittelen heitä lämpimästi! Saimme heiltä käyttöön PA-laitteet koko juhlan ajaksi, he opettelivat toivomamme kappaleet (eivät asettaneet mitään määrää, toivoimme 3 kappaletta), yhteydenpito (bändin sähköpostia lukee basisti Heikki) toimi moitteettomasti ja nopeasti ja heidän hintansa oli muita saamiamme tarjouksia edullisempi. Soittaminen oli tosi ammattilaismaista ja vieraat kehuivat vuolaasti sekä juhlissa että juhlien jälkeen heidän soittamistaan ja lavakarismaansa.
  8. Ei laisinkaan. Järjestin häitämme noin 10 kuukauden ajan ja olin tietyissä asioissa itselleni armelias, mm. askartelujen ei tarvinnut olla millään muotoa millintarkasti tehtyjä. Delegoin myös miltei yhden A4 verran hommia miehelle. Unettomat yöt ja käytetty raha eivät harmita ollenkaan, koska pidin koko ajan mielessäni myös häämatkan; häissä säästetty on häämatkaan kulutettu
  9. Meidän vihkiminen oli kello 13.00 ja ruokailu n. klo 15.00 ja kahvit muistaakseni n. kello 17.00. Iltapala laitettiin tarjolle klo 22.00 ja se meni muutamaa hassua lihapullaa ja paria karjalanpiirakkaa lukuunottamatta kokonaan.
  10. Lueskelin tätä ketjua ennen häitä ja wc:ssä käyminen arvelutti tämän jälkeen kovasti. Hääpäivänä havaitsin sen sujuvan kuitenkin täysin ongelmitta. Keräsin prinsessahelmani sivuilta ylös, pyöritin tavallaan vyötäröni ympärille ja sain siten käytyä asioillani ihan hyvin itsekseni
  11. Haaveilin rouvatukastani vuodenvaihteesta lähtien ja 1,5 kuukautta häiden jälkeen toteutin suunnitelmani. Kampaaja oli niin ihanan hermona , kun olen koko asiakkuuteni ajan pysynyt samassa tyylissä ja varmaan hänelle kertonutkin, etten ole muuttanut tyyliäni yläastekokeilujen jälkeen. Pituus pysyi miltei samana, leikkautin jotain 5 senttiä pois kuivia latvoja, joita olin häihin saakka pihistellyt. Olin alun perin blondi ja tukka ylettyi puoleen olkavarteen. Paksu otsatukka ja lämmin ruskea väri tuntuivat miltei heti omilta Muutos oli niin huomattava, että yksi uudempi työkaveri tunnisti minut töissä vasta 2,5 päivän jälkeen ja silloinkin vain koska tuli käymään työhuoneessani
  12. Mekin varasimme häämatkamme Malediiveille Lhaviyani Atollille (Kuredu) Varasimme heti kättelyssä all inclusiven, kun sitä olivat monet internetin maailmassa suositelleet. Huoneeksi valitsimme Water Villan. Nyt vaan pitäisi kärvistellä joulukuun alkuun saakka. Mutta on tämä odottelu ja valmistautuminenkin ihan kivaa. Ajattelin huomenna käydä hankkimassa paremman sukellusmaskin ja snorkkelin. Jeejeejee!
  13. Olen toistaiseksi tilannut kolmesti Etsystä (liikkeistä littleretreats, milancreations ja joku kolmas...). Paypalin kautta olen maksut hoitanut ja aina kaikki on mennyt hyvin ja tuotteet olleet laadukkaita ja kuvan mukaisia
  14. Kun olin siskoni kaaso, sovin polttarivieraiden kanssa heidän osuutensa olevan 20 euroa/henkilö. Vieraita oli vain 7 ja muutamat heistä tulivat tosi kaukaa juhlimaan (isot matkakulut). Pelkäsin, että jos summa olisi isompi, osa ihmisistä peruisi ja sitä en missään nimessä halunnut. Kaikki vieraat maksoivat omat ruokansa ja juomansa, juhlapaikalle olin varannut meille 2 kuoharia ja baariin yhden kuoharin. Lisäksi jotkut vieraat tarjosivat omasta pussistaan sankarittarelle drinkkejä. Minä maksoin kaiken muun ja minulle maksettavaa jäikin kaikista päivän aktiviteeteista, koristeista, vuokrista, ym. muistaakseni 500 euroa. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska olihan tämä aika ainutkertainen tilaisuus ja minulla oli useampi kuukausi aikaa säästää palkasta sitä varten.
