Katijohanna90

Morsian
  • Viestit

    27
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Katijohanna90


  1. Kihlakuvat eivät minullakaan käyneet edes mielessä ennen kuin bongasin tämän ketjun. Ilman muuta me sellaiset halutaan!:kiss3:

    Tuskin kuitenkaan niin kauheasti panostamme kuviin, mutta esim. sulhasen sisko on näppärä kuvaaja, joka myös pursuaa kaikenlaisia ideoita. Hänen kanssaan jos saadaan aikataulut yksiin, niin uskon saavamme oikein käyttökelpoisia ruutuja. Yhden ihanan voisi kehystää olohuoneen seinälle, se on jo pitkään huutanut täytettä.

    Opukka likes this

  2. Ihanaa Opukka!

    Meilläkin on edistystä tapahtunut, sillä mies tuumasi maanantaina söpöillessämme sohvalla, että eiköhän käydä ne sormukset hakemassa!:wub: Hän oli viikonloppuna poikien kanssa Tallinnassa, ja tullut siellä sitten vissiin siihen tulokseen, että mitä tässä jahkailemaan. Ei nyt se romanttisin kosinta, mutta ihanaa ja jännää silti:girl_pinkglassesf:

    Koska muutenkin menemme aina perse edellä puuhun joka asiassa, ajattelimme tässäkin toimia oman pään mukaan emmekä virallisia tyylejä käyttäen. Kaiverrutamme sormuksiin siis päiväksi 30.3., vaikka kai me periaatteessa kihlauduimme jo maanantaina. 30.3. vaan sattuu olemaan meille merkityksellinen päivä vuoden takaa, joten sitä on kiva tulevaisuudessakin muistaa jotenkin:kiss3:


  3. Minulla on tuoreehko avioero takana ja nyt onnellisessa uudessa suhteessa. Tästä nykyisestä miehestä olen niin varma, etten ikinä mistään, enkä ole tippaakaan perinteikäs ihminen, joten asenteeni uutta avioliittoa kohtaan ihmetyttää.

    Tiedän haluavani naimisiin, tiedän rakastavani, olen niin varma meistä että joskus ahdistaa. Silti joku perinteitä vaalivan pikkuperkele hihkuu olkapäällä, ettei sovi toisesta liitosta innostua ja ainakin pitää juhlia maltilla ja pienesti. Kynnys itsessään uuteen liittoon ei ole kovinkaan korkea, mutta juhlien järjestämiseen liittyen sitten kipuilenkin hieman enemmän.


  4. Minulla on nuoruuden avioliitto takana, sulhasella ensimmäinen tulossa sitten joskus. 

    Ensimmäiset hääni vietettiin hyvin pitkälti sulhasen ja vanhempiemme vaatimusten mukaan - minä morsiamena tulin vain siinä sivussa jotenkin. Nyt tulevat häämme pyritään järjestämään meitä juhlakaluja miellyttävällä tavalla. Ja erona edelliseen tämä liitto ei ole käytännön sanelema, vaan puhtaasti rakkausliitto. 

    Ensimmäisissä häissä olisin halunnut pukeutua simppeliin mustaan, pukeuduin kermakakkuvalkoiseen. Olisin halunnut pieniä herkkupaloja sisältävän monen ruokalajin illallisen, söimme perinteistä pitoruokaa. Olisin halunnut baarimikon tekemään drinkkejä, haimme Virosta siideriä ja kaljaa laatikoittain. 

    Nyt todellakin tehdään kaikki toisin, mutta omasta halusta, ei siksi, ettemme muistuttaisi edellisiä häitäni.


  5. Opukka, ymmärrän hyvin sun ajatuksen siitä, että olette jo periaatteessa kihloissa kun häitäkin suunnitellaan. Mutta oon samaa mieltä myös tuosta, että ihanasti sun mies saa jännitystä luotua jo sovittuun asiaan pitämään kosinnan yllätyksenä. 

