Guest Pettynyt

Villa Åkerblom, kokemuksia?

31 viestiä aiheessa

Meille kävi seuraavanlaisesti:

Vuokrasimme paikan (hintaan 500 €) ja meille sanottiin, että bändin saa ulkotelttaan soittamaan ja jos vieraita tulee paljon (yli 70), niin kyseiseen ulkotelttaan vaan. Mitään mainintaa teltan erillisestä vuokrasta ei markkinointihetkellä ollut. Noin 1,5 viikkoa ennen juhlia soitimme paikan emännälle ja tiedustelimme käytännön asioita teltasta (mm. onko valoja). Hän ilmoitti, että teltta onkin varattu samana päivänä ja siellä on toiset juhlat. Lopulta saimme teltan itsellemme, mutta sitä edelsi kiivas asiointi paikasta vastaavan henkilön ja Villan omistavan yrityksen kanssa. Tämä aiheutti meille 250 €:n ennakoimattoman laskun, jonka tietysti maksoimme, koska muita vaihtoehtoja ei tässä vaiheessa enää ollut. Alkuperäinen juhlapaikan markkinointi, jonka hoiti juhlapaikan emäntä, oli ollut siis harhaanjohtavaa ja se vaikutti olennaisesti ostopäätökseen. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kaikki pitänyt pyytää kirjallisena alusta lähtien.

Luulimme, että vastoinkäymiset olisivat ohi. Tämä oli kuitenkin toiveunta. Bändi aloitti kello 18. lauantai-iltana ja jo ennen klo. 22 oli joku naapuri soitellut ja valittanut, että musiikki häiritsee häntä. Hän oli uhannut soittaa poliisit paikalle. Bändiltä jäi keikka vetämättä loppuun, koska emme halunneet häiritä naapureita tieten tahtoen. Emme suosittele häänviettopaikaksi, jos haluatte bändin.

Lisäksi Villa Åkerblomin kotisivuilla (http://www.villa-ake...?Villa_Åkerblom) sanotaan erikseen ladattavassa esitteessä, että juhlapalvelun emäntä on paikalla koko tilaisuuden ajan. Tämä ei ainakaan meidän juhlissa pitänyt paikkaansa. Juhlien päättyessä paikalla ei ollut henkilökuntaa, jolloin jouduimme sulkemaan paikan itse.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hassua kyllä, että samana päivänä olisi kahdet juhlat järjestetty!? ja miten jonkun toiset juhlat noin vaan perutaan 1.5 viikkoa aikaisemmin?!

Miten teillä oli muuten sujunut ruokailut yms? :)

Meillä varattuna kyseinen paikka ensi kesälle ja nyt alkoi kyllä jännittämään...

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hei,

Villa Åkerblomin puolesta olemme erittäin pahoillamme, että edellisen pitopalveluyrittäjän toiminta on aiheuttanut kohtuutonta mielipahaa hääparille. Villa Åkerblomissa on aloittanut 01/2013 uusi erittäin ammattitaitoinen juhlapalveluyritys ja vastaavia päällekkäisyyksiä ei pääse enää tapahtumaan. Huvilassa on uusittu kalustus ja sisätiloja on remontoitu, eli tilat ovat entistä viihtyisämmät hää- ja muita juhlia varten. Haluamme palvella asiakkaita ensiluokkaisesti, tervetuloa juhlimaan!

ystävällisesti

Villa Åkerblomin henkilökunta

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

*poistettu

Muokattu: , käyttäjä: diadem

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hei,

Olette ilmeisemmin olleet aikaisempaan pitopalveluyrittäjään yhteydessä puhelimitse. Harmi, että palvelu ei ole ollut teitä kohtaan asianmukaista.