  15. Siskoni häissä oli viime heinäkuussa Pitomestarit Aarno Anttila Oy. Kaikki sujui loistavasti ja ruoka oli hyvää. Pitopalvelulta löytyi myös paljon häätavaraa lainaan.
  16. Minun floristini arvioi pionikimpun hinnaksi ensi vuoden keväällä 60-90 euroa (15 pionia, yhden kukan hinta 4-6 euroa, kimppuun tulee kolmea eri väristä pionia).
  17. Teen itse kaiken suunnittelun, varaukset, koristeet, kutsut, jne. Mies sai hoitaa perheemme kulinaristina menun laadinnan ja pitopalvelun valinnan ja varauksen (sen verran jelppasin, että etsin vaihtoehdot ). Häitä edeltävänä päivänä pyydetään bestman ja kaaso puolisoineen laittamaan kanssamme juhlapaikkaa kuntoon. Jossain vaiheessa lähellä hääpäivää pidetään palaveri bm:n, kaason ja mahdollisen seremoniamestarin kanssa ja sovitaan työnjako hääpäivälle, minä ja sulhanen ei aiota sinä päivänä hoitaa mitään. Ellei aikataulu pakota, en usko muutoin pyytäväni apua järjestelyissä, koska tykkään itse pohtia, jahkailla ja väkertää (Ja pitää kaikki langat omissa käsissäni.) Minulla on taipumusta ajautua "tärkeillä hetkillä" kersantin rooliin papattamaan ohjeita ja käskyjä, mutta sitä en halua meidän häissämme tehdä. Tiedän siis, että hääpäivälle pitää a ) varata itsehillintää ja b ) jättää alusta alkaen kaikki hommat muiden käsiin.
  18. Laitan hiuspidennykset, jotta kampaukseni saisi volyymia. Sen lisäksi käyn manikyyrissä ja laitatan kynsiin varmaan simppelin lakan ja hieman koristetimantteja, tms. Nämä kaksi ovat juttuja, joita en ole aiemmin mihinkään tilaisuuteen jaksanut tehdä, mutta jos nyt näihin omiin häihin Toivon mukaan toukokuussa on ollut edes pari aurinkoista päivää, että olen saanut pienen hivenen rusketusta. Elimiinan vastauksesta tuli mieleen, että minullakin paino on tippunut ja tippuu vielä edelleen ennen häitä, mutta se on toukokuussa aloittamani elämäntapa muutoksen aiheuttamaa hidasta pudotusta, eikä sellaista hääpäivä silmät kiiluen laihdutusta. Eli en laske sitä itsensä muuttamiseksi häitä varten.
  19. Olen ollut viime viikkoon asti tyytyväinen niihin päätöksiimme, että molemmat pidämme omat sukunimet ja kun lapsia tulee, saatan minä vaihtaa sukunimeni. Kun häistä olemme ihmisille maininneet ja miltei aina kaikki ovat kysyneet vaihdanko minä sukunimeäni, olen kohauttanut olkapäitäni ja sanonut, että se olisi turhaa vaivaa ja säätöä. (Ja on tehnyt mieli lisätä, että ei mieskään vaihda sukunimeään.) Viikonvaihteessa lueskelin tämän foorumin "miksi pidät oman sukunimesi" (tms. nimistä) ketjua ja käänsin kelkkani. Ajatusketju, jolla päädyin siihen, että otan tulevan mieheni sukunimen: Minun identiteettini ei rajoitu sukunimeeni. Kuulun omaan sukuuni yhä vaikka otan miehen sukunimen. Meidän perheemme ja tasa-arvo Suomessa ei kaadu jos otan miehen sukunimen. Haluan, että minulla on sama sukunimi kuin mahdollisesti tulevilla lapsillamme. Mieheni ei vaihda sukunimeään, koska hänen sukunimensä on harvinainen, heitä on alle 50. Mieheni ei ole vaatinut minua vaihtamaan sukunimeäni eikä pahastu vaikka pitäisin ikuisesti oman sukunimeni; tämä ei ole meidän perheessä koskaan ollut kädenväännön aihe, vaan olemme molemmat tehneet päätöksen omalla kohdallamme. Minun sukunimisiäni on yli 9000. Ps. Silti kiusallanikaan en aio vaihtaa "yleistä kantaani" ihmisten kysyessä, vaan ihmiset saavat tietää vasta hääpäivänä/sen jälkeen. Vain minä ja mieheni tiedämme totuuden siihen saakka..
