Malyn

Rouva
  • Viestit

    562
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Malyn kaikki viestit

  1. Taitaa olla ehkä hieman myöhäistä aloittajan viestiin vastaaminen, mutta vastaan näin yleisesti Meillä on myös kaksi kissaa ja yksi koira, ja aina kun ollaan lähetty jonnekin reissuun, niin on elukat menneet hoitolaan. Näin myös meidän häiden alla, sillä meille tulee sukulaisia kylään ja on kivampi, kun ei ole murut pyörimässä jaloissa, eikä tarvi miettiä niiden lenkittämistä ym ym, kun muutenkin aika paljon järjesteltävää häiden alla No mutta, Turun seudulla (ja miksei hieman kauempaakin tuleville) suosittelen ehdottomasti Marja Vaanolaa tai Annamaija Bogária Marja Vaanola toimii Turun Kakskerrassa ja Annamaija Bogár Kaarinassa, lähellä Paraisten rajaa. Molemmat paikat ovat olleet mahtavia, pitäjät todella oikeasti välittävät meidän elukoista ja pitävät hyvää huolta! Nyt ollaan hiukan enemmän oltu Annamaijan luona, kun on hieman halvempi kuin Marjan pitämä kennel Mutta meillä siis elukat menee hoitolaan häitä edeltävästi sekä siitä noin viikko häämatkaa varten
  2. (yritinkin aikasemmin ettiä tätä ketjua, mutta tais olla hyyyyyyyyvin piilotettu! hyvä et siirrettiin )
  3. Jep, tuo on ihana idea! Tosin, toisella mun kaasolla on jo noita vitreenejä kaks kappaletta mahtaako tuo tehä mitään kolmannella
  4. Minä olen pohdiskellut kovasti tätä asiaa. Itse aina hajoilen sen asian kanssa, että kutsuissa ei ole pukukoodia, joten haluaisin sellaisen laittaa. Tuo "tumma puku" on kuitenkin vähän liikaa kesähäihimme, sillä minusta vaaleassa puvuntakissa ja siisteissä housuissakin voi tulla. Sitten taas casual saa juhlat kuulostamaan tosi vapaamuotoisilta kun minulla on kuitenkin ihan prinsessapuku ja sulho aikoo kai laittaa ylleen bonjourpuvun. Hihkaisin jo innoissani että noinhan mekin yhdistetään kuten conejito on tehnyt, mutta jos siitä tulee sitten noin paljon ongelmaa kuitenkin... Hmm. Hankalaa. Eihän kutsussa pukukoodi "Tumma puku" tarkoita, että puvun nimenomaan pitää olla tumma, vaan siistit suorat housut ja puvun takki - värillä ei ole väliä
  5. Niin ja Tiimarissa on ainakin myynnissä semmosia kaksoisväri-tusseja, eli ku sillä kirjottaa ni reunat tulee eri värillä ku sisäosa! Tosi jänniä ja hienoo jälkee tulee!
  6. Kohoväriä vois kans kokeilla tai kimalleliimaa!
  7. Meillä tulee pitkänmatkalaisia noin 30 henkeä ja heille on varattu hotelli läheltä juhlapaikkaa, jonka maksavat itse, jos siellä haluavat yöpyä. Kyllä jos täpäkkää löytyis, ni oltas ilomielin kustannettu myös pitkänmatkalaisten hotellihuoneet, mut mun mielestä täs kohtaa se on vieraiden itse omassa harkinnassaan, missä haluavat yöpyä, kun sen itse maksavatkin. Mut et järkättiin mahollisuus heille yöpyä juhlapaikan läheisessä hotellissa + kuljetukset sinne. En tiedä kuinka pitkä matka tein juhlapaikalta on Turkuun, mut noi kuljetukset ei oo kauheen kalliita.
  8. Ei se ole kaikille niin itsestäänselvyys. Toisille toiset asiat on tärkeämpiä kuin toiset. Henk.koht. mun mielestä on törkeää olettaa, että jokin tietty asia on automaattisesti kaikille ihmisille tärkeämpää, kuin asia X.
