n&m

Kaasojen avautumisen ketju

21 viestiä aiheessa

Apua kaipaisin muutamaan aisaan, mitkä vaivaat ja painavat mieltäni.

Olen lupautunut kaverilleni kaasoksi, häitä vietetään loppukesästä ja nytten minulla on alkanut hieman pinna kiristymään morsiammen vaatimuksiin ja ymmärtämöttömyyteen. Morsian vaatii minun ostamaan uuden puvun häihin ja puvulle on asetettu muutama vaatimus, pitää olla teemaväriin sopiva ja lyhyt, ei siis pitkää mekkoa. Mutta tähän en saa minkäälaista rahallista apua.

Minulla olisi kaapissa yksi todella nätti juhlapuku, ei ole teemavärin mukainen ja on pitkä. Omasta milestä voisin laittaa sen päälle ja muutama muukin on ihmetellyt asiaa miksi en voisi pukuani laittaa.

Miten toimisin asian kanssa? Olen kuitenkin yhden lapsen yksinhuoltaja ja minulla ei olisi varaa pistää uuteen mekkoon kymmeniä, jos ei jopa satoja euroja. Morsian tietää kyllä taloudellisen tilanteeni!

Toinen juttu on se että, minun pitäisi olla aina tekemässä kaikkea mitä morsian pyytää. Kutsuja tekemässä, hääinfoja tekemässä, pöytäkoristeita miettimässä ja suunnittelemassa, hääpuvun sovituksissa mukana, sormusta ostamassa yms. siis kaisessa mitä vaan on. Koristeita on askarreltu yömyöhään ja minkäälaista kiitosta en ole saanut, yleensä nämäkin on mennyt sillein että morsian katsoo vierestä ja minä teen "olet kätevä käsistäsi, sinähän nämä voit tehdä"

Minulle puretaan kaikki ressi, mikä aiheutuu siitäkin että häät ovat toisella paikkakunnalla. Minun pitäisi olla valmis aina lähtemään mukaan, milloin hääpaikkaa katsomaan ja nytten pitäisi lähteä omakustanteisesti joko yksin tai lapsen kanssa (jos en siis saa hoitajaa) niin koemeikkiin, kampaukseen, juhlapaikkaa katsomaan, kukkia ihmettelemään yms. Ja nämä jutut on 2 eri päivänä, eli joudun maksamaan yöpymiset, ruuat, kyydit.

Omakustanteisesti saan mennä myös häihin, pe-su maksaa omat yöpymisest, matkat ja ruuat yms.

Ainut mitä morsian on luvannut kustantaa minulle on meikki.

Mitä minun kannattaisi tehdä, kun suora puhe ei mene perille? Kiitos jo etukäteen avusta! =)

Toivottavasti tämä tuli oikeaan paikkaan...?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

oho o_O Minä kyllä jättäisin kaason hommat sikseen jos ei suora puhe mene perille. Toki morsian tarvitsee apua järkkäilyssä, hänellä voi olla vaatimuksia puvun yms suhteen ja on stressi päällä, mutta joku raja!! Jos sulla ei oikeasti ole varaa ostaa uutta mekkoa ja osallistua kaikenlaisiin juttuihin, jotka vaatii rahaa, ni ei auta ku sanoa "että en pysty, kävisikö joku muu tapa?", piste. Jos se ei mee perille niin en kyllä suostuisi koko hommaan. Eihän oo mitään järkeä että morsian riistää sua tolla tavalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ihan ymmärrä että miten se että morsian tarvitsee apua järjestelyihin (kuten askartelu ja koristelu) ja seuraa hääpukusovituksiin tekee hänestä hirviön? Eivätkö nuo ole ihan normaaleja juttuja joita kaason kanssa tehdään? Mitä ajattelit kaason tehtävien sitten sisältävän? Ikävää toki, jos et saa panoksestasi kiitosta.

Sen sijaan kohtuutonta on, mikäli koet joutuvasi panostamaan rahallisesti niin paljon että oma taloutesi siitä kärsii. Ehkä voisit jutella asiasta morsiamelle ja selittää, että olet kyllä mielelläsi mukana mutta et yksinkertaisesti pysty maksamaan kaikkea itse?