  20. En usko, että miestäni viedään strippibaariin, mutta jos viedään niin se on ok. Sylitanssi olisi kuitenkin liikaa. Tärkeintä on, että mies itse kertoo minulle jos tällaista on tapahtunut ja että mies tulee polttareista ehjänä kotiin. Polttarit ovat, jos ei ihan lähellä hääpäivää, kuitenkin kytköksissä siihen että parisuhde ollaan viemässä ns. uudelle tasolle. Otetaan se iso askel. Miksi se yhteisen päätöksen tekeminen aiheuttaa bestmaneissa, kaasoissa, muussa polttariporukassa tai pahimmillaan tulevassa aviomiehessä tai aviovaimossa tunteen, että pitäisi polttareissa mennä skaalassa sinne toiseen ja ikävämpään ääripäähän, en sitten tiedä.
  21. En koe sen pilaavan tunnelmaa ja ainakin itselläni on siten varmempi mieli ja parempi fiilis bändin suhteen. Minäkin pyysin (ja syksymmällä saan) katseltavakseni varaamamme bändin biisilistan. Tarkoitus on antaa bändin itse päättää settilistansa, mutta haluamme vetota seteistä tiettyjen (hääparin vihaamien) artistien biisit. Niitä ei ole monta, eikä bändin jo näkemässämme niukemmassa listassa ollut kuin yksi tuollainen, joten en uskoisi tästä syntyvän mitään ongelmaa.
  22. Hääthäät: Poistivat tämän takia, on tuolla aiheiden alussa neulattuna: "Vieraiden (=rekisteröitymättömien) kirjoittamat yrityksiä/palveluita/tuotteita koskevat kehu- ja/tai haukkumisviestit poistetaan aina automaattisesti moderaattoreiden toimesta. Poistolla ei milloinkaan oteta kantaa viestin 'totuudellisuuteen' vaan poisto tehdään aina. Tällä tavoin pyrimme vähentämään yrittäjien omia/lähipiirin mainoksia sekä kilpailijoiden mustamaalausta." Rekisteröidyllä nimellä laitettuja viestejä eivät poista.
  23. Me olemme varanneet Lampisen kuvaajaksemme ja minua ei hieman viivästellyt vastailu haitannut, koska nyt on kuitenkin pahin hääsesonki ja kuvaajanhan työ ei lopu vielä siihen kuvien ottamiseen vaan siihen kuuluu myös raakaversioiden (1000-1500) raakkaus ja sitten valittujen (200-300) kuvien muokkaus. Mikäli Vieras_Häät_* palaat, voisitko tarkentaa oliko teistä otetut kokovartalokuvat käyttökelvottomia koska a) kuvat olivat sumeita tai heijastuneita vai b ) mielestäsi siinä oli hame huonosti, ilme huono, tms.
  24. Aloitin aika pienellä ja ostin hääkarkkirasioiden tekemistä varten kartonkia ja metallilankaa.
  25. Meillä on vasta pohdinnan alla, haluaisimme suomenkielisen tekstin, muttei mitään näitä täällä ehdotettuja. Häidemme leffateemaamme sopiva olisi "That's a wrap!" mutta suomeksi en halua tuota kääntää..