  9. Ehkä näistä listoista itelle vois olla hyödyllisintä juuri ainakin tuo kipulääke (tosin oma äitini aina kantaa 10kpl 400mg Buranoita mukana) ja laastarit. Kaasot meinaa jo väsätä kaunistautumiskorit juhlapaikan vessoihin, niin niitä ei tarvi miettiä
  10. Mitä ootte ostanu kaasoillenne kiitoslahjaksi? Ite tässä vähän kyselin mun kaasoilta, et mitä haluisivat ja vastaus oli "koru" mutta ois kiva keksii jotain ehkä vielä siihen lisäks ja jotain persoonallisempaa. Vinkkejä?
  11. Mm.. mulla vähän samantyyppinen tilanne nightatvoguen kanssa, mun (siis morsiammen) vanhemmat maksaa hieman alle ½ häiden kokonaiskustannuksista (paitsi ei häämatkasta). Anoppi (siis mun avomiehen äiti, avomiehen isä ei ole enää elossa) ei ole ainakaan toistaiseksi tarjoutunut maksamaan mitään, tuskin siis tuleekaan maksamaan mitään. (Vaikka kai hyvin 'perinteisesti' morsiammen vanhempien kuuluisikin maksaa suurin osa.. no mutta!) Me itse (tuleva aviopari) maksetaan itse loput reilut ½ häiden kustannuksista. Haluan, että omat vanhempani kättelee vieraat. Toisaalta tuntuu typerältä että myös anoppi saa olla samassa jonossa, vaikkei ole edes tarjoutunut auttamaan kustannuksissa. Toisaalta en halua jättää häntä ulkopuolellekaan. Dilemma! No mutta, jos nyt ajatellaan, että molempien vanhemmat kättelee vieraat. Täytyykö vielä morsiusparin itse kätellä vieraat, jos ei halua?
  12. Niin ja tervetuloa Maukumauku ja *Kinuski* vaan meidän hääintoilijoiden sekaan tosin täältähän löytyy kaikkea muutakin ihanaa!
  13. Voi piru kertokaas ny joku ketä muistaa, mistä niitä Morsian statuksia saikaan taas käydä pyytämässä?
  14. Ovat periaatteessa, mut ne on eri paikassa. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän, et blogeja harvempi täällä lukee (en tiedä onko niihin meneminen kauheen vaikeeta vai mitä), mutta hääpäiväkirjat (jotka siis näkyy vain "Morsian" tmv statuksen saaneille) ovat todella suosittuja. Morsian statusta sai sitten pyytää.. hetkinen..
  15. Mä oon niin eri kokoa alhaalta ku ylhäältä (1-2 vaatekokoa eroa ) ni päätin heti alkuun et tilaan puvun liikkeestä. Yritin tässä vähän metsästellä käytettyjäkin ja kokeilinkin muutamia, mut ei ainakaan niistä tullu mitään kivoja vastaan. Mähän alotin mun puvun metsästyksen jo heti melkeen ku hääpäivä oli päätetty, mikä oli siis vuos ennen Kolmen kuukauden ettimisen jälkeen alko kyllästyttää, mut sit kävin Helsingissä "I love me" -messuilla ja sieltä se mun unelmien täydellinen puku löytys Eli ostin oman pukuni noin 8kk ennen hääpäivää. Oon tässä välillä käyny häämessuilla ja muutenkin (vähän väkisinkin ) tullut noita hääpukuja vastaan, mut ei oo kyl kaduttanu oma ostos yhtään!
  16. Lambilla on nyt taas myynnissä sitä rakkausruno-vessapaperia. Ainakin Citymarketista saa! Heti hamstrasin kotiin sitä monta pakettia, kun ei tiedä, mahtaako sitä enää olla myynnissä kesällä niin ja Pirkalla on ollu myynnissä sitä sinistä sydän-vessapaperia vaikka kuinka kauan mä ainakin aina normaalisti "normi" vessapaperiks ostan sitä kotiin. Ja on halpaa! Jos siis haluaa hiukan jotain erilaista, muttei kuitenkaan mitään hirveen kallista. Pirkka maksaa noin 2,20eur ja Lambi maksaa noin 3,20eur 6rullaa paketissa molemmissa.