Tsemppiä joka tapauksessa! :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ihan ymmärrä että miten se että morsian tarvitsee apua järjestelyihin (kuten askartelu ja koristelu) ja seuraa hääpukusovituksiin tekee hänestä hirviön? Eivätkö nuo ole ihan normaaleja juttuja joita kaason kanssa tehdään? Mitä ajattelit kaason tehtävien sitten sisältävän? Ikävää toki, jos et saa panoksestasi kiitosta.

Sen sijaan kohtuutonta on, mikäli koet joutuvasi panostamaan rahallisesti niin paljon että oma taloutesi siitä kärsii. Ehkä voisit jutella asiasta morsiamelle ja selittää, että olet kyllä mielelläsi mukana mutta et yksinkertaisesti pysty maksamaan kaikkea itse?

Tsemppiä joka tapauksessa! :girl_smile:

Itse ymmärsin aloittajan viestin niin, että koska juhlapaikka yms. sijaitsevat toisella paikkakunnalla, kaikista "mukaan lähtemisistä" koituu lopulta isot kulut. Juttuina sinänsä ihan normaaleja, mutta tässä tapauksessa tulevat kalliiksi ja ovat vaikeita järjestää?

Suosittelisin kyllä, että asiasta puhutaan niin suoraan kuin tarvitsee, että menee perille. Itse olen ollut kaaso tilanteessa, jossa morsian itse asui muualla ja minä hääpaikkakunnalla. Se oli todella repivää ystävyydelle, että hyppyytettiin milloin missäkin ja mikään ei kelvannut. Ja sitten kun hän tuli paikkakunnalla käymään, olisi pitänyt lähteä työpaikalta keskellä päivää, jättää harrastukset jne. jotta pääsisi mukaan koekampaukseen, katselemaan kukkia yms. Olisi pitänyt puhaltaa peli poikki aikaisemmin, koska siitä jäi kyllä arvet meidän väliseen ystävyyteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi olla, että olen kovin ymmärtämätön morsiamen haluamisia kohtaan, mutta ellei hän maksa kaasolle pukua, johon haluaa kaasonsa vaatettaa, niin kaaso saa pukeutua juuri siihen, mitä hänellä on, tai mihin on varaa.

En tajua sitäkään, miksi hyppyyttää pienen lapsen yksinhuoltajaa pitkin kyliä, kun ei kaasolla ole varaa matkustella ja yöpyä. Morsiamella on tiedossa rahojen rajallisuus ja jos hän tahtoo kaason käyvän milloin missäkin, voisi ainakin kustantaa matkat.

Itse irtisanoutuisin jo pelkästään taloudellisiin syihin vedoten kaason osasta. Olen ollut neljän lapsen yksinhuoltaja aikoinani ja tiedän tarkalleen, mitä on rahapula...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä morsiamen kuuluisi maksaa kaasolle hääjärjestelyistä koituvat kulut, etenkin jos niitä on ihan kohtuuttoman paljon. Jos morsian päättää kaason puvun, hän ilman muuta maksaa sen. Jos kaason pitää toistuvasti matkustaa, yöpyä ym. toisella paikkakunnalla milloin minkäkin katselmuksen, askartelun tai sovituksen takia, morsian huolehtii kustannuksista.

Nämä kaason tehtävät tuntuvat olevan täällä loputon kädenvääntämisen aihe ja aina vain jaksan ihmetellä, kuvittelevatko jotkut morsiamet tosiaan, että kaason "ottaminen" tarkoittaa monen kuukauden ajaksi ilmaisia ja ympärivuorokautisia henkilökohtaisen assistentin palveluja, tehtävän kulloiseenkin luonteeseen katsomatta? Minun mielestä kaaso ei ole velvoitettu osallistumaan joka hemmetin kukkasuunnittelupalaveriin, puvunsovitukseen, sormuskatselmukseen, askarteuiltamaan ja ja ja... koska näitähän ihan varmasti riittää, ja aina voi keksiä vielä vähän lisääkin! Häät ovat morsiamen (toisinaan myös sulhasen :grin:), eikä kaason todellakaan tarvitse tehdä 50 % (tai lähellekään) kaikista järjestelyistä. Ovatko morsiamet todella niin avuttomia etteivät osaa hoitaa mtään järjestelyihin liittyvää yksin, vai kertooko tämä kaasojen "orjuuttaminen" vain uskomattomast itsekeskeisyydestä..:girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä, morsiamen "kuuluu" maksaa välittömät kulut eli bensakulut, yöpyminen, matkaliput jos kaason hommat niitä vaatii. Samoin kaason puvun kanssa, jos morsian vaatii jotain tiettyä mekkoa niin sitten kanssa maksaa, muutoin saa kaaso pukeutua mihin lystää.

