chandra

Meillä kuvaus onnistui, mutta kun kolmisen vuotta myöhemmin olin kiinnostunut teettämään lisää kuvia, studion työntekijä kertoikin, että tietokone hajosi, ei ole kuvia. Oi digiaika... Kyseessä tunnettu, "luotettava" studio - vasta kotona ajattelin, että en ymmärrä, miten heillä ei ollut mitään backup-järjestelmää, vai mitä ihmettä. Olin ymmärtänyt, että kuvia voi teettää vielä vuosienkin kuluttua - muistan kysyneeni asiasta. En ole löytänyt sopimusta, en ole vielä todella etsinytkään, kun ei ollut ilmeisimmässä paikassa. En muista onko sopimuksessa asiasta mitään. En tiedä. Onko meillä mitään oikeuksia, voimmeko edes pyytää (vaatia?), että saisimme alennuksella (jos ei ilmaiseksi) teettää kuvia kuvista. Tarkoitus on ollut käydä studiossa uudestaan asiasta kysymässä. Kiva.

Minusta Anitran puku on kaikkea muuta kuin "eroottinen", jollaiseksi jompikumpi iltapäivälehti pukua kuvaili. Yöks. Vaikka en olekaan "perinteisten" valkoisten hääpukujen kannattaja. Muutenkin oli "erilaiset" häät, kun riisin sijaan heitettiin ruusunterälehtiä ja onnittelumaljan kanssa oli sushia. Tuli taas mieleen "paras persoonallinen idea häissänne" ketju... Niin siis, mun mielestä tuo puku ei näytä edes istuvan kovin hyvin, ihan kuin se roikkuisi - vaan en tiedä livenä. Tai ehkä sen on sitten tarkoitettukin roikkuvan. :-?

Hehheh... Me olemme ilmeisesti tosi saitoja, itaroita, pihejä, kitsaita tai muuta, kun harvoin me yhteensä häälahjaan kulutamme 50 euroa enemmän, jos on kyse esim. ystävän/tuttavan häistä. Hyvän ystävän häälahjaan voi kulua enemmän. Toisaalta me ei olla edes "keskituloisia" ainakaan Kotivinkin mukaan (keskituloinen 2500e/kk). ;D Mutta joo, ehkä rahalahja jommankumman vanhemmilta olisi tuntunut persoonattomalta. Mitä haluaisin antaa omille lapsille? En ainakaan 50 euroa setelinä luulen. Vanhempani antoivat mm. 20 vuotta sitten ostamansa kauniin teeastiaston (käyttämätön, ainakin melkein), jota olin ihaillut. Ehkä jonkun mielestä se olisi ollut loukkaus, olisi pitäny ostaa uutta. Mulle se on tosi tärkeä, ja arvokas lahja. Miehen vanhemmat antoivat mm. kaksi kannelta (miehen isoisän/isän tekemät), joille meillä ei tietenkään ole mitään käyttöä, koska emme osaa soittaa, mutta joilla tietenkin on oma arvonsa. Ehkä opettelen joskus soittamaan. Mun mielestä häälahjalistat on ihan ok; etenkin jos on paljon häitä, ja ei ole aikaa kierrellä etsimässä hyvää lahjaa, niin listassa on selkeästi ilmaistu mitä pari tarvitsee/haluaa. Rahalahjan antaminen ei tunnu niin hyvältä, en tiedä miksi, mutta olemme aina parin toivetta noudattaneet, ja tilisiirronkin tarvittaessa tehneet. Silloin on ollut kiva, jos pari on vähän vihjaissut, mihin rahat käytetään, esim. häämatka, remontti. Tota en ollut ennen naikkareita hoksannut, että lahjalla pitäisi jotenkin "ostaa" paikkansa häissä, "kattaa kuluja". Siitä en kyllä edelleenkään ole ihan samaa mieltä, mutta ei siitä sen enempää. Tollainen esim. sisarusten eriarvoinen kohtelu on kyllä syvältä. Valitettavasti omassakin kaveripiirissä olen sellaista todistanut, esim. kaverin - kaverin siskon häät/lapsi/tms. Itse olen ainoa lapsi, ja, joo, en silti ole aina saanut kuuta taivaalta, todellakaan.

