huippis

Hei! Olen tällä hetkellä kovin hukassa. Lopetin juuri äsken avopuolisoni kanssa puhelun itkua tihrustaen. Keräsin nimittäin viimein rohkeuteni ja kyselin miten meidän naimisiin menon laita oikein on, näkeekö hän edes meitä koskaan onnelisesti naimisissa. Päällimmäisenä kysymyksenä itselläni tällä hetkellä on kysymys, miksi edes olemme kihloissa? Elikkäs kerrotaampa tilannetta hiukan auki. Olemme olleet 5 vuotta yhdessä, josta 2 vuotta kihloissa. Lähes 4.5 vuotta asuttu saman katon alla. Avopuolisoni on minun ensimmäinen kumppani ja yhteisen taipaleen alussa olen ollut vasta 21-vuotias. Kumppanillani on ollut muutamia suhteita ennen minua. Mennessämme kihloihin vuonna 2016 oli tieto ettemme olisi yli 3 vuotta kihloissa, vaan aiemmin menisimme naimisiin. Yhä edelleen ollaan kihloissa jurnuttamassa, häitä ei edes saa suunitella. Voi sitä päivää kun menimme kihloihin olin onnesta soikeana, kun onhan se lupaus naimisiin menosta. Rupesin suunnittelemaan ja ehdottelemaan, kunnes hän kävi iskemään kapuloita rattaisiin. Mutta, ainiin, eihän mua ole KOSKAAN kosittukaan! Näin minä asian olen kokenut ja olen asian myös ilmaissut niin. Hän ei ole koskaan pyytänyt kättäni tai pyytänyt menemään kanssaan naimisiin. Vaan hommahan meni niin, että hän halusi mennä katsomaan sormuksia. Katselimme ja valitsimme sopivat perus rinkulat. Kun päivämäärän kirjausta kysyttiin olin vain hölmönä et, mikäs siihen tulee kunnes hän totesi vuosipäivämme siihen. Niin ja sehän oli kaksi viikkoa aiemmin jo ollut. Olin tietämättä kaksi viikkoa ollutkin jo kihloissa. Olimme silloin molemmat kesälomalla, eikä hän voinnut silloin kosia. Ainiin, ja minkäköhän vuoksi hän ei voinnut kosia. Hänen mielestään on nöyryyttävää jos mies joutuu naisen edessä alistua ja polvistua, pyytämään kättä. Voi jehna kun näin punaista kun asian laidan kuulin, minkä vuoksi ei voinnut kosia. Olin aina haaveillu polvi kosinnasta. Nyt minulla killuttaa sormus vasemmassa nimettömässä, mutta siihen ei liity mitään romanttista muistoa. Tämä hetki. Hän aina hokee miten asioiden on muututtava ennen naimisiin menoa. Miten minun on muututtava ihmisenä.. Miten hänen on asioita mietitävä. Hän joka on minulle sanonut vain kerran menevän naimisiin, niin ei voi olla varma olenko se oikea. Uskomatonta?! Luulisi jo 5 vuoden aikana sen tietävä. Ärsyttävää ylenpalttinen hokeminen siitä, että asioiden on ensiksi muututtava ennen kuin voidaan mennä naimisiin. Entäs kun ne asiat eivät muutu? Tulinkin puhelun jälkeen siihen tulokseen, etten tule koskaan hänen kanssaan pääsemään naimisiin. Me molemmat olemme omalla tavalla hyvinkin tempperamenttisiä ihmisiä. Yhdessä vaiheessa hän ilmoitti, että voisi ottaa minun sukunimeni. Nyt ääni oli kellossa se, että jos joku vaihtaa nimeä niin minä. Kuulema se on naisen vaihdettava nimi eikä miehen. Niin eikä hän voi olla se joka ottaisi meidän molempien