Sen sijaan nuo hommat vaikuttivat ihan normaaleilta kaason hommilta? Toki niitä vaikuttaa olevan aika paljon, mutta ihan itse sinun pitää sanoa ettet ihan kaikkeen ehdi mukaan.

Sinulla on muuten vielä edessa The polttareiden järjestäminen (kallista) ja ohjelmanumeroiden/leikkien keksiminen hääjuhlaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista :girl_smile:

Mielelläni minä morsianta autan ja juttuja teen, mutta se että en voi millään osallistua kaikkeen mitä morsian vaatii. Noita askartelu juttuja on suunniteltu kuukausia, milloin pitäis lähteä maljakoita yms. etsimään ja milloin pitäisi katsella netistä kuvia tai suunnitella muutenvaan juttuja. Onhan minulla omakin elämä... Viimeinen ½-vuotta on mennyt siihen että morsian soittaa vaan oikeastaan silloin kun on jotain häihin liittyvää.

Ja välillä kieltämättä tuntuu siltä että eikö morsian itse viitsi tai että miksi sulhanen ei auta ja tee yhdessä morsiammen kanssa...

Asioista olen puhunut suoraan, yrittänyt sanoa nätisti ja välillä varmaan vähän pahastikkin. Mutta kun ei näytä morsian ymmärtävän, tai ajattelevansa omaa napaa pidemmälle. Muutenkin on aika pihiä touhua kaikesta, mutta sitten kun puhutaan morsiammen vaatteista, asusteista, koruista yms. niin rahaa laitetaan ihan surutta menemään.

Noista matkustamisista niin olen morsiammelle sanonut suoraan, että en pääse ihan jo sen takia että lapselle on vaikea löytää hoitajaa keskellä viikkoa ja sit se että en milelläni lähtisi pienen lapsen kanssa tuollaisia asioita hoitamaan.

Morsiammelta kysyin kyytiasoita, kun hän on menossa aikasemmin toiselle paikkakunnalle, että millä minä tulen, niin vastaus oli "en minä tiedä"

Ja vaikka kerroin että en pääse, niin morsian ilmoitti vaan että minun on pakko lähteä mukaan...

Polttari juttuja on hieman jo suunniteltu, rahaa näyttää niihin palavan ihan sikana. Mutta jos en vielä niistä ihan kaueasti ressaisi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Asioista olen puhunut suoraan, yrittänyt sanoa nätisti ja välillä varmaan vähän pahastikkin. Mutta kun ei näytä morsian ymmärtävän, tai ajattelevansa omaa napaa pidemmälle. Muutenkin on aika pihiä touhua kaikesta, mutta sitten kun puhutaan morsiammen vaatteista, asusteista, koruista yms. niin rahaa laitetaan ihan surutta menemään.

Ja vaikka kerroin että en pääse, niin morsian ilmoitti vaan että minun on pakko lähteä mukaan...

Morsian kuulostaa harvinaien kovakalloiselta, kun ei tahdo ottaa suorasta puheesta onkeensa :blink: Jollain keinolla taytyisi saada viesti menemaan perille. Muuten voi tulla morsiolle ikava yllatys, kun et ilmestykaan asioille toiselle paikkakunnalle hanen seurakseen...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kuulostaapa inhottavalta morsiammelta:/ minä ainakin ostan kaasolleni puvun ja käyn hakemassa hänet jos häntä johonkin tarvitsen. Automatkalla hyvä puhua häistä:) Eli hän ei joudu maksamaan mitään itse. Onneksi kaasoni tuntuu olevan enemmän innoisaan häistäni, kun minä itse, joten hänellä oli jo listat valmiina mitä tehdään 13kk ennen hääpäivää ja sormet syyhyää jo päästä tekemään muutakin:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko muilla hankalia kokemuksia kaasona/bestmanina olosta? En löytänyt ketjua aiheesta.