Heh, viikkoa ennen, saimme vihkimistä edeltävänä päivänä sormukset. :

Ainakin Nerdinna on juhlinut siellä, ks. Nerdinnan viestit, tämä ketju Siviilivihkimiset-foorumilla.

Laki on avopareille eri kuin aviopareille, se on tärkein syy. Koska toisiamme rakastamme & haluamme jakaa elämämme, halusimme hoitaa keskinäiset lainmukaiset oikeudet & velvollisuudet avioliitolla. Rakkautta meillä kyllä olisi riittänyt ilman avioliittoakin. Olin mielessäni yhtä sitoutunut mieheeni ennen avioliittoa kuin sen jälkeen. Inhoan näkemystä, että jos ei ole kihloissa/naimisissa, ei ole varma suhteesta. Mielestäni ei ole pakko olla naimisissa ollakseen varma & sitoutunut ja jakaakseen elämänsä toisen ihmisen kanssa. Jotkut vain vaikuttavat tarvitsevan sormuksen sormeensa ollakseen varmoja & sitoutuneita, ja luulevat kaikkien kokevan samoin. (--> Ei sormusta, ei varmuutta/sitoutumista.)

Miau.

Intiaan! Matka oli varattu ennen kuin häistä sovimme, mutta oli ollut puhetta, että mitäs jos menisimme naimisiin ennen matkaa, niin matka olisi sitten häämatkakin. Naimisissa olemme & rinkat pakataan viikonloppuna. Maanantaina lennämme Chennaihin, josta reissaamme mm. Bangaloren & Hyderabadin kautta Mumbaihin. Viisi ihanaa viikkoa. Miksi? Lähinnä siksi, että päätimme viimein lähteä kyläilemään monien intialaisten tuttaviemme luona, joita on edellä mainituissa kaupungeissa, paitsi Mumbaissa. Intialaisiin häihinkin meidät on kutsuttu. Ja Intia on kiehtova maa.

Nukuimme ihan tavallisen hyvin omassa kodissa, omassa sängyssä; heräsin kellon soittoon.

On, tosin suurin osa kuvista (studio & muut) ovat toistaiseksi teettämättä, ja teettäminenhän maksaa. Ei erityisesti säästetty häitä varten tai laskettu & tarkistettu budjettia, vaan häät eivät olleet suuret & kalliit. Kalleinta oli mun sormus. Vaan sehän kestääkin & arvo säilyy.

Se että ei enää tarvitse ajatella naimisiin menemistä tai menemättömyyttä, vaan voi vain olla naimisissa. Ihanaa. Meillä on hyvä olla yhdessä.

Parisen viikkoa ennen. : Raimo J Niemi, Tampere, laaja studiokuvaus. Syyskuussa toki on hieman vähemmän hääkuvauksia.

Kuluneimmat? Hmm, mun mielestä kaikki kaulin-tossu-kaapinpaikka-leikit on kuluneita & vastenmielisiä. Meillä ei ollut leikkejä & ei tosiaan polkaistu kakkua leikatessa. En kokenut tarvetta leikkiä minkäänlaisia kenellä-on-valta-leikkejä. Terv. tylsimys.

Käyttöesine kyllä, mutta toivoakseni elämäni ikäinen, niin kuin mikä hyvänsä arvokas käyttöesine, vaikka kuten totesinkin, se ei ole taikaesine = avioliitto loppuu, kun sormus rikkoontuu tai häviää. En osaa ajatella arvokkaasta käyttöesineestä, että mitä sitten, vaikka rikkoontuu tai häviää, koska liikkeestä saa uuden niin kuin jotkut tokaisevat. En muutenkaan koe erityistä tarvetta pitää sormusta kotona. Enemmän se on mielestäni ulkoinen merkki muille, kyllä me tiedämme olevamme naimisissa, vaikka meillä ei sormuksia olisikaan kotona. Harkinnassa oli myös avioituminen ilman sormuksia, jos selittää kenelläkään mitään. Voihan se olla, että sormusta vaalin ensin, ja vuosien kuluessa en niin. Pian kolme viikkoa naimisissa.

