rabarberi

Aktiivijäsen
  • Viestit

    14
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän rabarberi kaikki viestit

  1. Kaunis puhe, Bridezilla2013. Minusta on kiva, että puhujat puhuvat omin sanoin, eivätkä juhlasta toiseen kierrätä niitä netistä löytyviä valmispuheita. Jos lukee jonkin noista tunentuimmista runoista, niin a) se ei ole kovin henkilökohtaista, b ) osa vieraista on taatusti kuullut sen jo. Itsekin pidin puheen, jossa kiitin vieraita sekä kerroin jonkin verran kivoja juttuja sulhasesta sekä siitä, miksi juuri hänen kanssaan haluan olla. Siinä tirauttivat monet miehetkin kyyneleitä. Itse ainakin liikutuin etukäteen kovasti, mutta sitten kaikkien edessä seistessä ei niin kovasti enää itkettänytkään. Ehkä pientä kurkun kuristusta oli siinä vaiheessa, kun miehelle rakkautta tunnustin, mutta sain sanat kuitenkin lopulta suusta ulos
  2. Omat kokemukset olivat ihan positiivisia. Kivaa oli varsinkin se, että catering kutsui meidät suunnittelutapaamiseen, jossa käytiin juhlan kulku läpi ja tarkistettiin kaikki sellaiset asiat, joita emme välttämättä olisi tajunneet itse ajatella. Ruoka oli sellaista, mitä tuolla hinnalla odotimmekin. Ei siis mitenkään erityisen upeaa hintaansa nähden, mutta hyvää, emmekä joutuneet pettymään mihinkään. Saimme siitä myös vierailta kiitosta. Ilmeisesti myös näistä palvelua koskevista negatiivisista kommenteista on opittu jotain, sillä meillä oli juhlassa todella ystävälliset, ammattitaitoiset tarjoilijat paikalla. He huomioivat varsinkin meidät hääparina koko juhlan ajan ja mm. kiertelivät täyttämässä vieraiden laseja juhlan aikana, kun muuta pakollista tehtävää ei ollut. Heistä jäi tosi positiivinen kuva meille.
  3. Me valittiin Florence and the Machine - Heartlines http://www.youtube.com/watch?v=Sol6feabfL4 Ite tykättiin, tosin olisi voinut olla vähän lyhyempänä versiona. Mutta oma moka. Ajateltiin alun perin että saataisiin bändi mahtumaan jonnekin etualalle, mutta lopulta jouduttiin sijoittamaan heidät yleisön taakse. Välibiisin aikana siis yleisöllä ei ollut oiekin muuta katseltavaa kuin me, ja se 5 minuuttia paikallaan jököttäen kaikkien katseiden alla tuntui aika pitkältä ajalta Toisaalta, saivatpahan vieraat nyt sitten ainakin pällistellä hääparia ja haivainnoida mekkoa yms. ihan ruhassa
  4. Meillä oli Cat Stevens - Morning has broken (instrumentaaliversio) http://www.youtube.com/watch?v=ACotpFCbgfQ
  5. No, jaanpa nyt sitten ainakin omant kokemukseni häiden jälkeen. Kiva ja erilainen juhlatila. Gardenian väki oli superystävällistä, pyyntöihimme ja kyselyihimme vastattiin aina ystävällisesti ja kaikki toiveemme saimme "läpi". Meillä oli vihkiminen gardenian puutarhassa, ja ainakin kauniilla säällä puutarha tarjosi aivan ihanat ja kauniit puitteet seremonialle.Tilaisuuden äänentoistoa varten saatiin sähköt ulkorakennuksesta ja sateen varalta pystytimme yhden juhlakatoksen ulos. Muuten ulkotila tuli hyödynnettyä lähinnä niin, että kuuman sään takia vieraat viihtyivät aika paljon ulkona. Elokuussa ulkona tosin oli illalla pimeää, ja ulos olisi kannattanut viritellä jotain valaistusta. Ulos saisi myös viedä tilan omia tuoleja ja pöytiä, eli kesällä siihen liukuovien viereen voisi laittaa vaikka muutaman pöytäryhmän. Iltapäivällä pöytäliinoja laittaessamme huomasimme, että yhdelle pöydistä tippui katosta vettä. En sitten tiedä, tippuiko sitä enää juhlien aikana. Toivottavasti ei. Tämä kuitenkin oli vain yksi ainoa kohta, joten ei se nyt varmaan kenenkään juhlaa onnistunut pilaamaan. Meillä tilat saatiin riittämään niin, että ruuan jälkeen yksi pitkä pöytä otettiin salista pois (meillä oli noin 80 vierasta). Tällöin jäi tilaa sen verran että sekä 6-henkinen bändi että tanssilattia mahtuivat saliin.