sukunimet. Minusta pariskunnalla kuuluu olla yksi nimi! Typerää se on mennä naimisiin jos on eri nimet. Mikäköhän järki siinäkin olisi olla naimisissa ja nimet olisi eriävät. Jokaiselle saisit sitten selitellä miksei olisi yhtenäistä nimeä. Hän myös tietää, että haaveilen kirkko häistä ja tosiaan saan vaan haaveilla. Ei niitä ole tulossa. Totesikin tylysti, et ketä muka meidän häihin edes tulisi paikalla. Ei kuulema ketään. Ai niin hän kun ei tule äitini kanssa toimeen. Äidilläni on kuulema jotain häntä vastaan. Hyvin veikeää. Tuntuu, että joudun luopumaan omista haaveistani. Pelkään mahdottomasti eroa. En haluaisi erota. Pelkään, että jään yksin. Haluaisin jo lapsiakin, mutta en halua aviottomia. Haluaisin mahdollisille lapsille ehjän perheen, rakastavaisen perheen. Olen kuitenkin jo 26 vuotias. Tuntuu siltä, että jos eroan niin en tule kerkeämää saamaan kenenkään kanssa enään lapsia. Ennen kuin löytäisin ketään itselleni niin siihenkin uppoisi tovi aikaa. Nimittäin jos hän ei olisi 5 vuotta sitten ottanut yhteyttä olisin tod.näk. yhä edelleen sinkku. Kukaan ei myöskään ole yhteisen taipaleemme aikana osoittanut minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Nielenkö vain kohtaloni ja unohdan kaikki haaveeni lapsista ja kirkkohäistä?! Herra joka hokee, että pitää olla määränpäitä ja sitten kun niitä minulla olisi niin ovat vääriä. On varmaankin aika sekavasti kirjoitettu, mutta olen viisaita neuvoja vaille. Toivottavasti edes joku ymmärtäisi.

Itse en haluaisi mahdollisiin häihimme alkomaholia. Ainoastaan tarjoaisimme sen alkumaljaksi ja emme muuta. Puolisoni on kuitenkin toista mieltä, hän haluaisi viinaa tarjota muillekkin ja on rehvastellut kun ovat kerran hakeneet Viron reissulla autolastillisen häihin. Kuulema viimeiset pullot piti tiputella ikkunoista sisään kun oli niin täyttä ja yllättäen kaikki viina meni. Mutta, ne kenen häät ne olivat niin heillä ei ole rahasta pulaa. Perusteluni on se että, mieheni puoleinen suku on täynnä pesusieniä. Eivät tunne rajojaansa vaan ryyppäävät sen minkä kerkeävät. Eräänä juhannuksena sain osakseni niin paljon höykytystä appiukolta että, lähdimme pois jolloin anoppi pahoitti mielensä. Tänä päivänäkään minulta ei ole pyydetty anteeksi. Toisaalta minun puolellani alkoholia käytetään kohtuullisesti, toki minun puolelleni sitten mahtuukin yksi alkoholisti, mitä ei taas löydy kirjaimellisesti puolison puolelta. Tämä minun suvun puoleinen herra on käynyt monet katkaisuhoidot ja joka kerran ratkennut uudestaan. Joten en halua häistäni muistaa kännipäissään olevia ihmisiä, jotka eivät muista juhlistamme mitään. Myöskään puolisoni ei juuri koskaan käytä alkoholia niin en ymmärrä miksi hän haluaa sitä vieraillemme tuputtaa. En koe tarpeelliseksi että, kustannamme vierailemme viinakset. Myöskään lapset ja känniset aikuiset eivät sovi yhteen. Joten en kaipaa alkoholia juhliin.

