Guest maid of honour

kaaso skippaa polttarit

2 viestiä aiheessa

Vuosi sitten lapsuudenystäväni, oikeastaan enemmin siskopuoleni, ilmoitti että olen btw hänen 2s kaasonsa. Vaikka olemme tunteneet 4-5 vuotiaista, oli tämä minulle yllätys ja myös kunnia.(Ystävyytemme on kaikin puolin järkevä ja jalat-maassa, ei koskaan tunteileva..).

Olen itse muuttanut lapsuudenkodistani kauas pois ja jättänyt sinne katkeruuteni lapsuudentraumoista sekä asettunut onnellisesti toiseen kaupunkiin. Ystäväni onkin ainut syy käydä vanhoissa maisemissa. Muita sieltä en edes haluaisi nähdä.

Onneksi tuleva morsian on kova tekemään, aloittanut ajoissa ja antanut ohjeen ettei halua yllätysohjelmia häihinsä. Olenkin päässyt helpolla vaikka mielellään askartelisin ja osallistuisin. Toinen eli 1s kaaso on käsittääkseni auttanut jonkin verran. Hän myös perusti viestiketjun polttareiden suunnittelun varalle. En tunne ketään heistä edes ulkonäöltä, joten esittelin itseni s-postitse. Tätä ei ketään muu porukasta tehnyt, saati kommentoinut.

Seurasin viestittelyä mutten alkuun ottanut kantaa ajankohdan suunnitteluun, kuin että kaikki sopii, järjestelykysymys. Jossain vaiheessa innostuin itsekin suunnittelemaan ja laitoin ehdotuksia, joihin ei sitten otettu kantaa.(Joku oli alkuun ehdottanut tapaamista ja laitoin toiveen fb-kokouksesta koska olen 200km:n päässä=siihen ei kommentteja.) Kerroin mistä ystäväni oli pitänyt ja mitä olimme tehneet nuoruusvuosinamme ym. sekä viiniharrastajana juomasuosituksia sekä varovaisen ehdotuksen teemasta. Ei vastakaikua.

Olin itse ongelmallisessa elämäntilanteessa enkä suinkaan aina päässyt netin ääreen, ainakaan ajatuksella ja ajan kanssa. Kerroin että minulla oli vaikea kevät takana, muutto ja remontti edessä mutta teen parhaani.

Se mitä muut eivät tienneet oli että olin ollut joku vuosi sitten onnettomuudessa, jonka seurauksena *syömiseni on vaivalloista, *kroppani leikelty(arvet) ja kärsin mielenterveyssairaudesta. (*Porukka oli päättänyt että ohjelmassa on sekä ravintola että saunomista.) Onnettomuus oli varsin epäilyttävissä olosuhteissa, joka ehkä se syy miksi morsian on tilanteestani vaiennut.

Elämäntilanteeni oli erittäin räjähdysherkkä joten ilmoitin sairastuneeni sekä äkillisistä vastoinkäymisistä remontissani, joita piti selvitellä(nämä ihan oikeita syitä.) ja etten pääsisi lähtemään. (Minulle ei oltu uskottu mitään luottohommaa vaikka olin ilmoittautunut ehdokkaaksi esim kuskiksi.)

Polttareiden jälkeisenä vkl:na pääsin auttamaan morsianta järjestelyissä, ystäväni ei minulle ollut vihainen(olin ilmoittanut hänellekin etten pääse polttareihin). Kävi kuitenkin ilmi että muu porukka oli minulle vihoissaan. Nyt minun on kohdattava heidät häissä!

Hääpari joutui luopumaan sekä hääyöstä että -matkastaan joka viritti minulle jo aiemmin ajatuksen antaa yllätys-häälahjaksi häähuone hotellissa. Ehdotin ensin toiselle kaasolle josko ostamme tämän puoliksi, siitä en koskaan saanut lopullista vastausta. Koska sitten "säästin" polttareissa niin päätin ostaa ja hoitaa tuon huoneen ominpäin. Pyyntö tuli kuitenkin maksaa osani 50e polttareista vaikka pedikyyrit jäi saamatta(??).

Lienee turha mainita että elän sairausrahoilla, ja muu porukka korkeakoulututkinnot hankkineet hyvinpalkattuja (osa rouvas-)henkilöjä.

Toivon kommentteja mitä olen tehnyt väärin koska oloni on surkea ja nujerrettu. Miten selviän tulevista häistä kun kuvaannollisesti näen päälleni syljettävän?teenkö vain itsestäni marttyyrin ja olenko tarinan syntipukki?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni et ole tehnyt mitään väärää mistä sinun pitäisi tuntea syyllisyyttä.

Ei ole sinun vikasi että, muu polttariporukka ei kuunnellut sinua.

Yritit varmasti kaikkesi polttareiden eteen.

Pää pystyyn ja häihin menet iloisin mielin, morsian on ystäväsi ja hänelle on tärkeää että osallistut.

Itse en tosin olisi maksanut tuota osaa polttareista, missä en edes ollut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään