Marikukka

Rouva
  • Viestit

    344
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Marikukka kaikki viestit

  1. Oliskohan meidänkin jo aika... Kun kesäkuu ja elokuu jo löytyy mutta ei meitä vielä Häät heinäkuussa 2015 tervetuloa teille ja kaikille muillekin! Aloitanpa kertomalla meidän häistä lyhyesti (onko se edes mahdollista): Päädyimme päivään, koska se on kaksi viikkoa juhannuksesta (ihmiset ehtivät palautua ennen meidän pippaloita ) ja maakunnassa ei ole kyseisenä viikonloppuna mitään suurempia tapahtumia (esim. viikko häistä eteenpäin on Tangomarkkinat), eli ei pilata kenenkään suunnitelmia. Hääpäivä ei ajoitu rehunteon tai muun vastaavan kiireisen työnteon aikaan. - Hääpäivä 4.7. ja häitämme kirjaimellisesti tanssitaan sulhasen kotipaikkakunnalla. - Kaasona opiskelijaystäväni, morsiusneitoina kaksi siskoani ja sulhasella kaksi bestmania: lapsuudenystävänsä ja veljensä. - Teemana Etelä-Pohjanmaa, härmäläisyys, perinteet, tanssihäät, maalaisteema. - Teemaväreinä punainen ja kulta, lisäksi "vanhahtavia värejä" eli ruskeaa ja harmaata. - Tehdään mahdollisimman paljon itse. Myös ruuat (salaatteja lukuunottamatta) ja palkkaamme emännän ja keittiöavun tutun tutuista Tähän mennessä tehtyä: - Kirkko ja juhlapaikka varattu - Ruuat varmistettu (salaatit tilattu) ja niiden tekijät kysytty - Morsiamen puku ja vihkisormus ostettu - Sulhanen sovittanut omaa pukuaan (luultavimmin vuokrataan) - Kutsukorttien teko aloitettu, tekstit kirjoitettu - Somistusta suunniteltu ja jotain jo hankittukin - Kaaso, morsiusneidot ja bestmanit kysytty - Pappia kysytty (isän ja äidin vihkipappi!) - Bändi varattu ja ilmoitettu toivekappaleet - Häämarssit, kirkon musiikkiesitys ja häävalssi(t) päätetty - Kampaus ja meikki varmistettu (sisko tekee) - Valokuvaus varmistettu (sisko ottaa potretit, hänen harrastelijaystävänsä dokumentaariset) - Alkoholien hankkiminen suunnitteluvaiheessa, ollaan jo katseltu viinejä ja kuoharia ym. Hmm nyt tuo lista näyttää niin lyhyeltä, vaikka tuntuu että paljon on muka saanut aikaan Näistä meidän häistä voi kyllä lukea lisää päikystä. Mutta mites muut heinäkuun morsiamet, miten päädyitte omaan päiväänne ja missä vaiheessa on suunnittelu =)
  2. Huomenna se tapahtuu! Eilen illalla alkoi ekan kerran oikeasti vähän jännittämään
  3. Tää on niin jännittävää! Vuosi jo suunniteltu ja ootettu jajaja... pian SE päivä on täällä !
  4. Voi ei! Anna itellesi lupa nyt olla vaikkapa juhannuksen yli olla ajattelematta hääjuttuja ja sitten maanantaina tartut toimeen? Sellainen "loma häistä?" mua auttaa myös työlistat! Tekee sellaisen listan mitä on aivan pakko tehdä ja sitten vetelee valmiita yli. Niinkuin meidän pappi sanoi meille, että älkää stressatko, ne sitten on sellaiset kuin ne on vaikka ei aivan kaikkea kerkeäisikään
  5. Aika menee niin nopeasti!! Juhannuksena enää kaksi viikkoa iiiik
  6. Me tilattiin alkoholit 160 hlö häihin 1000e kuljetuksineen =) Olutta 15 laatikkoa (tarkotus kyllä jäädä myös omaan käyttöön...), siideriä 6 laatikkoa, lonkeroa 3 laatikkoa, väkeviä 15 litraa, 10 laatikkoa halpaa valkkaria booliin, 6 laatikkoa ruualle valkkaria ja 6 laatikkoa punaista, kuohuviinejä 19 plo. Alkoholittomat siis vielä ostamatta, mutta niitä nyt ei tarvikaan kuin booliin lantringiksi Holitonta on koko päivän kotikaljaa, mehua ja vettä.
  7. Voi mua niim jännittää toi istumajärjestysten teko en tiedä miksi! Oon tehnyt siitä kauhean mörön... Jännittävää kuinka häät lähestyy ja käytännön asioita lyödään lukkoon! Koko ajan jonkun kanssa saa puhua häistä ja pitää hääpalaveria ymym elän sen päivän ja ne hetket aina vain uudestaan kuvitelmissa, iltaisin joskus kuuntelen youtubesta meidän häämarsseja, valssia ja muita musiikkeja voi hääpäivä tule jo!
  8. Alle kuukausi häihin iiiiiik
  9. Niinpä!! Jännittää eilen meillä oli viimeinen ilmoittautumispäivä, muutama perhe/pariskunta joista ei ole kuulunut mitään... Ajattelin että viikon päästä soitellaan perään
  10. Mulla oli viikko sitten viikonloppuna sain myös etukäteen polttarilistan mitä pakata mutta eihän sieltä loppujenlopuksi tarvittu juuri mitään Kohta loppuu ilmoittautuminen, yllättävän hyvin ihmiset olleet liikenteessä! Olen myös ottanut kaikissa kissanristiäisissä suullisia ilmoittautumisia vastaan. Tuntuu että ei ne ihmiset vaan oikeasti muista, arjessa kun se kutsu tulee niin se nakataan johonkin laatikkoon ja koko homma unohtuu. Sitten niissä juhlissa (esim. äitienpäivänä kylässä tai nyt sulhon siskon valmistujaisissa) ihmiset näkee meidän ja muistaa että AI NIIN en ole ilmoittautunut, voinko tehdä sen nyt? Ja olen aina hyväksynyt, kun näillä ei ole ollut mitään erikoisruokavaliojuttujakaan Nyt tällä hetkellä kutsuttavia 162 ja ihan muutama vaan ilmoittautumatta... Pari sellaistakin ilmoittautui, joista ajateltiin että kutsutaan nyt kun on kaikki muutkin samalla statuksella (esim. sulhon kaikki tädit jne.) on kutsuttu mutta eivät varmasti tule. Meinasin tippua (kaksikin kertaa siis!) tuolilta kun tällaiset henkilöt sitten laittavatkin viestiä että tulevat meidän hääjuhlaan! Positiivista tietysti sulho alkoi jo maalailla että tulee varmaan 100% läsnäolo kutsutuista
  11. Ota vaikka yhden päivän hengähdystauko, älä ajattele ollenkaan häitä tai pääsykokeita! Se yksikin päivä voi auttaa yllättävän paljon...
  12. Noista verokiemuroista on kait ihan turha lähteä täällä naikkareissa edes keskustelemaan, netin syövereistä löytyy jos jonkinmoista mielipidettä ja keskustelua siitä aiheesta Faktahan on nyt vaan se, että esim. Lieferello ei edelleenkään toimita Suomeen. Me tehtiin (itse asiassa eilen!) tilaus viinikauppa.comin kautta. Tulevat siis Saksasta myöskin Meidän viinitonkat maksoi 13e/tonkka, kuohuviiniä otettiin riskillä edullista, 4e/plo. Siiderit ja lonkerot noin 18e/lava, olut huomattavasti edullisempaa (en muista hintaa kun en itse juo olutta ). Toimituskulut tuli painon (lieferellossa oli myös toimitus painon mukaan) ja sijainnin mukaan, meidän karvaa alle 300kg tilauksen toimitus Keski-Suomeen maksoi noin 170e. Itse tuotteiden hinta taisi olla päälle 800e. Tilattiin siis 6 tonkkaa punkkua ja 6 tonkkaa valkkaria, 19plo kuoharia, 15 laatikkoa olutta, 6 laatikkoa siideriä, 4 laatikkoa lonkeroa, 22plo (0,7l pulloissa) väkeviä ja tilattiin vielä boolin pohjaksi 10 tonkkaa (á 10e) valkkaria. Maksaa sai ainakin luottokortilla, tilisiirtona, Klarna-laskulla ja PayPalilla. Raportoin sitten kun toimitus on saapunut perille
  13. Ihan samaa ajattelen kuin IdaLydia! Mä oon kinunnut ilmoittautumisia mm. äitienpäivänä kun nähtiin paljon sukulaisia, omissa polttareissa jne Ja kiireellisen arjen keskellä lukaiset sen kutsun, laitat keittiön pöydälle ja ajattelet että mä sitten ilmoittaudun kun kerkeän ja sitten se unohtuu... xd en halua uskoa että kukaan tahallaan, kiusallaan tai ilkeyttään jättää huomiotta kutsun =)
  14. Mä odotan kans loppukiriä meillä on ens viikon torstaina viimenen ilmopäivä ja joitakin vielä ilmoittautumatta... Kaikki sukulaisia. Kukaan ei ole ilmoittanut ettei pääsisi, varmasti pitää ottaa soittelukierros vaikkapa parin viikon päästä. Voihan se olla että posti on hukanut osan kutsuista, toiset on vaan unohtanu sen kutsun jonnekin laatikonpohjalle kun ajattelee että tottakai me mennään! Ja kaikkea sellaista, meitä on moneksi =)
  15. Meillä on papin tapaaminen lauantaina! Juurikin siksi kun asutaan nyt 600km päässä vihkimispaikkakunnalta ja sulholla päivätyö. Mekin päästiin vihdoin ja viimein sinne kirkkoherranvirastoon tekemään esteidentutkintaa! Että meinasi vastustaa. Meillä siis kirkkoherranvirasto auki arkisin klo 10-15 (mikä ihme aika olla auki!!) ja VAIN torstaisin klo 10-17. Eka kerralla kun meinattiin mennä, auto hajosi keskiviikkona. Sitten taisi olla vappu perjantaina niin monet paikat sulki ennemmin torstaina, seuraavalla viikolla mulla iltaluento ja helatorstai. Tätä ennen ollaan yritetty käydä pari kertaa mutta aina tullut jotain, sulholle ylitöitä tai mulla harjotteluun liittyviä ohjauksia, oli pitkää perjantaita edeltävä torstai ja lähdettiin reissuun kauhealla kiireellä... Nyt se on onneksi hoidettu !!
  16. Tuolla Etelä-Pohjanmaan juhlapaikkaketjussa kirjoittelinkin koivurannasta, ei siis ikinä käyty katsomassa kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa sopia. Ei siis löydetty edes yhteistä aikaa siihen katsomiseen! Me ei asuta Seinäjoella vaan Lapissa, vihkiminen kuitenki EP:llä. Rajoittui siis viikonloppuihin tuo katsominen. Tosi hienolta paikalta kyllä vaikuttaa =)
  17. Onnea uudelle Rouvalle! Ihanaa kun kaikilla asiat etenee =) Mulla alkaa olla ehkä kevyttä stressiä... Viirejä en ole vieläkään askarrellut ja keksin nyt että pöytiin on pakko saada kaitaliinat. Ja niistä puheen ollen, juhlapaikalla ei ole vieläkään kaikkia pöytiä. Varatessa oli puhetta, että ostavat lisää pöytiä helmikuussa, koska silloin oli jotkut kuusikymppiset tms. No eihän niitä pöytiä ole vissiin vieläkään hommattu ärsyttää kun ei voi sitten leikata noita kaitaliinoja eikä tehdä yhtään pöytäkarttoja kun ei ole mitään käsitystä onko uudet pöydät saman kokoisia kuin nuo vanhatkin! Ei kiva ollenkaan!
  18. Hah, tiedän ton tunteen kun kesken näpertelyn tulee sellanen olo että on tämä saatana työmaa mutta lopussa kiitos seisoo!
  19. Hahaha joo esteettömyystodistuksista yritin puhua toi meidän tabletti korjailee kirjoituksia vähän turhan innokkaasti...
  20. Mä oon jättänyt aika paljon sen varaan että teen touko- ja kesäkuussa kun en ole kesätöissä toisaalta eipä tätä väsäämistä ihan hirveästi ole, mm. istumajärjestykset teen vasta silloin.
  21. Meidän pitäis askarrella viirejä, haluaisin kokeilla pöytäsomistuksia jos toi sulho vaan saks aikaiseksi alkaa värkkäämään niitä kukkalaatikoita... Viinit ym valitti, nyt vaan juomatilausta tekemään. Pukua pääsis Kait sovittamaan ompelijalla huhtikuun puolessavälissä. Hitaasti mutta varmasti ne hommat etenee estettä myydyksi etua pitää hakea!! Kohta kuukauden sen olisi saanut jo hommata ja me ei olla löydetty aikaa käydä kirkkoherranvirastossa xd onko joku jo hakenut sen, miten homma sujuu käytännössä?
  22. Mun omassa päässä olevalla listalla lisäksi juonto ja ohjelmarungon ylläpito. Jälkimmäinen meinaa sitä, jos paikan päällä joku vielä ilmoittaa haluavansa pitää puheen niin vastuuhlö kertoo hänelle koska hän voi pitää puheensa, tai jos aikataulut falskaa niin hän hoitaa.
  23. Tämä oli mun pointti myös, siksi jos ei laita lapsen molemmin puolin vanhempia (jos on vaikka monta pientä lasta...) niin sitten vaikka lapsen mahdollinen täti/setä/mummo/vaari tms. lapselle läheinen aikuinen.
  24. Niin ja lapsista, ihan taaperot on pakko laittaa pöydän päähän kun siellä se syöttötuoli on järkevästi muutenkin tosiaan alle 5v:lle aina oma vanhempi viereen ja vaikka molemmin puolin (vähintään joku lapselle tuttu/läheinen aikuinen) jos tarvitsevat apua syömisessä, jotain kaatuu tms. Tai ettei tule sitten hääjuhlassa kiukkupuuskaa koska ei haluta istua tuntemattoman vieressä perheet nyt varmasti keskenään vaihtelevat omia paikkojaan mieleisikseen ja parhaiten kokemallaan tavalla.
  25. Tai miten olis Natte-15, laitatte järjestyksen pöydittäin ja istuvat sitten pöydissä sillä paikalla missä haluavat? Mäkin mietin tota sekametelisoppaa, sillon pitäis vaan varata ylimääräsiä istumapaikkoja kun pakosta tulee niitä "hukkapaikkoja".. Esim. tuntemattomat jättävät väliin yhden tyhjän, pariskunnat tai isommat porukat haluaa istua lähekkäin ym.