Mulla on vain vihkisormus, jota en pidä aina, koska haluan pitää huolta sormuksestani, vaikka sormus kulumineen tms. saakin mielestäni ilmentää elettyä elämää. Yleensä en pidä sormusta, kun olen kotona, mutta laitan sen, kun lähden kotoa, paitsi jos lähden vain viedäkseni roskat, tms. Ei se ole mielestäni mikään taikaesine, jonka on pakko olla aina sormessa, vaikka mielelläni toki aina pitäisinkin sormessa. Uuden sormuksen voi toki ostaa tarvittaessa, mutta mieluummin pidän huolta tästä ensimmäisestä.

Meillä ei ollut tanssia, koska emme tanssia halunneet & emme etenkään mitään "perinteistä" "Jenkka-Jehut" tai "Humppa-Heikit" bändiä. Jos meillä olisi tanssia ollut, olisin pitänyt enemmän modernista & jatsahtavastakin musiikista & "häähitaasta" miehen kanssa. Minä & mies kömpelösti valssaamassa, kun emme oikeastaan koskaan muutenkaan valssaa- ei kiitos, häävalssi ei ole perinne, jota koin tarpeelliseksi toistaa meidän häissämme, etenkään koska kukaan vieraistakaan ei tanssia kaivannut. Tanssia voi muulloinkin & muuallakin.

Tosiaan, jos sukunimi määräisi suvun, niin aikaisemmin en olisi kuulunut äitini sukuun - duh? Joten sukuni ei mielestäni vaihtunut sukunimeni vaihtuessa. Äitini & isäni sitä paitsi polveutuvat samasta suvusta & samasta sisarusparvesta, & äitini & minä olemme itse asiassa vanhempia suvussa kuin isäni. Edelleen kuulun sekä isäni että äitini sukuun, & mahdolliset miehen & minun lapset sitten yhdistävät nämä suvut & miehen isän & äidin suvut. Sukunimi on muuttunut, mutta minä olen edelleen minä. Syntyperäni ei ole muuttunut & identiteettikään ei merkittävästi, vaikka sukunimeni onkin. Toki koen liittyneeni osaksi miehenkin sukua avioliiton (& sukunimen vaihtumisen) myötä, mutta olisin kokenut niin, vaikka sukunimeni ei olisi vaihtunutkaan.

Meillä ei ollut leikkejä & tanssia. Vieraita oli vähän, joten ohjelmaksi olisi riittänyt hyvin kahvitus & seurustelukin kaikille yhteisessä pöydässä, mutta leikkejä emme olisi halunneet muutenkaan. Ymmärrän kyllä, että leikit & ohjelmanumerot, kuten ryöstöt & heitot, ovat "perinne" & mm. siksi monissa häissä leikitään. Muuten usein ajattelen, että harvoissa muissakaan aikuisten juhlissa leikitään, miksi häissä. Kimpun olisin kyllä voinut ojentaa naimattomalle naisvieraalle, mutta miestä en olisi päästänyt hameen alle - ainakaan vieraiden nähden! Onnittelumaljojen yhteydessä minä esittelin "minun puolen" vieraat, ja mies hänen. Kun kahvittelimme suolaisten seurassa, juhlatilan isäntä kertoi tilan & alueen historiaa & esitteli aluettakin, mikä oli vieraista kiinnostavaa. Hääkakun seurassa minä improvisoin muutamien muistiinpanojen pohjalta puheen, johon mieheni improvisoi vastapuheen & vieraatkin innostuivat muistelemaan meidän seurustelumme alkua. Vieraat kirjoittivat toivotuksensa valokuvamme kehykseen & vieraskirjaan; kuvasimme kaikki vieraskirjaa varten; tutustuimme kortteihin & lahjoihin. Niin, ja yksi vieraista pyysi meidät toiseen huoneeseen kuin missä muut vieraat olivat & lauloi meille. Ujoja, huumorintajuttomia? Ujoja ehkä, mutta huumorintajuttomia - ei. Oli tosi hauskat, tunnelmalliset häät.

Mies näki puvun, kun tuli hakemaan mua studiokuvaukseen. Värin tiesi kyllä, koska ostimme samanvärisen solmion. Mulle ei ollut tärkeää salata puku mahd. pitkään, mutta olihan se hauskaa. Studiokuvauksen jälkeen tosin otin puvun poiskin, koska kävimme kotona syömässä kuvauksen jälkeen. Illalla vasta sitten oli vihkiminen & juhla juhlatilassa. Ja kyllä mies oli ihastuksissaan nähdessään mut & puvun silloin kuin näki, ei tarvittua kirkkoa taustaksi - mitään ihastuksen & liikutuksen kyyneliä en odottanut & turhaan olisin odottanutkin, mieheni tuntien.

En pyrkinyt täyttämään "vaatimuksia", mutta kun huvikseni muistelen:

En ollut häälehdestä kuullutkaan ennen kuin tutustuin naikkareihin. En ole koskaan ollut häissä, joissa olisi ollut häälehteä. Meillä ei ollut. Meidän askartelut olivat kutsut, paikkakortit & menukortit, & myöhemmin teemme menimme naimisiin- & kiitoskortit. Vieraskirjan alussa oli tosin runo & kuvia meistä.

Meillä oli myös varattu jokaiselle vieraalle/vierasparille oma aukeama vieraskirjasta. Vasemmalle kiinnitetään kuvat kun olemme teettäneet häissä otetut kuvat vieraasta/vierasparista, & oikealle vieraat kirjoittivat onnittelunsa. Toimi hyvin, saimme muistoksi muutakin kuin nimikirjoitukset, mm. piirustuksia. Lisäksi meillä oli kehystetty kuva meistä & vieraat kirjoittivat toivotuksensa myös kehykseen (passepartout) kuvamme ympärille. Mukava muisto.

Meillä ei ollut listaa tai erityisiä toiveita, ei edes rahatoiveita. Emme ainakaan toistaiseksi kerää mitään astiastoa, aterimia tms. & erityisesti mitään tavaraa kuten vuodevaatteita tai pyyhkeitä emme kaivanneet. Mukavia lahjoja saimme kuitenkin & rahaakin. Niin, ja jos tieto on olennainen, meitä ei haittaa, vaikka vuodevaatteet, pyyhkeet, astiat, tms. ovat eri paria.

Oli ihanaa herätä omassa sängyssä, omassa kodissa. Sängystä noustuamme katoimme aamiaispöydän. Pöydän koristelimme mm. hääkimpulla. Nautimme kaakaosta & suolaisista & makeista tähteistä - hääkakkumme maistui hyvälle edelleen. Sitten menimme takaisin nukkumaan & nousimme sängystä puolen päivän maissa. Katsoimme komediaa, joka virkisti meidät hauskuudellaan. Sitten lähdimme kylpylään rentoutumaan & syömään. Uiskentelimme, porisimme porealtaissa & söimme allasbaarissa. Sitten palasimme kotiin katsomaan Hiidenvirtaa, Idolsia & muita. Samalla olen selaillut hääkuvia tietokoneella, mies on editoinut hääkuvia, minä olen laittanut häälahjat & onnittelukortit esille & laittanut kaikki kääreet tms. roskikseen. Plus juhlallisesti poistimme kartongista tehdystä ovikyltistämme entisen sukunimeni.

Mulla ei ole kaasoa. Siviilivihkimistämme juhlatilassa on juhlistamassa vain kymmenisen vierasta & suunnitelmat eivät ole suureelliset. Yksi vieraista on kyllä auttanut suunnittelussa & järjestelyissä, on toiminut ns. "kaasokkeena". Ei ole bestmaniakaan.