Myönnän paljon on tullut hyviä ja huonoja ehdotuksia, mutta tiedän ettemme tule vielä ensi vuonnakaan menemään naimisiin. Olen tullut asiassa hiukan vastaan, mutta yhä edelleen en halua häitä lauantaille enkä halua anoppia miellyttää. Hänen mielestään häitä kuuluisi viettää vain lauantaisin. Olen varovasti yrittänyt puolisolle ehdottaa perjantai päivää ja vihkiminen olisi kirkossa klo 13, josta jatkaisimme juhliin jotka voisivat esim. alkaa klo 15. Mutta, ilmeisesti hän ei halua vieläkään asiasta keskustella kun asia on yhä edelleen minulla pannassa eikä hän itse ole asiasta mitään puhunut. Kesähäät olisivat aivan ihanat tai ainakin niin sen koen. Kesällä olisi nätti aurinkoinen päivä, tosiaan tänä kesänä niitä ei ole ollut kovinkaan monta. Hääpäivä olisi hyvä varata ajoissa, mutta säätä kun ei voi ennustaa. Talvihäät eivät houkuta juuri yhtään. Olen niin suuri vilukissa etten halua omissa juhlissa palella. Toisaalta hääkuvat voisivat olla kauniita kun olisi lunta. Toisaalta suomen talvet käyvät olemaan melko vähä lumisia. Keväthäät luonto käy puhkeamaan kukkaan, täynnä uutta elämää. Mutta, se kuran määrä. Sääli jos ovesta astuu ulos ja ensimmäisellä askelmalla on unelma puku pilalla. Syyshäät voisivat kuulostaa kivoilta jos vain lämpöä riittäisi pitkälle syksyyn. Olisihan se nättiä kun puista olisi jo osittain lehdet tippuneet. Vaahteranlehdet kilpailisivat toistensa kanssa väriloistoansa. En kuitenkaan haaveile juhannus häistä vaikka kuitenkin keski kesän häät kuulostavat kivoilta. Heinäkuu tai elokuu voisivat olla hyvät vaihtoehdot, äärirajoille menee jo syyskuu. Kesähäissä tosiaan voi aiheuttaa ongelmaa muiden kesälomien suunnittelu, toiset eivät varmasti halua lomaansa suunnitella toisten häiden mukaan. Mutta, uskon siihen kun kutsut laittaa ajoissa niin ne jotka haluavat osallistua niin pystyvät osallistumaan. Meidän molempien vanhemmat pääsisivät varmasti osallistumaan. En näe ongelmaa myöskään sisarustemme suhteen. Mieheni puolella on enemmän maitotalous ihmisiä eli lypsynavettaa. Mutta, eiköhän heilläkin ole mahdollisuus saada lomittaja. Puolisollani on kavereita, kavereitten vaimot hoitaa lapsia kotona ja miehet käyvät töissä. Toinen on itsensä herra ja toiset ovat toisaalla töissä. Kuuleman mukaan heillä on töissä joustoa menojen suhteen. Itselläni ei ole läheisiä ystäviä, joten ne eivät minun puolellani aiheuta harmia. Mutta, ihmisillä on kummallisia ennakkoluuloja asioiden suhteen kuten anopilla se että, häät pitää olla vain lauantaisin.

Oih kuinka ihanaa kun löytyy samoilla linjoilla olevia ihmisiä. Minäkin kuulun siihen sakkiin etten halua vaihtaa sukunimeä miehen sukunimeen. Oma sukunimeni on "harvinainen" väestörekisterin mukaan meitä on vain 30 kun puolison nimi on huomattavasti yleisempi 1228. Toki hänenkään sukunimi ei vedä vertoja Virtaselle taikka Korhoselle. Tuntuu väärältä ajatus tavalta kun monesti oletetaan, että nainen on se joka vaihtaa nimensä. Kuitenkin nykyään eletään tasa-arvoista aikaa niin miksi naisen pitäisi olla se nimen vaihtaja. Olemme avoimesti puolisoni kanssa keskustelleet nimen vaihdoksesta. Hän ymmärtää minun näkemykseni asioihin ja on ollut sillä kannalla, että voi vaihtaa nimensä. Ensimmäisellä keskustelu kerralla hän tyrmäsi asian kertalaatiin, toteamalla ettei halua olla veljeeni sotkettu. Veljelleni osoitetut puhelut eivät tulisi kenties puolisolleni yms. Heillä nimittäin on samat etunimet, myöskin heillä täsmää kolmas nimi. Sitten heillä olisi yhteisenä vielä sukunimi, onneksi ne eivät kuitenkaan ole syntyneet samana päivänä taikka vuotena. Eivätkö myöskään muistuta paljoakaan toisiansa. Olemme myös puhuneet siitä ettemme halua sukunimeä väliviivalla. Vaan koemme asian niin, että kun ollaan aviossa niin pitäisi olla yksi yhtänäinen nimi.

Thihii... Kohta on vuosi kulunut kun olen postauksen kirjottanut. Hymyilytti kun luvin näin "jälkikäteen". En ole asioiden suhteen vaihtanut mielipidettäni (hiukan tilanne päivitystä). Vuosi on jo kulunut kihlauksesta haluaisin pikku hiljaa naimisiin ja suunnitella häitämme. Mutta, sulhaseni toteama lauseke on vieläkin voimassa eli häistä en saa yhä edelleen puhua sanallakaan. Yritin edes vähän jos voitaisiin luoda yhteinen pankkitili jolle siirrettäisiin joka kuukausi summa x, joten voisimme aloittaa edes yhdessä rahan säästön häitämme varten. En oleta yhä edelleenkään että vanhempamme ne kustantaa. Sen puoleen, että säästäisimme häitä varten niin hän vain haaveili Kanarian lomasta. Ensiksi Kanarian loma ja sitten ehkä hääbudjetin säästö. Todella turhauttavaa. En halua kokon ikää olla vain kihloissa. Olo on turhautunut.

Itse koen avioehdon huonona ideana. Kun puhutaan avioehdosta koen ettei minuun luoteta, pelätään valmiiksi pahinta ja ollaan epävarmoja kumppanista. Epävarmuus ja pelko ovat kuitenkin ihmisen pahimmat vastukset. Itse en koe tarpeelliseksi avioehtoa, tuleva puolisoni haluaisi sen, mutta ei ole sen suuremmin sitä perustellut. Minä itse henkilökohtaisesti koen ettei hän luota minuun mahdollisessa ero tilanteessa. Ajatukseni on se, että se mikä on hänen niin on hänen ja se mikä on minun, on minun. En ymmärrä miksi pitää vaatia toisen omaisuutta itselleen mahdollisessa ero tilanteessa?! Onko se vain ahneus? Meillä ei ole koskaan ollut liiaksi rahaa lapsuuden kodissa, olen myös oppinut elämään itse ansaimillani rahoillani. Joten loogisesti itse hankkimani omaisuus on minun. Päinvastaisessa tilanteessa puolison omaisuus on hänen. Itse olen vasta vähän aikaa sitten hankkinut ensiasunnon, jossa asumme yhdessä. Velka on vain minun ja asunnostakin tulee pikku hiljaa vain minun. Puolisoni on myös vähän aikaa sitten tehnyt vanhempiensa kanssa sukupolvenvaihdoksen. Joten puolisoltani löytyy peltoja, metsiä sekä mitä nyt maatila plänttiin yleensäkkin kuuluu eli erilaisia koneita ja härveleitä. Itse haluan henkilökohtaisesti olla tekemättä mitään avioehtosopimusta. Haluan luottaa kumppaniin. Haluan uskoa häneen ja luottaa jos jostain syystä päätyisimme eroon niin kumpainenkin pitäisi omat omaisuutensa. Itse en koe tarpeelliseksi puuttua puolisoni omaisuuteen, hän on kuitenkin hankkinut sen kovalla työllä ja hinnalla. Haluan myös luottaa ettei hän vie ero tilanteessa minulta minun asuntoani. Ehkä olen asioiden suhteen liian sinisilmäinen, mutta minä itse koen avioehdon epäluottamukseksi ettei puolisoni luota minuun. En ole rahan tai muunkaan omaisuuden perään.

