Tauriel

Kiitos Seljanmarja  Vuosipäivä meni oikein mukavasti, kosintaa ei tullut, mutta en sitä odottanutkaan.. Olen aika varma siitä ensi kesästä  Etkai tarkoita, että minun toimintani olisi jotenkin hienovaraista?  Sitä se ei tosiaan ole ollut aikoihin hahah! Meillä mies saa kuunnella suoraa puhetta 

Juumi, voi höh! Miten se nyt ei noin täydellisenä hetkenä tajunnut kosia 

Ja hei Seljanmarja, muistan myös että mekin puhuttiin joskus jo puolen vuoden seurustelun tienoilla (ollaan myös oltu kaksi vuotta yhdessä, vuosipäivä on itseasiassa tällä viikolla) kihlautumisesta ja mieheni kans sanoi että muut saattaisivat vähän ihmetellä kiirehtimistä jos nyt jo kihlauduttais. Mut eiks tää kaks vuotta alkais jo riittään.. Ei kauheen hyvältä vaikuta, olivat kuulemma jsut töissä puhuneet kavereiden kanssa etteivät tajua mikä kiire ihmisillä on naimisiin 

Hahhah joo mustakin emäntä on ihan kamala! En hyväksy semmoista, en tosiaan ole mikään maatilan emäntä  

Ajatukset samat kuin Seljanmarjalla; mekin ollaan kihlautumisesta jo sovittu keskenämme, mutta "Olisi silti suloista saada se muisto, että elämäni mies kysyisi sen kysymyksen.."  Virallista kosintaa odottelen enkä koe että olisimme kihloissa, vaikka periaatteessa sen voisi niinkin ajatella kun asiasta on kerta jo sovittu. Olisi kyllä kiva jo päästä tästä tyttöystävän tittelistä  Olen tässä taas viime päivät sormuksia katsellut ja löysin täydellisen vihkin, nyt kun on sitten yhdistelmä valmiina katottuna niin pitihän sitä heti sitten miehellekin esitellä  miks en vaan voi pysyä hiljaa, tämmönen vouhotus ei varmana edesauta asiaa yhtään!  

Me ollaan suunniteltu häitä 2018 kesälle.. mut kosintaa vielä odottelen että en nyt ihan voi ilmoittautua varmana tänne, vaikka kovasti haluaisin! 

Jenni Vartiaista lainaten: "Häissä itken aina, enkä ilosta ainoastaan. Kauan luulin ettei vuoroani kuuluisi milloinkaan" 

Mua ei tarvii mitenkään erityisemmin yllättää, tai no yllättyisin kyllä jokatapauksessa jos kosinta nyt tulis kun alkaa usko loppua  Toi on kyllä paha kun on muiden häitä, ei niistä osaa puhua niin etteikö omia häitä ottais puheeksi samalla.. Aloin vähän kyynelehtimään viime kesänä kavereiden häissä ku haluisin niin kovasti että omat olis jo tiedossa! Oli niin vaikee pysyä kasassa ja katso kun toiset sanoo toisilleen tahdon, se oli niin kaunista. Enkä saanut sitä kimppua taaskaan kiinni  Kukaan mun läheisistä ystävistä/serkuista tms ei oo vielä naimisissa, odotan innolla ja samalla kauhulla miten rikki oon niistä, en varmaan vaan kestä kun on samalla niin ihanaa ja hajottavaa 

Mun mielestä nainen voi ihan yhtä hyvin kosia  Mutta mä en halua viedä itseltäni sitä yhtä romanttisinta tekoa, mitä voin mieheltä saada Varsinkin kun toi ei mikään yltiöromanttinen tapaus ole että vastaavaa rakkaudenosoitusta ei luultavasti ole ihan heti tiedossa  Kai siinä taustalla haluaa olla "perinteinen" ja miehen tavoiteltavana, vaikka toisinpäinhän tää näyttäis menevän oikeesti 

Onko muilla havaittavissa tämmöistä jännää ilmiötä, että on samalla ihanaa sekä ärsyttävää jos mies kutsuu vaimoksi?  Mun mies välillä kutsuu mua vaimoksi, toisaalta oon ihan että "aaaws! se ajattelee mua vaimona" mutta toisaalta "prkl! tekis jotain asian eteen eikä tolleen vihjailis"  Yks päivä se läpällä heitti jotain että "ei vaimo ollutkaan tehnyt ruokaa" tms, mä siihen sitten vastasin että "ei sulla ole vaimoa, vaikee sellasen tehdä ruokaa jota ei ole olemassa"  Vaikka samalla salaa mielissään kutsumanimestä joka toivottavasti jonain päivänä on korrekti 

Voi ei rosenbej  ihan kamalaa kuulla  toivottavasti se mies nyt älyäisi edes kosia - sormukseen nyt kai varaa olisi kuitenkin. On kyllä ikävää ja varmasti uskoa suhteeseen horjuttavaa, jos kaikki tämä siirtyy vuosilla. 

Meillä on ennemmin niin päin ennemmin, että itse vielä pohdin jaksaisinko jatkokouluttautua. Tällä hetkellä tuntuu että en, vaikka siitä varmasti olisikin tulevaisuuden kannalta hyötyä. Vaakakupissa painaa myös juuri nämä asiat, että jos vielä alkaisin opiskella, siirtyisi haaveeni omasta kodista sekä häistä vuosilla eteenpäin, juuri tuon takia kun sitten ei olisi varaa.  Tuntuu, että ne on liian isoja asioita menetettäväksi nyt. Kai sitä voi maisterin paperit myöhemminkin hankkia jos tahtoo, vaikka kynnys varmaan vain nousee kun on asuntolainat jne vastuulla. 

ÄÄÄ mäkään en jaksa enää odottaa! En kestä jos KOSINTAA ei ala kohta kuulua! 

rosenbej ja Aistiharha, onneksi meillä on sentään toisemme!  plus tietty muutkin odottelijat täällä  

Olis kyllä hauska nähdä teitä, voitais pitää salakokoontuminen jossain hämyisessä kuppilassa, kaikille joku yhteinen tunnus jotta tunnistetaan toisemme 

Mitää mitä, täällähän tapahtuu! Onnea kaikille onnekkaille  Täällä kateellisena odottelu jatkuu hamaan tulevaisuuteen 

miijja tervetuloa! Täällä taidetaan osa porukasta vaan olla kallistumassa siihen katkeruuden puolelle odottamisen suhteen, ennemmin kuin hehkuttamisen..  

rosenbej & Aistiharha, mua kanssa "lohduttaa" ajatella etten turhaan odota, kun mies kerta on sanonut kosivansa ja vielä vuoden sisään. Mutta joku pessimisti sisältäni näköjään löytyy, joka ei 100% luota tähän; mitä jos kyseessä onkin katteeton lupaus?  Täytyy nyt vaan oikeasti luottaa siihen omaan kultaan  Jännä juttu, miten sitä epäilee, vaikkei toinen ole ikinä missään asiassa osoittanut epäluottamukseen aihetta. Kai sitä uskoo vasta sitten ku sanat muuttuu teoiksi 

Ymmärrän myös senkin, että jos kaikki muuten on hyvin ei sitäkään pois haluaisi heittää. Hankala tilanne kaiken kaikkiaan  Toivottavasti ei siihen ajauduta.. Aistiharha, miten teillä on reagoitu kihlautumiseen? Onko jotain syytä esitetty, miksei vielä tai jotain? Sori jos olet tämän jo kertonut aiemmin ketjussa ja tulee toistoa.. 

20 tuntia sitten, Aistiharha said:

Kyllähän se mielessä on käynyt josko heittäisi vaan hanskat tiskiin niin ei tarvisi odotella. Kuitenkin kun parisuhde on hyvä, yhteiselämä toimii loistavasti, samat arvot ja ennen kaikkea meillä on kivaa yhdessä niin ei siitä kuitenkaan halua luopua.
Sinällään kun kuitenkin kihalt ja avioliitto ei sitä elämää ja olemista miksikään muuta.

No periaatteessa ei, mutta kuitenkin on se sellainen sitoutumisen ele, että jos sitä ei toinen ole valmis tekemään panee se omalla kohdallani kyseenalaistamaan paljon ja vaikuttaa onnellisuuden tunteeseen, vaikka kaikki muuten olisikin hyvin. Ihmiset ovat tietty erilaisia eikä kaikille tämä asia ole yhtä tärkeä, tässä ketjussa luulen että moni kuitenkin ymmärtää pointtini 

22 minuuttia sitten, Gyda said:

Itse en oo odotellut niin kauan kuin jotkut muut täällä keskustelevista, vielä siis on positiiviset ajatukset pinnassa. Välillä tulee fiilis, että eikö koskaan, mutta se unohtuu iltaan mennessä. Hääjuttuja selailen ja jopa kirjaan hyviä ideoita ja vinkkejä ylös, ajatukset kulkee rataa "

En mäkään kokoaikaa ihan epätoivoissani ole onneksi, kun ei tässä todellisuudessa vielä mikään paha tilanne ole, sitä on vain niin malttamaton  Mä oon ehkä puolitoista vuotta ootellut kosintaa. Tiedän, että täällä on monia joilla on takana lähemmäs kymmenen vuotta jo odottelua.. En halua pahoittaa kenenkään mieltä, mutta mä olisin kyllä heittänyt hanskat tiskiin jo tossa vaiheessa  

2 tuntia sitten, rosenbej said:

MV-talopakettia ollaan hankkimassa ja tulevina viikkoina mennään pankkeihin kyselemään lainojen perään. Senhän kyllä tietää, että kun rahat menee taloon ei mitään hekumaallisen jättimäisi häitä sitten järjestellä  Meillä onneksi minun vanhemmat ovat asennoituneet perinteisesti toimimaan taloudellisena tukena häitä varten, ettei meidän IHAN koko häitä tarvitse itse kustantaa. Minullakin toki se haave on, että ennen kolmekymppisiä olisi jo naimisissa (ikää ensi kuussa 27).

Hei haaveilijat muuten, jakaudutaankohan me kahtia vai miten asennoidutte nyt vielä näin odotusvaiheessa-  ajatteletteko ja suunnitteletteko häitä vaikkei kosintaa vielä ole? Itse haaveilen toki (liiankin) usein sormuksista ja mekoista, mutta huomaan olevani surullisempi kun ei sitä monta vuotta odottamaani kosintaa vieläkään kuulu jos ajattelen häitä 247. Ei se nyt ihan niin mene, että poissa silmistä ja mielestä, mutta oma fiilis on surullisempi ja pettyneempi jos muistutan itseäni joka päivä siitä, ettei minua ole kosittu. Vielä tosiaan kun on ollut eripuraa tuosta talorakennuksesta niin teki mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoinkin kyllä suoraan, että tajuaako mies miten surulliseksi minut tekee kun minun kahta suurinta unelmaani - sitoutumista ja taloa - ei kuulu ja onko ees huomannut, miten olen jättänyt sormuspuheet kokonaan pois. En halua enkä aio painostaa häntä mihinkään, mutta totesin jo että jollei meidän unelmat aikataulullisesti mene yksi yhteen, en minä aio luopua haaveistani. Hhuh, anteeksi taas vuodatus mutta onnekseni riita sovittiin ja taidettiin molemmat suurennella koko asiaa ja yhdessä ollaan ja jatketaan. Tuntui sekä hyvältä, että pahalta kiljua ääneen se, että tajuaako toinen kuinka hemmetin pahalta tuntuu kun minun unelmani ei tunnu toteutuvan koskaan

Kuinka tutun kuuloista  tuntuu, ettei elämä etene mihinkään täälläkään. Haaveilen myös omasta kodista (omistusasunto), mutta sitäkin saa odottaa ja odottaa. Miksi koko elämä tuntuu junnaavan paikoillaan, pelkkää odotusta vaan eikä mitään tapahdu. Tosi ärsyttävää, en haluaisi ollaa tällainen, vaan nauttia nykyhetkestä (toki osaan nauttia myös siitä, mutta nämä asiat painaa taustalla ja nousee välillä pintaan). 

Mulla on vähän sama juttu ton kanssa, surulliseksi siitä usein tulee jos miettii hääjuttuja. Mutta haaveiltua tulee silti, onpahan ainakin jotain mietittynä sitten jos tositilanne koittaakin jonain päivänä  En mä sillälailla tarkoituksella mitään suunnittele tai kirjaa ylös, jotenkin sitä vaan aina ajautuu katselemaan sormuksia, juhlatiloja, hääblogeja.. Taitaa olla vähän epätoivoista. 

15 tuntia sitten, nassis said:

Itse ajattelin vuodenvaihteen jälkeen viimeistään ottaa asian kunnolla puheeksi. Ihan jo siitä syystä, että ensi vuonna mä täytän jo 27, ja haaveissa kyllä olisi ennen kolmeakymppiä olla naimisissa. Ja sitten tuossa yksi päivä sain ahaa-elämyksen, että kun mulla tuota opinto-oikeutta on vielä jonkin verran jäljellä, niin yksi ihan realistinen vaihtoehto voisi olla rahoittaa ainakin osa häistä opintolainalla. Koska halpaa lainaa jne., eikä tarvitsisi sitten vuositolkulla säästää. Mutta se laina pitäisi tosiaan ennen opinto-oikeuden päättymistä nostaa, mutta jos häät meinaa venyä jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen niin sama se sitten olla nostamatta ja säästää itse.

