Adiela

Kirkossa jännitin ihan hirveesti. Odotettiin kaason kanssa autossa, että vieraat ovat ehtineet paikoilleen ja sydän löi niin että meinasin että sydänkohtaus iskee. Kävely alttarillekin oli ihan kauheeta, ihanaa mutta jalat tärisi niin että ihmettelin miten pysyin pystyssä. Heti kun kirkko oli ohi ja saavuttiin juhlapaikalle - jännitys laukesi ja sen jälkeen olin ihan rentona ja nautin vain juhlista. Juhlat voisi hyvin ottaa uusiksi, mutta tuota kirkkoa ei ole yhtään ikävä.

Täälläkin ollaan nyt viikonloppuna Rouviinnuttu ja pikkuhiljaa alkaa arki koittaa. Pää on jotenkin ollut niin viikonlopussa että onneksi mulla on vielä tämä viikko lomaa. Meidän häät oli todellakin onnistuneet ja ollaan saatu vain ja ainoastaan hyvää palautetta kiitoksia ja kehuja juhlasta. Tunnelma oli kuulemma rento ja lämmin , ruoka ja kakku todella hyvää. Oltiin miehen kanssa ennen häitä että olisivatpa ne jo ohi, et olis muuta ajateltavaa - nyt kumpikin on surkutellut et kuinka nopeasti ne menivätkään. Ihan hulla miten kauan niitä suunnitteli ja nyt, kaikki on ohi. Odottelen innolla ( ja vähän kauhulla) valokuvaajien kuvia. Nyt pitää sitten vaan totutella uuteen sukunimeen ja tähän Rouvana- eloon.

Mä voin kertoa omasta puolestani. Meillä siis takana 2 vuotta suunnitellua ( Kihlat 2015 - Naimisiin 2017) josta viimeinen vuosi aktiivisempaa järjestelyä. Todellakin häät VOI järjestää lyhyessä ajassa, se on ihan mitä haluaa ja minkätyyppiset häät. Mulla oli vaan niin selkeät mielikuvat , mikä kirkko, mikä juhlapaikka, kampaaja, valokuvaajat, mekko että niitä ei vaan olisi voinut varata 4kk varoitusajalla. Puvuissa keskimääräinen toimitusaika on 6kk ja esim. meidän juhlapaikka piti varata puolitoista vuotta aikaisemmin. Meidän kirkko on Turun suosituin vihkikirkko ja kun varattiin se ( vuotta aikaisemmin heti kello 8.00 aamulla) saatiin viiminen aika, joka oli muiden seurakuntien jäsenille tarkoitettu. Mä oon myös tykännyt olla pitempään kihloissa, enkä heti rynniä naimisiin. Tässä on ehtinyt fiilistellä ja suunnitella huolella, haaveilla ja unelmoida. Mun mielestä tää on ollut aika ihanaa aikaa ja vaikka oisin voinut järjestää häät nopeammin, en olis halunnut. Silloin olis vaan joutunut tekemään liikaa kompromisseja.

6 päivää. Aika on menny ihan siivillä nää viimeiset kuukaudet! Ensin oli pari kuukautta, sitten kuukausi, kolme viikkoa, kaksi viikkoa, viikko...Mun on pakko sanoa kyllä että niin ihanaa kun tavallaan naimisiinmeno onkin, niin oon kyllä tyytyväinen kun juhlat on paketissa. Kyllä tää senverran stressaavaa aikaa on ollut. Meilläkin on juhlapaikka sellainen minkä puolesta tulee ruoat, juomat yms mutta siis silti. Silti sitä hommaa on ihan kauheasti, palaverit : valokuvaajat, juhlapaikka, pappi, auto. Puvun sovitukset, meikki, kampaus. Ohjelmien teko, askartelu, musiikit, sormukset, istumajärjestykset. Häät pyörii koko ajan päässä ja kaikki vapaa-aika menee niihin. Stressi käyrä on noussut tasaisesti, etenkin kun mun puku ei siis vieläkään ole saapunut. Laitoin viestiä ja kyselin, niin se on kuulemma tippunut kyydistä ja lähetetty äkkiä perään - joten todellakin toivon et se ehtii tulla. Istumajärjestys saatiin tänään kirjoitettua puhtaaksi. Hääbingo palkinnot, kaason lahja, miehen huomenlahja, häätuoksu - puuttuu. Muuten alkaa vähitellen olla valmis. Huhuh. Ei voi muuta todeta. Niin ja kaikki kysyy et jännittääkö? Miten tässä ehtii edes jännittää, kun on niin paljon tekemistä.

Meille tulee miespappi. Mun isovanhemmat on "vähän" vanhoillisia joten he taitavat olla tyytyväisiä miehestä, mutta itselleni olisi käynyt kumpi tahansa. Ehkä mieluummin olisin ottanut naisen, jos olisin saanut valita.

Kaikki aikaiset =parhaat ajat on varattu oman seurakunnan jäsenille. Me varattiin Tuomiokirkko viime kesänä ja ainoastaan kaksi aikaa on varattu muiden seurakuntien jäsenille, eli ne päivät viimeiset. Ei nyt ihan meille ideaali tilanne ollut saada niin myöhäistä vihkimisaikaa (16.15 - aikaisempi oli jo varattu) mutta minkäs teit. Onneksi saatiin edes tuo toinen aika, koska muuten olisi pitänyt varata joku toinen kirkko.

Meillä on 2kk! Kauheeta sekin, kun justhan niihin häihin oli vuosi... Jotenkin kesäkuussa oon herännyt siihen että oikeasti pitäis tehdäkkin jotain. Kaikki suuret linjat on kyllä hoidossa, mutta kaikki muu ihan levällään. Myönnän että stressaan asioita. Tai no lähinnä tulee sellaisia "pakokauhun" hetkiä kun kaikki läsähtää päin näköä. Harmittaa kun en saanut yhtään pudotettua painoakaan, vaikka niin suunnittelin ( ehkä oon jopa lihonnu). Onhan tässä muutama kilo aikaa puristaa. Pari viikkoa ja ilmottautuminen päättyy. Pari on peruttanut, jotka otti aika koville - nyt oon jo jotenkin toipunut kun moni on myös ilmoittanut pääsevänsä. Jännää!

Meillä sai kirkon varata päivälleen vuotta aikaisemmin ja silloin oltiin kaheksalta jonottamassa, et saatiin varmasti se kirkko mikä haluttiin. Silti joku mokoma ehti viedä sen ajan mitä oltiin ajateltu , mut oikea kirkko kuitenkin saatiin.

Mäkään en nyt ehkä varsinaisesti pettynyt kosintaan, muttei se toisaalta ollut kyllä yhtään sellainen mistä olin haaveillut. Jotenkin tuntui että se vaan lipui sellaiseen " Nooh...mennään sitten kihloihin" - juttuun, vaikka näin jälkeenpäin olisin toivonut yllättävämpää ja romanttisempaa kosintaa. Mä vaan oon liian romantikko, omakin vika.

@Kami Meillä on vähän vieraita ja kaikki tietävät päivän, joten kutsut lähtee vasta huhtikuussa. Eilen lyötiin teemavärit lukkoon. Kirkko, paikka, valokuvaus, kukat, kampaaja ja puku hommattu. Kutsujen teko seuraavana vuorossa ja hääohjelman pohdinta. Mites teillä ?

Meillä

Mä tuun kehumaan Fianceé : ta! Mulla oli eilen sinne aika ja sain ihan mielettömän hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Ensin katsottiin rekeiltä mun tyylisiä mekkoja ja sitten lähdettiin kokeilemaan. Myyjä oli niin ystävällinen ja rento, mutta kuitenkin todella asiantunteva. Mä pelkäsin olevani pulska koko liikkeeseen, en siis oo mikään pulska ,mutku ne mallit on niin pieniä. Myyjä kuitenkin teilasi heti sellaset luulot ja oli ihana kokeilla kun sai selkeesti palautetta ja jos toivoin jotain erimallia niin sieltä mulle sellainen tuotiin. Kaikki mekot meni päälle ja sovituskoppi oli ihanan iso. Kaasoni istuskeli sohvalla ja sai sitten kertoa mielipiteensä. Puvun kanssa tuotiin sitten jos minkämoista asustetta jos halusin sen nähdä ( huntua, vyötä, kenkää yms. ) Siinä todellakin tunsi itsensä prinsessaksi kun yksinään seisoi liikkeessä ja myyjä palveli ainoastaan minua. Sieltä se unelmien puku löytyikin, mistä olin todella onnellinen. Kyseinen puku oli vielä kaikenlisäksi saapunut sinne juuri sinä kyseisenä päivä, ihan mieletön tuuri. Suosittelen todella lämpimästi

Budjetti oli 800 ja puku maksoi 1190 euroa, joten pikkusen mentiin yli.