Masquerade // Olen ollut aiemmin maistraatin tiloissa. Eivät tehneet vaikutusta. En ymmärrä miksi ihmeessä kahdesti pitäisi sanoa tahdon.? Nimittäin en näe mitään järkeä, miksi eka viettäisi siviilivihkimisen ja seuraavaksi kirkko juhlat. En myöskään ymmärrä, miksi ihmiset olettavat automaattisesti sitä että häät pitää olla lauantaina? Eikös se ole kahden ihmisen päätettävissä koska menevät, oli päivä mikä tahansa. Tukkasotka // Päivän selvää on se, että me maksamme omat häämme. En alkuunsakkaan oleta, että maksuja syssätään vanhemmillemme. Toki ovat ilmaisseet, että ovat valmiita auttamaan, mutta sulhanen ei saata sitäkään apua ottaa vastaan. Äitini olisi esim. Maksanut meidän kihlajaiskuva paketin meille lahjaksi, johon sulhanen sanoin jyrkästi ettei se käy. Nimittäin hän ei halua katsella kuvia ja miettiä sitä kuinka anoppi ne maksoi.

Olemme hetki sitten menneet kihloihin. Olen innolla käynnyt suunnittelemaan häitä ja päivämääräksi haluaisin 1.8.2018. Nimittäin kyseinen päivämäärä on minulle tärkeä, olemme kyseinä päivänä aloittaneet seurustelun ja sama päivä on kaiverrettu kihlasormuksiin. Vuodeksi päätin juurikin vuoden 2018 koska, sen loppu osa rimmaisi päivän suhteen. Ehdotin sulhaselle kyseistä päivää ja hän totesi että, kyllä se käy kun vaan tietää päivän. Todennäköisesti hän oletti automaattisesti että, se sattuu lauantaille. Kun kerroin että, kyseinen päivä on keskiviikko tuli täys tyrmäys. Kuulema kukaan ei juhli kirkkohäitä keskiviikkona. Tietääkseni minnekkään ei ole myöskään mustaa valkoisena kirjoitettu että, häät pitäisi juurikin lauantaina pitää. Nyt hän hermostuu samantien jos yritän edes asiasta mainita mitään, en saa häistä puhua sanallakaan. Miten voin suunnitella juhlapaikkaa jos en saa puhua asiasta ja udella ketä hän haluaa suvustansa kutsua. Tämä on väärin, häät pitäisi olla iloinen asia myös niiden suunnittelu pitäisi onnistua jouhevasti. Sulhaseni oli äidiltänsä kysynyt mielipidettä häihimme. Anoppi oli heti tarjonnut metsästysseuran majaa juhlapaikaksi. Yöks, kuka haluaa niin kolkkaan paikkaan häänsä. Huoneen jonka seinillä roikkuu minkäkin eläimen päitä ja turkkeja. Korpeen, keskelle ei mitään. Ei kiitos. Onneksi sulhaseni oli sanonu, ettemme halua sinne sentään. Kun hän oli kysynyt mielipidettä häiden pitoon keskiviikkona niin oli kuulunut napakka vastaus ettei kirkkohäitä juhlita keskiviikkona vaan lauantaina. Itse en ollut keskustelua kuulemassa, mutta näin minulle kerrottiin jälkeenpäin. Kuulema häät kuuluu pitää lauantaina jotta seuraava päivä on selviämispäivä. Ei kukaan sanonut että, kyseessä on ryyppy bileet (ai, että, kun pisti vihaksi). Minun käsittääkseni häissä on tarkoitus juhlia nuortaparia eikä ryypätä hullunlailla. Ehkäpä ihmisillä on sitten häistä ihan erilaiset käsitykset. Sitten hän oli sanonut, jos haluatte jonkun tietyn päivän niin teidän pitää siirtää niitä eteenpäin. Jos näin tekisimme niin ne onnistuisi vasta vuona 2020. Minulle se ei enään käy, nimittäin haluan häiden jälkeen vielä odottaa vuoden tai kaksi kun lapsia yritettäisiin tehdä ja haluaisin olla alle 30-vuotias ennen kuin saan ensimmäisen lapsen. Olisin nimittäin silloin jo 28-vuotias ja aika kävisi olemaan kortilla, joutuisimme heti käydä lasta pukkailemaan. Juttelin oman äitini kanssa päivästä niin hän oli minun kanssani samaa mieltä asiasta. Me emme näe ongelmana keskiviikkoa. Uskomme siihen että, ne jotka todellakin haluaisivat osallistua häihin niin osallistuisivat kyllä. Ei se heille tulisi olemaan ongelma. Kutsut kun lähettää ajoissa niin on myös aikaa työpaikalla puhua ja sopia mahdollisesta vapaapäivästä. En ymmärrä miksi keskiviikko torjutaan niin rankalla kädellä? Miksei kirkkohäitä voisi myös keskiviikkona juhlia? Itse haaveilen nimen omaan kirkkohäistä. Haluan ihanan mekon, rakkaan isäni saattamaan alttarille ja prinsessa ruususen häämarssin kirkkoon. En haaveile häämatkasta, en edes haluaisi sellaiselle. Haluaisin kovasti isäni saattamaan alttarille mikä voi olla yksi kompastus kivi. Nimittäin aikoinaan isäni ei osallistunut siskoni häihini, joten pelkään ettei hän saata minuakaan alttarille. Se olisi hyvin musertavaa jos niin pääsisi käymään. Prinsessa Ruususen juhlamarssi on tavattoman ihana, aina kun sen kuulen meinaa kyyneleet nousta. Se saa joka kerta yhtä liikuttuneeksi minut. Haluaisin häät myös yhteen tiettyyn kartanoon pidettäviksi. Mutta, vaikea sitä on suunnitella kun ei ole tietoa kuinka paljon tulee mahdollisesti vieraita. Paikassa on myös rajallisesti paikkoja. Sulhasen suku on iso niin ikävää, jos sitä kutsutaan tädin siskon lapsenlapsetkin jos niiden kanssa ei ole tekemisissä. Mutta, toki hän on sanonut ettei halua mitään suuria kun emme tykkää olla huomion kohteena. Yritin myös selittää sitä kun jotkut ovat aikoinaan halunneet hääpäiväkseen 1.1.2001, 2.2.2002 jne. ja 12.12.2012 niin eivät he ole voinneet valita päivää, se on voinnut sattua arkipäiväksi tai viikonlopullekkin. Sulhaseni näkee suurena kompastus kivenä juurikin sen keskiviikon. Huoh. Myöskin hän on tyrmännyt sen ettei häissämme tanssittaisi ollenkaan kun hän asiaa selittelee sillä ettei hänellä muka ole rytmitajua. Olen yrittänyt houkutella tanssikurssille, mutta ei se onnistu kun molemmilla on vuorotyöt. Häävalssiksi meille olisikin sopiva Jarkko Marttikaisen - Valssi tanssitaidottomille. Thihii se on hauska ja samalla ihana kappale. Itse en halua missään tapauksessa maistraatissa naimisiin. Koen sen hyvin vahvasti hyvin ahistavaksi enkä mitenkään juhlalliseksi tilanteeksi. Jos jostain syystä pääsee niin käymään että, päädymme menemään maistraatin kautta niin en halua minkäänlaista muistojuhlaa sen jälkeen. En kuvia, en ketään läheistä tilaisuuteen vaan kaksi ihan random heppua. Miten saisin sulhaseni puhuttua ympäri että, keskiviikkokin on hyvä päivä mennä kirkossa naimisiin eikä se aina tarkoita sitä että, se pitää olla lauantai. Haluaisin myös kuulla muiden lukijoiden mielipiteitä. Onko kukaan mennyt jonain arkipäivänä kirkossa naimisiin ja saannut juhlansa onnistumaan? Onko jollakin muulle tulevaisuudessa haaveena arkipäivän juhlat? Onko joillakin muilla juurkin arkipäivä kompastuksena?