Niin mäkin haluaisin ennen kolmeakymppiä ehdottomasti naimisiin ja tämänkin olen miehelle sanonut. Olen sua vuoden nuorempi, ei tässä nyt niin montaa vuotta enää ole, kun kosintaakaan ei ole kuulunut ja järjestelyihin menee kuitenkin aikaa ainakin vuosi.. juu, mä haluan kunnon häät, piipahdus maistraatissa ei riitä mulle  Sitäpaitsi suosituimmat juhlapaikat alkaa olla kahden vuoden päähän buukattu täällä pk-seudulla (kesäviikonloput), että niin.. 

Luulen, että joudun kyllä odottamaan ainakin ensi kesään asti. Vuosipäivä olisi kohta, mutta jotenkin en usko että silloin tulee tapahtumaan mitään.. 

Täällä edelleen haaveilu jatkuu..  välillä rauhallisemmin ja välillä ei niin rauhallisin mielin  mies sanoi yksi päivä että vuoden sisään oli ajatellut kosinnan tapahtuvaksi; siis: "oli ajatellut"?!  jos ei ole varmaa tietoa ja odotus venyy vielä yli vuoden siitä hetkestä kun noin sanoi niin ei hyvä heilu! 

Alkaispa jo pikkuhiljaa tapahtumaan.. 

Gyda, niinhän se mies sanoo että kosinta on kyllä tulossa. Mutta täälläkin foorumilla monesti todistettu että puheet on jääneet puheiksi, niin mistä sitäkään sitten tietää. Mulla alkaa tää haaveilukin käydä raskaaks, tulee paha mieli kun näkee jotain hääohjelmia jne kun itselle ei tapahdu mitään  ennen tykkäsin niistä.. Tai kyllä nykyäänkin tykkään, mutta masentaa oma tilanne. 

Voi kun tää ketju tästä vähän elävöityis. Kaipaan vertaistukea! 

Olin luvannut itselleni, etten ota enää kosintaa puheeksi ainakaan muutamaan kuukauteen, mutta taas eilen tuli mölistyä..  Käskettiin malttamaan vielä hetki, mut miten mä pystyn ja minkä mittainen se "hetki" on? 

Voi ei LadyInRed!  Ikävä kuulla. Mä pelkään vähän samaa, että noinhan siinä varmasti käy, jos liian kauan joutuu odottelemaan. Ei tässä vielä tuossa pisteessä olla, mutta aina sitä ajattelee "pahinta".. mun kaveri odotteli 6 vuotta kosintaa, ja sanoi sitten kans ettei enää edes kiinnosta, on liian myöhäistä jo. 

Noniin, täällä sitä sitten ollaan..  Olen seurannut tätä ja edellistäkin ketjua jo jonkin aikaa ja ajattelin sitten itsekin liittyä, jos se vaikka vähän rajoittaisi aiheesta puhumista kotona ja säästäisi mieheni hermoja  Ja tietty jos saisi vertaistukea 

Eli täälläkin kuumeisesti kosintaa odotellaan. Ollaan yhdessä suunniteltu ajankohdaksi ensi vuotta, mutta mistäs sen tietää, jos ei mies ole nyt valmis niin mistä voi olla varma että silloin on  Ollaan seurusteltu pian kaksi vuotta josta yhdessä asuttu 1,5. Iältämme 25-30 välillä. Ei omastakaan mielestä ole mikään mahdottoman pitkä aika ennen kihlautumista, mutta minkäs voit kun ei malttais odottaa! Ja luulis että kahdessa vuodessa tietää jo haluaako kyseiseen ihmiseen sitoutua kunnolla. Ja mies sanoo haluavansa, joten mikä maksaa?!  Tänä kesänä olimme yksissä häissä, ja alkoi olla jo vaikeuksia pitää itseään kasassa. Aina jotenkin tulee paha mieli häissä, että eikö sitä mun vuoroa kuulu koskaan, vaikka samalla on toki onnellinen toisten puolesta. Viime vuonna ystävien häissä ja tän kesän häissä molemmissa mieheni pujotti toisessa sormessa olleen sormukseni vasempaan nimettömään, kiusaa vielä vaikka tietää kuinka kovasti odotan kosintaa!  Muutenkin vihjailee/heittää juttua aiheesta välillä itsekin..

Odottavan aika on pitkä!