Huvilan nettisivuilta löytyy ajantasaiset yhteystiedot: puhelinnumero, sähköposti sekä uuden juhlapalvelun yhteystiedot. Huvilassa ei ole anniskeluoikeuksia. 

ystävällisesti

Villa Åkerblomin henkilökunta

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Onko muita Villa Åkerblomissa juhlineita, esim. ehdotuksia pöytäjärjestelyihin (noin 80 vierasta, mahtuuko hyvin)?

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Tiedoksi kaikille Villa Åkerblomia harkitseville: Villaan saa kyllä tuoda oman pitopalvelun, mutta erästä asiaa ei sitten kukaan mainitse missään välissä, ei lue selvästi edes vuokrasopimuksessa (jonka melkein allekirjoitin): Merirosvot Juhlapalvelulta tulee kuitenkin isännöinti juhlatilaan koko juhla-ajaksi, eli tämä ei kuulu juhlatilan vuokraan vaan veloittaa 35 e/h. Eli jos käytätte toista pitopalvelua, nousee paikan vuokra useammalla sadalla eurolla. Jos siis vuokraatte Villa Åkerblomin, ja otatte heidän Merirosvot-pitopalvelunsa, ja sitten he nostavatkin esimerkiksi menun tai tarjoilijoiden hintoja ennenkuin ehditte tehdä kirjallisen sopimuksen about muutama kuukausi ennen häitä, niin tästä seuraa se että joudutte suostumaan kaikkiin heidän muutoksiinsa ja hinnankorotuksiinsa ellette halua vaihtaa pitopalvelua ja maksaa sitten sitä isännöintimaksua... Vaatikaa siis kaikki tarjoukset, menut & tarjoilijoiden palkat kirjallisina ja lupaus siitä että hinnat eivät muutu vaan tarjous pysyy samana häihin asti. Ja varmistakaa ettei mitään lisämaksuja tule, esim. astioista (astiapakettiin ei jostain kumman syystä kuulunutkaan kuohuviinilasit, tätä ei mainittu ellei älynnyt kysyä...)!

Minusta Villa Åkerblomin vuokraajan Marikan ja Merirosvot-juhlapalvelun edustajan välillä ei joko ole tarpeeksi informaation kulkua tai sitten asioita salataan ihan tarkoituksena, "emme kerro ellet älyä kysyä"-periaattella. Suosittelisin Villa Åkerblomin edustajaa tiedottamaan selkeästi internet-sivuillaan mm. tästä isännöintikäytännöstä, ja varsinkin ennen vuokrasopimuksen tarjoamista! Olisi ollut hyvin ikävä yllätys saada vasta takuumaksun maksamisen jälkeen selville että toisen pitopalvelun käyttö on erittäin hintavaa.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Me vuokrattiin Vila Åkerblom häillemme kesäksi 2014. Meille on juuri ihan loistava juttu se että Merirosvojen kautta tulee tarjoilijat ja muu henkilökunta, ja lisäksi heidän kauttaan otetaan astiat ja liinat. Tätini pitopalvelusta tulee ruoka, mutta Merirosvojen henkilökunta laittaa sen esille ja korjaa pois. Säästämme ruoassa aika hyvän summan, mutta maksamme sitten palvelusta jotta tätikin pystyy viettämään juhlaa. Merirosvoilta otetaan varmaan yöpala suoraan kuitenkin. 

Heillä vaikutti olevan tosi hyviä menuvaihtoehtoja myös ja melko edulliset hinnat henkilökunnalla.

Iloisia ollaan kyllä että tähän päädyttiin :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Tiedoksi kaikille Villa Åkerblomia harkitseville: Villaan saa kyllä tuoda oman pitopalvelun, mutta erästä asiaa ei sitten kukaan mainitse missään välissä, ei lue selvästi edes vuokrasopimuksessa (jonka melkein allekirjoitin): Merirosvot Juhlapalvelulta tulee kuitenkin isännöinti juhlatilaan koko juhla-ajaksi, eli tämä ei kuulu juhlatilan vuokraan vaan veloittaa 35 e/h. Eli jos käytätte toista pitopalvelua, nousee paikan vuokra useammalla sadalla eurolla. Jos siis vuokraatte Villa Åkerblomin, ja otatte heidän Merirosvot-pitopalvelunsa, ja sitten he nostavatkin esimerkiksi menun tai tarjoilijoiden hintoja ennenkuin ehditte tehdä kirjallisen sopimuksen about muutama kuukausi ennen häitä, niin tästä seuraa se että joudutte suostumaan kaikkiin heidän muutoksiinsa ja hinnankorotuksiinsa ellette halua vaihtaa pitopalvelua ja maksaa sitten sitä isännöintimaksua... Vaatikaa siis kaikki tarjoukset, menut & tarjoilijoiden palkat kirjallisina ja lupaus siitä että hinnat eivät muutu vaan tarjous pysyy samana häihin asti. Ja varmistakaa ettei mitään lisämaksuja tule, esim. astioista (astiapakettiin ei jostain kumman syystä kuulunutkaan kuohuviinilasit, tätä ei mainittu ellei älynnyt kysyä...)!

Minusta Villa Åkerblomin vuokraajan Marikan ja Merirosvot-juhlapalvelun edustajan välillä ei joko ole tarpeeksi informaation kulkua tai sitten asioita salataan ihan tarkoituksena, "emme kerro ellet älyä kysyä"-periaattella. Suosittelisin Villa Åkerblomin edustajaa tiedottamaan selkeästi internet-sivuillaan mm. tästä isännöintikäytännöstä, ja varsinkin ennen vuokrasopimuksen tarjoamista! Olisi ollut hyvin ikävä yllätys saada vasta takuumaksun maksamisen jälkeen selville että toisen pitopalvelun käyttö on erittäin hintavaa.

Joo itse vähän samaa mieltä, että välillä tuntuu hankalalta kun informaatio kulkee kahden eri tahon kautta.. Muuten ollut oikein ystävällistä palvelua, mutta meilläkin on vielä joitain asioita jotka on epäselviä.. Henkilökunta vaikuttaa kuitenkin joustavalta!

Muokattu: , käyttäjä: diadem

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Varattiin Åkerblom kesäksi 2014, ihana paikka meren äärellä :) On myös hyvä, että paikan saa käydä laittamassa kuntoon jo pe ja tavarat hakea pois vasta su, jolloin myös siivous on. Näin kun ei kaikissa paikoissa ole. Meille sopi hyvin, että pitopalvelu tulee paikan kautta. Menut vaikuttivat hyviltä, eikä tarvi alkaa erikseen pitopalvelua etsimään. Onko kellään kokemusta Åkerblomin pitopalvelusta eli merirosvoista, miten homma pelittänyt? Meillä vieraita on tulossa noin 70-80 ja vähän jänskättää, tuleeko ahdasta. Bändin alottaessa pöytiä roudattava tieltä pois, mutta kai se nopeasti hoituu. Minkäkokoisia häitä muilla ollut paikassa? Toivottavasti on hyvä keli ja ihmiset viihtyvät ulkonakin :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Luni,

Saako kysyä koska teillä on häät?

Meillä 19.7 ja saman verran vieraita tulossa, samoja juttuja mietiskellyt kuin sinäkin, juurikin että miten mahdutaan :D

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meijän häät on vähän ennen teitä :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Varattiin Åkerblom kesäksi 2014, ihana paikka meren äärellä :) On myös hyvä, että paikan saa käydä laittamassa kuntoon jo pe ja tavarat hakea pois vasta su, jolloin myös siivous on. Näin kun ei kaikissa paikoissa ole. Meille sopi hyvin, että pitopalvelu tulee paikan kautta. Menut vaikuttivat hyviltä, eikä tarvi alkaa erikseen pitopalvelua etsimään. Onko kellään kokemusta Åkerblomin pitopalvelusta eli merirosvoista, miten homma pelittänyt? Meillä vieraita on tulossa noin 70-80 ja vähän jänskättää, tuleeko ahdasta. Bändin alottaessa pöytiä roudattava tieltä pois, mutta kai se nopeasti hoituu. Minkäkokoisia häitä muilla ollut paikassa? Toivottavasti on hyvä keli ja ihmiset viihtyvät ulkonakin :)