Mäkin toivon todella @Aleze et teidän asiat järjestyisi. Todella kuluttavaa ja stressaavaa tuollainen tilanne. Mulla on puku Kirjoittelen varmaan pidemmin tuonne Turun hääpukuketjuun, mutta Fianceé : sta löysin aivan täydellisen puvun. Kokeilin viittä pukua ja siinä kolmannen kohdalla mietin että mistäköhän sen sitten tietää kun täydellinen puku tulee vastaan ja sitten viimeisenä kokeilin tuota valitsemaani ja siinä se oli. Ihan pieni pakokauhu iski kun en tajunnut kysyä hintaa, mutta onneksi ei ihan tajuttoman kallis ollut kuitenkaan. ( Yli 1000 euron kuitenkin, kun budjetti oli 800 , joten sinällään vähän pieleen. ) Ihan erillainen kuin olin ajatellut, mutta siinä puvussa tuli todellakin " se fiilis". Todella loistava palvelu, nyt vaan toivon ettei mies mitenkään saa vihiä puvusta. Piti koneellakin piilottaa kuvat sellaseen kansioon ettei se vaan ikinä osu sinne vahingossakaan. Toukokuussa puku saapuu sitten ja heinäkuussa sitten viimeiset sovitukset ja korjaukset. On tää jännää aikaa.

Varasin tänään ajan häämekon sovitukseen. Jännittää millainen se fiilis on kun seisoo puku päällä ja löytyykö se " unelmien" puku heti. Jännittää jotenkin muutenkin, ehkä se mekon sovittaminen tuo sitä tosi asiaa lähemmäs että mä ihan oikeasti olen menossa naimisiin.

Minä 28 ja mies 38 ( kohta 39 ). Kummallakin vakituinen työ. Takana 2 vuotta ja 2kk etäsuhdetta, kuukauden päästä muutetaan yhteiseen omakotitaloon maaseudulle. Kihloissa oltu nyt vuosi ja pari kuukautta. Häitä tanssahdellaan ( tai meidän tapauksessa ei todellakaan tanssahdella ) ensi vuoden elokuussa. Lapsia ei ole kummallakaan vielä (haaveissa kyllä) , kumpikin ensimmäisellä kierroksella. Yksi karvainen lemmikki löytyy.

Me oltiin tänä vuonna häämessuilla, en tiedä viitsiikö enää 2017 mennä kun sillon on kuitenkin suurin osa valmisteluista hoidettu ja paikat yms varattu. Eipä meille sieltä viimeksi mitään mukaan tarttunut, oltiin siis Turun häämessuilla. Olihan se ihan kiva fiilistellä tunnelmaa, muttei saatu mitään varsinaisia vinkkejä. Meillä tällähetkellä varattuna : paikka, kirkko, valokuvaaja ja kukat. Pukua menen joulukuussa sovittamaan ja kampaajan ja meikkaajan varaan tammikuussa. Siinä varmaan ne tärkeimmät. Nii ja häämatka varataan vielä tämän vuoden puolella.

Laitonkin heille viestiä ja ottivat jo varauksia vastaan ensi kesäksi. Ihan jos joku muukin haluaa sinne ottaa yhteyttä.

Osaako joku sanoa miten aikaisin kannattaisi olla liikkeellä ensi kesän suhteen? Katsoin että jotkut kukkakaupat ottaa jo varauksia. Ollaan alustavasti ajateltu Broncoa

Mä liityn remmiin mukaan! Elikä me kihlauduttiin tuossa syyskuussa ja hääpäivä ja vuosi lyötiin silloin virallisesti lukkoon, 2017. Tämä siksi koska 2016 vuodella emme todennäköisesti olisi enää saaneet haluamaamme kirkkoa, kun elokuusta on kuitenkin kysymys. Pari vuotta ( vajaa tosin) on aika mukava aika fiilistellä, rauhassa mietiskellä ja pohdiskella mekkoja, paikkaa, musiikkia, vieraslistoja yms. Ei tule kiire ja kyseessä ei ole kuitenkaan liian pitkä aika. Tähän mennessä ollaan kuitenkin aika hyvin aikataulussa, tärkeimmät on päätetty paikka ja kirkko. Paikan suhteen ollaan vähän vielä auki, mutta kirkko on jo päätetty. Toivottavasti se myös saadaan. Puku on myös aika selkeästi mielessä, mutta vielä en ole mitään konkreettista asialle tehnyt. Loistavaa että täällä on saman vuoden avioituvia ihmisiä

Kiitos Theza ja Aistiharha

Voi höh. Tuo pettyminen on kyllä niin ärsyttävää. Sitä ei haluaisi odottaa liikoja, mutta sitten kuitenkin jollain tavalla on aina pieni toivo päällä. Sitten tulee jatkuvia sisäisiä kuolemia. Itse pääsen vihdoin ja viimein täältä ketjusta pois! Mies nimittäin kosi nyt sitten syyskuussa ja viime viikot on mennyt aikamoisessa pyörityksessä. Kosinta oli ihana ja onnistui yllättämään, vaikka olin tuohon viikonloppuun vähän kaavaillut sitä mahdollisuutta. Mies oli kuitenkin valinnut sellaisen kohdan mitä en yhtään osannut odottaa. Sormus oli valmiina ja oli ihan täydellinen. Miehen sormus saapui tänään postissa ja oli myöskin todella persoonallinen ja ihan miehen näköinen. Pikkuisen sekavat fiilikset, siinä mielessä että puoltoista vuotta sitten itkin iltaisin miksi kaikki muut löytävät jonkun, ja minä olen varmaan jotenkin niin epäonnistunut ihminen etten ikinä löydä ketään. Enpä olisi tuolloin kuvitellut että puoltoista vuotta ja olisin kihloissa. Lyötiin samalla hääpäivä ja vuosi ( 2017 ) lukkoon ja nyt sitten vaan armoton suunnittelu ja pohdinta käyntiin ( niin ihan kuin sitä ei olisi ennen tapahtunut ).

Voi että paljon onnea Daenerys! Tämä taitaa olla niitä ainoita ketjuja jossa on aidosti iloinen kun joku pääsee pois

Aistiharha, niimpä! Toivoin ettei olisi sanonut sitä että PITI kosia, muutenkin oli mieli maassa kun kosintaa ei tullut. Mut joo, kai se jotain lohduttaa et kosinta sieltä joskus tulee, mut mikä miehen käsitys siitä " joskus" määreestä mahtaa olla, niin en edes halua tietää.

Onnea täältäkin, ihanaa että joitakin onnistaa Meillä kävi sitten seuraavaa, tiedättekö kun luo mieleensä jonkun tietynlaisen tapahtuman? Tässä tapauksessa siis kosinnan suhteen, paikka aika ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Noh, minäpä olin ihan varma että mies kosii kun meillä on vuosipäivä, odotin koko illan sydän pamppailen tapahtumaa ja mietin miten ihana kertoa vanhemmille reissun jälkeen. Olimme romanttisesti uimassa ja mies sitten sanoi jotenkin et joo piti kosia sinua täällä mutta...ja sitten joku tyhmä selitys! Ei NÄIN! Minä sitten tietenkin purskahdin itkuun ja mies ihan ihmeissään että mitä nyt tapahtuu Ei voinut mitään, mutta niin järkyttävä pettymys! Täydellinen aika, täydellinen paikka ja hetki ja sitten - tuollainen loppu. Tiedän että oli omakin syyni kun kuvittelin liikoja, mutta sattui kyllä todella. Mies oli pahoillaan, mutta ei se oikein iltaa enää pelastanut Välillä tuntuu että olisi helpompaa olla tietämättä koko kosinnasta, ei tulisi ainakaan mitään vastaavia hermoromahduksia