Itse lupauduin kaasoksi kohtalaisen hyvälle kaverilleni. Koen vaikeaksi tilanteen, jossa itse organisoin

mielelläni, mietin ja teen asiat ajoissa, mutta morsian on päättämätön. Hän ei osaa tehdä päätöksiä

vähäpätöisimmissäkään asioissa eikä tunnu tajuavan, ettei aikaa enää ihan mahdottoman paljon ole.

Toisaalta minäkään en saa tehdä päätöksiä hänen puolestaan enkä halua tuputtaa omia ideoitani liiaksi.

Hän ei ole myöskään antanut selkeää työnjakoa, kenen vastuulla on mitäkin, vaikka olen tätä koittanut

montakin kertaa kysellä. Olisi kiva tietää selkeästi, mitkä ovat minun hommiani ja mistä asioista minun ei

tarvitse huolehtia.

Kaasoksi pyydettäessä ei voi oikein kieltäytyä ilman todella hyvää syytä, mutta nyt pelkään, että kaikki kaatuu

viimeisellä viikolla minun niskaani, minun hoidettavakseni. Ja inhoan juuri sellaista viime tipassa sähläämistä.

Tällaiseen en osannut varautua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eikö koko kaasohomma ole aikansa elänyttä? Laitetaan toinen ihminen tekemään ilmaiseksi töitä toiselle. Eikö ihmisillä ole ihan tarpeeksi omia työ- ja vapaa-ajan kiireitä? Itse en ikinä suostuisi kenenkään kaasoksi, mutta ystävänikään eivät onneksi ole innokkaita ylläpitämään tuollaista outoa perinnettä. Enkä ikimaailmassa pyytäisi ketään omaksi kaasokseni, hoidan ihan itse juhlajärjestelyni. Yksi ystäväni kerran puolusteli kaasoutta, että silloin morsiamella on joku, jolle voi esim. avautua ja tilittää häästressistään. Noh, minä vastasin, että jos minulle tulee sellainen hetki, niin enkö saa soittaa sinulle (vaikka et olekaan kaaso)?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen itse kaasona vuoden päästä järjestettävissä häissä ja lupauduin ilomielin. Minulle oli suuri kunnia kun eräs parhaimpia ystäviäni pyysi juuri minua kaasokseen. Olemme olleet ystäviä jo reippaasti yli vuosikymmenen ja nähneet toistemme vaikeat murrosiät ja nuoruuden haihattelut, työelämässä aloittamiset ja rauhoittumiset. Olen iloinen siitä, että hän on vihdoin löytänyt elämänsä miehen ja minusta on ihanaa ja etuoikeutettua voida olla järjestämässä tuota ilon juhlaa.

En ollenkaan ajattele, että minut olisi värvätty ilmaiseksi tekemään töitä. Teen minulle annetut ja yhdessä suunnitellut hommat ilomielin ja innoissani. Meitä kaasoja on kaksi, jottei yhdelle henkilölle kasaannu kamalasti puuhaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen minäkin ollut kaasona hyvälle ystävälleni, jolloin homma sujui mutkattomasti. Varsinaista kaasona oloa en siis aloitusviestissä kyseenalaistanut vaan

sen että homma on täysin epäjärjestelmällistä yms. En ole myöskään tuntenut tätä morsianta niin kauaa, että osaisin ajatuksista tai puolesta sanasta

arvata, mitä hän tahtoo. Tekisin asioita mielelläni, mutta tekisin ne ajoissa, enkä viime tipassa. Kun olen kysynyt suoraan, hän ei osaa päättää ja asiat vain

venyvät ja venyvät.