Meille muuten sanottiin pitopalvelun toimesta, että paikan laittaminen pe onnistuu kuntoon, vain jos ei ole tilaisuutta perjantaina, koska vuokrahan on vain lauantaipäiväksi, ei koko viikonlopuksi..Varmuuden siihen, että koristelun ja kuntoon laiton saa tehdä perjantaina saa kuulemma vain vuokraamalla senkin (pakettihinnalla). Meille kyllä luvattiin, että mikäli pe-päivänä olisi tilaisuus, joka loppuu ennen iltaa, niin illalla voi käydä laittamassa. Mutta Villa ottaa kyllä siihen perjantaillalle varauksen vastaan, vaikka häät olisikin lauantaina. Minäkin luulin aluksi, että perjantai onnistuu tietenkin, kunnes tajusin kysyä ;) Joten kannattaa tiedustella ja sopia vielä erikseen . :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Me kysyttiin koristeluhommaa, kun oltiin katsomassa paikkaa ja silloin sanottiin, että voi koristella jo perjantaina. Nyt sitten vielä varmistelin asiaa, niin eipä tosiaan voikaan jos sattuu olemaan pe joku tilaisuus :( Ärsyttää, että ensin sanotaan toista ja sitten toista.. Meille paikan valinnassa oli tärkeä asia,  että kaikki saa laittaa valmiiksi jo pe. Haluan itse olla koristelemassa ym., mutten la mitenkään ehdi enkä edes halua. Tuntuu, ettei merirosvoilla ole homma ihan täysin hallussa =/

Joo minäkin pidän sormet ristissä, että saa mennä jo perjantaina koska vihkiminen siirtyi kello 12 lauantaina. Ajattelin juurikin sen takia vinkata sinulle, että kannattaa varmistaa ettei tule turhia pettymyksiä :) Itselläni ei vihkimisen takia ole mitään mahdollisuutta koristella lauantaina.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Villa Åkerblom oli meidän ensimmäinen vaihtoehtomme juhlapaikaksi. Sijainti on loistava ja pihapiiri mukava (toivomamme ulkovihkiminen olisi varmasti onnistunut hyvin), mutta sisätilat vaikuttivat meistä melko ahtailta ja nuhjuisilta. Jotta tilaan saa mahtumaan 70 henkeä, joutuu pöytiä siirtelemään juhlan aikana (jos aikoo myös tanssia) eikä hääpari näe kaikkia kerralla (tila jakautuu kahtia). Tuoleissa on punaiset päälliset, joista osa oli jo parhaat päivänsä nähneitä. Lasten leikkitilaksi ehdotettiin tilaa, johon menivät todella jyrkät portaat (en itse olisi uskaltanut laittaa alakertaan mitään). Myös aula, johon tarjoilupöytää ehdotettiin sijoitettavaksi oli melko hämärän ja ahtaan oloinen.

Myyntipalvelu oli kyllä todella ystävällinen ja Merirosvotkin vaikutti ihan ok pitopalveluta. Mutta koska paikka oli meistä vain "ihan kiva", niin päädyimme jatkamaan etsimistä :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meidän hääpäivä ensi kesälle 2.8.2014 vapautui Villalla henkilökohtaisista syistä :/ :) Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, kaikki muut lauantait taitaa olla jo myytyjä ensi kesälle! Kiitos joustavasta palvelusta Villan henkilökunnalle ja Merirosvoille, ehkä mekin päädään järkkäämään juhlat tulevaisuudessa Villalla :) Haikein mielin kaikista kyseisen päivän hääsuunnitelmista kyllä luovun :(

Muokattu: , käyttäjä: diadem

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Villa Åkerblomia katsomassa käyneet, minkäkokoinen tila mielestänne on.