  17. Miten niin OT.. sitä Lambin rakkausruno-vessapaperia saa nyt kaupoista! Me oltiin tänään Citymarketissa ostoksilla ja siellä ainakin oli. Hamstrasin heti kotiin kaksi pakettia, ku ei sitä koskaan tiedä saako niitä enää kesällä
  18. Pitsi onkin nyt kovassa huudossa morsianmuodissa sitä saa kyllä joka paikkaan ja joka muodossa!
  19. Tule tule kevät :)

  20. Ihanaa kun täällä on kanssasiskoja jakamassa saman intohimon Mä voisin koko päivän, joka päivä höpöttää hääjuttuja! Onneks täälä saa purkautuu niiiiin paljon ku haluaa. Mun tiedonjanoni häihin liittyvissä seikoissa on vaan loputon! Aina ku jaksan, ni käyn vuodattamassa hiukan mun hääpäikkyyn, mut myös muualle täällä foorumeilla. Mun kaasot on saaneet kyl osansa häätaivastelusta, toisaalta toinen mun kaasoista ei oo niistä mun jutuista oikeen innostunu, johtuu varmaan siitä, ettei hällä oo koko hääjuttu viel mitenkää päi ajankohtanen omal kohal. Mut auttaa kyl järjestelyis ym no niin OT. Mut mun toinen kaaso on iteki menos joulukuus naimisiin, niin hänen kans on ihana höpöttää, ku hänki innostuu kaikest näist jutuist yht paljo ku mä Mun äidin kans keskustelut on lähinnä.. mites sen sanois, virallisia. Eli jutellaan kaikesta virallisista jutuista, niinku esim. avioehtosopimuksesta. Mun anopin kans oon kyl saanu kans höpöttää kaikkee maan ja taivaan välilt häihin liittyen, anoppi on ihan hirveen innoissaan koko jutusta En mä kyllä muiden kavereiden kans oo hirveesti aiheest jutellu. Mut kyl nää foorumit ainaki mul on ihan henkireikä
  21. Tämmösen löysin Lambin sivuilta: http://www.lambi.com/fi#/products/bathroom/P17 (oottakaa, et linkki latautuu kunnolla ) Tossa oli just sitä vessarunoutta! Siin luki et vaihtelee sesongin mukaan, mut luulis et sitä varmaan ainakin jostain hyvin varustetuista kaupoista löytyy? Pitäskö sitä ihan soittaa Lambin edustajalle ja kysellä asiaa..
  22. Ihanaa kuulla, et joku muukin harrastaa tätä ..ja mun täytyy tunnustaa, et must on tullu kauhee hää-TV-ohjelmien friikki. Katon aivan kaikki hääohjelmat telkusta, mitä vaan löytyy. Ja ellen kerkee kattoo, niin nauhotan! Ja ne hääohjelmat on ihan naurettavia, siis oikeesti, mun mielest tää on nii noloa, ja mieskin naureskelee mun uudelle "harrastukselle" mut siis mua vaan liikuttaa kaikis niis hääohjelmis se ajatus et mulla on tulos pian häät ja ajattelen itteni siihen kävelee alttarille ja kun saan vihdoin suudella mun aviomiestä! Oih!
  23. Noita sai ainakin Turun häämessuilta mahtaakohan niitä olla ihan myynnissä? Se rulla oli Lambin.
  24. Meilläkin on tuota matkaa kirkolta juhlapaikalle "vain" noin 2 kilsaa, joten ehkä meillekin toi kuumailmapallo ois huono vaihtoehto Palatakseni aiheeseen, tosin, voihan sitä hääautoks myös vuokrata auton. Siis ihan leasing-yrityksestä
  25. Empire-tyyliset puvuthan on nimenomaan suunniteltu olemaan H:n mallisia. Eli siis suoria, eikä juuri mitään leikkauksia. Itekin sovitin muutamaa empire-tyylistä ja hui kauhia ne oli kamalia!