Artemisia

Komppailen edellisten esittämiä ajatuksia. Meillä oli pienet häät vuosi sitten, 40 henkeä. Jännitin itsekin etukäteen julmetusti vieraiden viihtymistä ja pelkäsin just tuota "muistotilaisuustunnelmaa". Mutta sitten itse juhlapäivänä tajusin, että näin pienissä häissä valtaosa porukasta tunsi entuudestaan toisensa, ja sen myötä jo pelkästään yhdessäolo hyvän ruoan ja iloisen tapahtuman äärellä riitti. Jos olisi ollut mitään isompaa erillistä ohjelmaa, olisi aika tuntunut loppuvan kesken, kun oli niin kiva vain olla ja jutella. Ehkä erillisten ohjelmanumeroiden tärkeys korostuukin isommissa häissä, joissa paikalla on väistämättä myös niitä etäisempiä henkilöitä, joiden olisi vaikeampi päästä isossa tilassa mukaan vapaamuotoiseen jutusteluun? Vähän juhlatilasta ja toiveistanne riippuen kannatan maistelemaan ajatusta, että bändin sijaan voisi kutsua vaikka lyhyeksi ohjelmanumeroksi yhden trubaduurin/duon/trion, tai vaikka antaa itse tehdyn soittolistan soida spotifystä taustalla? Tai onko vieraiden joukossa muusikoita/runonlausujia jotka tahtoisivat esittää sopivissa väleissä 1-2 numeroa? En toki juuri teidän kaveripiiriä tunne ja ihmisporukat ovat hyvin erilaisia dynamiikaltaan, mutta oman kokemukseni pohjalta neuvoni on tämä: yllättävän pitkälle pieni läheisten ihmisten porukka viihtyy myös ilman suurellisia ohjelmanumeroita.

Minulla oli maistraattivihkimisessä päällä musta mekko ja bleiseri. Vaatetuksen suhteen meininkinä oli molemmilla semmoinen "smart casual", eli arkista pienellä tyylikkäämmällä twistillä. Seuraavan päivän juhlassa oli ihan juhlajuhlamekko sitten.

Vähän viiveellä tulee nyt vastattua, mutta ainakin meillä avioehdon allekirjoittivat ihan vaan maistraatin aulassa samat ystävät, jotka olivat myös maistraattivihkimisen todistajina. Ja hyvin meni läpi. En ole kuullutkaan, etteivätkö ystävät muka kävisi avioehdon todistajiksi? Läheisillä käsittääkseni tarkoitetaan vain sukulaisia tms. henkilöitä, joilla saattaisi olla henkilökohtaisia intressejä tulevaa perinnön-/omaisuudenjakoa koskien. Mutta kaverit ovat täysin ok todistajia, juridisesti katsottuna riittävän ulkopuolisia. Jos arveluttaa niin toki voi pyytää vaikka työkavereita, harrasteporukan jäseniä tms. taatusti etäisempiä ihmisiä hommaan myös. Korjatkaa toki joku, jos on muuta tietoa asiasta!

Kaivelenpa tämän vanhan topicin naftaliinista, kun sattui niin hyvin omiin fiiliksiin nyt... Ensimmäiset päivät uudella nimellä sujuivat yllättävänkin kivuttomasti ja lähinnä mukavissa tunnelmissa, mutta nyt kun kouraan tulivat uusi ajokortti ja kelakortti, niin tunnustan, että vähän pala nousi kurkkuun. Varsinkin kun vanha ajokortti (ymmärrettävästi) täytyi lähettää trafille. Tajusin tuolla hetkellä, että mokomiin muovinpalasiin on ehtinyt kehittyä melkoinen tunneside. Ajokortti on symboloinut aikuistumista ja menemisen vapautta, sama kelakortti taas on ollut minulla ihan pikkulapsesta lähtien... Mälsältä tuntui sekin, että ajokortin design muuttui mielestäni huonompaan suuntaan, puhumattakaan siitä että nyt sen mokoman voimassaoloaikakin vielä lyheni. Jotenkin tämä kaikki konkretisoi yhden aikakauden loppua elämässäni, ja haikeus vanhan nimen ja identiteetin(?) menetyksestä iski kunnolla vasten kasvoja. No, uskon, että kaikkeen tottuu ja haikeus väistyy vähitellen... Lohdutan itseäni sillä, että vanhan nimen ja elämänvaiheen tilalle on tullut jotakin todella haluttua, uutta ja jännittävää. Eikä se ihminen nyt nimen myötä niin paljoa muutu, kunhan hölmö pää vain ylidramatisoi asioita.