Meille olisi tulossa vieraita n. 80, mahtuuko tilaan pieni bändi  jo ruokailun ollessa käynnissä?

Osaako kukaan kertoa  millaisia hääkakku vaohtoehtoja merirosvo pitopalvelulla on?

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

En usko, että bändi mahtuu ruokailun ajaksi.. Meillä on tulossa noin 70 henkeä Åkerblomiin ja bändi soittaa salin toisella puolen (vasemalla ovilta katsottuna kun tila jakaantuu kahtia), mutta bändi aloittaa vasta illalla ja sitä ennen tämä sali tyhjennetään pöydistä. Meidänkin pitäisi mennä joku päivä paikan päälle vielä katsotaan paljon tarkalleen porukkaa mahtuu, ettei tule liian ahdasta. Liikaa tilaa paikassa ei ole :)

Mielestäni Merirosvot eivät itse tee kakkuja, joku paikka taisi olla jota suottelivat. Se paikka ei kuitenkaan nettisivujen perusteella vaikuttanut niin kivalta, että sieltä ottaisimme. Itselle kakku on todella tärkeässä osassa, joten tilataan se muualta :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Ollaan menossa kattomaan paikkaa. Täytyy sillon kysellä ja katsella. Paikkana olis kiva kun saa viedä omat juomat eikä hinta ole mahdoton. Osaat sä yhtään *luni sanoa mihin ruoka laitetaan tilassa esille ja mikä tila pohjapiirustuksessa on oikealla?

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meillä oli häät Villa Åkerblomissa kesällä 2013 ja suosittelen lämpimästi. Tunnelmallinen huvila ja ihanalla paikalle, meidän 60 vieraalle juuri sopiva. Buffet pöytä oli eteisessä eikä ollut yhtään hämärä tai huono paikka. Bändi soitti ovesta katsoen vasemmalla päädyssä ikkunoiden vieressä ja sitä varten kyllä piti pöytiä siirtää. Pitopalvelun ruoka oli hyvää ja olivat tosi joustavia kaiken suhteen. Touhu oli kyllä välillä vähän säätämistä ja monesta asiasta piti itse tajuta kysyä.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Miten teillä pöytien siirto sujui? Missä niiden pöytien ihmiset istuivat. Olisiko suositella jotain hyvää bändiä ja mihin aikaan teillä bändi tuli soittamaan?

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meillä bändi aloitti n.klo 21 häätanssilla ja sitä ennen oli ohjelmaa ulkona. Sillä aikaa bestman yhdessä henkilökunnan ja muutaman vieraan kanssa kasasivat kaikki vasemman puolen pöydät pois. Niissä pöydissä olevat siis menettivät paikkansa, mutta loppuillasta sillä ei ollut kauheasti väliä ja ihmiset oleilivat paljon myös ulkona. Meidän bändi oli Metropolis ja suosittelen kyllä.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Kävimme äsken katsomassa paikkaa ja pidimmi paikkaa mukavana. Tila ei vaikuttanut mitenkään liian pieneltä ja pitopalvelu vaikutti joustavalta. Missä vaiheessa siellä häitä viettäneet sovitte menyystä ja muista yksityiskohdista. Pidittekö menyytä varten palaverin paikan päällä? Kiva kun siellä häitä viettäneitä löytyy,niin on helpompi kysyä. Kaikki vinkit ja huomioita asiat otetaan vastaan:)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Se on kyllä kiva kun saa tuoda omat juomat :) Meillä ruoka laitetaan eteiseen, jotta pöydille on enemmän tilaa itse salissa. Pohjapiirrustuksessa oikealla näkyvä pieni tila on erillinen huone.. Meillä varmaan käytetään sitä bändin taukotilana tms.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään