Kvaakku

Olen ollut häissä, jossa sulhanen lauloi kirkossa, eikä se tuntunut mitenkään itsen korostamiselta tai yliampuvalta. Itkin kuin vesiputous ja se on päällimmäinen asia, mikä ko. häistä jäi mieleen. Eli jos laulattaa niin laulakee ihmeessä!

Kyllä häissä saa olla just sellaiset vaatteet kuin haluaa laittaa, kunhan ne on siistit eikä haise. Mun sulho meinaa mennä naimisiin kiltti päällä, eli hameessa. Kukin tyylillään sanon minä.

Karvapolvet on ja pysyy. Annoin periksi kun se näkyi olevan sulholle tärkeää. Onhan ne hänenkin häät, eikä vaan mun... Me mennään naimisiin maalla mun lapsuudenkodissa, eikä sitä kovin yhtenäisen näköiseksi saisi millään, joten olkoon.

Siellä se puku roikkuu yhteisessä vaatehuoneessa.. Ei ole nähnyt pukua päälläni, mutta ei sillä niin väliä vaikka näkisikin.

Mulla on aika vaaleat perisuomalaisen hiekkatien sävyiset hiukset luonnostaan. Teininä ja sen jälkeenkin värjäsin niitä pitkään juurikin suklaanruskeaksi ja se tosiaan korosti sinisiä silmiäni entistä sinisemmäksi. Nyt hiukseni ovat aika lähellä luonnollista sävyä runsailla vaaleilla raidolla kirkastettuna tosin. Suurin kiusa tummissa hiuksissa on juurikasvu. Vaalea juurikasvu tummassa tukassa näyttää siltä, että kaljuuntuu jakauksen kohdalta, joten itse olen kokenut tämän vaalean helpommaksi kun ei tarvitse koko ajan värjätä. Sinisiä silmiä saa korostettua hiustenvärin lisäksi luomivärillä ja vaatteilla, eli hiukset eivät ole ainoa vaihtoehto silmien korostamiseen. Ennen mitään kestovärejä kehottaisin kokeilemaan jollain kevyemmällä ratkaisulla kuten edellisessä viestissä mainittiinkin.

Mun eka ostos oli hääpuku. Ihan vahinko oli, mutta se oli niin hyvä, että oli pakko ostaa samantien.

Meidän hääbudjetti tulee olemaan n. 4000e, josta pitopalvelun n.1500e maksavat omat vanhempani, appivanhemmat osallistuvat myös, mutta summa ei ole vielä tiedossa. Itse maksamme puvut, alkoholit, sormukset, kutsut yms. Olimme valmistautuneet maksamaan koko lystin itse, mutta vanhempani ilmoittivat maksavansa pitopalvelun ja mulle ei annettu edes mahdollisuutta kieltäytyä...

Mulla on kiva ja harmiton, ulkomailla asuva anoppi. Miehen hermot ei sitä kyllä kauhean pitkään kestä. Ex-avokkini äidistä en voi sanoa samaa. Kuusi vuotta meni niin, että kävimme säännöllisesti sunnuntaisin lounaalla anoppilassa ja poika sai lämpimän vastaanoton ja halauksen aina, minut sivuutettiin. Muutenkaan en kokenut olevani kovin tervetullut ikinä, vaikka yritin olla kohtelias ja ystävällinen. Huipennus oli kun hän otti yhden lasin liikaa viskiä exäni serkun häissä ja tuli ilmoittamaan mulle kimpunheittoa ennen, että "toivottavasti sä et saa tota". Sitten myöhemmin majoituksen pihalla exäni ja hirviöanoppi huusivat naamat punaisena ja minä itkin vieressä. Anteeksipyyntö tuli exälle kahden viikon jälkeen ja minulle viikon tai kahden jälkeen siitä. Kyseessä oli klassinen "viet mun ainoan pojan" -tilanne. Kaikenlaisia ihmisiä sitä tuleekin elämässä vastaan...

..