Koin hyväksi ratkaisuksi pitää vihkiseremonia ja hääjuhla eri päivinä. Maistraattiosio ja itse vihkiminen jännittivät jostain syystä minua todella paljon, joten hyvä oli hoitaa se pois alta pienessä porukassa. Itse juhlissa oli sitten vain kivaa ja rentoa olla, kun kaikki paineistava oli jo suoritettu.

Maistraattipäivän jälkeisenä päivänä oli meillä juhlat kouralliselle sukua ja kavereita, joten niiden merkeissä kului varsinainen ensimmäinen päivä aviossa. Itse juhlan jälkeisenä päivänä heräiltiin kotona (ehkä vähän krapulassa, krhm), lähdettiin juhlapaikalle noutamaan sinnejääneet tavarat ja juomat, haettiin pakastepizzaa ym. mättöä lähikaupasta ja saunottiin. Oli aika ihana tunne viettää rauhassa aikaa kotona avioparina ensimmäistä päivää. <3 Ei jäänyt harmittamaan se, ettei tullut otettua hotellihuonetta tms. hääyöksi.

Meillä oli häissä melko maltillinen budjetti, noin 4000e ja siinä pysyttiin. Kyllähän se melko pienillä tuloilla ison osan aikuiselämästään eläneelle tuntuu suurelta rahalta pistää yksiin juhliin tuokin, mutta täytyy sanoa, että hyvältä vain tuntuu. Kun kokee että rahalle on saatu vastinetta, niin ei harmita. Jos jokin kallis juttu kuten vaikka ruoka olisi ollut pettymys, niin tuntuisi varmasti ihan eriltä. Onneksi näin ei käynyt.

Verrattuna aiempiin ihmissuhdesäätöihin, tämän ihmisen kanssa tuntuu, että asiasta kuin asiasta voidaan puhua, ja kestämme toisistamme ihan kaikki mahdolliset puolet. Ihailen hänessä luovuutta, määrätietoisuutta, ahkeruutta, itsenäisyyttä ja sitä että oma elämä on hallinnassa (joissain aiemmissa suhteissa kun olin se ainoa vastuuta ottava, eteenpäin menevä aikuinen, niin kyllä tajusi arvostavansa tätä piirrettä). Arvostan myös sitä, että olemme molemmat suhteessamme oppineet kasvamaan ja luottamaan; tämä on suhde joka tekee molemmille hyvää. On turvallinen olo, tietää että toinen tukee jos itsellä voimat ovat vähissä, puolin toisin. Minuun vetosi alusta alkaen myös (pinnallisesti, joo) se, että hän on komeimpia tietämiäni ihmisiä; kaunis niin sielultaan kuin ulkomuodoltaan.

Nyt häihin 2,5 viikkoa ja viime viikot/kuukaudet ovat sisältäneet melko säännöllisesti hääaiheisia painajaisia... Aika tyypillisesti yhtäkkiä unessa tajuankin, että häät ovat NYT heti, ja mikään ei ole hoidettuna. Parhaimmillaan oltiin menossa maistraattiin ja siellä vasta tajuttu, ettei ollut mitään maistraattia edes varattukaan. Melko karseita ovat myöskin unet, joissa tulevan puolison tilalle onkin ilmestynyt joku eksä, ja siinä sitten uniminä miettii että "mitenkäs hitossa tässä näin kävi, ja miten tästä voi paeta".

Meidän budjettimme noin 40 hlön juhliin (sis. kaksi eri juhlatilaa, palvelun, ruoat, juomat, ehostautumisen, valokuvauksen) on 3500e. Tämä siis vain juhlabudjetti, johon emme laske sormuksia tai pukuja, koska nämä ovat kategoriaa "olisi hankittu ilman juhliakin" . Vaatetusasiat kumpikin kustantaa itsenäisesti, eikä meillä ole sinänsä erikseen häävaatteita, vaan puvut on valittu omista kaapeistamme hieman täydentäen. Maistraatissa kun mennään virka-aikana, niin ei onneksi siitäkään tule liikaa kuluja.

Meillä oikeastaan kaikki nou-nou mahtuu yhteen sanaan: väkinäisyys. Tämän välttely on viitoittanut järjestelyissä ihan kaiken: ei mitään perinteitä vain perinteiden vuoksi, ei ketään vierasta paikalle vain siksi että "no kun pitäähän ne nyt kutsua", ei mitään mukahauskoja yhteisleikkejä. Kun on läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset ympärillä, kivat puitteet, hyvä ruokaa ja juomaa, niin uskon/toivon että eiköhän ihan vaan sillä pärjätä just hyvin.

Hmm, hauska miettiä omia prioriteetteja... 1. Juhlatila. 2. Kukkaseppele (en keksi milloin toiste moista käyttäisin, joten huomasin tämän nousseen isoon rooliin ikäänkuin morsius"kruununani") 3. Hyvät juomat.

Meillä kävi hauskasti, teemaväri oikeastaan asettui vasta tänään kun pitopalvelun ihmiset kysyivät, että minkäväriset servietit kuukauden päästä juhlapöytiin katetaan... Epätyypillisenä (?) morsiona en ollut ajatellut juhlaa värikokonaisuuden kannalta lainkaan, mutta nyt jotenkin loksahti kaikki kun löytyi hieno pöytäliina-servettikuosi, joka mätsäsi sattumalta myös pukuni kultaisiin yksityiskohtiin. Eli näin puolivahingossakin voi näemmä onnistua! Tumma preussinsininen, kulta/samppanja, valkea ja hiukan vihreää siis väriskaalana tulossa.

Aviopari kolmissa-nelissäkymmenissä iältään. Molemmat oman alan töissä, joskaan ei vakipaikoilla. Yhdessä oltu häiden aikaan n. 5,5 v. Ei lapsia eikä lemmikkejä, elämä tästä rakentumassa.

Täytyy tunnustaa että kyllä on. Nimen vaihtaminen on kuitenkin semmoinen hässäkkä, että olisin luultavasti käynyt läpi paaaljon pitemmän pohdiskelun ja nieleskelyn miehen nimen ottamisessa, jollei puolison nimi olisi erikoinen ja mieleenjäävä. Lähtökohtaisesti olen kyllä ollut valmis puolison nimen ottamiseen koko ajan, mutta sanottakoon että tämä tekijä vauhditti päätöstä. Itse suhtaudun työni ym. intressieni pohjalta oikein myönteisestikin siihen että minut löydetään esmes googlella, ja sitä ajatellen on hyvä päästä olemaan ainoa nimeään. Tällä hetkellä perus nen-nimelläni minulla on tiettävästi parikin kaimaa...

Kuulun avioehdon kannattajiin ja meillekin sellainen tulossa. Mielestäni on omanlaisensa kunnian- ja rakkaudenosoitus toista ihmistä sekä suhdetta kohtaan, kun haluaa ns. hyvän sään aikana miettiä ennakkoon myös niitä ikäviäkin vaihtoehtoja ja mitä yhteinen tulevaisuus voi pitää sisällään. Ikuisena varautujaluonteena tuntuu mukavammalta, kun on suunnitelma olemassa myös niihin tilanteisiin, mihin ei halua joutua.

Täälläkin pari jolle tulossa vain yhdet sormukset. Kihlasormuksia ei ole ollut, joten vihkisormukset ovat ne The sormukset. Löytyi vielä sen verran näyttävät rinkulat, että niiden kaveriksi ei varmaan helposti toista löytyisikään... Olen kyllä itse paljon sormuksia käyttävänä miettinyt, että ehkä joskus mahdollisesti vuosipäivän, lapsen tms. elämäntapahtuman kunniaksi voisi samaan sormeen jonkun toisenkin sormuksen hankkia.

Heh, vähän uhkasi itsellä tulla kiire; sekä omien että puoliskon työpaineiden, matkojen ym. vuoksi sormusasiasta neuvottelu " vähän" viivästyi ja rinkulat laitettiin tilaukseen eilen, vajaa 2kk ennen häitä. Kyseessä vieläpä erikseen valmistettavat sormukset, eivät siis mistään korukaupan hyllystä. Onneksi tekijä vakuutteli, että ehtivät kyllä hyvin valmiiksi ja perille.

Yleensä suosikkivuodenaikani on syksy, ja mielessäni olin pitkään sommitellut häitänikin loppukesä-alkusyksy-akselille. Mutta nyt tuntuukin oikein hyvältä olla menossa naimisiin alkukesästä: alkukesä/loppukevät on aikaa, jona luonnon herääminen saa jotenkin omankin mielen hyvällä tavalla virittymään uusille aluille. Luonnossa on ympärillä kauniita vaaleita värejä eikä vielä koko tuttavapiiri ole tyystin sulkeutunut kesämökeilleen tai festareille. On myös aika kiva ajatus, että edessä on vielä koko kesä lomineen ja tapahtumineen (vaikka töideni vuoksi ei paljoa vapaita tulekaan olemaan...); vähän kuin saisi juhlia häitään läpi koko kesän.

Huomaan olevani aika hyshys. Syynä lienee ainakin osin se, että ylipäänsä huomaan ujostelevani oman elämän tunnepitoisista asioista puhumista. Toisaalta rennoissa tilanteissa ja sopivan puheenaiheen sattuessa olen aika pidäkkeettä puhunut esim. työkavereille asiasta. Kaveripiirini on laaja ja sen suuntaan olen ollut aiheesta aika hyshys välttääkseni mielipahaa, koska juhlistamme tulee tosi pienet ja moni jää ilman kutsua, enkä tiedä miten nämä henkilöt asian ottavat... niille muutamalle kaikkein läheisimmälle, jotka varmasti myös juhliin tulevat, kyllä aloin pulputtaa asiasta heti kun päätös naimisiinmenosta oli tehty.

Yhdyn heihin, jotka ovat kuvanneet tässäkin ketjussa jännittävänsä kaikkia elämänmuutoksia - niinpä myös tulevaa naimisiinmenoa. Jokaiseen elämänpolun siirtymävaiheeseen on kuulunut omalla kohdallani ahdistusta, mikä ei kuitenkaan liity siihen ettenkö olisi samalla varma päätöksistäni ja valinnoistani. Olen päätynyt tulkintaan, että ahdistus vain kertoo asian olevan itselle merkittävä. Avioitumisesta sinänsä olen nyt niin varma kuin kaltaiseni neurootikko voi olla. Kumppanini on ensimmäinen, jonka kanssa minussa on herännyt halu avioitua, aiemmin kun taas olen jopa ollut hyvin aviokammoinenkin... Mutta kyllä se neuroottisen pessimistin luonne sieltä silti välillä pyrkii pilkahtamaan. Onneksi 99% ajasta olen kuitenkin vain harvinaislaatuisen varma ja onnellinen päätöksen suhteen.

Hm, tämä ketju onkin ollut avuksi, sillä olen itsekin pähkäillyt asiaa. Ammattilaiseen pro-tuotteineen tekisi mieli luottaa, mutta toisaalta minulla on hyvin tiedossa oma tyylini, enkä valitettavasti ole aina kokenut että ammatti-ihmiset sitä osaisivat toteuttaa ( = en itse osaa kyllin osuvasti selittää sitä heille). Olen päättänyt siis meikata itse itseni, kuten kaikkiin muihinkin suuriin juhliin tähän asti. Hiuspuolen taas jätän ammattilaiselle, siinä olen niin poropeukalo eikä nutturan kanssa toisaalta ole niin justiinsa. Jännittävää huomata että silmämeikki ym. on tosi tärkeää itselle hyvän ja "omannäköisen" fiiliksen luomisessa, tukanreuhka taas ei tunnu niin henkilökohtaiselta.

Asia on monisyinen, mutta oma päätökseni lopulta on ottaa mieheni nimi, koska 1) pidän ajatuksesta, että avioituessamme muodostamme oman perheyksikön, ja minulle itselleni on symbolisesti tärkeää että sen jäsenillä on sama nimi, 2) en koe valtavaa kiintymystä nykynimeeni, ehkä lähinnä pelkkää tottumusta vain, ja 3) pinnallisesti todeten miehen sukunimi on hieno, sitä on hauska ajatus päästä kantamaan. Yhdistelmänimen kokisin liian pitkänä. Oman nimen pitämistäkin puoltaisi moni seikka, isoimpana ehkä se että tässä on jo ehtinyt ns. tehdä nimeä itselleen työuralla yms., mutta luulisin kyllä, että ihmiset oppivat muistamaan nimenmuutoksenkin.

Omani löytyi sattumalta second handina lomamatkalla Euroopasta, euroissa hintaa jäi ehkä 30e. En ollut alunperin sitä edes hääpuvuksi aikonut, mutta avioitumispäätöksen kypsyttyä tuntui selvältä, että tähän tarkoitukseenhan se sopii. Olen luonteeltani hyvin visuaalinen ja kauneudennälkäinen, mutta mekkokaupoissa ravaaminen ajaisi minut keskellä muuta järkkäilykiirettä vain hulluksi, joten loistoratkaisu omalle kohdalleni. Budjettia itse juhliin ei myöskään liiemmin ole, joten käytän rahat mieluummin ruokaan ja juomaan (ja kampaukseen, sen verran pakko sitä esteettistä hössötystä olla, kröhöm). Kyseessä kullanvärinen pitkä liehuvahelmainen mekko.

Suunnittelut potkaistiin käyntiin heti kun päivämäärä oli päätetty - tosin vähän oli pakkokin, koska tuosta hetkestä hääpäivään oli silloin aikaa vain noin 9kk. Mutta todistetuksi on totisesti tullut, että syyskuussa kun aloitti, niin ihan hyvin on saanut häät varattua ja suunniteltua kesäkuulle 2018. Pelkäsin että olisin ollut törkeän myöhässä jo, mutta kävi hyvin eikä halutuissa paikoissa ollut vielä muita varauksia.