    Olen itse samanlainen, etten pysty jättämään tällaisia asioita roikkumaan. Siksi näistä täytyy vähän epäromanttisesti keskustella, että tietää hiukan toisenkin suunnitelmia elämälle. Nyt tiistaina itse asiassa poikaystävä yllättikin kertomalla, että on suunnitellut kyllä kihlautumista. Katselemme nimittäin parhaillaan taloja/tontteja, ja saatoin vähän siinä näytölle mennessä puuskahtaa jotain tyyliin kyllä mun rahat talon hankintaan kelpaa, mutta sormuksia ei sitten voida hankkia.:ph34r:

    No, tilanne on nyt siis edelleen kuitenkin auki, mutta poikaystävän mietteet ovat minulle aiempaa selvemmät. En siis enää vain summanmutikassa haaveile, vaan tiedostan kihlautumisen olevan mahdollisesti lähellä. Veikkaan silti, että kyllä se sinne kesäkuiseen vuosipäivään saakka varmaan menee:girl_cray2:

    Opukka likes this

  6. Itse kihlauduin ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, ja nyt 29-vuotiaana odottelen epätoivoisesti koska nykyinen poikaystäväni kosii.

    Ei se ikä mielestäni niinkään merkitse, vaan sitoutumisen aste ja henkinen kypsyys pariskunnalla. 


  7. Erosin vajaan kolmen vuoden avioliiton jälkeen, kun olin pari vuotta yksin raahannut suhdetta perässäni. Mieheni ei keskustellut kanssani, ei ottanut mielipiteitäni huomioon esim. yhteisissä hankinnoissa, vähätteli minua ja tekemisiäni julkisesti, koskaan en riittänyt. Olin liian lihava, liian laiha, liian pinnallinen, liian rupsahtanut, liian raskausarpinen. Miehelleni merkittävimmät naiset elämässään ovat äitinsä ja siskonsa, joita palvoo ja jaksaa aina kannustaa ja tukea. Minä en tuohon kolmiyhteyteen sopinut.

    Ero oli vaikea, mies teki siitä helvettiä, vaikka oli kohdellut minua kuin ilmaa muutaman edellisen vuoden. Sanoinkin, etteikö olekaan onnellinen kun pääsee kaltaisestani taakasta eroon. Mutta ei, kun avioeropaperit tyrkkäsin eteen, hän alkoi palvoa maata jalkojeni alla. Pari viikkoa satoi lahjuksia, rakkautta, keskustelua, yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia niin että olin tukehtua. Tuossa vaiheessa olin vain jo liian väsynyt yrittääkseni enää. 

    Jos mieheni olisi herännyt tilanteeseen silloin, kun ensimmäisiä kertoja otin asian esille, emme olisi luultavasti eronneet. Toivottavasti hän löytää uuden onnen ja osaa pitää siitä parempaa huolta. Itse olen onneksi oman nykyisyyteni ja tulevaisuuteni löytänyt.

    Opukka likes this

  8. Olen menossa toista kertaa naimisiin (toivottavasti!) joskus hamassa tulevaisuudessa. Poikaystäväni ei ole ollut ennestään avioliitossa. 

    Toivon itselleni polttareita myös kakkoskierroksella, sillä nyt tämä koko homma tuntuu niin oikealta - ihan erilaiselta kuin aiemmassa liitossa. Silloin järjestin häät, joita en oikeastaan sydämessäni halunnut, ja pyrin pitämään kaiken mahdollisimman vaatimattomana. Minulla oli polttarit, mutta nekin olivat aika vaisut, sillä ystävänikään eivät olleet tulevasta liitosta kovin innoissaan.

    Poikaystäväni kaveripiirissä on tavattu polttareita juhlia isosti, joten hänelle juhlat ovat varmasti luvassa. Itse asiassa olen kuullut joidenkin herrojen jo polttariohjelmaa suunnittelevan, vaikka emme ole vielä edes kihloissa! Meitä kuitenkin pidetään todennäköisimpinä seuraavaksi avioituvina:wub:


  9. Ei kosittu lauantainakaan. Kerran hän nappasi kädestäni kiinni ja tuijotteli silmiin siihen malliin, että olin ihan varma että nyt. Mutta ei, sitten alettiin puhua ruuasta...

    Eilen vietimme tyttöjenpäivää Supertreeneissä Naantalissa parin kaverin kesken, ja hoksasimme, että kansainvälinen kosintapäivä on 20.3.! Äkkiä siinä lähetin poikaystävälle linkkiä Whatsappiin, johon hän vastasi vaan vinkkaavalla emojilla ja sydämellä:rolleyes: Saas nyt nähdä, mutta luulen kosinnan painuvan vähintään kesään asti.

     


  10. 25-vuotias veljeni ei ole koskaan tosissaan seurustellut ja itse olen vielä vanhempi meistä kahdesta (29 v.), joten en ole tätä asiaa pohtinut lainkaan. Jos meillä iät olisi toisinpäin, mutta muuten sama tilanne, niin en kyllä jaksaisi veljen parisuhdetta ja kosintaa odotella loppuelämää. Mielestäni jokainen toimii omassa tahdissaan parhaaksi katsomallaan tavalla. 

    Ja näin naisena kosinnan odottajana on vähän vaikea kihlauksen ajankohtaan edes puuttua. Olisin onnellinen, jos poikaystäväni tajuaisi jossain kohtaa kosia, sisaruksista viis!:D


  11. En osannut ajatella naistenpäivää mahdollisena kosintapäivänä, mutta hetken ajatukset karkasivat miehen kiikuttaessa salaa ostamansa kuohuviinin ja suklaan olohuoneeseen. Itse makasin sohvalla 11 tunnin ravireissun jäljiltä tukka takussa hevoselta haisten ja mietin, että tältäkö nyt sitten hartaasti odotetulla kosintahetkellä näytän:girl_haha:

    No ei kosittu kuitenkaan, se oli vaan muuten naistenpäiväyllätys. 

    Tänään mennäänkin yllättäen syömään illalla. Mies ilmoitti äskettäin varanneensa pöydän uudesta ravintolasta seitsemäksi. Sinänsä jännä, että hän ei ole koskaan ollut oma-aloitteinen tämmösen suhteen, vaan meillä minä olen hoidellut lomat, ravintolat, aktiviteetit jne. ja mies vaan osallistunut. Kosisiko se nyt:girl_prepare_fish:


  12. Harrastan yksinpuhelua täällä nyt vallan:ph34r:

    Ystävänpäivänä ei kosittu, kukkia tuli mutta ei kummempaa. Nyt en keväältä kyllä keksi ainakaan mitään merkittävää päivää, johon kosinta voisi osua. Luultavasti seuraava mahdollisuus on vuosipäivänä kesäkuun alussa. Jotenkin nimittäin uskon miehen valitsevan jonkun tietyn päivän itselleen "tueksi" eikä kosi tyyliin ensi viikon keskiviikkona. Vaikka aina saisi toki yllättää! :lol:


  13. Kosintaa ja kihlausta vailla, mutta puolisalaa suunnittelen häitä silti:rolleyes:

    Toiveissa on sanoa tahdon 2020, kiva tasavuosi, mutta saa nyt nähdä milloin tuo kumppani saa aikaiseksi kosinnan. Eipä sillä, kivalta vaikuttava juhlapaikka on jo lähes täyteen varattu touko-elokuulle 2020, joten väkisinkin painunee häävuosi ainakin sinne 2021 asti. Olen miehelle sanonut, että jos ja kun hänen suuren lähisukunsa takia meille tulee väkisinkin isot häät, joka asettaa rajoituksensa juhlapaikalle, olisi kosinta suotava suorittaa hyvissä ajoin varausten kannalta.

    Muutenhan en häähössöttäjäksi tunnustaudu:ph34r:


  14. Onnea Moony! 

    Meillä ei kuulunut uuden vuoden kosintaa eikä myöskään lomamatkalla viime viikolla kosittu. Sormuksia kyllä vilkuiltiin, tai ainakin minä... Mieskin siinä vieressä hengaili, joten toivottavasti hiukan jäi kokoa ja makua mieleen tulevaisuutta varten. 

    Häistä on jostain syystä juteltu viime päivinä paljon sekä yleisellä tasolla että myös omista. Mitään sen tarkempaa ei tietenkään ole suunniteltu, mutta ovat ne mielen päällä ilmeisesti molemmilla nyt olleet. 

    Jäänen siis odottamaan ystävänpäivää. 


  15. Uusi odottaja täällä hei! 

    Olen 28-vuotias nainen, miehekkeeni 27 v. Erosin pitkästä parisuhteesta vuosi takaperin, ja löysimme lapsuudenkaverini kanssa toisemme yhteisten harrastusten kautta viime keväänä. Sillä tiellä ollaan nyt, virallisesti 7 kk seurustelleena. 

    Tuntuu hullulta odotella kosintaa jo nyt, mutta kun tunnemme läpikotaisin ja olen umpirakastunut. Miehekkeen perhe muutti naapureiksemme aikanaan meidän ollessa taaperoita, joten yhteistä historiaa löytyy. Meillä on vuosien saatossa ollut joskus jotain pientä viritystä ilmassa, mutta elämä on kuljettanut varsinkin minua pitkin Suomea. 

    Nyt olemme huikean onnellisia yhdessä, asummekin jo saman katon alla, ja sormusta epävirallisesti jo vähän vartoilen.