  6. Me kirjoitettiin sulhasen miehen kanssa ensin erikseen ajatuksiamme rakkaudesta ja avioliitosta. Mies yhdisti nämä yhdeksi tekstiksi, jonka sitten vielä itse muokkasin puhemuotoon. Vihkijä oli vielä muokannut puhetta hieman, mutta liitän tähän sen version, joka itseltäni tallennettuna löytyy. Tämä nyt ei välttämättä ole mikään superihkutuspuhe, mutta kuvasti meidän tuntoja ja ajatuksia. Hyvä hääpari, Olette löytäneet rakkaudesta voiman, joka puhaltaa elämän maailmaanne. Tänään olette kutsuneet teille tärkeät ja rakkaat ihmiset juhlimaan tuota rakkautta ja todistamaan vihkimistänne avioliittoon. Vaikka nykyään jokainen meistä voi ympärillään nähdä eroja, rakkauksien alkamisia ja loppumisia, muistuttavat häät juhlina siitä, että vielä on ihmisiä jotka uskaltavat toivoa. Toivoa että oma rakkaus on yksi niistä jotka on tehty kestämään. Ja että vielä on ihmisiä, jotka ovat valmiita juhlimaan toisten ihmisten rakkautta, liikuttumaan siitä, pistämään toivonsa rakkauden säilyvyyteen saattelemalla taas uuden parin avioliittoon Teille elämän tarkoitus on kokea mahdollisimman paljon. Näette elämän on seikkailuna, joka on parasta jaettuna rakkaimman kanssa. Parasta mitä voi olla, on kumppani, jonka kanssa voi kulkea läpi elämän. Jonka kanssa voi kasvaa yhdessä vanhaksi jakaen ajattelun, tapahtumat ja kokemukset yhdessä toisen kanssa. Sillä kokeminen yhdessä toisen ihmisen kanssa on jotain vähän enemmän kuin vain kahden erillisen ihmisen kokemus. Yhteisten kokemusten myötä parin välille muodostuu yhteisiä tarinoita, joista lopulta syntyy yhteinen kertomus, yhteinen maailma ja se, mitä parisuhde on. Te olette molemmat löytäneet mieluisan matkakumppanin, jonka kanssa kulkea elämän läpi. Olette tarpeeksi samanlaisia ymmärtääksenne toisianne, ja tarpeeksi erilaisia tuodaksenne toisillenne uusia ajatuksia ja uusia näkökulmia. Ymmärrätte, arvostatte, rakastatte ja tarvittaessa myös jaksatte toisianne.Kumpikin teistä täydentää toista ja tekee toisen onnellisiksi. Koette, että olette jo perhe, toistenne koti ja turva. Suhteenne on se pohja, jolta kumpikin uskaltaa kurkottaa hieman korkeammalle kuin mitä yksin uskaltaisi. Avioliiton myötä vahvistetaan myös virallisesti se, että olette perhe ja toistenne lähimmät omaiset. Lisäksi naimisiin meneminen merkitsee myös sitä, että tässä on sellainen rakkaus, johon olette valmiita uskomaan. Olette valmiita uskomaan siihen niin vahvasti, että uskallatte sen myös ystävien ja sukulaisten edessä tunnustaa.
  7. Isin tyttö minäkin, mutta en silti halua faijan saattavan alttarille. Se on minusta sellainen "tavara vaihtaa omistajaa"-rituaali. Meillä on vihkiminen ulkopuutarhassa, jossa tullaan kumpikin sulhasen kanssa omista suunnistamme ja kohdataan sitten vihkijän edessä. Tää sopii meille, kumpikin tulee ihan itsenäisinä, omasta tahdostaan vihittäviksi.
  8. Sehän olis juuri sitä rakkauden juhlaa, jos vieraat bylsis toisiaan juhlapaikan puutarhassa
  9. Mulle on äiti tekemässä pukua, ja se alkaa olla kohta valmis (ja hieno). Sen verran olen valmistusprosessiin osallistunut, että voisin kommentoida tuota pitsin sauma-asiaa. Mulle tulee siis pitsipuku satiinivuorilla. Päädyttiin siihen, että yläosasta tehtiin kolmikerroksinen, eli vuorisatiinista tehtiin sekä vuori että pitsin kanssa käännettävä ylimäääräinen kerros. Pitsi siis ommeltiin ikään kuin yhtenä kankaana tämän ylimääräisen satiinikerroksen kanssa, jolloin saumat saatiin vuorin kanssa käännettyä pilloon. Lisäksi yläosaan tuli tällä tavalla vähän lisää tukevuutta, eivätkä alusvaatteet ainakaan näy läpi. Alaosassa pitsi ja vuori ovat sitten erikseen, jolloin pitsin läpinäkyvyys pääsee paremmin oikeuksiinsa. Alaosassa on kuitenkin sen pinta-alaan verrattuna paljon vähemmän saumoja. Nämä saumat ommeltiin ihan vaan saumurilla. Tässä tämänhetkinen tilanne. Helma on vielä viimeistelemättä (luutavasti sen reunaan tulee vielä pitsinauha) ja vyötärönauhan virkaa toimitti mallauksen ajan lahjanaru Vyötärölle on ainakin näillä näkymin tulossa norsunluunvärinen satiininauha. Puku siis valkoista pitsiä (verhokangasta) ja alla luonnonvalkoinen/ivory/kukanäistätietää satiini.
  10. Unelmapolttareissa: Järjestäjien ei tarvitsisi stressata järjestelyistä ihan liikaaEivät tulisi osallistujille liian kalliiksiKaikilla osallistujilla olisi kivaaOlisi jotain extremeä (esim. benji-hyppy)Saisi olla esiintymistä, tyhmiin vatteisiin pukeutumista ja mitä kaikkea, sillä en juuri nolostu mistäänEhtisin jutella porukan kanssaMinua ei juotettaisi heti aamusta känniin, koska siitä seuraisi nukahtaminen aikaisinEn joutuisi ajamaan mitään ajoneuvoa
  11. Hepsistä. Onko kukaan juhlimassa häitää Gardeniassa 2013 ja/tai onko tuoreempia kokemuksia kyseisestä tilasta? Itsellä tulevana kesänä suunnitteilla hääjuhlat tuolla (myös vsiviilivihkiminen puutarhassa). Olisi kiva kuulla kokemuksia / huomioon otettavaa kyseisestä paikasta jne.
  12. Meille tulee varmaan myös omat valat siviilivihkimisen osana. Itse ajattelin lähteä siitä ajatuksesta, mitä avioliitto minulle merkitsee ja sitä kautta siitä, mitä minä nyt oikeastaan siinä naimisiin mennessä olen lupaamassa/tahtomassa. Itselleni näitä asioita ovat ainakin elämän ja kokemuksien jakaminen ja yhdessä kasvaminen. Eikä siitä liian pitkää kannata tehdä, unohtuu vaan siinä jännityksessä muuten