En myöskään haluaisi tästä ketjua, jossa käydään ihastelemassa omaa kaasona oloa, vaan toivoin, että ne jotka ovat ylipäätään edes jossain kohtaa kaasoillessaan

ahdistuneet tai kokeneet jonkin asian hankalaksi, voisivat tänne sitä purkaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse toimin kaasona parhaalle lapsuuden ystävälleni, ja kokemuksesta jäi paha maku suuhun. Morsian oli oma rakastettava itsensä melkoisen pitkään mutta noin kuukausi ennen häitä iski stressi päälle ja käytöksestä ja odotuksista tuli täysin kohtuuttomat. Itse ajattelin osallistuvani ystäväni tärkeimmän ja rakkaudentäyteisen päivän rakentamiseen, en toimivani täyspäiväisenä hääpiikana jolle voi puhua ja huutaa miten huvittaa. Meitä oli kaksi kaasoa ja kaksi bestmania mutta homma lähti silti täysin käsistä ja olimme kaikki aivan lopussa, sulhanen mukaan lukien. Muutaman kuukauden hermolevon jälkeen ystävyys palautui entiselleen ja kyseinen ystävä toimii kaasona myös omissa häissäni ensi kesänä, mutta kokemuksesta oppineena pidämme ravintolahäät ja minimoimme kaiken ylimääräisen järjestämisen. Haluan olla ennen häitä edes kohtuullisen rauhallinen ja rento jottei lähipiiiri joudu kärsimään raivohullusta morsiammesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minua kiinnostaisi paljonko meni rahaa kaasoiluun? Itse maksoin itseni kipeäksi, morsian toisella paikkakunnalla ja reissuja ei maksettu eikä hotelliyöpymisiä. Myös pukuun meni rahaa, mutta sen olin kyllä itse valinnut maksaa koska sain valita itse puvun. Ja jos sanotte että tyhmä kun maksoin, mutta on tuossa tilanteessa tosi hankala alkaa sanomaan noista kuluista. Niin ei meitä oli kaksi kaasoa ja mun puoliso joutui ottamaan yhden päivän vapaata töistä vielä. Ja häissä kysyin vielä morsiamelta että voisko ottaa valokuvan meistä kaasoista ja morsiusparista muistoksi, niin vastaus oli että ei. WTF?!?!? Pidettiin kyllä viimesen päälle polttarit morsiamen toiveesta ja lahjakin ostettiin. Ja ei me saatu kaasonlahjaakaan. Ainoastaan "rannekimput" jäi meille, mutta se on kyllä jo kuihtunut. Laitoin noi rannekimput lainausmerkkiin koska siinä oli yksi kukka ja vihreää, tosi yksinkertaiset. Ja jos joku nyt moralisoi että kehtaankin sanoa kaasonlahjasta. Mutta jos mun omat häätkään ei maksaneet paljon enemmän kuin kaasoilu niin on kyllä hiukan .... Morsiamelle kyllä yritin sanoa asiasta mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ilosta hyppien otin kaason homman vastaan mutta paha jälkimaku tästä jäi, ikävä kyllä. En ala toista kertaa tähän hommaan koska menee ihan kamalasti rahaa, kun en kuitenkaan kylve rahassa. Ja joo raha ei ole maailman tärkein asia mutta jos joudutaan lainaamaan rahaa että saadaan laskut maksettua... Ja en viitsinyt olla niin törkeä että olisin jättänyt kesken homman.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hetken jo epäilin aloittajaa mun siskokseni.. :ph34r: Jota siis pyysin kaasokseni, joka suostui, ja joka tällä hetkellä ajattelee varmasti juurikin noin.

Mutta en minä kiusallani ole epäjärjestelmällinen ja päättämätön, se on luonteessa. :) Ja olen kyllä tietoinen, että omaan niskaan kaikki tekemättömät asiat lopulta kaatuu. Kun pyysin kaasojani kaasoiksi, sanoinkin heille, että en toivo heiltä muuta kuin että saan säpistä hääjuttuja heidän kanssaan. Sellaista henkistä tukea ja girl-talkia. Mutta molemmat ilmeisesti haluaisivat tehdä enemmän kuin "vain" sitä, sillä he pyytelevät koko ajan ohjeita ja tehtäviä ja jonkinnäköistä yleiskuvaa koko häistä. Ymmärrettävää, etenkin kun häihin on 5 viikkoa, mutta kun mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä!

Lohduttelen siis aloittajaa, että itse en todellakaan odota kaasoiltani mitään työponnistusta viimeisellä viikolla. Jos homma kaatuu, niin se kaatuu siksi että olen mieheni kanssa epäonnistunut valmisteluissa, ja silloin kannamme kyllä ihan itse vastuun kaikesta. Sitten improvisoidaan. Häitä edeltäväksi päiväksi molemmat ovat lupautuneet työvoimaksi, mutta muuten en aio heitä mihinkään velvoittaa. Loppupeleissä, minun ja sulhaseni häät nämä ovat, eivät heidän. Ja silloin työtkin on meidän tehtävä. Toivotaan, että "morsiamesi" on samanlainen kuin minä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moi! Te ketkä olette kaasona päättämättömälle morsiammelle, voisiko olla niin että hän on asian jotensakkin pohtinut mutta ei ole ilmaissut tahtoaan selkeästi? Toivon että ymmärrätte mitä yrotän selittää

Itse olen siis tämä morsian joka on joutunut kaasonsa jyräämäksi ja löydän itseni hankalista tilanteista puun ja kuoren välistä kaason järkkäillessä juttuja. Tiedän, pitäisi olla selkärankaa sanoa suoraan, mutta kaaso on herkästi nokkiintuvaa sorttia ja aiheuttaa kohtauksen kun sanoo mitä tahansa poikittaista. Oon aika neuvoton, en tykkää draamasta.

Äskettäin hän järkkäsi minulle häärekvisiittaa joka tuli triplaten kalliimmaksi minulle kuin mitä olin itse ajatellut. Itselläni oli visio mikä sivutettiin täysin ja minut ohjattiin rekvisiitan tarjoajalle ilmeisesti sillä meiningillä että he olivat sopineet jo(???!!!) että teen tilauksen sinne.

Sinne sitten meni tilaus, mutta hemmetti että harmittaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä ois todella mukava kuulla lisää näitä kaasojen juttuja! Itse en oo koskaan ollut kaasona, ja nytten kun mulla on kolme aivan asiaansa kokematonta kaasoa, niin on todellakin tervetullutta infoa, että mitä kannattaa välttää ja missä voi hyvin myös tulla kaasoja vastaan! Ihmiset ovat todellakin erilaisia, mutta en haluaisi tehdä niitä 'juuri tyypillisimpiä' virheitä morsiammena ollessani ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tähän ketjuun ei tosiaankaan kehtaa omaa nimimerkkiä käyttää, mutta tässä vähän omia kokemuksiani. Muuten kaikki tuntui sujuvan oikein mallikkaasti ja hommat oli jaettu kivasti

kaasojen ja muiden auttajien kesken. Hääpäivän ohjelmankin oli valmiina jo muutamaa päivää ennen, mutta morsiusparin äidit tekivät siihen jatkuvasti muutoksia! Sitten heidän päähänpistojensa

mukaan piti vaihtaa sitä tuonne ja tätä tänne ja käytännössä moneen kertaan vaihtaa koko ohjelma! Siinä tahtoi hermo mennä, mutta minä en kohteliaana kehdannut heille sanoa, ettei tätä nyt enää ja jatkuvasti muutella!!! Että kertokaa ne ohjelmat, mitä sinne haluatte ja myö sitten hoidetaan se järjestys... Onneksi kaikki muu sujui kohtalaisen hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin ja rahaa meni itsellä reilusti yli sata euroa, mutta minkäänlaista muistamista tai lahjaa ei ole kyllä näkynyt. Jäi vähän fiilis, ettei morsian huomannut, kuinka

paljon vaivaa ja aikaa (ja rahaa...) olin käyttänyt. Vaikka kyseessä onkin kunniatehtävä, olisi asiallista kiittää jotenkin, koska hän ei tule minulle kaaso olemaan,

olen omat hääni jo pitänyt. Jopa omalle kaasolleni (jonka kaasona itse olin) ostin mielestäni kalliin lahjan, koska minusta on asiallista kiittää hyvin tehdystä työstä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään